Eestiläiset on menneet ihan sairaan paljon eteen päin 20 vuodessa. Suomi näyttää likaiselta.
Eestissä on nykyään kaikki tiptop, ihmiset pukeutuu kauniisti ja ajelee uusilla autoilla. Meidän ei tarvii olla enää kateellisia ruotsalaisille ja norjalaislle. Voidaan olla kateellisia näköjään myös eestiläislle nykyään :O
Kommentit (118)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaha, olet siis käynyt ihanpa Tallinnan puleeratuilla turistialueilla?
Onko suomessa sitten tuollaisia puleerattuja turistialueita jossain?
Huvittaa sinänsä suomalaisten ylpeys. N-liitto kaatui aikanaan ja entiset pakkojäsenet lähti kuin lähtötelineestä kiitämään vapaaksi. Vaan mitä teki suomi, ei mitään, jäi odottelemaan että jos se kuitenkin palaisi ja keskittyi ylimielisenä haukkumaan mm. virolaisia liiasta länsimyönteisyydestä ja varsinkin natojäsenyydestä. Samassa lähtökuopassa suomi on aika liki edelleen eli henkisesti jumitetaan edelleen neuvostoliiton ja sen perinnön vankina ylpeillen suomettuneesta ajatusmaailmasta ainoana oikeana.
Johtunee siitä, että geenistö on venäläistä.
Se on VIRO. Tuttuni on Virosta aikuisena Suomeen muuttanut kielenkääntäjä ja tulkki. Suomessa opiskellut siitä yliopistotutkinnon, tosin kielipari on eri kuin suomi-viro. Hän
sanoo, että se maa on suomeksi viro ja sitä hän käyttää suomea puhuessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaha, olet siis käynyt ihanpa Tallinnan puleeratuilla turistialueilla?
Kävin myös muualla, ajelin maaseudulla. Helevetin siistiä ja puhdasta. Olen matksustanut Eestissä viimeksi 20 vuotta sitten ja tiedän mitä se oli neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Ihanaa. Olisipa Suomessa siistiä ja puhdasta. Ettei sikailua. Siivous sisätiloissakin on neuvostoliittomaista paikoin, ellei ole firma joka osaa hommat.
Moi eestiläinen joka aloituksen teit. Se sut paljasti, koska Suomessa me puhutaan Virosta ja virolaisista. Toi teidän kateus meitä suomalaisia kohtaan on aika naurettavaa.
Ajoin autolla Klaukkalaan, perillä luulin tulleeni Viroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset elää jotain 1800-lukua pakkoruotseineen.
No eestiläisten ristinä on venäjänkieli.
NO eihän ole. Koulujen pakkovenäjä lopetettiin välittömästi, kun pääsivät neukkulasta irti, eikä venäjän kielellä muutenkaan ole mitään virallista asemaa siellä.
Suomen pitäisi yrittää lobata virolaisille pakkoruotsi, saataisiin vähän tasoitusta. Ja jonku pitäisi käydä kertomassa heille myös että on kauhea pula kamelikuskeista.
Jag kunde skriva åt dig om Noarootsi och svenskan på den estniska kusten, men då du är ett outbildat rövhål, låter jag bli. Hoppas att kamelkuskerna grillar dig över öppen eld och sjunger snapsvisor medan de gör det.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä virolaiset kuitenkin ovat töykeitä ja epäkohteliaita, jopa asiakaspalvelussa. Mutta se heille suotakoon, kun muutakaan ei voi.
Ehkä joku neuvostomamma voi olla töykeä, mutta nuorempi sukupolvi ymmärtää kyllä asiakaspalvelun merkityksen.
Onhan nuo vironvenäläiset toisaalta aika ikävässä tilanteessa, sillä heidäthän aikoinaan pakkosiirrettiin sinne, koska neukkulan idea oli venäläistää kaikki neukkulan alueet. Sitten heistä tulikin Viron itsenäistyessä ei-toivottuja asukkaita, joista moni ei edes osannut viron kieltä. Mutta ilmeisesti itsekin tajusivat, että Venäjällä elämä olisi vielä ankeampaa, kuin olla Virossa, joten jäivät sitten kuitenkin sinne ja ovat siellä nyt b-luokan kansalaisina...
Toisaalta Virolta täysin ymmärrettävää, että pieni kanss ei vaan voi antaa mitään erityisoikeuksia venäläisille esim. kielen suhteen, koska se olisi loputon suo. Suomikin katuu sitä, kun ruotsalaisille annettiin aikoinaan erityisasema, josta kärsitään edelleen. Venäjä "isäntänä" olisi vielä moninverroin pahempi.
Det var svenskspråkiga som gav finnarna rättigheter, inte tvärtom. Det lider Finland illa av än i denna dag. Nu försvinner lyckligtvis finskan från jorden för var dag som går. Tvångsförfinskningen fungerar inte. Ingen vill ha den. Finlands enda tvångsspråk kunde göras frivilligt och sedan begravas.
Vierailija kirjoitti:
Hyi helvetti, en ikinä haluaisi mennä pidemmäksi aikaa johonkin Viroon. Mieluummin vaikka muualle pohjoismaihin tai keski- tai länsi-eurooppaan. Itä-euroopan mailla on aika ällö kaiku.
Hur förhåller du dig till det faktumet att Finland är det EU landet som ligger längst österut och det sista av EU länderna som har en gräns mot Sovjet som anslöt sig till NATO?
Då man kommer till Finland är man nuförtiden en turist. Jag turistar mycket hellre i Vilnius, Riga eller Tallinn än i H:fors. H:fors skiljer sig från mängden då orten konstant blir mera människofientlig och främmande.
Tar man sig österut i Finland, säg till Imatra, är det bäst att man inte hemskt mycket uttalar sig om andra länders östgränser, vilka alla ligger väster om den finska och också är västerländskare, utan något "Zaar" shoppinghelvete eller dylikt.
Ni tror väldigt mycket för mycket om er själva och endast ni är intresserade av det.
Viro on kuin Englanti Thatcherin jälkeen. Rikkaille kaikki, köyhille ei mitään.
Ei ikinä tänne tuota systeemiä.
Trollit trollaa, demokratia toimii.
Vierailija kirjoitti:
No ne elää siellä Virossa nyt sitä parasta nousukauden balanssiaikaansa, ihan kuten oli aikoinaan Suomessakin pitkään. Kaikki valtiot käy läpi kukoistuskausia ja mätäkausia. Suomi ei anna kukoistuskausina paljoakaan ihmisille käyttöön, koska valtio, mutta toisaalta ei laskukausina niin paljon kyni.
Kumma juttu, Virossa tiedetään vähän muuta. Maa elää taloudellisesti vaikeita aikoja, inflaatio on hirveä ja palkkojen ostovoima vain laskee. Mene itse Viroon töihin, niin pääset nauttimaan sikäläisestä kultakaudesta.
Suomessa ei olisi uudisrakennuksissa rakennusvirheitä, mikäli eestiläiset ammattilaiset olisivat pysyneet kotonaan. Luokatonta rakennusporukkaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viro on tosiaan kehittynyt huimasti 20 vuodessa ja ottanut suomea kiinni joka saralla. Myös se seikka, että rahojaan ovat käyttäneet fiksusti ja vähäinen korruptio edesauttaa pärjäämistä. Myös yhteydet keski eurooppaan ovat hyvät ja tekee virosta ehkä suomeakin houkuttelevamman sijoitus maan. Huomaahan sen monesti infrastuktuurista ja auto kannasta minkälainen elintaso on.
No Virolle on ollut etuna se, että on ollut mm. juuri Suomi veturina ja mistä ottaa mallia, kun taas täällä on jouduttu vähän tyhjästä nyhjäisemään, kun on alettu maata rakentaa sotien jälkeen. Ei ole ollut kavereita apuna.
Ööh, veikkaan ettei nuo tosiaan ole ottaneet suomesta mallia kun suomi seisoo talouden suhteen paikallaan edelleen. On niitä enemmänkin liikkuvia mallimaita euroopassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi helvetti, en ikinä haluaisi mennä pidemmäksi aikaa johonkin Viroon. Mieluummin vaikka muualle pohjoismaihin tai keski- tai länsi-eurooppaan. Itä-euroopan mailla on aika ällö kaiku.
Hur förhåller du dig till det faktumet att Finland är det EU landet som ligger längst österut och det sista av EU länderna som har en gräns mot Sovjet som anslöt sig till NATO?
Då man kommer till Finland är man nuförtiden en turist. Jag turistar mycket hellre i Vilnius, Riga eller Tallinn än i H:fors. H:fors skiljer sig från mängden då orten konstant blir mera människofientlig och främmande.
Tar man sig österut i Finland, säg till Imatra, är det bäst att man inte hemskt mycket uttalar sig om andra länders östgränser, vilka alla ligger väster om den finska och också är västerländskare, utan något "Zaar" shoppinghelvete eller dylikt.
Ni tror väldigt mycket för mycket om er själva och endast ni är intresserade av det.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaha, olet siis käynyt ihanpa Tallinnan puleeratuilla turistialueilla?
Onko suomessa sitten tuollaisia puleerattuja turistialueita jossain?
Huvittaa sinänsä suomalaisten ylpeys. N-liitto kaatui aikanaan ja entiset pakkojäsenet lähti kuin lähtötelineestä kiitämään vapaaksi. Vaan mitä teki suomi, ei mitään, jäi odottelemaan että jos se kuitenkin palaisi ja keskittyi ylimielisenä haukkumaan mm. virolaisia liiasta länsimyönteisyydestä ja varsinkin natojäsenyydestä. Samassa lähtökuopassa suomi on aika liki edelleen eli henkisesti jumitetaan edelleen neuvostoliiton ja sen perinnön vankina ylpeillen suomettuneesta ajatusmaailmasta ainoana oikeana.
Johtunee siitä, että geenistö on venäläistä.
Kellä on, kellä ei. Isolla osalla maan kansasta geenit on euroopasta, ehkä ruotsin kautta saapuneet.
Oletteko koskaan miettineet miksi? Siellä ei varmaan ole kovinkaan tarkkaan katsottu, että miten puhtaalla rahalla investoinnit tehdään. Lisäksi suomalaiset ovat kantaneet rahansa sinne.