Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelet, jos näet työkaverilla vanhoja viiltelyarpia?
05.05.2023 |
Itselläni vanhoja arpia, joita ei voi olla huomaamatta. En ole ajatellut arpia enää vuosikausiin, mutta työskentelen nykyään ns. vaativassa asiantuntijatyössä ja olen huomannut, että peittelen käsiäni tietoisesti jatkuvasti.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset ohuet viiltoarvet saa hyvin häivytettyä mikroneulauksella, ihan kunnon pitkillä piikeillä siis. Rullia saa mm. amazonista. Nimim. kokeilin ja toimii.
Minkä pituisilla piikeillä sait tuloksia?
1.5 mm, taisi olla pisimmät saatavilla olevat. Mulla on siis jono ohuita viivoja kyynärvarressa, jotka häivyttyivät selkeästi kun rullailin niitä. Nyt pitää tarkkaan katsoa, jos ne haluaa nähdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
millä perusteella viiltelyarvet omaavan henkilön ajatellaan heti olevan masentunut, ahdistunut tai elänyt vaikean ajan elämässään???!
Vierailija kirjoitti:
millä perusteella viiltelyarvet omaavan henkilön ajatellaan heti olevan masentunut, ahdistunut tai elänyt vaikean ajan elämässään???!
No niinpä??? Mistä tämmöinen mielikuva???
???
Pidän pitkähihaista vaikka näkyvin arpi mulla on tullut ihan tapaturmasta, näyttää kuitenkin viiltelyarvelta kun niitäkin on. Toisten kohdalla viiltelyarpia nähdessäni en mieti mitään, mutta itse aspassa mietin, että on asiakkaiden kannalta kohteliasta peittää nuo. Samoin peitän tatuonnitkin. Työkavereilla on tatskaa ja ties mitä esillä, eikä se mua eikä kai asiakkaitakaan häiritse. Ehkä mä tässä oon jotenkin yksityisempi ihminen, en halua asiakkaille tuoda esille noita asioita itsestäni.
Ajattelen: Tuolla ihmisellä oli joskus rankkaa. Toivottavasti nyt on paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen, että onkohan sillä epävakaa pers.häiriö ja nuorena ollut itsari mielessä.
Vanhoja viiltelyarpia on todella monella. Ne on elettyä elämää, ei niitä tarvi hävetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Toivottavasti hän voi paremmin, eikä koe enää tarvetta vahingoittaa itseään."
Kyllä arvet voi olla ylpeydenkin aihe. Olin auto-onnettomuudessa ja sen jälkeen oli leikkauksia joista arpia jäi. En todellakaan niitä piilottele, kertovat siitä että olen selviytynyt hengissä ja mielelläni kyllä kerron mistä ovat tulleet. Olen joka päivä kiitollinen siitä että olen tässä.
En sitten tiedä onko itse aiheutetut jäljet kuitenkin hieman eri asia. Sehän kertoo siitä että ihminen on ollut väkivaltainen, itseään kohtaan. Niitä varmaan mieluummin piilottelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koskan sillä alkaa taas pöntössä viiraamaan?
Kylläpä ihmiset ovat julmia toisilleen. Onko näitä ilkeitä lapsena kohdeltu kaltoin ja purkavat sen muihin?
En ajattele arvista sen kummemmin. Kaverillani on ja tiedän millaisen helvetin kävi läpi ja en todellakaan siksi kyselisi tuntemattomilta niinkin henkilökohtaisista jutuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaiks! Ajattelen että damaged goods.
En ihmeenpiä. Monet työkaverini ovat 30-50v. Se, millainen heidän nuoruus on ollut teininä, ei liity asiaan. Yleisimmin ja oletettavasti ne jäljet siis syntyneet teininä. Siitä on kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, mutta tulen hyvin surulliseksi ja menen tavallaan lukkoon. Tunnistan viiltelyarvet selkeästi ja aina, koska olen nähnyt niitä paljon ja itsellänikin niitä on. Muistan, miten järkyttävä ajanjakso tuolloin elämässäni oli ja sitä on vaikea muistella. Toisen arvet muistuttavat siitä ja saavat aikaan myötätuntoa - hänellekin on joskus ollut vaikeaa. En koskaan ikinä kysyisi mitään niistä. Uskon, että ns. tietäjät tietää ja tunnistavat toisensa. Voimme sitten yhdessä katsoa toisiamme silmiin, hiljaa.
En ajattelisi juuri mitään. Rekisteröisin asian kyllä, toki mielessä häivähtäisi että jaaha viiltelyä on nuorena ollut, mutta elän tietoisesti niin että yritän olla tulkitsematta ketään juurikaan. Koska ymmärrän että metsään se menisi kuitenkin.
Olen kuin en huomaisikaan. En välitä niistä, mutta en myöskään halua kohdistaa niihin huomiota. Jos asianomainen haluaa asiasta puhua, niin kuuntelen.
Ajattelisin, että on ollut angsti-teini 90-luvulla.
Jos olisimme kaikki alasti siinä näkyisi yhtä sun toista, viiltelyjäljet on pientä sen rinnalla. Heikompi voisi pyörtyä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta tulen hyvin surulliseksi ja menen tavallaan lukkoon. Tunnistan viiltelyarvet selkeästi ja aina, koska olen nähnyt niitä paljon ja itsellänikin niitä on. Muistan, miten järkyttävä ajanjakso tuolloin elämässäni oli ja sitä on vaikea muistella. Toisen arvet muistuttavat siitä ja saavat aikaan myötätuntoa - hänellekin on joskus ollut vaikeaa. En koskaan ikinä kysyisi mitään niistä. Uskon, että ns. tietäjät tietää ja tunnistavat toisensa. Voimme sitten yhdessä katsoa toisiamme silmiin, hiljaa.
Ymmärrän että ne joilla on arpia haluaisivat etteivät saisi mitään negatiivista reaktiota aikaan mutta meitä mahtuu moneen junaan ja jotkut toimii impulsiivisesti eivätkä osaa olla hillittyjä. Kuten nuo halaukset, ääneen voivottelut yms. Jos et halua reaktioita, joihin mahtuu myös negatiivisia ja se tuntuu pahalle, pidä arvet piilossa.