Lue keskustelun säännöt.
Psykoterapeutiksi opiskelu
01.05.2023 |
Mitenkäs noihin hommiin kannattaisi opiskella näin keski-iässä, kun ei ole soveltuvaa tutkintoa alla? Pystyykö sairaanhoitajaopiskelija tekemään alan keikkatöitä vai onnistuuko työskentely vasta tutkinnon suorituksen jälkeen? Psykiatrisia sairaanhoitajia ei kai enää kouluteta, mutta vastaako viimeisen vuoden erikoistuminen mielenterveystyöhön tätä?
Psykologin opinnot kestävät liian kauan, mutta olisiko sosionomi-reitti nopeampi? Vai lähihoitaja-sairaanhoitaja-psykoterapeutti ( voisi ainakin lähärikeikkaa heittää mt-työssä, kertyisikö samalla työkokemusta terapeuttikoulutusta varten? )
Löytyykö mistään kootusti tietoa psykoterapeuttikoulutuksista, niitä kun näyttää olevan aika monenlaisia?
Kommentit (64)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opiskelen tällä hetkellä itse sosionomiksi viimeistä vuotta ja haluaisin kertoa oman mielipiteeni.
Olen itse miettinyt psykoterapiaopintoja, mutta mikään must ne eivät ole. Pääset juttelemaan samojen asiakkaiden kanssa ja saamaan onnistumisen kokemuksia psykiatrisena sairaanhoitajana tai sosionomina. Erona on tietysti se, että et saa esiintyä asiantuntijana samalla tavalla kuin psykoterapeutti tai psykologi etkä saa samaa korvausta työstä. Jos opiskelisit psykologiksi asti, mikä on pitkä tie, et ehkä enää edes välittäisi psykoterapiaopinnoista, koska tutkinnollasi voisit työllistyä puhevaltaa käyttävänä asiantuntijana niin moneen paikkaan ja ihan hyvällä palkalla.
Mitä tulee tuohon tietopuoleen, olemme siirtyneet internet-aikaan 90-luvulla ja tiedon monopolia ei enää ole sillä tavalla kuin joskus ennen; nykyään on puhevallan ja palkan monopoli, joka perustuu tutkintoihin. Osa tiedosta on myöskin poliittista tai muuta näennäistietoa, jonka kuuluu palvella kulloisenkin ajan henkeä ja eliitin etua.
Koulutuksen aikaista työkokemusta ei välttämättä hyväksilueta työkokemukseksi.
Itse uskon, että osasyy psykoterapian suosioon on laveat ja epämääräiset mielikuvat, mikä selittää myös psykologian suosiota. Kaikki tavallaan liittyy mieleen ja sanojen 'mieli' ja 'hoito' yhdistäminen on vielä todella väljä kuvaus. Tämä ilmeisesti aiheuttaa sen, että ihmiset ajattelevat tulevansa kaikkitietäviksi käymällä jonkun tutkinnon eikä niinpäin, että he pintaraapaisevat montaa asiaa, mikä voi olla ihan yhtä lailla totta. Yliopistoissahan tämä on osittain tunnistettu mm.siten, että sosiaalipsykologiaa kutsutaan sosiaalipsykologiaksi eli ihminen tajuaa, että tämä tutkinto keskittyy yhteen käytöksen ja ajattelun osioon tai tulokulmaan, kun taas "psykologia", josta valmistuu terveydenhuollon ammattilaiseksi ei valitettavasti ole määritellyt itseään tarkemmin terveys- tai arviointipsykologiaksi. Jos psykologin tutkinnolla tietäisi kaikesta kaiken, sitten esim.markkinointi, sosiaalipsykologia, sosiologia, käytännöllinen teologia yms. voitaisiin lopettaa.
Psykoterapian ohellahan AMK-koulutuksella voi jatkaa vaikka mihin kohtuuhintaiseen jatkokoulutukseen, jotka enemmän tai vähemmän liittyvät mielen vahvistamiseen ja ovat käytännössä psykoterapeuttisia eli mieltä hoitavia, vaikka samaa titteliä ja sisältöä ei ole. Näitä on esim. neuropsykiatrinen valmentaja, psyykkinen valmentaja, kirjallisuusterapia, seksuaaliterapia ja ulkomailla asti ties mitä muuta.
Sinuna siis ensin satsaisin siihen, että keskityt mielekkäältä tuntuvaan tutkintoon, valitset kiinnostavia työharjoittelupaikkoja (valinnanvara riippuu alasta), kiinnostavan opinnäytetyön kohteen ja valmistuttuasi voit jo päästä kiinnostavaan työhön, jota tehdessä voit miettiä, että hakisiko vielä johonkin jatkokoulutukseen. Uuden pätevyyden voit sitten saada vuodessa, jos valitset jonkun maksullisen lisäkoulutuksen tai voit tehdä avoimen yliopiston puolella kandin tutkinnosta suuren osan.
Sairaanhoitajan sijaisuuksia voi tehdä muistaakseni saatuaan 140op tutkintoon kuuluvaa opintopistettä.
Tsemppiä opintoihin!
Terapeutin työssä muodollisella pätevyydellä on varsin vähän merkitystä- toki teoriapohjaa pitää olla. Mut asiakkaan kannalta keskeistä on terapeutin oma kypsyys, käydyt terapiat ja kyky olla läsnä ja kohdata. Näiden takaaminen onkin vähän monimutkaisempi juttu. Omassa lähipiirissä on lukuisia tapauksia, kun nuori aikuinen epätoivoisena pääsee vihdoin psykologin tai mielenterveyteen erikoistuneen sairaanhoitajan juttusille, mutta ei tule lainkaan kuulluksi ja kohdatuksi, koska nämä muodollisesti pätevät ammattilaiset eivät ole käytännön työssä ollenkaan päteviä. Ja tätä on Suomessa paljon.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hyvästä vastauksesta. Ajattelen, että psykoterapeutin nimike olisi hyvä asiakashankinnan kannalta ainakin alkuun, ennen kuin on ehtinyt hankkia nimeä itselleen. Mitä noihin muihin alan koulutuksiin tulee, niin eniten kiinnostaa psykofyysinen- ja kehopsykoterapia sekä jungilainen analyysi, joten varmaan jotain oppia pitäisi ulkomailta lähteä hakemaan. Nämä kun ovat hieman marginaalissa Suomessa. Analyyttinen psykoterapeuttikoulutus varmaan antaa ihan hyvän pohjan näihin, mutta toisaalta joku lyhytterapiapainotteinen ( ei välttämättä lyhytterapia, mutta esim. ratkaisukeskeinen tai kognitiivinen ) tutkinto antaisi taas ns. toista näkökulmaa. Ja opintoja on nyt tarkoitus jatkaa työn ohella loppuelämä, joten ne psykologin tai jopa psykiatrin paperit voivat tulla jossain vaiheessa harkintaan. Mutta se on sitten sen ajan murhe, nyt olisi vain tärkeää päästä alaan kiinni.
Sulla vilisee nyt aika paljon eri termejä ja koulutuksia sekaisin, jotka voivat olla päällekkäisiä, mutta monet näistä ovat aikaavieviä ja vaativia koulutuksia, eivätkä ole ihan tuosta noin vaan suoritettavissa. Esim. psykologi vähintään 5 vuoden korkeakoulututkinto, psykiatri n. 12 vuotta. Ja jos haluat käydä alle sairaanhoitajakoulutuksen, on sekin 3v. Eli jos tosiaan olet jo keski-ikäinen, niin alkaa kiire tulla, että ehtii kaiken suorittaa.
Jos amk -tutkinnon kautta haluaa hakea psykoterapeuttikoulutukseen niin tarvitaan nykyään psykoterapeuttiset valmiudet koulutus 30 opintopistettä (avoin yo)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä riitä pelkästään tutkinto alle. Tarvitaan työkokemusta mth puolelta vähintään 2 vuotta ja mitä pidempi työkokemus sen enemmän hakupisteitä.
Eli esim sh koulutus 3,5 vuotta plus 2 vuotta työtä plus 30op psykoterapeuttiset valmiudet.
Vähintään 5,5 vuotta menee, jotta olisi hakukelpoinen olettaen, että 30 op lisäkoulutus tehdään tuona aikana myös
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuden vuoden perusopintojen jälkeen seuraa harjoittelu, niin sanottu kandikesä, ja sen jälkeen halutessa erikoistuminen, joka kestää 5 - 6 vuotta. 12 vuotta. Ei ole paha. Sen jälkeen psykoterapeuttikoulutukseen.
Juu, tämän vuoksi psykiatrin opinnot ei nyt oikein ole mahdolliset, katsotaan sitten kun nuorimmatkin lapset ovat teini-iässä. Ja lääkisopinnot näin sivustaseurattuna vaikuttavat aika paljon aikaavievemmiltä kuin sairaanhoitajaopinnot, joten siinäkin mielessä sh-linja on varmasti parempi. Jos olisin suoraan lukiosta pyrkimässä, niin silloin valinta olisi lääkis.
Mun ennuste on kyllä se, että et menesty pääsykokeissa. Siinä testataan kovasti soveltuvuutta alalle, ja valitettavasti siihen liittyen en ole nähnyt sinulta mitään muuta kuin pinnallisuuksia.
Kuinka oma terapiapolkusi on? Onko laadukas takana? Laadulla tarkoitan sekä omaa muutostasi että terapeutin nimekkyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuden vuoden perusopintojen jälkeen seuraa harjoittelu, niin sanottu kandikesä, ja sen jälkeen halutessa erikoistuminen, joka kestää 5 - 6 vuotta. 12 vuotta. Ei ole paha. Sen jälkeen psykoterapeuttikoulutukseen.
Juu, tämän vuoksi psykiatrin opinnot ei nyt oikein ole mahdolliset, katsotaan sitten kun nuorimmatkin lapset ovat teini-iässä. Ja lääkisopinnot näin sivustaseurattuna vaikuttavat aika paljon aikaavievemmiltä kuin sairaanhoitajaopinnot, joten siinäkin mielessä sh-linja on varmasti parempi. Jos olisin suoraan lukiosta pyrkimässä, niin silloin valinta olisi lääkis.
Mun ennuste on kyllä se, että et menesty pääsykokeissa. Siinä testataan kovasti soveltuvuutta alalle, ja valitettavasti siihen liittyen en ole nähnyt sinulta mitään muuta kuin pinnallisuuksia.
Kuinka oma terapiapolkusi on? Onko laadukas takana? Laadulla tarkoitan sekä omaa muutostasi että terapeutin nimekkyyttä.
Mitä. Lääkikseen ei edes ole Suomessa soveltuvuuskokeita. Jengi menee sisään pelkillä papereilla! Ihan oikeasti nyt, älkää kirjoittako tänne mutua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuden vuoden perusopintojen jälkeen seuraa harjoittelu, niin sanottu kandikesä, ja sen jälkeen halutessa erikoistuminen, joka kestää 5 - 6 vuotta. 12 vuotta. Ei ole paha. Sen jälkeen psykoterapeuttikoulutukseen.
Juu, tämän vuoksi psykiatrin opinnot ei nyt oikein ole mahdolliset, katsotaan sitten kun nuorimmatkin lapset ovat teini-iässä. Ja lääkisopinnot näin sivustaseurattuna vaikuttavat aika paljon aikaavievemmiltä kuin sairaanhoitajaopinnot, joten siinäkin mielessä sh-linja on varmasti parempi. Jos olisin suoraan lukiosta pyrkimässä, niin silloin valinta olisi lääkis.
Mun ennuste on kyllä se, että et menesty pääsykokeissa. Siinä testataan kovasti soveltuvuutta alalle, ja valitettavasti siihen liittyen en ole nähnyt sinulta mitään muuta kuin pinnallisuuksia.
Kuinka oma terapiapolkusi on? Onko laadukas takana? Laadulla tarkoitan sekä omaa muutostasi että terapeutin nimekkyyttä.
Mitä. Lääkikseen ei edes ole Suomessa soveltuvuuskokeita. Jengi menee sisään pelkillä papereilla! Ihan oikeasti nyt, älkää kirjoittako tänne mutua!
Voimme vaihtaa aihetta, jos todella haluat. Mutta ei se nyt vain kannata.
Emme puhu lääkikseen pääsystä, vaan psykoterapiakoulutuksesta, yliopistotasoisesta.
Jatkoevästys: psykoterapiakoulutukseen tarvitaan omaa psykoterapiatyötä itsen kanssa enemmän kuin yksi Kela B-lausuntoreissu. Tätä ei vaadita lääkikseen.
Tuli vain mutuilusta mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuden vuoden perusopintojen jälkeen seuraa harjoittelu, niin sanottu kandikesä, ja sen jälkeen halutessa erikoistuminen, joka kestää 5 - 6 vuotta. 12 vuotta. Ei ole paha. Sen jälkeen psykoterapeuttikoulutukseen.
Juu, tämän vuoksi psykiatrin opinnot ei nyt oikein ole mahdolliset, katsotaan sitten kun nuorimmatkin lapset ovat teini-iässä. Ja lääkisopinnot näin sivustaseurattuna vaikuttavat aika paljon aikaavievemmiltä kuin sairaanhoitajaopinnot, joten siinäkin mielessä sh-linja on varmasti parempi. Jos olisin suoraan lukiosta pyrkimässä, niin silloin valinta olisi lääkis.
Mun ennuste on kyllä se, että et menesty pääsykokeissa. Siinä testataan kovasti soveltuvuutta alalle, ja valitettavasti siihen liittyen en ole nähnyt sinulta mitään muuta kuin pinnallisuuksia.
Kuinka oma terapiapolkusi on? Onko laadukas takana? Laadulla tarkoitan sekä omaa muutostasi että terapeutin nimekkyyttä.
Mitä. Lääkikseen ei edes ole Suomessa soveltuvuuskokeita. Jengi menee sisään pelkillä papereilla! Ihan oikeasti nyt, älkää kirjoittako tänne mutua!
Voimme vaihtaa aihetta, jos todella haluat. Mutta ei se nyt vain kannata.
Emme puhu lääkikseen pääsystä, vaan psykoterapiakoulutuksesta, yliopistotasoisesta.
Jatkoevästys: psykoterapiakoulutukseen tarvitaan omaa psykoterapiatyötä itsen kanssa enemmän kuin yksi Kela B-lausuntoreissu. Tätä ei vaadita lääkikseen.
Tuli vain mutuilusta mieleen.
Kuinka pitkä on oltava oma psykoterapia joka tuonne tarvitaan?
Tässä ketjussa kirjoittaa muutama sellaisilla elämän prioriteeteilla varustettu tapaus, että toivon todella etteivät ikinä, koskaan pääse psykoterapeuteiksi. Ei hyvän tähden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap taitaa olla trolli. Ei kai kukaan täysjärkinen voi heitellä noin huolettomasti, että ehkä joskus menee psykiatriksi, kun lapset ovat kasvaneet.
Vierailija kirjoitti:
Ap taitaa olla trolli. Ei kai kukaan täysjärkinen voi heitellä noin huolettomasti, että ehkä joskus menee psykiatriksi, kun lapset ovat kasvaneet.
:) No, kuten sanoin, olen ammatinvaihtaja ja mulla on aika hyvät pohjat luonnontieteissä. Nuorempana, opiskeluaikoinani tutoroin Galenosta lääkispyrkijöille, joten sellainen tietty tatsi aiheeseen ja vaatimustasoon on. Samoin lääkiksen vaativuuteen ja vanhin lapsistakin alkaa olemaan jo kotoa pois muuttamassa, joten .. no, uskon aika hyvin hahmottavani mahdollisuuden. Enkä ole mielestäni mitenkään sanonut, että varmasti tai edes todennäköisesti noihin opintoihin jatkan. Enää ei ole sellaista kunnianhimoa ja mieluummin teen työtä, jossa viihdyn.
Muutamalla tuntuu olevan kova huoli siitä, sovellunko alalle ja onko tietämykseni siitä tarpeaksi syvällistä. No, ei tietenkään ole tällä hetkellä kovin syvällistä, vaikka yhden lyhytterapian olenkin läpikäynyt. Mutta sitä vartenhan sitä opiskellaan, että se tietämys syvenee. Tuosta tulikin mieleeni toinen juttu tuosta ajan riittämisestä opintoihin. Kun etsin terapeuttia itselleni, niin yksi ehdokkaista oli yli 80-vuotias. Joten aikaahan tässä on ja jos en nyt sitten jaksaisikaan ihan noin vanhaksi, niin eiköhän eläkeikää ehditä tässä nostamaan ainakin 75 vuoteen tässä seuraavan muutaman vuosikymmenen aikana.
Toisaalta kyllä tämäkin keskustelu on osoittaa, että psykoterapeuteille riittää varmasti kysyntää tulevaisuudessakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap taitaa olla trolli. Ei kai kukaan täysjärkinen voi heitellä noin huolettomasti, että ehkä joskus menee psykiatriksi, kun lapset ovat kasvaneet.
Ehkä.
Silti hyvää keskustelua, koska otsikko- ja kansan syvät rivit -tasoilla nykyinen terapiakoulutus ja -muoto on maalattu (väärin) etuoikeutettujen espoolaismammojen privileegioksi, sohvan molemmin puolin, ja mietitään, että psykoterapiasta liukuhihmakoulutus ja sekä koulutus että asiakkuus maksuttomaksi.
Onnellisen tietämätöntä keskustelua julkisuudessa ja kaveripiirissä.
Niin nyt sitten joku vauva-palstalle miettimään, että "jos mä tosta noin terapeutiksi poks", niin se on jees. Aukeaa vähän se, että pitää olla itse hoidettu itse ja että opiskelu ei ole vettä vain, ja mielenterveystyöstä pitää pitää ja potilaita lähteä auttamaan.
Coolin ammatin hankkiminen on kiva unelma, mutta terppatyössä ihan pöhkö lähtökohta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap taitaa olla trolli. Ei kai kukaan täysjärkinen voi heitellä noin huolettomasti, että ehkä joskus menee psykiatriksi, kun lapset ovat kasvaneet.
Toisaalta kyllä tämäkin keskustelu on osoittaa, että psykoterapeuteille riittää varmasti kysyntää tulevaisuudessakin.
Trolli.
Ja ei tuolla asenteella muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Silti hyvää keskustelua, koska otsikko- ja kansan syvät rivit -tasoilla nykyinen terapiakoulutus ja -muoto on maalattu (väärin) etuoikeutettujen espoolaismammojen privileegioksi, sohvan molemmin puolin, ja mietitään, että psykoterapiasta liukuhihmakoulutus ja sekä koulutus että asiakkuus maksuttomaksi.
Onnellisen tietämätöntä keskustelua julkisuudessa ja kaveripiirissä.
Niin nyt sitten joku vauva-palstalle miettimään, että "jos mä tosta noin terapeutiksi poks", niin se on jees. Aukeaa vähän se, että pitää olla itse hoidettu itse ja että opiskelu ei ole vettä vain, ja mielenterveystyöstä pitää pitää ja potilaita lähteä auttamaan.
Coolin ammatin hankkiminen on kiva unelma, mutta terppatyössä ihan pöhkö lähtökohta.
Näin ap:na voin sanoa, että lähtökohta mulla on nimenomaan potilaiden auttaminen ja mielenterveyspotilaiden kanssa toimimisesta pitäminen. Nämä siis vapaa-aikana ja harrastusten pohjalta tulleita havaintoja. Itse työstä mulla ei ole tietenkään tässä vaiheessa omakohtaista käytännön kokemusta, mutta lähipiirissä on mielenterveystyötä ( ja muuta sosiaali- ja terveysalan töitä ) tekeviä ja heidän kanssa keskustellessa myös alan realiteetit ovat jossain määrin tuttuja. Itsenäisen psykoterapeutin työn käytännön hyvät puolet eivät ainakaan vähennä ammatin houkuttelevuutta.
Mitä muuten tulee tähän keskusteluun, niin niin olen tässä saanut mukavasti reflektoitua ja selkeytettyä omia ajatuksiani tästä vaihtoehdosta. Katsotaan syksyllä, miten ajatukset ovat asiasta muhineet, mutta todella hyvältä ja mielenkiintoiselta vaihtoehdolta tämä vaikuttaa. Ja tietysti edelleen olen kiinnostunut noista erilaisista "hyväksyttävistä" viitekehyksistä ja syvemmästä tiedosta niiden suhteen sekä alan kehityksestä, joten jos on vaikka kirja-, saitti- tai lehtivinkkejä, niin mielelläni ottaisin niitä vastaan.
Ja pahoittelut tuosta kevyestä trollauksesta ketjusta ilmenevän tulevaisuuden tarpeen suhteen. Yksi suurimmista ärsytyksen aiheista sekä muissa että itsessäni on liiallinen asioiden etukäteen murehtiminen ja esteiden rakentaminen oman toiminnan tielle ja siihen näin netissä on vähän turhankin helppo hieman kärkkäästi vastata, kun tosielämässä hillitty porvarillinen charmi hioo suurimmat terävyydet pois.
Olen aloittamassa psykoterapian opiskelut ensi vuonna sairaanhoitajapohjalta. Koska lähtöpisteitä saa heti kättelyssä 10 vähemmän verrattuna akateemisiin, pitää olla täydet pisteet työkokemuksesta ja saada soveltuvuudesta huippupisteet, sen verran vaikeaa on sisäänpääsy muuten amk pohjalta.
Ap:lle tiedoksi vielä, että työkokemusta lähdetään laskemaan vasta, kun olet valmistunut siihen ammattiin, millä opiskelemaan voit pyrkiä. Opiskeluaikaisia ei siis lasketa.
Tällä hetkellä psykoterapeuteista yli kolmasosa on yli 65-vuotiaita, ja se on ammatti, mitä voi harjoittaa niin kauan kuin oma pää on kunnossa ja mielenkiinto työhön jatkuu. Eli hyvin ehdit vielä, mutta valmiiksi psykoterapeutiksi matka kestää vähintään 5,5 vuotta, koska myös psykoterapeuttiset valmiudet opiskeltava, ja todellisuudessa työkokemuksen hankkimisen vuoksi vielä kauemmin
Sosionomin tutkinto soveltuu psykoterapiakoulutuksen pohjaksi. Olen sosionomi (päihde- ja mielenterveystyön sv.) ja opiskelen Jyväskylän yliopistossa yksilöpsykoterapeutiksi. Tulin valituksi myös Tampereen yliopiston KKT-koulutukseen samanaikaisesti, mutta valitsin Jyväskylän. 38 v. nainen, työkokemus nuorten ja nuorten aikuisten parissa.
Terapeutit elää omaa fantasiaa eikä tunne autettavaa yhtään oikeasti . Eikä kuuntele vaan heillä on valmiit kaavat minkä mukaan . Eli autettava puhuu ihan eri asiasta kuin terapeutti luulee. Vain ne kun on samassa kasvaneet tietää mistä puhutaan. Kaaviot on hölynpölyä.
Psykoterapeutiksi opiskellaan Suomessa pääosin ihan yliopistossa, mitä helvettiä sekoilet?
https://www.helsinki.fi/fi/laaketieteellinen-tiedekunta/opiskelu-ja-ope…