Onko teidän mielestä isän- ja äitienpäivät eriarvoistavia?
Ihan päiväkodista asti löytyy lapsia joilla ei ole isä tai äiti elämässä mukana. Näiden merkkipäivien hypetyksessä ja korttien teossa/askartelussa jakavat lapsia kahtia. "No askartele kortti sitten mummolle/papalle/enolle/tädille".
Kommentit (28)
Voi kun toivoisin saavani lapsenlapsiltani itsetehdyn kortin äitienpäivänä. Mutta en saa edes tavata heitä joten se siitä haaveesta.
No ei ole. Suurimmalla osalla lapsistakin kuitenkin on se äiti tai isoäiti. Ei kaikkea voi ajatella sitä kautta että jollain ei ole jotain ja siksi muutkaan ei voi tehdä mitään.
Nimensä puolesta kyllä. Pitäisi olla joko:
äitienpäivä ja isienpäivä
TAI
äidinpäivä ja isänpäivä
Eikä niin että äiti on monikossa ja isä yksikössä!
Koulussa voisi tuoda ilmi myös sitä näkökulmaa, että äitienpäivä on myös äitien muistopäivä. Oli se äiti missä tahansa.
Joka ainoalla tänne syntyneellä on ollut äiti ja isä riippumatta siitä, millaiseksi kunkin perhetilanne on ajan saatossa muuttunut. Omia lähtökohtiaan voi pysähtyä näinä merkkipäivinä miettimään ja kiittää vanhempiaan elämästä.
Ei meillä ainakaan tarvinnut kertoa kenelle sen kortin tekee. Itse tein isänpäivänä kortin aina papalle. En kokenut siinä mitään eriarvoistavaa.
Vierailija kirjoitti:
Nimensä puolesta kyllä. Pitäisi olla joko:
äitienpäivä ja isienpäivä
TAI
äidinpäivä ja isänpäiväEikä niin että äiti on monikossa ja isä yksikössä!
Mites: äiteinpäivä ja isäinpäivä
Maailma on täynnä eriarvoistavia asioita, eikä niitä kaikkia voi korjata. Isän ja äidin olemassaoloa on syytä juhlistaa.
Meillä juhlittiin äitipuolta äitienpäivisin.
Vierailija kirjoitti:
Voi kun toivoisin saavani lapsenlapsiltani itsetehdyn kortin äitienpäivänä. Mutta en saa edes tavata heitä joten se siitä haaveesta.
Kannattiko mummun pers eillä? Sen siitä saa kun yrittää väkisin ujuttaa omaa ideologiaansa lapsilleen. Kärsi yksin nyt boomeri.
Pitääkö liikuntatunnit lopettaa, koska osa lapsista on liikuntavammaisia?
Ei ole, ei yhtään.
Perheet ovat jokaisella erilaisia ja jokaisen tulee oppia ymmärtämään ilman lässyttämistä tämä asia. Äitienpäivä on äitien, mummojen, tätien ja naisien aurinkoinen päivä, joka on hyvä juuri sellaisenaan ja siitä saa jokainen tehdä oman versionsa tai olla tekemättä.
Isänpäivä on samoin isien päivä, uhkien, enojen, setien päivä, johon jokainen voi muodostaa omat perinteensä lapsesta alkaen.
Perheitä nyt vain on erilaisia ja jos kaikesta pahoitettaisiin mieli, niin siinä olisikin hommaa elämälle.
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö liikuntatunnit lopettaa, koska osa lapsista on liikuntavammaisia?
Ja ääneen lukeminen tai opettaminen myös, koska osa lapsista on kuulovammaisia?
Kuvia ei saisi enää piirtää ja puhua mitään väreistä, muodoista tai yhtään mistään, koska osa lapsista on näkövammaisia...
Niinpä..
Vierailija kirjoitti:
Äitienpäivä on keskellä kauneinta kevättä kun taas isänpäivä on syksyllä. Kyllähän se jo osoittaa, että isänpäivä on huonompi kuin äitienpäivä.
Syksy on energinen. Minusta isänpäivä syksyllä on kunnianosoitus isille.
Mä olen ollut 4v kun mun isä katosi mun elämästä. Ihan olen aikuiseksi asti kasvanut ilman terapiaa, vaikka isänpäiväkortin askartelinkin sit mutne vaan. Lapset kestää huomattavan paljon enemmän kuin mitä curling-mammat uskookaan.
On lapsia, joilla ei ole isää eikä äitiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun toivoisin saavani lapsenlapsiltani itsetehdyn kortin äitienpäivänä. Mutta en saa edes tavata heitä joten se siitä haaveesta.
Kannattiko mummun pers eillä? Sen siitä saa kun yrittää väkisin ujuttaa omaa ideologiaansa lapsilleen. Kärsi yksin nyt boomeri.
Mitä ideologiaa? Nyt en tiedä yhtään mistä puhut.
Vierailija kirjoitti:
On lapsia, joilla ei ole isää eikä äitiä.
On niillä, usko pois tai lukaise vaikka hieman biologiaa. Vanhemmat eivät ole välttämättä lapsen elämässä mukana. : )
Vauva.fi-sivustolla tehdään järjestelmätestausta tiistaina 9.9. klo 7.00–8.00. Testauksen aikana sivusto toimii normaalisti, mutta keskusteluihin voi lähettää viestejä vain kirjautuneena. Viestejä voi silti lukea ilman kirjautumista. Jos sinulla ei ole vielä tunnusta, voit luoda sen helposti ja maksutta. Pahoittelemme tilapäistä muutosta palvelussa.
Äitienpäivä on keskellä kauneinta kevättä kun taas isänpäivä on syksyllä. Kyllähän se jo osoittaa, että isänpäivä on huonompi kuin äitienpäivä.