Mitä ajattelet, jos näet työkaverilla vanhoja viiltelyarpia?

Vierailija kirjoitti:

Yleensä noilta häiriintyneiltä on helppo huijata pimpsaa.

Yritätkö useinkin saada pesää työkavereilta?

Totean, että onpa talossa ollut huonosti teroitetut puukot.

En ajattele mutta alan hysteerisesti itkemään, sitä että on ollut niin kamalaa toisella ja sitä että ilmeisesti mieli vahingoittunut pysyvästi kun ei tajua pitää jälkiä piilossa

Tuntisin myötätuntoa siitä että hänellä on ollut raskas vaihe elämässään. Sitten olisin iloinen siitä että hän ei näytä viiltelevän enään (jos arvet selvästi vanhoja). En mainitsisi asiasta, kohtelisin samalla lailla kuin muitakin ihmisiä.

Varmaan ollu vähän rankempi nuoruus. Parilla kaverilla on arpia, ovat työelämässä ja piilottelevat kun häpeävät aikuisiällä. Sinänsä ihan normaalia kun ei menneisyyttä voi miksikään muuttaa. Tatuoinnit on ollu helppo keino saada vähän nätimmäksi, oon nähny niitä useammallakin. 

Vierailija kirjoitti:

Katsoisin että on varmaan ollut haastava teini-ikä. Kaikki tuntemani ihmiset, joilta löytyy viiltelyarpia, ovat olleet tekojen aikaan teinejä.

Myös aikuiset viiltelevät, ei ole mikään teinien juttu. Itseäni loukkasi, kun eräs uusi tuttavuus oletti ja kysyi arvistani, että "ai ootko sä ollut joku teiniangsti?"

Salilla käy yks likka jolla on kummatkin käsivarret täynnä viiltoja. Kyllähän liikunta parantaa henkistä oloa että siinä mielessä ihan hyvä että käy mutta kyllä silti ajattelen, että sillä viiraa päässä.

Todennäköisesti en edes huomaisi. En katso ihmisiä kauhean tarkasti, enkä yleensä edes huomaa uusia kampauksia tms.

Jos huomaisin, niin ajattelisin vaan neutraalisti, että aha, sillä on vanhoja viiltelyarpia. En tekisi sen syvällisempää analyysiä. Varmasti monella on viiltelyarpia. Joillain näkyvissä paikoissa, joillain vaikka reisissä.

Tunnen työni puolesta paljon (siis satoja) ihmisiä, jotka viiltelevät tai ovat ennen viillelleet. Tosi tuttu juttu siis itselle, eikä ehkä siksikään aiheuta ihmeempiä tuntemuksia. Niin perusarkea minulle.

Minä toimin teknisenä asiantuntijana (DI) asiakkaan edustajana. Peitän arvet visusti, koska ajattelen että niiden näkeminen saa ihmiset ajattelemaan minun olevan hauras, epävakaa, epäluotettava ja kykenemätön työhöni.

Olen usein huoneen ainoa nainen ja jo sen takia yritän keskittyä substanssiin mahdollisimman paljon. Joskus olen huomannut, että pöydän vastapuolella minua on pidetty lähinnä sihteerinä ja kyselty, että kuka teillä näitä (teknisiä) asioita hoitaa. Tästä aiheesta voin kollegoideni kanssa vitsailla, eikä se mene ihon alle. Mutta sitä en kestäisi, jos he näkisivät viiltelyarpeni ja suhtautuisivat minuun heikkona ja sekopäisenä (hysteerisenä:D) naisena.

Vierailija kirjoitti:

Minä toimin teknisenä asiantuntijana (DI) asiakkaan edustajana. Peitän arvet visusti, koska ajattelen että niiden näkeminen saa ihmiset ajattelemaan minun olevan hauras, epävakaa, epäluotettava ja kykenemätön työhöni.

Olen usein huoneen ainoa nainen ja jo sen takia yritän keskittyä substanssiin mahdollisimman paljon. Joskus olen huomannut, että pöydän vastapuolella minua on pidetty lähinnä sihteerinä ja kyselty, että kuka teillä näitä (teknisiä) asioita hoitaa. Tästä aiheesta voin kollegoideni kanssa vitsailla, eikä se mene ihon alle. Mutta sitä en kestäisi, jos he näkisivät viiltelyarpeni ja suhtautuisivat minuun heikkona ja sekopäisenä (hysteerisenä:D) naisena.

Hyvä esimerkki siitä että joskus ne kannattaa peittää. Toimin samoin tietyissä tilanteissa.

Voisin jossain tilanteessa "vahingossa" vilauttaa omiani että tietää että muitakin asianharrastajia on. Ehkä sillai helpompi?

Mietin miksi ei hoitanut asiaa loppuun asti. Vaativassa asiantuntijatyössä ei jätetä hommia puolitiehen eli en ottaisi omaan projektiini.

Vierailija kirjoitti:

Mietin miksi ei hoitanut asiaa loppuun asti. Vaativassa asiantuntijatyössä ei jätetä hommia puolitiehen eli en ottaisi omaan projektiini.

Varmaan siksi että on joku muu homma kesken. Jos on elossa, niin on peliaikaa jäljellä.

Viiltelyarpia olen nähnyt yhdellä siivoojalla ja kahdella marketin kassalla. Kummastakin näkyi ihan päöllepäin ettei kaikki ole pääkopassa kunnossa. Toinen kassa oli kuulemma ollut psykiatrisellaosastollakin. Jos kyynävarret on arpia täynnä ei niitä tarvitsisi vielä esitellä. Vaikka työssä kykynee käymäänkin.

No en välttämättä kauheesti mitään kun niitä on niin monilla ja itsellänikin, tosin tein ne sillain taktisesti paikkoihin mitkä ei näy, mut aattelen että perus teiniagnst

Että hyvä että hän selvisi. Monella on ollut elämässään vaikeaa jossain vaiheessa, joidenkin kipu ja traumat näkyvät päälle päin ja joidenkin eivät.

Mun arvet syntyi, kun olin noin 11-vuotias. En siis edes vielä teiniangsti. Sain kokea silloin koulukiusaamista, seksuaalista ahdistelua, yksinäisyyttä, vanhempien eron yms. Tuskin edes tiesin, mitä tein tai toisaalta tiesin hyvinkin, löysin viiltelyn ihan itsenäisesti ja ehkä sain siitä tarvitsemani "avun". Viimeiset kerrat viiltelin noin 20-vuotiaana, kun poikaystäväni oli hakannut ja potkinut minua ja lähdin karkuun ulos yöllä. Viiltelin, etten tekisi mitään pahempaa itselleni ja unohtaakseni tilanteen ja tuskani.

Viimeisetkin arpeni ovat nyt yli 30 vuotta vanhoja, mutta näkyvät edelleen. Olen selvinnyt elämässäni kaikesta huolimatta ihan kohtuullisesti, koulussakin olin aina se "kympin tyttö" eikä se muuttunut yliopistossa eikä työelämässäkään.

Se vielä, etten itse enää vuosikymmeniä myöhemmin jaksa ajatella arpiani tai yleensä edes muista. En peittele kuin hyvin harvoin. Vaikeinta on ajatus, että lapseni joutuisivat joskus miettimään, millaista tuskaa niitten takana on. Tietenkään en haluaisi, että kukaan lapsi tietäisi viiltelystä koskaan mitään.

97

Ajattelen että onpa hupmionhakuista ja epäammattimaists näyttää ne.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen että onpa hupmionhakuista ja epäammattimaists näyttää ne.

Jos joku kulkee t-paidassa kesällä, tekee hän sen tietysti saadakseen sinulta huomiota.