Lue keskustelun säännöt.
Ei yksityisyyttä
kiusaantunut kodissaan
02.05.2023 |
Se tunne kun olet suihkussa ja huomaat, että unohdit ottaa pyyhkeen mukaan. Olet yksin kotona, mies töissä, lapsi koulussa ja päätät viuhahtaa kylppäristä makkaran nakuna ja eteisen kohdalla ovi käy. Eteiseen astuu sinulle lähes vieras teinipoika, ei ilmoitusta, ei varoitusta.
Hiukan kiusallista. Tänään on ti, viikonloppu ja vappu menivät jo. Pojan piti mennä koulussa äitinsä luokse vaan päättikin tulla taas meille. Eikö näistä kuulu ilmoittaa mulle? Tämä ei ole eka kerta eikä varmasti viimeinen.
Älkää lähtekö uusperhekuvioihin, se ei vaan toimi! 8v sitten kaikki oli niin selkeää kun tuo poika oli pieni ja suloinen ja tapaamiset oli aina sovittuja. Nyt poika on vieras, kiusallinen ja kulkee miten sattuu.
Kommentit (7)
Koska en ole ollut mitenkään osallisena pojan elämässä viimeiseen 4 vuoteen. En ole saanut opastaa, kasvattaa, olla mukana päätöksissä, vaatettaa, olla mukana terveydenhuollossa/kouluasioissa. Lopulta lakkasin yrittämästä ottaa osaa mihinkään.
Kuljen taloni nurkissa viikonloput ja se on ihan ok. En kuulu heidän perheeseensä, (miehen ja pojan) mutta haluaisin edes arkivapaani olla kuten omassa kodissa ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla ja miehelläsi on melko oudolta vaikuttava suhde? Kämppiksiä? Heivaa ukko pihalle, niin eiköhän se poika lähde samaa matkaa.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla ja miehelläsi on melko oudolta vaikuttava suhde? Kämppiksiä? Heivaa ukko pihalle, niin eiköhän se poika lähde samaa matkaa.
Varmasti lähtisikin, mutta samalla lähtisi isä yhteiseltä lapseltamme ja mieluummin minä ahdistun, kuin lapseni. Ja suhteemme on mitä parhain kunhan emme puhu teinistä. Siinä kohtaa näkemyksemme eroaa reippaasti, joten en enää yritä, kuten sanoin...
Tarkempaa selvitystä en tee, mutta kasvatustyylimme ja vaatimustasomme eivät kohtaa. Mies ilmeisesti paikkaa huonoa omaatuntoaan erosta sillä, että hänen luona poika on aina saanut olla ilman mitään sääntöjä ja vaatimuksia. Osaa kyllä näitä sääntöjä vaalia yhteisemme kanssa, ehkä kyllä käskystäni...
Jos tässä perhekuviossa olisi säännöt, ajat, niin kyllä mä pärjäisin. Nämä jatkuvat muutokset ja yllätykset on pahoja. Kukaan ei taida edes tulla ajatelleeksi. Mies ei saa asiaan muutosta. Ei raaski sanoa pojalle. Mietin jo, että puhuisin pojan äidille, kun on aika tolkun nainen, mutta saattaisi kyllä tässä kohtaa suuttua, joten vielä en ole uskaltanut.
Onko kellään kokemuksia, miten tämmöinen tilanne on saatu sovituksi vai onko ja onko edes oikeutta mun vaatia, että joskus mun koti olisi ihan rauhoitettu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet jo 8 v asunut (osittain) kyseisen pojan kanssa samassa taloudessa, miten hän on edelleen sinulle vieras?