Miksi kumppani haluaa känniseksi?
Minulla on yksi eksä, joka suhteemme aikana aina innoissaan ehdotteli ja kaipaili kännistä seksiä välillämme. Ja juurikin niin päin, että varsinkin minä olisin kunnolla humalassa, hän oli välillä silloin selvinpäinkin (esim haki minua baarista jne). Huomasin lopulta että se muodostui oikein kaavaksi vuosien aikana ja nyt jälkikäteen mietityttää, että mikä siinä oikein oli?
Meillä oli siis muutenkin aina oikein hyvää ja monipuolista seksiä, eli itse aktit eivät edes olleet kovinkaan erilaisia oli se sitten selvinpäin tai humalassa. Mutta hän kuitenkin aina jokaisen sopivan tilaisuuden tullen "haaveili" siitä. Onko täällä paikalla joku kenen mielestä humalainen seksi olisi jotenkin erityisen hyvää? Vai mikä tuossa olisi voinut olla takana?