Keski-ikäisyys on ihan kamalaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai tuo on ihan luonnekysymys. Jos on pinnallinen ja muiden suosiosta riippuvainen niin varmaan joo. Muuten luulisi että ihan hyvä ikä on. Työelämän ikäsyrjintä on kyllä oikeasti ikävä asia. Toivottavasti teillä eläkeikään mennessä helpottaa.

Olet siis itse vielä nuori? Kuse ei ole mistään "suosiosta" vaan siitä että ihan kaikki ihmiset lääkäreistä, potentiaalisista kumppaneista, poliittisista päätöksistä alkaen suosii nuoria. Muuttuu pikkuhiljaa näkymättömäksi eikä siihen auta luonne.

Eläkeikä lähipiirin kokemusten mukaan vielä kamalampi kun yllämainitut kokemukset moninkertaistuu ja lisänä vielä fyysinen kiihtyvä rappeutuminen ja yksin jääminen kun puolisot ja ystävät kuolee ja lapset on kiireisiä.

Nuoruus on ihmisen parasta aikaa.

Olen 34 eli en mikään nuorisolainen enää, ja keski-ikä ei ole kaukana. Mihin tuo perustuu että poliittiset päätökset suosii nuoria? Tiedätkö kuinka paljon monimutkaisempaa esimerkiksi työelämä on heille?

Omaa rappeutumista kyllä ennaltaehkäisen elintapavalinnoilla ja vanhuksillekaan ei ole liian myöhäistä mennä kuntosalille. Tuskin monillakaan on keski-iässä vielä sellaista että puoliso ja ystävät vaan kovaa tahtia kuolevat ympäriltä. Aika liioiteltua kärsimystä.

Jep. Musta tässä iässä vaan korostuu sen seuraus, että toiset pyrkii aktiivisesti olemaan kunnollisia ja onnellisia (tekee haluamiaan valintoja), ja toiset ei. Nuorempana noita ei tarvinnut ja sitä "onnellisuutta" tuli kaikille automaattisesti elämysten, tunteiden, kehon, energian kautta. Ei tarvinnut positiivista vahvaa elämänasennetta, mielen ongelmien ratkomista.

Tässä iässä onni on aivan erilaista, se on terveet elämäntavat, mielen työstäminen, hyvä omatunto ja omat rohkeat valinnat sen saavuttamiseksi, mitä itse haluaa.

Keski-ikäisen onni on siis melkoista kuraa nuoruuden onneen verrattuna.

Mistä sitä olisi nuorena onnellinen? Ei ole rahaa, kukaan ei ota tosissaan eikä kunnioita tippaakaan, ihmiset käyttää vain hyväkseen, suhtaudutaan tylysti ja saa kaikessa tyytyä siihen mitä muilta jää rääppeitä.

Nuorena onnea oli ihan eri asiat. Niitä en enää kaipaa. Jatkuvaa biletystä ja hauskanpitoa. Enää se ei olisi hauskaa, vaan boooring. Nykyään nautin hyväpalkkaisen työn suomista mahdollisuuksista. Perheestä, kivasta kodista ja loma-asunnosta, matkailusta, ystävistä, harrastuksesta. Kyllä mun elämä ainakin on hyvää. Nuoruus oli myös hyvää, mutta en enää haluaisi sellaista elämää. Olen onnellinen näin.

Vierailija kirjoitti:

Keski-ikäisen naisen elämä tosiaan on ihan kamalaa. 20v nainen kuvittelee naiivissa pikku päässään, että hänellä kestää ikuisuus ennen kuin on"edes"30, mutta hän on silmänräpäyksen päästä 40v haaska.

Nainen on täysin riippuvainen miesten huomioista ja keski-ikäinen nainen muuttuu näkymättömäksi miesten silmissä ja voi enää haaveilla komeista pelimiehistä, jotka nuorena naista piirittivät. 

Kun näen oman ikäisiä naisia, joita en ole vuosiin nähnyt niin moni on rupsahtanut tunnistamattomaksi siitä mitä olivat ihan äsken nuorina.

Aikamoinen naisviha viesti. Minä olen 47v, lapset lähestyvät aikuisikää, minulla on ihana mies ja tiedoksi en tarvitse kenenkään muun huomiota, olen juuri aloittanut uuden urapolum, on iso omakotitalo isossa kaupungissa, kesämökki, matkoja ja sijoitusvarallisuutta. Nuorempana kohtasin kaikkea ikävää kuten syövän, olin köyhä ym.

Eli elän elämäni parasta aikaa ja olen terve.

Vierailija kirjoitti:

Tutkijoidenkin mukaan ihmisen kalenteri-ikä voi olla hyvin erilainen kuin hänen biologinen ikänsä.

– On nähty jopa kymmenen vuoden eroja näiden välillä, kertoo yliopistotutkija, liikuntatieteen tohtori ja gerontologian dosentti Elina Sillanpää Jyväskylän yliopistosta.

Viisikymppinen voi siis olla biologiselta iältään 40 tai 60 vuotta tai jotain näiden väliltä.

Ero ihmisen biologisen iän ja kalenteri-iän välillä voi olla aivan silmin havaittavissa.

Tämä! Sen kyllä näkee tässä iässä (47v), osa ihan tanttoja. Hajontaa on.

T. Se treenaava N47

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä ole minusta. Elämäni alkoi 21 - vuotiaana ja nyt 44 - vuotiaana on parhaimmillaan.

Hirveää kuinka kauan menee ennen kuin ihminen saa itse valita seuransa.

?

Mulle lapsuus oli hirveää aikaa, ja nuoruus vielä hirveämpää. Epävarmuuden, ahdistuksen ja ihmissuhdesotkujen täyttämää helvettiä. En ymmärrä miten kukaan voi kaivata nuoruutta. No toki jos on kovasti fyysisiä vaivoja niin voi kaivata nuoruuden terveyttä, mutta itsellä fysiikka on jopa parempi kuin parikymppisenä joten ei sitäkään tarvitse kaivata. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkijoidenkin mukaan ihmisen kalenteri-ikä voi olla hyvin erilainen kuin hänen biologinen ikänsä.

– On nähty jopa kymmenen vuoden eroja näiden välillä, kertoo yliopistotutkija, liikuntatieteen tohtori ja gerontologian dosentti Elina Sillanpää Jyväskylän yliopistosta.

Viisikymppinen voi siis olla biologiselta iältään 40 tai 60 vuotta tai jotain näiden väliltä.

Ero ihmisen biologisen iän ja kalenteri-iän välillä voi olla aivan silmin havaittavissa.

Tämä! Sen kyllä näkee tässä iässä (47v), osa ihan tanttoja. Hajontaa on.

T. Se treenaava N47

Se miltä ulkoisesti näyttää, ei kyllä korreloi millään tavalla onnellisuuden kanssa. Jos näin kokee, on kyllä jämähtänyt teinitasolle. Yleensä keski-ikään mennessä on aikaa sitten ulkonäköpaineet taaksejäänyttä, ja osataan aidosti nauttia elämästä. Silloin useimmat jo ymmärtää, että oma elämä on sellaista millaiseksi sen luo, ihan ulkonäöstä riippumatta.

Keski-ikäsenä pitää tehdä jotakin. Ei muuta kuin juoksulenkille, punttia nostamaan ja iltaisin retinolia kasvoihin. Toki terveelliset elintavat, että viiniä vaan juhlapyhinä ja burgereita kerran vuoteen. Kyllä se sitten siitä.

Eihän nyt onnellisuus ole iästä riippuvainen asia! Ihan joka iässä, vauvasta vaariin, voi olla onnellinen tai onneton.

Vierailija kirjoitti:

Keski-ikäisenä on upeaa elää, rikkaana ja vapaana tekemään mitä ikinä haluaa. Kun katsoo teini-iän ja opiskeluaikojen elämää taaksepäin niin ymmärtää kuinka naivia, typerää ja tyhjänpäiväistä se oli vaikka silloin tuntuikin hohdokkaalta. Ehkä jollain syrjäytyneellä tai lapsiperhehelvetissä elävällä on toisin, mutta asiansa kunnolla hoitaneilla elämä vaan paranee vuosi vuodelta ja aikanaan opiskeluun ja työntekoon käytetty aika ja vaiva alkaa tuottamaan tulosta kiihtyvällä vauhdilla.

Miksi ajattelet, että lapsiperhe-elämä on helvettiä. Keski-iässä useimmilla lapset ovat jo isoja, lähes aikuisia. Niin minullakin. 4-henkisessä perheessämme ovat riittävät tulot, noin 300 000 bruttona. Tällä elämme laadukasta elämää milloin kesäasunnolla milloin matkoilla jne. Uusia kiinnostavia elämän polkuja avautuu, mukava seurata lasten menestystä, harrastaa itsekin jne. Kaukana tässä helvetistä ollaan.

Kyllä nuoruus oli paskinta aikaa ikinä. Lapsuus oli kivaa ja helppoa, nuorena oli niin tarkkaa kaiken kanssa ettei vaan joudu olemaan epäsuosittu. Nuorena aikuisena kaikki oli vaikeaa ja raskasta. Oli jo itse vastuussa elannosta, mutta sitä ei pystynyt hankkimaan, koska oli opiskeltava ja töitäkään ei saanut kun ei ollut työkokemusta. Kituuttamista liian vähällä rahalla tai vanhemmilta pyytämistä.

Samaan aikaan miehet oli ku si päitä ja yrittivät alistaa kotipiiaksi.

Hyh sentään, ei ikinä enää. Nykyään on omat rahat ja jos mies ei tykkää, niin saa painella sinne missä pippuri kasvaa. Ei vähempää kiinnosta ketään palvella.

Ihana keski-ikä.

Nuoruus oli hauskanpidon aikaa, mutta kyllä mulla oli ainakin alitajuisesti tähtäimessä jo silloin juuri se, mitä minulla nyt on: oma kiva koti, mies, perhe, hyvä työpaikka.

Nunna kirjoitti:

Kyllä nuoruus oli paskinta aikaa ikinä. Lapsuus oli kivaa ja helppoa, nuorena oli niin tarkkaa kaiken kanssa ettei vaan joudu olemaan epäsuosittu. Nuorena aikuisena kaikki oli vaikeaa ja raskasta. Oli jo itse vastuussa elannosta, mutta sitä ei pystynyt hankkimaan, koska oli opiskeltava ja töitäkään ei saanut kun ei ollut työkokemusta. Kituuttamista liian vähällä rahalla tai vanhemmilta pyytämistä.

Samaan aikaan miehet oli ku si päitä ja yrittivät alistaa kotipiiaksi.

Hyh sentään, ei ikinä enää. Nykyään on omat rahat ja jos mies ei tykkää, niin saa painella sinne missä pippuri kasvaa. Ei vähempää kiinnosta ketään palvella.

Ihana keski-ikä.

Tällainen kasvutarina meillä vanhemmilla. Kyllä olisikin ollut helpompaa silloin, nykytiedon varassa. Ettei naisten tarvi sietää huonoa miestä esim.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena onnea oli ihan eri asiat. Niitä en enää kaipaa. Jatkuvaa biletystä ja hauskanpitoa. Enää se ei olisi hauskaa, vaan boooring. Nykyään nautin hyväpalkkaisen työn suomista mahdollisuuksista. Perheestä, kivasta kodista ja loma-asunnosta, matkailusta, ystävistä, harrastuksesta. Kyllä mun elämä ainakin on hyvää. Nuoruus oli myös hyvää, mutta en enää haluaisi sellaista elämää. Olen onnellinen näin.

Joo. Ihan kamala ajatus jos vielä nyt viisikymppisenä pitäisi luuhata baareissa seuraa etsimässä, ei olis lapsia, tekisi jotain hanttihommia, eikä olisi mitään omaisuutta. Nuorena se oli ihan ok, kun oli koko elämä edessä. Tähtäimessä hyvä elämä hyvän miehen rinnalla. Se mulla on, joten miksi ihmeessä en olisi onnellinen? Nuoruusvuosilta mukana seurannut asia on hevosharrastus. Siitä en luovu, mutta eipä se olekaan mitenkään iästä riippuvainen.

Jännä miten moni olettaa että keski-ikäisillä on rahaa. No mulla ei ole, nuorena oli enemmän. Mutta hassua, että silti olen onnellisempi kuin nuorena, eli ei se rahasta ole välttämättä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorena onnea oli ihan eri asiat. Niitä en enää kaipaa. Jatkuvaa biletystä ja hauskanpitoa. Enää se ei olisi hauskaa, vaan boooring. Nykyään nautin hyväpalkkaisen työn suomista mahdollisuuksista. Perheestä, kivasta kodista ja loma-asunnosta, matkailusta, ystävistä, harrastuksesta. Kyllä mun elämä ainakin on hyvää. Nuoruus oli myös hyvää, mutta en enää haluaisi sellaista elämää. Olen onnellinen näin.

Joo. Ihan kamala ajatus jos vielä nyt viisikymppisenä pitäisi luuhata baareissa seuraa etsimässä, ei olis lapsia, tekisi jotain hanttihommia, eikä olisi mitään omaisuutta. Nuorena se oli ihan ok, kun oli koko elämä edessä. Tähtäimessä hyvä elämä hyvän miehen rinnalla. Se mulla on, joten miksi ihmeessä en olisi onnellinen? Nuoruusvuosilta mukana seurannut asia on hevosharrastus. Siitä en luovu, mutta eipä se olekaan mitenkään iästä riippuvainen.

Monilla on tilanne juuri tuon kamalan ajatuksen mukainen.

Keski-iässä jotkut näyttää 10 v nuoremmilta kuin iän mukaan toiset taas näyttävät ikäänsä vanhemmalta.

Jos ei liiku, syö epäterveellisesti, lipittää alkoholia ja tupakoi, lihoo muodottomaksi ja pukeutuu tätimäisesti mukavasti ja leikkaa tukan lyhyeksi ja lakkaa ehostamasta itseään ja lakkaa värjäämässä tukkaansa niin tällaiset naiset ovat näkymättömiä. Nämä naiset sitten yrittävät piristää sitä harmaata yleisilmettä jollain kaameilla, pirteänvärisillä Design -laseilla.

Sitten on niitä MILF ja puumanaisia joilla korkokengät ja latexi housut päällä. Hoikkia ja nuorekkaita, iloisia ja seksuaalisia.

Vierailija kirjoitti:

Keski-iässä jotkut näyttää 10 v nuoremmilta kuin iän mukaan toiset taas näyttävät ikäänsä vanhemmalta.

Jos ei liiku, syö epäterveellisesti, lipittää alkoholia ja tupakoi, lihoo muodottomaksi ja pukeutuu tätimäisesti mukavasti ja leikkaa tukan lyhyeksi ja lakkaa ehostamasta itseään ja lakkaa värjäämässä tukkaansa niin tällaiset naiset ovat näkymättömiä. Nämä naiset sitten yrittävät piristää sitä harmaata yleisilmettä jollain kaameilla, pirteänvärisillä Design -laseilla.

Sitten on niitä MILF ja puumanaisia joilla korkokengät ja latexi housut päällä. Hoikkia ja nuorekkaita, iloisia ja seksuaalisia.

Sitten on ne ihan tavalliset, itsestään huolta pitävät, jotka pukeutuvat normaalisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorena onnea oli ihan eri asiat. Niitä en enää kaipaa. Jatkuvaa biletystä ja hauskanpitoa. Enää se ei olisi hauskaa, vaan boooring. Nykyään nautin hyväpalkkaisen työn suomista mahdollisuuksista. Perheestä, kivasta kodista ja loma-asunnosta, matkailusta, ystävistä, harrastuksesta. Kyllä mun elämä ainakin on hyvää. Nuoruus oli myös hyvää, mutta en enää haluaisi sellaista elämää. Olen onnellinen näin.

Joo. Ihan kamala ajatus jos vielä nyt viisikymppisenä pitäisi luuhata baareissa seuraa etsimässä, ei olis lapsia, tekisi jotain hanttihommia, eikä olisi mitään omaisuutta. Nuorena se oli ihan ok, kun oli koko elämä edessä. Tähtäimessä hyvä elämä hyvän miehen rinnalla. Se mulla on, joten miksi ihmeessä en olisi onnellinen? Nuoruusvuosilta mukana seurannut asia on hevosharrastus. Siitä en luovu, mutta eipä se olekaan mitenkään iästä riippuvainen.

Niin me ihmiset ollaan erilaisia. Nuorena mulla oli kauhea epäonnistumisen tunne kun en saanut kunnollisia töitä, en miestä enkä omaisuutta kerättyä. Nyt viisikymppisenä tuntuu että väistin luodin, ei tuollainen perhe-elämä ja omaisuuden kerääminen oikeasti ole mua varten, nuorena vaan luulin että se on kaikkien tehtävä. Nyt olen ihan helkutin onnellinen ja voin vaikka halutessani luuhata baareissa. Seuraa en tosin siellä etsi, ainakaan seksiin, koska onnellinen parisuhde mulla kyllä on. Mutta kaikki ajatus esim. omistamisesta tuntuu vuosi vuodelta sitovammalta ja ahdistavammalta ja tekee mieli vähentää sitäkin mitä on. Samoin vastuulliset työt ei kiinnosta enää. Hanttihommat on ok kun ei tarvitse stressata, työt voi unohtaa heti työajan jälkeen ja pysyy fyysisesti kunnossa kun tekee raskaita töitä. Hienoa että ollaan molemmat onnellisia tavoillamme!

Vierailija kirjoitti:

Olen 47 ja nyt on oikein kivaa! Lapsi yliopistossa, miehen kanssa kaksin. Kummallakin aikaa tehdä töitä (ollaan johtavassa asemassa) ja sitten illalla kotiin. Käydään ulkona, tavataan kavereita, pidetään hauskaa. Ihan kuin nuorempana, mutta enemmän rahaa.

Viikonloppuisin lapsi tulee usein kotiin, joten saan hemmotella häntä täysin tuolloin. Välillä kolottaa jotakin paikkaa, mutta toistaiseksi ne on ollet hoidettavissa joko lievillä lääkkeillä tai omia tottumuksia muuttamalla. Korkokengistä luopuminen ei ollut kovin iso uhraus.

Onneksi olkoon teille jos elämä tosiaan on ollut noin helppoa. Siitä kannattaa kohtaloa (tai mihin nyt uskookaan) kiittää joka päivä.

Minä olen sairastanut lapsesta saakka, oli alkoholistiperhe, opiskelin paljon, tein töitä, sain lapsen, erosin, sairastuin lisää ja nyt työkyvytön (fyysisesti). Vähän vanhempi olen kuin sinä, työkyvytön, minimituella. Missään ei ole varaa käydä. Onneksi lapsi menestynyt ja nyt lapsenlapsia. Rehellisesti sanottuna olen kateellinen kaikille teille, joilla elämä on ollut helppoa ja nousujohteista. Tasan ei mene nallekarkit. Mutta toisaalta on hyvä että meitä luusereita on muistuttamassa muita että elämä voi muuttua hetkenä minä hyvänsä. Osaatte ehkä olla kiitollisia kaikesta hyvästä. Suurimmasta osasta tulee ylimielisiä halveksijoita mutta sinun kommentistasi en sitä löydä. Toivon oikeasti että onnenne jatkuu.