Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pelkään, että tyttäreni on psykopaatti :(
06.05.2023 |
Asumme kahdestaan 9-vuotiaan tyttäreni kanssa. Hän käy koulussa, mutta asumme pikkukylässä ja hänen luokallaan on vain 15 oppilasta. Jokapäiväisiä Wilma-merkintöjä, ei yhtään kaveria/ystävää ja kotona hakkaa minua tai rikkoo esineitä. Kerran yritti mennä vessaan viiltelemään pöytäv3its3n kanssa, mutta onneksi sain estettyä. On uhannut tappaa minut tai mummonsa, joka on vielä elossa, vaikka onkin päälle 90.
En tiedä mitä on mennyt kasvatuksessa pieleen, että tytöstä tuli tuollainen. Sama käytös jatkunut about 7-vuotiaasta asti. Pelkään häntä.
Hän on erittäin hyvä manipuloimaan muita ihmisiä, hän osaa valehdella taitavasti, ja hän on tunnekylmä.
Pitäisikö minun viedä tyttäreni psykiatrille, vai mitä? Jokin siinä tytössä on vaan niin vialla.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puuttuuko tytöltä sosiaaliset taidot, ja siksi ei ystäviä? Tämä aiheuttaa kauhean olon, jota purkaa tuolla käytöksellä? Kauhea tilanne.
Tsemppiä! Mutta tee nyt kaikkesi, että tilanne ratkeaa. Hae apua. Mutta älä leimaa lastasi johonkin tiettyyn ongelmalokeroon lopuksi ikää, ymmärrä, että nyt pitää vaan korjata kurssia.
Mikä kaikki on pielessä?
Tytön käytös tässä on pielessä.
Kun saapuu koulusta kotiin, heti ensimmäinen asia mitä tekee, on se, että alkaa valittamaan miksi minä näytän niin hirveältä, miksi äiti et ikinä tee sitä ja tätä ja sitten minulla menee näissä tilanteissa tottakai hermot, niin tytär siitä sitten suuttuu ja alkaa käyttäytymään aggressiivisen väkivaltaisella tavalla. Lyö, repii vaatteista, saattaa purra, raapii, (mulla on mahakin ihan mustelmilla että onneksi en ole raskaana tms) Muistan että löi ekan kerran jo 3-4 vuotiaana? Tuollainen käytös ei ollut vielä siinä vaiheessa niin merkittävässä osassa elämää.ap
Niin, tytön käytös on tiwtysti ongelma. Mutta se on vain oire siitä, mikä tytöllä on oikeasti pielessä. Kyllähän sinä sen tietysti ymmärrätkin, mutta jaksaminen on tietysti koetuksella.
Jaksa silti, itsesi ja lapsesi vuoksi.
Tunteidenkäsittely? Tunteiden ilmaisu? Onko sallittua perheessä? Onko opeteltu tunnetaitoja?
Hänhän ilmaisee tunteita, haukkuu äitinsä säännöllisesti ja hakkaa tämän. Se on tunteiden ilmaisua.
Ja miten äiti on yrittänyt opettaa lapselle rakentavaa tunteiden käsittelyä? Odottamalla ajan kulumista, pelkäämällä lastaan ja pitämällä tätä synnynnäisenä hirviönä. Totta kai lopputulos on huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puuttuuko tytöltä sosiaaliset taidot, ja siksi ei ystäviä? Tämä aiheuttaa kauhean olon, jota purkaa tuolla käytöksellä? Kauhea tilanne.
Tsemppiä! Mutta tee nyt kaikkesi, että tilanne ratkeaa. Hae apua. Mutta älä leimaa lastasi johonkin tiettyyn ongelmalokeroon lopuksi ikää, ymmärrä, että nyt pitää vaan korjata kurssia.
Mikä kaikki on pielessä?
Tytön käytös tässä on pielessä.
Kun saapuu koulusta kotiin, heti ensimmäinen asia mitä tekee, on se, että alkaa valittamaan miksi minä näytän niin hirveältä, miksi äiti et ikinä tee sitä ja tätä ja sitten minulla menee näissä tilanteissa tottakai hermot, niin tytär siitä sitten suuttuu ja alkaa käyttäytymään aggressiivisen väkivaltaisella tavalla. Lyö, repii vaatteista, saattaa purra, raapii, (mulla on mahakin ihan mustelmilla että onneksi en ole raskaana tms) Muistan että löi ekan kerran jo 3-4 vuotiaana? Tuollainen käytös ei ollut vielä siinä vaiheessa niin merkittävässä osassa elämää.ap
Niin, tytön käytös on tiwtysti ongelma. Mutta se on vain oire siitä, mikä tytöllä on oikeasti pielessä. Kyllähän sinä sen tietysti ymmärrätkin, mutta jaksaminen on tietysti koetuksella.
Jaksa silti, itsesi ja lapsesi vuoksi.
Tunteidenkäsittely? Tunteiden ilmaisu? Onko sallittua perheessä? Onko opeteltu tunnetaitoja?
Hänhän ilmaisee tunteita, haukkuu äitinsä säännöllisesti ja hakkaa tämän. Se on tunteiden ilmaisua.
Ei se ole normaalia tunneilmaisua. Siksi tuleekin heti mieleen, että osataanko perheessä ylipäätään puhua asioista, ilmaista tunteita normaalilla tavalla? Vai onko esimerkiksi ollut aina kiltiksi opettamista pakottamalla, kovin rangaistuksin esimerkiksi?
Nyt kiireesti yhteys jonnekin viranomaiseen ennenkuin jotain pahaa tapahtuu. Kouluun terkkarille , voit soittaa myös kriisipuhelimeen (auki 24/7). Ei ole normaalia käytöstä lapsellasi. TOIMI!!!
Hae apua itsellesi ja lapsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet yrittänyt tehdä? Vai oletko vaan pelännyt ja kauhistellut omaa lastasi nämä kaksi vuotta? Missä isä? Milloin ero tapahtui ja miten se käsiteltiin? Mitä isä sanoo tilanteesta ja mitä hänen mielestään pitäisi tehdä?
Isä kuoli 2014. En aio avata isäasiaa ehkä kuitenkaan enempää.
Ja kyllähän minä varmasti aivan ymmärrettävästikkin häntä pelkään.
Ap
Siitä on 9 vuotta, se ei vaikuta hänen elämäänsä yhtään mitenkään
Miten ihmeessä isän kuolema ei muka vaikuttaisi? Voi vaikuttaa ihan ratkaisevastikin.
Miksi vaikuttaisi? Ei sellaisia ihmisiä surra mitä ei ole ikinä edes tuntenut eikä muista. Sen ymmärtäisi jos kyseessä olisi äiti, koska ero synnyttävästä vanhemmasta rikkoo vauvan aivojen rakennetta pysyvästi, mutta isiä se ei koske koska isä on täysin vieras ihminen vauvalle, sillä on side vain äitiinsä.
Porvoossa ei vissiin paista? Maltat olla keväisen päivän ihan vaan sisätiloissa?
No suretko sinä ihmisiä joita et ole ikinä tavannut tai et muista? Et.
Kyllä suren! Onhan se iso palanen elämästä, kun toinen vanhempi on kuollut! Itse en lapsena juurikaan ymmärtänyt asiaa, mutta teini-ikä oli haasteellinen ja nuorena aikuisena etsin paikkaani. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja löysin elämääni ihanan miehen. Mutta ensimmäisen lapsen synnyttyä se mun isättömyys taas sai vallan tunteissa ja jouduin taas käsittelemään niitä tunteita, kun puuttuva palanen on puuttunut elämästä. Sitä jää osa elämää kokonaan puutteelliseksi ja ne kaikki tunteet ja kun huomaa, että muiden isät elämässä mukana. Siellä niin isät mielissään valmistujaisissa, häissä, lapsenlapsensa ristiäisissä jne Itselläni kolahtaa myös se, että kuinka ihana isä mieheni onkaan lapsillemme. Itken jokainen isäinpäivänä elämästäni puuttuvaa palasta vaikken tuntenutkaan koskaan häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet yrittänyt tehdä? Vai oletko vaan pelännyt ja kauhistellut omaa lastasi nämä kaksi vuotta? Missä isä? Milloin ero tapahtui ja miten se käsiteltiin? Mitä isä sanoo tilanteesta ja mitä hänen mielestään pitäisi tehdä?
Isä kuoli 2014. En aio avata isäasiaa ehkä kuitenkaan enempää.
Ja kyllähän minä varmasti aivan ymmärrettävästikkin häntä pelkään.
Ap
Siitä on 9 vuotta, se ei vaikuta hänen elämäänsä yhtään mitenkään
Miten ihmeessä isän kuolema ei muka vaikuttaisi? Voi vaikuttaa ihan ratkaisevastikin.
Miksi vaikuttaisi? Ei sellaisia ihmisiä surra mitä ei ole ikinä edes tuntenut eikä muista. Sen ymmärtäisi jos kyseessä olisi äiti, koska ero synnyttävästä vanhemmasta rikkoo vauvan aivojen rakennetta pysyvästi, mutta isiä se ei koske koska isä on täysin vieras ihminen vauvalle, sillä on side vain äitiinsä.
Porvoossa ei vissiin paista? Maltat olla keväisen päivän ihan vaan sisätiloissa?
No suretko sinä ihmisiä joita et ole ikinä tavannut tai et muista? Et.
Sataakin vissiin? Kyllä pilvisenäkin päivänä voi ulkoilla. Tuulettuu ajatukset, ja vähenee joutava jankkaus.
Isän puuttuminen vaikuttaa kyllä lapseen monin tavoin, ja myös se, millaiseksi suhde äitiin on isän puuttumisenkin takia muodostunut. Ja tavallaan, kyllähän lapsi voi jopa surra isäänsä, juurikin siksi, ettei tätä ole tavannut. Ymmärtää kuitenkin, että muilla lapsilla isä on mukana elämässä, hänellä sitä ei ole. Ihan peruspsykologiaa.
Ei se vaikuta silloin kun sitä ei ole ikinä ollut. Toit huomion siitä, että voisi surra sitä, että muilla lapsilla on isä. Se voi olla mahdollista, voi myös surra sitä, että ei ole yhtä hienoa autoa kuin naapurilla, pääse hienoille lomille, asu omakotitalossa tai kuten tässä tapauksessa lasta häiritsee äidin ulkonäkö joten ehkä äiti on vaan rumempi kuin muitten lasten äidit? Jos on kovin psykopaattinen niin on tapana inhota sitä kun muilla on jotain mitä itsellä ei ole. Lapsi on tällä hetkellä kehityksensä latentti vaiheessa joka on lapsuuden tasapainoisin ja rauhallisin vaihe. Olen elänyt tuollaisen ihmisen kanssa mitä ap, kuvaa ja se on hengenvaarallista elämää kun se kasvaa ja tulee yhä voimakkaammaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet yrittänyt tehdä? Vai oletko vaan pelännyt ja kauhistellut omaa lastasi nämä kaksi vuotta? Missä isä? Milloin ero tapahtui ja miten se käsiteltiin? Mitä isä sanoo tilanteesta ja mitä hänen mielestään pitäisi tehdä?
Isä kuoli 2014. En aio avata isäasiaa ehkä kuitenkaan enempää.
Ja kyllähän minä varmasti aivan ymmärrettävästikkin häntä pelkään.
Ap
Siitä on 9 vuotta, se ei vaikuta hänen elämäänsä yhtään mitenkään
Miten ihmeessä isän kuolema ei muka vaikuttaisi? Voi vaikuttaa ihan ratkaisevastikin.
Miksi vaikuttaisi? Ei sellaisia ihmisiä surra mitä ei ole ikinä edes tuntenut eikä muista. Sen ymmärtäisi jos kyseessä olisi äiti, koska ero synnyttävästä vanhemmasta rikkoo vauvan aivojen rakennetta pysyvästi, mutta isiä se ei koske koska isä on täysin vieras ihminen vauvalle, sillä on side vain äitiinsä.
Porvoossa ei vissiin paista? Maltat olla keväisen päivän ihan vaan sisätiloissa?
No suretko sinä ihmisiä joita et ole ikinä tavannut tai et muista? Et.
Kyllä suren! Onhan se iso palanen elämästä, kun toinen vanhempi on kuollut! Itse en lapsena juurikaan ymmärtänyt asiaa, mutta teini-ikä oli haasteellinen ja nuorena aikuisena etsin paikkaani. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja löysin elämääni ihanan miehen. Mutta ensimmäisen lapsen synnyttyä se mun isättömyys taas sai vallan tunteissa ja jouduin taas käsittelemään niitä tunteita, kun puuttuva palanen on puuttunut elämästä. Sitä jää osa elämää kokonaan puutteelliseksi ja ne kaikki tunteet ja kun huomaa, että muiden isät elämässä mukana. Siellä niin isät mielissään valmistujaisissa, häissä, lapsenlapsensa ristiäisissä jne Itselläni kolahtaa myös se, että kuinka ihana isä mieheni onkaan lapsillemme. Itken jokainen isäinpäivänä elämästäni puuttuvaa palasta vaikken tuntenutkaan koskaan häntä.
Niin ap:lla on lapsi. Et sinäkään lapsena ymmärtänyt surra. Vanhempana sitä ymmärtää tuntea kaikkia sosiaalisen pakon luomia tunteita, kuten pakkoa surra isättömyyttään koska sitä hieman kuin sanattomasti vaaditaan. Pitää luoda merkityksiä sinne missä niitä ei ollut, jotta voit sulautua yhteisöösi normaalina kansalaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet yrittänyt tehdä? Vai oletko vaan pelännyt ja kauhistellut omaa lastasi nämä kaksi vuotta? Missä isä? Milloin ero tapahtui ja miten se käsiteltiin? Mitä isä sanoo tilanteesta ja mitä hänen mielestään pitäisi tehdä?
Isä kuoli 2014. En aio avata isäasiaa ehkä kuitenkaan enempää.
Ja kyllähän minä varmasti aivan ymmärrettävästikkin häntä pelkään.
Ap
Siitä on 9 vuotta, se ei vaikuta hänen elämäänsä yhtään mitenkään
Miten ihmeessä isän kuolema ei muka vaikuttaisi? Voi vaikuttaa ihan ratkaisevastikin.
Miksi vaikuttaisi? Ei sellaisia ihmisiä surra mitä ei ole ikinä edes tuntenut eikä muista. Sen ymmärtäisi jos kyseessä olisi äiti, koska ero synnyttävästä vanhemmasta rikkoo vauvan aivojen rakennetta pysyvästi, mutta isiä se ei koske koska isä on täysin vieras ihminen vauvalle, sillä on side vain äitiinsä.
Porvoossa ei vissiin paista? Maltat olla keväisen päivän ihan vaan sisätiloissa?
No suretko sinä ihmisiä joita et ole ikinä tavannut tai et muista? Et.
Sataakin vissiin? Kyllä pilvisenäkin päivänä voi ulkoilla. Tuulettuu ajatukset, ja vähenee joutava jankkaus.
Isän puuttuminen vaikuttaa kyllä lapseen monin tavoin, ja myös se, millaiseksi suhde äitiin on isän puuttumisenkin takia muodostunut. Ja tavallaan, kyllähän lapsi voi jopa surra isäänsä, juurikin siksi, ettei tätä ole tavannut. Ymmärtää kuitenkin, että muilla lapsilla isä on mukana elämässä, hänellä sitä ei ole. Ihan peruspsykologiaa.
Ei se vaikuta silloin kun sitä ei ole ikinä ollut. Toit huomion siitä, että voisi surra sitä, että muilla lapsilla on isä. Se voi olla mahdollista, voi myös surra sitä, että ei ole yhtä hienoa autoa kuin naapurilla, pääse hienoille lomille, asu omakotitalossa tai kuten tässä tapauksessa lasta häiritsee äidin ulkonäkö joten ehkä äiti on vaan rumempi kuin muitten lasten äidit? Jos on kovin psykopaattinen niin on tapana inhota sitä kun muilla on jotain mitä itsellä ei ole. Lapsi on tällä hetkellä kehityksensä latentti vaiheessa joka on lapsuuden tasapainoisin ja rauhallisin vaihe. Olen elänyt tuollaisen ihmisen kanssa mitä ap, kuvaa ja se on hengenvaarallista elämää kun se kasvaa ja tulee yhä voimakkaammaksi.
Aaveella sekoilu tarkoittaa sitä, että on ihmisen kehityskaaressa alamäkivaiheessa. Tajuaa alkavansa erkaantua muista, ja tämä on ainoa paikka, missä voi tuntea pientä omanarvontuntoa trollaamalla. Kihertämällä omalle nerokkuudelleen.
Tsemppiä sinullekin.
Voi olla jotain vialla. Tästä ei voi tietää onko täysin keksitty juttu. Tai onko äiti heilunut veitsen kanssa ja kertoo nyt päinvastaista tarinaa nettiin.
Kuka äiti ei ottaisi ammattilaisiin yhteyttä? Tai puhuisi "pöytäveitsitragediasta", ihan kuin kyseessä olisi tarina, josta täytyy yrittää saada kiinnostavan kuuloista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puuttuuko tytöltä sosiaaliset taidot, ja siksi ei ystäviä? Tämä aiheuttaa kauhean olon, jota purkaa tuolla käytöksellä? Kauhea tilanne.
Tsemppiä! Mutta tee nyt kaikkesi, että tilanne ratkeaa. Hae apua. Mutta älä leimaa lastasi johonkin tiettyyn ongelmalokeroon lopuksi ikää, ymmärrä, että nyt pitää vaan korjata kurssia.
Mikä kaikki on pielessä?
Tytön käytös tässä on pielessä.
Kun saapuu koulusta kotiin, heti ensimmäinen asia mitä tekee, on se, että alkaa valittamaan miksi minä näytän niin hirveältä, miksi äiti et ikinä tee sitä ja tätä ja sitten minulla menee näissä tilanteissa tottakai hermot, niin tytär siitä sitten suuttuu ja alkaa käyttäytymään aggressiivisen väkivaltaisella tavalla. Lyö, repii vaatteista, saattaa purra, raapii, (mulla on mahakin ihan mustelmilla että onneksi en ole raskaana tms) Muistan että löi ekan kerran jo 3-4 vuotiaana? Tuollainen käytös ei ollut vielä siinä vaiheessa niin merkittävässä osassa elämää.ap
Ongelma on että tästä ei voi tietää, onko myös kertoja lyönyt, tukistanut tms. "minulla menee näissä tilanteissa tottakai hermot". Äkkiä yhteys ammattilaisiin.
Tarvitsette molemmat apua, lapsi omien tunteidensa ja käytöksensä hallintaan, ja sinä omien tunteiden käsittelyyn, kasvatukseen ja lapsen tunteiden sietämiseen. Olen tosissani, nyt kuulostaa pahalta tilanteelta molemmille. Älä jää odottamaan vaan toimi heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykopaatit eivät reagoi rangaistuksiin (ainakaan toivotulla tavalla), vaan ainoastaan palkintoihin. Siinä sitä on ohjenuora kasvatukseen.
Laamasenkin mukaan Vilja-Erika:ssa oli kaikki viat.
En usko sekuntiakaan, että lapsessasi olisi vikaa.
Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan, what goes around comes around, mitä kylvää, sitä niittää, karma is a bitch, sitä saa, mitä tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko katsonut semmoista tv sarjaa kuin dexter? Siinä kerrotaan miten voi elää jos tykkää olla tappaja jäämättä kiinni.
Se on elämän normaalia kiertokulkua että syntyy murhaajia koska muuten ihmis elukka sikiäisi liikaa joka reikään maapallolla.
Kyllä sen jo 5 vuotiaana päiväkodissa koki olevansa erilainen kuin muut kun ne muut tekevät kortteja isälle isänpäiväkorttia ja minä teen äidilleni isänpäiväkorttia. Just saying niille jotka väittää ettei voi kaivata sellaista mitä ei ole ollut. Lapset myös kiusaa siitä mitä toisilla lapsilla ei ole: merkkivaatteita, sisaruksia, iphoneja, disney+ suoratoistoa, isää, äitiä jne.
Herätti huomiota että mummo on jo yli 90 eli et sinäkään ihan nuorena ole lasta tehnyt. Siinä on jo paljon pielessä kun vanhana tekee tulee lellittyä lapsi pilalle. Rajat on puuttunut lapsen koko elämän.
Saako paljon lisättyä sokeria ja teollisesti tuotettuja elintarvikkeita?
Amerikkalaisista kouluista katosi käytöshäiriöt, kun karkki ja roskaruoka-automaatit poistettiin.
Ihmiset vievät paljon pienemmästäkin lapsensa psykiatrille, että se nyt on varmasti ensimmäinen ja oikea osoite.
Alue: Aihe vapaa
Ei ketään randomia tietenkään surra mutta oma isä ei ole sellainen eli tottakai voi olla ikävä ja suru kun häntä ei ole.