Mies ei koskaan päästänyt lapsieni kavereita kylään

Ja kuka on syypää tähän että lapset ei ole voineet tuoda kavereita kotiinsa?

Heidän kullinkipeä äitinsä jonka piti saada juurikin tuollainen mörökölli kauhomaan jalkoväliinsä.

Vierailija kirjoitti:

Ja kuka on syypää tähän että lapset ei ole voineet tuoda kavereita kotiinsa?

Heidän kullinkipeä äitinsä jonka piti saada juurikin tuollainen mörökölli kauhomaan jalkoväliinsä.

Kapteeni jälkiviisas iski jälleen!

Mitään asiaa ei taaskaan ollu mut pätemään tarvii päästä, siitä viis kuinka tyhmää se on, ei ole aikaa olla fiksu kun on kiire jälkiviisasteleen.

Vierailija kirjoitti:

Ja kuka on syypää tähän että lapset ei ole voineet tuoda kavereita kotiinsa?

Heidän kullinkipeä äitinsä jonka piti saada juurikin tuollainen mörökölli kauhomaan jalkoväliinsä.

Itselläni oli niin että alakoulu ikäisestä lähtien äiti kielsi minua tuomasta kavereitani meille mutta äidin omat tuttavat kyllä ramppas meillä eikä siinä ollut muka mitään erilaista

Koti on miehen koti, ei kavereiden koti.

Meille saa kyllä tulla lasten kavereita kylään, mutta määrittelen kuitenkin aika paljon milloin ja kuinka pitkäksi aikaa. Teen vuorotyötä ja en todellakaan halua, että meillä on silloin kavereita kylässä, kun yritän levätä. Mieheni työssä hänellä on taas puhelinkeskusteluita, jotka eivät ole muiden korville ja silloinkaan perheen ulkopuolisia ei meille tule. Jokainen jamppa voi myös voi yöpyä kotonaan ja yövieraita en halua.

Tietyt ehdot eivät ole olleet hankalia koskaan ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni oli niin että alakoulu ikäisestä lähtien äiti kielsi minua tuomasta kavereitani meille mutta äidin omat tuttavat kyllä ramppas meillä eikä siinä ollut muka mitään erilaista

Maksoitko sinä asunnon kulut? Et. Sinä pystyit tapaamaan kavereitasi pihallakin.

No hieno homma että nyt tajusit lähteä.

Onko syömäkelpoinen sellainen lapsieni?

Meillä oli lapsuudenkodissani sama. Vielä ala-asteiässä kavereita kävi, mutta isä ei puhunut heidän läsnäollessaan mitään, ja jälkeenpäin aina haukkui kaverit milloin mitenkin. Myöhemmin en enää halunnut kutsua kavereita, isä teki ilmapiiristä niin ahdistavan. Kun isä oli jossakin vaiheessa sairaalassa, äiti kutsui meille aina kavereitani yökylään.

Äitini kaverisuhteet olivat kokeneet saman kohtalon. Isä oli mennyt vieraiden tullessa mitään puhumatta pihatöihin ja tehnyt selväksi, ettei vieraita kaivata. Ei äiti heitä enää kehdannut kutsua. Isän omat kaverit taas saivat tulla ja viipyä miten vain, äidin piti passata heitä ja minun kilttinä tyttönä mennä tervehtimään.

Vierailija kirjoitti:

Koti on miehen koti, ei kavereiden koti.

Meille saa kyllä tulla lasten kavereita kylään, mutta määrittelen kuitenkin aika paljon milloin ja kuinka pitkäksi aikaa. Teen vuorotyötä ja en todellakaan halua, että meillä on silloin kavereita kylässä, kun yritän levätä. Mieheni työssä hänellä on taas puhelinkeskusteluita, jotka eivät ole muiden korville ja silloinkaan perheen ulkopuolisia ei meille tule. Jokainen jamppa voi myös voi yöpyä kotonaan ja yövieraita en halua.

Tietyt ehdot eivät ole olleet hankalia koskaan ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Erikoinen näkemys, ettei se koti ole kuitenkaan lasten koti, aikuisten vain.

Inhottavaa uhrata omien jälkeläistensä lapsuus jonkun ulkopuolisen ärrimurrin takia. No, nyt on myöhäistä ja toivottavasti lasten sosiaaliset suhteet eivät ole kohtuuttomasti kärsineet.

Kaikkeen sitä ihmiset alistuvatkin.

Onpa ikävä tarina. Ei pitäisi olla mitään järkevää syytä miksei vähintään silloin tällöin voi lapsi kavereineen kokoontua kotonaan.

Onneksi omat vanhempani antoivat kavereiden luuhata kylässä, kutsuivat pöytään ja kuuntelivat jutut. Nykyäänkin ovat tekemisissä lapsuudenkavereideni kanssa ja hyvissä väleissä. Moni kaveri sai heiltä tukea, jos kotona oli huonompi tunnelma. Olen tosi ylpeä varsinkin äidistäni, jolla riitti ja riittää sydäntä edelleenkin.

Muistan kans lapsuden kaverin, jonka luo piti mennä aina salaa ja hiljaa kun isäpuoli oli lepäämässä rasittavan työpäivän jälkeen. Siellä se makasi aina äkäisen näkösenä ja puhumattomana sohvalla. Ei saanu soittaaa ovikelloa, vaan ohjeeksi annettiin ihan pienesti koputtaa sivuoveen, joka käytiin avaamassa. Omassa huoneessakin piti kuiskailla, ettei vaan kuulunu mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kuka on syypää tähän että lapset ei ole voineet tuoda kavereita kotiinsa?

Heidän kullinkipeä äitinsä jonka piti saada juurikin tuollainen mörökölli kauhomaan jalkoväliinsä.

Kapteeni jälkiviisas iski jälleen!

Mitään asiaa ei taaskaan ollu mut pätemään tarvii päästä, siitä viis kuinka tyhmää se on, ei ole aikaa olla fiksu kun on kiire jälkiviisasteleen.

Kuinka monta vuotta ja lasta tarvitsee mörön kanssa käydä läpi, ennen kuin välähtää?

Kuulostat rasittavalta kitisijältä.

Kyllä minäkin vanhempana rasitun lasten kavereista ja leikeistä. Haluaisin vain omaa rauhaa ja rauhoittaa aikaa palautumiselle. Silti lapsen kaverit saa tulla, tietenkin. Kysymys on lasten arjesta ja kaverisuhteiden mahdollistamisesta, minun aikuisena pitää tulla toimeen omilla keinoilla, ettei kotona voi olla aina hiljaista.

Ap kenen asunnossa te asuitte eli oliko kyseessä yhteinen vuokra-asunto vai miehen omistusasunto?

En nykyään päästä sellaisia kavereita joiden luokse lapseni ei koskaan pääse.

Lapsille oon sanonu että jos tänne tullaan sotkemaan, nii samaa sit takas kavereiden kodeille kanssa, pyyhkikööt vaikka perseen verhoihin siellä sit kerta on ok täälläkin sotkea ja liueta kun tulee siivouksen aika.

Aivan ihanaa, että omat vanhempani päästivät aina kaverimme kylään. Myöhemmin paljastivat, että heillä omi turvallisempi olo kun tiesivät missä olemme :D

Samoin toimin omien lasteni kanssa. Rauhaa ei kamalasti ole, jos 4 alle 7-vuotiasta poikaa on leikkimässä, mutta entä sitten, ei meillä kuitenkaan joka päivä vieraita käy.

Harmi, että ap havahtui tilanteeseen vasta nyt. Lapsuus meni jo...