Seitsemän sisarta kirjasarja
Olen lukenut kirjat 2 vuotta sitten ja aloitin nyt viimeistä osaa, papa saltin tarina. Ärsyttää kuitenkin kun mulla on isoja muistiaukkoja noista aikasemmista. Voisko tähän kerätä tärkeimpiä juonia/tarinan osia kirjasarjan aiemmista osista? Ihan varmana joku muukin on saman ongelman edessä
Kommentit (7)
Mä luen yleensä uudelleen sen edellisen kirjan jos aikaa on kulunut. Just luin Gabaldonin Kertokaa se mehiläisille 1 ja 2. Hyvä ku nukkua malttoi. Siinä muistui heti mieleen mihin edellinen jäi ja kaikki aiemmat.
kato wikipediasta tai googleta spoilerit.
Minulla jäi kesken jo sarjan ensimmäinen kirja. Ei vaan ollut minun tyylistä. Mietin että jos aloittaisin uudelleen.
Luen nyt viimeistä. Ärsyttää tosi paljon, kun jotkut nimet on tässä käännetty kömpelösti suomeksi, Bear on nyt Karhu ja Star on Tähti. Miksei sitten ole käännetty muitakin, Georgea Yrjöksi ja Merryä Iloiseksi jos pitää osaa nimistä alkaa kääntämään. No onneksi ei ole. Luin muut osat englanniksi, joten en ole varma oliko näissä aiemmissa suomalaisissa versioissa kirjoissa käännetty nimiä. Tyhmältä kuitenkin tuntu ja jarruttaa lukemista joka kerta, kun käännetty epäaito nimi tulee tekstissä vastaan.
No kyllä onkin tämä viimeinen kirja varsinainen henkilöhahmojen sekasotku. Olen lukenut kaikki aiemmat kirjat ja silti on vaikea pitää langanpäät sotkeutumatta näissä kymmenissä henkilöhahmoissa ja juonenkäänteissä tässä viimeisessä. No, pakko tämäkin on kahlata läpi, kun olen aloittanut En suosittele kenellekään, joka ole kaikkia aiempia lukenut.
Aiemmista kyllä tykkäsin, joistakin osista enemmän kuin toisista.
No johan oli pläjäys. Sata satua päällekkäin ja lomittain ja sekaisin. Varsinainen monimutkainen kirjoneule! Joka sivulla uusia ja vanhoja nimiä ja tarinakuvioita lähes luettelomaisesti, hyvä jos joku pysyy kaikista kärryillä. Olisi riittänyt tarinaa moneen kirjaan. Aika pinnalliseksi jäi, liian hurja ja ylenpalttinen sisältö kaikesta yrityksestä huolimatta. Huikea työ ja urakka pojalta kuitenkin ja olihan tämä päätöskirja Lucindan kuolemasta huolimatta kirjoitettava.
Eikö kukaan kirjottais?