Lue keskustelun säännöt.
Fiksut/älykkäät ihmiset, jotka eivät ole menestyneet elämässään - tunnetko tällaisia?
30.04.2023 |
Tunnetko tällaisia ihmisiä, jotka ainakin vaikuttavat älykkäiltä ja fiksuilta ja jotka ovat saattaneet esim koulussa/opinnoissa pärjätä hyvin, mutta jostain syystä eivät ole oikein koskaan menestyneet aikuisena esim työelämässä tai muutenkaan? Niin mistä luulet tällaisen onnistumisen ja menestymisen "katoamisen" johtuvan, silloin kun ihmisellä aiemman perusteella pitäisi olla kaikki valmiudet onnistua ja menestyä elämässään?
(Siis poislukien tapaukset, jolloin kyseinen henkilö on tehnyt tietoisen päätöksen asiasta, tai henkilöt jotka sairastavat esimerkiksi masennusta tai muita fyysisiä tai psyykkisiä sairauksia, jotka voivat vaikuttaa asiaan)
Kommentit (163)
No onhan näitä. Itse en ollut koulussa mikään huippu, mutta hyvä. Olen suorittanut yliopistotutkinnon, mutten ole ollut juurikaan työelämässä. En osaa verkostoitua, markkinoida itseäni ym. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut vain opiskella jokin kiinnostava ammattikoulututkinto ja mennä töihin, joihin on ihan selvät ammattipätevyysvaatimukset. Olen ihan ahkera ja pärjään ihmisten kanssa, mutta tarvitsen varsin selkeän ja muuttumattoman ympäristön, enkä ymmärrä mitään "pelejä" lainkaan. Ja luonteeltani olen varsin ujo, en nyt ongelmallisuuteen asti, mutta kuitenkin.
Eräässä sukulaisperheessä on neljä lasta, jotka kaikki kirjoittivat ylioppilaiksi tosi hyvin arvosanoin. Yksi heistä on edennyt työelämässä mutkien kautta, kolme ei kai tee oikein mitään. Kaikki jotenkin sellaisia tapauksia ehkä kuten minä eli entisaikaan olisi löytynyt ihan ok työtä, nyt ei, kun jollekin tunnolliselle introvertille vain nauretaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No onhan näitä. Itse en ollut koulussa mikään huippu, mutta hyvä. Olen suorittanut yliopistotutkinnon, mutten ole ollut juurikaan työelämässä. En osaa verkostoitua, markkinoida itseäni ym. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut vain opiskella jokin kiinnostava ammattikoulututkinto ja mennä töihin, joihin on ihan selvät ammattipätevyysvaatimukset. Olen ihan ahkera ja pärjään ihmisten kanssa, mutta tarvitsen varsin selkeän ja muuttumattoman ympäristön, enkä ymmärrä mitään "pelejä" lainkaan. Ja luonteeltani olen varsin ujo, en nyt ongelmallisuuteen asti, mutta kuitenkin.
Eräässä sukulaisperheessä on neljä lasta, jotka kaikki kirjoittivat ylioppilaiksi tosi hyvin arvosanoin. Yksi heistä on edennyt työelämässä mutkien kautta, kolme ei kai tee oikein mitään. Kaikki jotenkin sellaisia tapauksia ehkä kuten minä eli entisaikaan olisi löytynyt ihan ok työtä, nyt ei, kun jollekin tunnolliselle introvertille vain nauretaan.
Ei naureta. Osaaminen ja asenne riittää, ne pitää olla kunnossa. Ihan varmasti sitä arvostetaan työelämässä, eikä todellakaan pidä olla mikään "life of the party" työporukan viihdyttäjä. Ihmiset pärjää duuneissa tosi eri persoonallisuuksillaan ja omilla tyyleillään. Rohkeasti vaan eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan näitä. Itse en ollut koulussa mikään huippu, mutta hyvä. Olen suorittanut yliopistotutkinnon, mutten ole ollut juurikaan työelämässä. En osaa verkostoitua, markkinoida itseäni ym. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut vain opiskella jokin kiinnostava ammattikoulututkinto ja mennä töihin, joihin on ihan selvät ammattipätevyysvaatimukset. Olen ihan ahkera ja pärjään ihmisten kanssa, mutta tarvitsen varsin selkeän ja muuttumattoman ympäristön, enkä ymmärrä mitään "pelejä" lainkaan. Ja luonteeltani olen varsin ujo, en nyt ongelmallisuuteen asti, mutta kuitenkin.
Eräässä sukulaisperheessä on neljä lasta, jotka kaikki kirjoittivat ylioppilaiksi tosi hyvin arvosanoin. Yksi heistä on edennyt työelämässä mutkien kautta, kolme ei kai tee oikein mitään. Kaikki jotenkin sellaisia tapauksia ehkä kuten minä eli entisaikaan olisi löytynyt ihan ok työtä, nyt ei, kun jollekin tunnolliselle introvertille vain nauretaan.
Ei naureta. Osaaminen ja asenne riittää, ne pitää olla kunnossa. Ihan varmasti sitä arvostetaan työelämässä, eikä todellakaan pidä olla mikään "life of the party" työporukan viihdyttäjä. Ihmiset pärjää duuneissa tosi eri persoonallisuuksillaan ja omilla tyyleillään. Rohkeasti vaan eteenpäin.
Miten ne saa vakuutettua osaamisesta ja asenteesta, kun tavallinen perusystävällinen introvertin käytös ei riitä? Ei ole taipumusta etuilla, mainostaa itseään, ei saa puheenvuoroa äänekkäiltä (joita ei kiinnosta antaa vuoroa...). Harvoin annetaan mahdollisuus näyttöön kun joku äänekäs (vähemmän pätevä...) ottaa sen nenän edestä. Pitäisi olla muuta kuin on?
No ainakin minä. Ei se että ei ole sattunut saamaan töitä tarkoita sitä että ei olisi fiksu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä. Pärjätäkseen pitäisi osata pitää itsestään meteliä, valloittaa ihmiset puolelleen, olla itsevarma ja röyhkeä. Minulta puuttuu nuo ominaisuudet, ja muutenkin olen liian kiltti ja näkymätön. Kukaan ei usko mun osaamiseen ja itse uskon siihen kaikkein vähiten. Olen saanut kaikista kouluista erinomaiset arvosanat, ammattikoulussa olin heittämällä luokkani paras, mutta stipendit, muut tunnustukset ja kiitokset sekä vakituiset työpaikat menevät niille hyville tyypeille.
Ammattikoulussa. Ei pahalla mutta amiksessa paras ei ole meriitti.
Öööh, miksi ei olisi, jos on paras ryhmästä sillä alalla mitä töitä pääsee tekemään?
Kyllä itse arvostan, jos esim. tilaan työn luokan parhaalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma isäni. Uskoisin että syynä diagnosoimaton adhd tai jokin lievä autismin kirjo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan näitä. Itse en ollut koulussa mikään huippu, mutta hyvä. Olen suorittanut yliopistotutkinnon, mutten ole ollut juurikaan työelämässä. En osaa verkostoitua, markkinoida itseäni ym. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut vain opiskella jokin kiinnostava ammattikoulututkinto ja mennä töihin, joihin on ihan selvät ammattipätevyysvaatimukset. Olen ihan ahkera ja pärjään ihmisten kanssa, mutta tarvitsen varsin selkeän ja muuttumattoman ympäristön, enkä ymmärrä mitään "pelejä" lainkaan. Ja luonteeltani olen varsin ujo, en nyt ongelmallisuuteen asti, mutta kuitenkin.
Eräässä sukulaisperheessä on neljä lasta, jotka kaikki kirjoittivat ylioppilaiksi tosi hyvin arvosanoin. Yksi heistä on edennyt työelämässä mutkien kautta, kolme ei kai tee oikein mitään. Kaikki jotenkin sellaisia tapauksia ehkä kuten minä eli entisaikaan olisi löytynyt ihan ok työtä, nyt ei, kun jollekin tunnolliselle introvertille vain nauretaan.
Ei naureta. Osaaminen ja asenne riittää, ne pitää olla kunnossa. Ihan varmasti sitä arvostetaan työelämässä, eikä todellakaan pidä olla mikään "life of the party" työporukan viihdyttäjä. Ihmiset pärjää duuneissa tosi eri persoonallisuuksillaan ja omilla tyyleillään. Rohkeasti vaan eteenpäin.
Miten ne saa vakuutettua osaamisesta ja asenteesta, kun tavallinen perusystävällinen introvertin käytös ei riitä? Ei ole taipumusta etuilla, mainostaa itseään, ei saa puheenvuoroa äänekkäiltä (joita ei kiinnosta antaa vuoroa...). Harvoin annetaan mahdollisuus näyttöön kun joku äänekäs (vähemmän pätevä...) ottaa sen nenän edestä. Pitäisi olla muuta kuin on?
Kyllä sen perushyvän käytöksen ja osaamisen pitää riittää. Ehkä sun työyhteisössä ja sen johtamisessa on ongelma eikä sinussa?
"Pitäisi olla muuta kuin on?" Oletko ihan varma siitä, mikä juuri täsmälleen olet ja et voi olla muuta? Kyllähän ihmiset töissä käyttäytyy ainakin jonkin verran eri tavalla kuin kotona. Se on vähän pakko. Oma osaaminen on myös tuotava esiin ja "mainostaa" itseään jonkin verran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perhe/ystäväpiirissä on muutama nainen joilla on ktm koulutus mutta ovat esim assistentteina. Just mietimme onko syynä se ettei halua johtotehtävien vastuuta vai mikä??
Tiedän monia. Minun mielestä heidän ominaisuuksiaan ei arvosteta nyky-työelämässä. Fiksut ja pragmaattiset ihmiset pärjäävät paremmin. Syvällisesti asioita monelta kantilta ajatteleva ihminen ei ole niin tehokas. Ja koska ajattelee itsenäisesti, ei ole niin valmis työskentelemään ulkopuolelta asetettujen tavoitteiden eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän monia. Minun mielestä heidän ominaisuuksiaan ei arvosteta nyky-työelämässä. Fiksut ja pragmaattiset ihmiset pärjäävät paremmin. Syvällisesti asioita monelta kantilta ajatteleva ihminen ei ole niin tehokas. Ja koska ajattelee itsenäisesti, ei ole niin valmis työskentelemään ulkopuolelta asetettujen tavoitteiden eteen.
Erittäin hyvin sanottu, että "fiksut ja pragmaattiset ihmiset pärjäävät." Fiksuus on hyvä. Ja siinä määrin kannattaa olla pragmaattinen, että rahaa pitää jostain saada, jotta voi elättää itsensä. Itsenäisyys on sitäkin, että tienaa oman elantonsa ja pystyy jopa parantamaan elintasoaan. Itsenäisellä ajattelulla himassa vain hyvin harva elää, jos ei ole todennäköisesti perintönä tullutta rahakasaa pankkitilillä. Ei tosiaan tarvitsisi sopeutua "ulkopuolelta asetettuihin tavoitteisiin", sen kun vaan kikkailisi menemään ja opettelisi soittamaan vaikka selloa, tutkisi kuolleita kieliä ja lukisi filosofiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan näitä. Itse en ollut koulussa mikään huippu, mutta hyvä. Olen suorittanut yliopistotutkinnon, mutten ole ollut juurikaan työelämässä. En osaa verkostoitua, markkinoida itseäni ym. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut vain opiskella jokin kiinnostava ammattikoulututkinto ja mennä töihin, joihin on ihan selvät ammattipätevyysvaatimukset. Olen ihan ahkera ja pärjään ihmisten kanssa, mutta tarvitsen varsin selkeän ja muuttumattoman ympäristön, enkä ymmärrä mitään "pelejä" lainkaan. Ja luonteeltani olen varsin ujo, en nyt ongelmallisuuteen asti, mutta kuitenkin.
Eräässä sukulaisperheessä on neljä lasta, jotka kaikki kirjoittivat ylioppilaiksi tosi hyvin arvosanoin. Yksi heistä on edennyt työelämässä mutkien kautta, kolme ei kai tee oikein mitään. Kaikki jotenkin sellaisia tapauksia ehkä kuten minä eli entisaikaan olisi löytynyt ihan ok työtä, nyt ei, kun jollekin tunnolliselle introvertille vain nauretaan.
Ei naureta. Osaaminen ja asenne riittää, ne pitää olla kunnossa. Ihan varmasti sitä arvostetaan työelämässä, eikä todellakaan pidä olla mikään "life of the party" työporukan viihdyttäjä. Ihmiset pärjää duuneissa tosi eri persoonallisuuksillaan ja omilla tyyleillään. Rohkeasti vaan eteenpäin.
Miten ne saa vakuutettua osaamisesta ja asenteesta, kun tavallinen perusystävällinen introvertin käytös ei riitä? Ei ole taipumusta etuilla, mainostaa itseään, ei saa puheenvuoroa äänekkäiltä (joita ei kiinnosta antaa vuoroa...). Harvoin annetaan mahdollisuus näyttöön kun joku äänekäs (vähemmän pätevä...) ottaa sen nenän edestä. Pitäisi olla muuta kuin on?
Kyllä sen perushyvän käytöksen ja osaamisen pitää riittää. Ehkä sun työyhteisössä ja sen johtamisessa on ongelma eikä sinussa?
"Pitäisi olla muuta kuin on?" Oletko ihan varma siitä, mikä juuri täsmälleen olet ja et voi olla muuta? Kyllähän ihmiset töissä käyttäytyy ainakin jonkin verran eri tavalla kuin kotona. Se on vähän pakko. Oma osaaminen on myös tuotava esiin ja "mainostaa" itseään jonkin verran.
Olen se aiemmin kirjoittanut yliopistotutkinnon suorittanut, jolla ei ole työkokemusta ja josta tuntuu, että entisaikaan oli helpompi saada introverttina töitä. Tarkoitin juuri sitä, että ennen ei "ollut vähän pakko", kun yliopistokoulutus takasi paljon paremmin tasaisen hyvän työuran kuin nykyisin. Riippuu tietysti paljon alasta, mutta itse valmistuin ei mihinkään ammattiin ja "humppamaisteriksi". Tyhmiä, omia valintojani toki, en syytä noista ketään muuta. Jotenkin naiivisti vain ajattelin, että kyllä sitten jotain keksin, kun matalasti koulutettu sukukin näki minut automaattisesti jonain tulevana "herrana".
Lapseni kävi ammattikoulun, on luonteeltaan vielä paljon minuakin sulkeutuneempi, eikä kyllä ollut vaikeuksia saada töitä, harjoittelupaikasta soittivat ja kysyivät töihin. Ei tosiaan ole yhden yhtä cv:tä kirjoittanut tai mainostanut itseään, osaaminen tulee esiin siitä että on suorittanut ammattipätevyyden. Siksi kirjoitin, että joku selkeä hyvin työllistävä ammattikouluala olisi varmaan sopinut minulle paljon paremmin.
On ihan turha ajatella, että jonkun älykkyyden edes kannattaisi määrätä kuka opiskelee mitenkin "korkealle" saati että se kertoisi miten kukin menestyy. Lopulta "hiekkalaatikkotaidot", temperamentti, itseluottamus ym. vaikuttavat menestykseen enemmän kuin joku mitattu älykkyys tai tunnollisuus, jolla lukee kokeisiin.
Itselläni on se tilanne, että en nyt ihan hanskoja ole lyönyt tiskiin, olin vuosia kotiäitinä ja kovasti kehittelen kotoa käsin tehtävää työtä, jossa voisin olla oman onneni seppä omalla luonteellani. Mihinkään perinteisiin uraputkiin ja palaveripöytiin minua ei enää oteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkiksi minä itse. Syynä ovat olleet olosuhteet, itsestäni riippumattomat elämänvaikeudet, lapsuuden aiheuttamat traumat ja niiden myötä sairastuminen (nyt jo parantunut, jos nyt koskaan voi täysin parantua, ei ainakaan eheytyä), perhevaikeudet, koulukiusaaminen, aikuisällä myös työpaikkakiusaaminen, yksinkertaisesti vain huono tuuri monissa asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän monia. Minun mielestä heidän ominaisuuksiaan ei arvosteta nyky-työelämässä. Fiksut ja pragmaattiset ihmiset pärjäävät paremmin. Syvällisesti asioita monelta kantilta ajatteleva ihminen ei ole niin tehokas. Ja koska ajattelee itsenäisesti, ei ole niin valmis työskentelemään ulkopuolelta asetettujen tavoitteiden eteen.
Erittäin hyvin sanottu, että "fiksut ja pragmaattiset ihmiset pärjäävät." Fiksuus on hyvä. Ja siinä määrin kannattaa olla pragmaattinen, että rahaa pitää jostain saada, jotta voi elättää itsensä. Itsenäisyys on sitäkin, että tienaa oman elantonsa ja pystyy jopa parantamaan elintasoaan. Itsenäisellä ajattelulla himassa vain hyvin harva elää, jos ei ole todennäköisesti perintönä tullutta rahakasaa pankkitilillä. Ei tosiaan tarvitsisi sopeutua "ulkopuolelta asetettuihin tavoitteisiin", sen kun vaan kikkailisi menemään ja opettelisi soittamaan vaikka selloa, tutkisi kuolleita kieliä ja lukisi filosofiaa.
Syrjäytymisen huonoimpia vaikutuksia lienee sosiaalisen luottamuksen ja sosiaalisten taitojen heikkeneminen sekä itseluottamuksen heikkeneminen, mitkä tekee paluusta työelämään haastavaa.
Monien himassa itsenäisesti ajattelevien potentiaali jää hyödyntämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin tässä joku aika sitten vanhan koulukaverin joka oli koulussa noin kasin oppilas. Tohtorin paperit ja johtavassa asemassa eräässä isossa puljussa. Enpä olisi osannut veikata silloin aikoinaan.
Tärkein ominaisuus menestykseen on usein sinnikkyys ja tunnollisuus. Koulussa parhaiten pärjäävät saavat usein kaiken liian helposti ja kun vaatimustaso nousee niin puuttuu sitten perselihaksia. Loppujen lopuksi menestykseen ei tarvita huippuälykkyyttä, riittää kun on älykkyyttä tarpeeksi, mutta huippuperselihaksia kyllä tarvitaan.
Pitää myös tulla toimeen ihmisten kanssa ja tajuta, mitä työpaikalla tapahtuu ja on meneillään. Pitää olla sopiva sekoitus jämäkkyyttä ja joustavuutta.
Ovat fiksuudesta huolimattaan herkkiä ihmisiä. Heillä kestää pidempää rakentaa se paksu nahka. Asiaa ei helpota tietoisuus omasta älykkyydestä, joka voi kääntyä kantajaansa vastaa kierolla, ei rakentavalla tavalla. Tällainen ihminen kaipaa todisteita, että vielä ei ole aivan myöhäistä yrittää vielä kerran.
Jonain päivänä he yrittävät luovuttamista, mutta eivät onnistu siinäkään. Tästä järkyttyneenä hei oivaltavat asioiden laidan ja oppivat, kuinka navigoida itseään. Tämän jälkeen heitä ei pysäytä enää mikään. Ei mikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän monia. Minun mielestä heidän ominaisuuksiaan ei arvosteta nyky-työelämässä. Fiksut ja pragmaattiset ihmiset pärjäävät paremmin. Syvällisesti asioita monelta kantilta ajatteleva ihminen ei ole niin tehokas. Ja koska ajattelee itsenäisesti, ei ole niin valmis työskentelemään ulkopuolelta asetettujen tavoitteiden eteen.
Erittäin hyvin sanottu, että "fiksut ja pragmaattiset ihmiset pärjäävät." Fiksuus on hyvä. Ja siinä määrin kannattaa olla pragmaattinen, että rahaa pitää jostain saada, jotta voi elättää itsensä. Itsenäisyys on sitäkin, että tienaa oman elantonsa ja pystyy jopa parantamaan elintasoaan. Itsenäisellä ajattelulla himassa vain hyvin harva elää, jos ei ole todennäköisesti perintönä tullutta rahakasaa pankkitilillä. Ei tosiaan tarvitsisi sopeutua "ulkopuolelta asetettuihin tavoitteisiin", sen kun vaan kikkailisi menemään ja opettelisi soittamaan vaikka selloa, tutkisi kuolleita kieliä ja lukisi filosofiaa.
Syrjäytymisen huonoimpia vaikutuksia lienee sosiaalisen luottamuksen ja sosiaalisten taitojen heikkeneminen sekä itseluottamuksen heikkeneminen, mitkä tekee paluusta työelämään haastavaa.
Monien himassa itsenäisesti ajattelevien potentiaali jää hyödyntämättä.
Niinpä. Kyse ei ole mistään älystä tai siitä etteikö oppisi uutta, olisi kiinnostunut asioista, mutta jos kokee yksinkertaisesti olevansa outo ja ettei kuulu porukkaan, kaikki murenee. Suomi on vielä sillä tavalla rankka kulttuuri, että olemme tosi ansiotyökeskeisiä ja sosiaaliset yhteisöt sen ulkopuolella ovat aika hataria. Äitiyslomalla, lasten harrastusten myötä jne. voi tutustua muihin aikuisiin, mutta yleensä nämä suhteet liittyvät vain siihen harrastukseen, siihen elämäntilanteeseen. Sukulaiset voivat asua kaukana tai ei ole lapsenakaan opittu vaalimaan sukulaisuussuhteita. Jostain harrastuksesta pystyy maksamaan lähinnä vain, jos käy ansiotyössä ja sielläkin muihin tutustuminen on usein ujommalle vaikeaa. Ihmissuhteet ja niiden myötä syntyvä itseluottamus liittyen omiin kykyihin tuntuu tapahtuvan lähinnä työpaikalla. Kun puhutaan siitä "kannattaako" lasten kotihoito yhteiskunnalle, niin tämän takia sanoisin, että ei kannata. Vaikka se on ne vuodet yhteiskunnalle halvempaa kuin päivähoito, kymmenen vuotta kotiäitinä ollut on jo aika pihalla nykyajan työelämästä, riippuen tietysti alastakin. Pudotuspeli on aika kovaa, jos mistään syystä on työelämän ulkopuolella jonkin aikaa. Sosiaalinen itsetunto häviää yllättävän nopeasti, jos tekee ns. poikkeavia ratkaisuja, joutuu työttömäksi tai muuta. Kyse ei ole "vain" ammattitaidon ruostumisesta, kyse on siitä, ettei enää tunne olevansa edes kansalaiskelpoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan näitä. Itse en ollut koulussa mikään huippu, mutta hyvä. Olen suorittanut yliopistotutkinnon, mutten ole ollut juurikaan työelämässä. En osaa verkostoitua, markkinoida itseäni ym. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut vain opiskella jokin kiinnostava ammattikoulututkinto ja mennä töihin, joihin on ihan selvät ammattipätevyysvaatimukset. Olen ihan ahkera ja pärjään ihmisten kanssa, mutta tarvitsen varsin selkeän ja muuttumattoman ympäristön, enkä ymmärrä mitään "pelejä" lainkaan. Ja luonteeltani olen varsin ujo, en nyt ongelmallisuuteen asti, mutta kuitenkin.
Eräässä sukulaisperheessä on neljä lasta, jotka kaikki kirjoittivat ylioppilaiksi tosi hyvin arvosanoin. Yksi heistä on edennyt työelämässä mutkien kautta, kolme ei kai tee oikein mitään. Kaikki jotenkin sellaisia tapauksia ehkä kuten minä eli entisaikaan olisi löytynyt ihan ok työtä, nyt ei, kun jollekin tunnolliselle introvertille vain nauretaan.
Ei naureta. Osaaminen ja asenne riittää, ne pitää olla kunnossa. Ihan varmasti sitä arvostetaan työelämässä, eikä todellakaan pidä olla mikään "life of the party" työporukan viihdyttäjä. Ihmiset pärjää duuneissa tosi eri persoonallisuuksillaan ja omilla tyyleillään. Rohkeasti vaan eteenpäin.
Miten ne saa vakuutettua osaamisesta ja asenteesta, kun tavallinen perusystävällinen introvertin käytös ei riitä? Ei ole taipumusta etuilla, mainostaa itseään, ei saa puheenvuoroa äänekkäiltä (joita ei kiinnosta antaa vuoroa...). Harvoin annetaan mahdollisuus näyttöön kun joku äänekäs (vähemmän pätevä...) ottaa sen nenän edestä. Pitäisi olla muuta kuin on?
Kyllä sen perushyvän käytöksen ja osaamisen pitää riittää. Ehkä sun työyhteisössä ja sen johtamisessa on ongelma eikä sinussa?
"Pitäisi olla muuta kuin on?" Oletko ihan varma siitä, mikä juuri täsmälleen olet ja et voi olla muuta? Kyllähän ihmiset töissä käyttäytyy ainakin jonkin verran eri tavalla kuin kotona. Se on vähän pakko. Oma osaaminen on myös tuotava esiin ja "mainostaa" itseään jonkin verran.Olen se aiemmin kirjoittanut yliopistotutkinnon suorittanut, jolla ei ole työkokemusta ja josta tuntuu, että entisaikaan oli helpompi saada introverttina töitä. Tarkoitin juuri sitä, että ennen ei "ollut vähän pakko", kun yliopistokoulutus takasi paljon paremmin tasaisen hyvän työuran kuin nykyisin. Riippuu tietysti paljon alasta, mutta itse valmistuin ei mihinkään ammattiin ja "humppamaisteriksi". Tyhmiä, omia valintojani toki, en syytä noista ketään muuta. Jotenkin naiivisti vain ajattelin, että kyllä sitten jotain keksin, kun matalasti koulutettu sukukin näki minut automaattisesti jonain tulevana "herrana".
Lapseni kävi ammattikoulun, on luonteeltaan vielä paljon minuakin sulkeutuneempi, eikä kyllä ollut vaikeuksia saada töitä, harjoittelupaikasta soittivat ja kysyivät töihin. Ei tosiaan ole yhden yhtä cv:tä kirjoittanut tai mainostanut itseään, osaaminen tulee esiin siitä että on suorittanut ammattipätevyyden. Siksi kirjoitin, että joku selkeä hyvin työllistävä ammattikouluala olisi varmaan sopinut minulle paljon paremmin.
On ihan turha ajatella, että jonkun älykkyyden edes kannattaisi määrätä kuka opiskelee mitenkin "korkealle" saati että se kertoisi miten kukin menestyy. Lopulta "hiekkalaatikkotaidot", temperamentti, itseluottamus ym. vaikuttavat menestykseen enemmän kuin joku mitattu älykkyys tai tunnollisuus, jolla lukee kokeisiin.
Itselläni on se tilanne, että en nyt ihan hanskoja ole lyönyt tiskiin, olin vuosia kotiäitinä ja kovasti kehittelen kotoa käsin tehtävää työtä, jossa voisin olla oman onneni seppä omalla luonteellani. Mihinkään perinteisiin uraputkiin ja palaveripöytiin minua ei enää oteta.
Varmasti oli ennen helpompi saada töitä ylipäänsä ja vielä pelkillä papereilla. Nykyään papereilla ei pitkälle mennä monilla aloilla, lähinnä jossain julkisissa viroissa ja suojatuissa ammateissa on pakko olla tutkinto.
Yksi nuori työkaveri teki vähän aikaa sitten maisterin tutkinnon, ja hiukan oletti, että kyllä häntä töihin pyydellään. Jankkasin vaan, että sun nyt pitää soitella ihmisille ja pitää itseäsi esillä, ei se tutkintopaperi ketään kiinnosta. Olin oikeassa, ja nyt äijä on duunissa ihan vaan sen takia, että rohkaistui soittelemaan vanhoille kontakteilleen.
Ymmärrän kyllä hyvin mitä tarkoitat. Ei kannata sulkea kuitenkaan mahdollisuuksia pois. Ei tarvitse olla "uraputkessa", mutta jos olet hyvä työssä, niin pääset eteenpäin uralla, eikä siinä suhteessa mielestäni voi millään tavalla olla jotenkin epäaito tai tehdä itselleen "pahaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän monia. Minun mielestä heidän ominaisuuksiaan ei arvosteta nyky-työelämässä. Fiksut ja pragmaattiset ihmiset pärjäävät paremmin. Syvällisesti asioita monelta kantilta ajatteleva ihminen ei ole niin tehokas. Ja koska ajattelee itsenäisesti, ei ole niin valmis työskentelemään ulkopuolelta asetettujen tavoitteiden eteen.
Erittäin hyvin sanottu, että "fiksut ja pragmaattiset ihmiset pärjäävät." Fiksuus on hyvä. Ja siinä määrin kannattaa olla pragmaattinen, että rahaa pitää jostain saada, jotta voi elättää itsensä. Itsenäisyys on sitäkin, että tienaa oman elantonsa ja pystyy jopa parantamaan elintasoaan. Itsenäisellä ajattelulla himassa vain hyvin harva elää, jos ei ole todennäköisesti perintönä tullutta rahakasaa pankkitilillä. Ei tosiaan tarvitsisi sopeutua "ulkopuolelta asetettuihin tavoitteisiin", sen kun vaan kikkailisi menemään ja opettelisi soittamaan vaikka selloa, tutkisi kuolleita kieliä ja lukisi filosofiaa.
Syrjäytymisen huonoimpia vaikutuksia lienee sosiaalisen luottamuksen ja sosiaalisten taitojen heikkeneminen sekä itseluottamuksen heikkeneminen, mitkä tekee paluusta työelämään haastavaa.
Monien himassa itsenäisesti ajattelevien potentiaali jää hyödyntämättä.
Tuo on totta. Mutta työelämä on työelämää, julkisen puolen virkojen ulkopuolella bisnestä. Se on aina todella karua ja harmistuttavaa, kun välillä huomaa nopeasti, että henkilö on nyt omaan elämäntilanteesensa nähden ihan väärässä paikassa. Sille ei voi mitään. Aina voi kannustaa ja opettaa, mutta varsinainen työ ei sitten vaan suju. Ei voi miettiä persoonallisuusprofiilia tai syvällisiä ajatuksia tai muuta henkilökohtaista.
Mun mielestä työkokeilu on paras tapa päästä alkuun. Niihin pääsee helposti. Sitä kautta on monta potentiaalista henkilöä kaivettu esiin kotisohvalta.
Menestyminen elämässä on loppujen lopuksi kiinni paljon muustakin kuin älykkyydestä/fiksuudesta. Menestymiseen vaikuttavat vähintään yhtä paljon älykkyyden kanssa mm. terve itsetunto, kunnianhimo, perhelähtökohdat ja sattuma.
Eli summa summarum: ihminen voi menestyä elämässä älykkyydestä riippumatta.
Sitä paitsi:
Mitä menestys kullekin meistä ylipäätään merkitsee? Rahaa, kauneutta, valta-asemaa, hyvää parisuhdetta, mielekästä työtä, menestystä urheilussa vai jotain muuta? Kuka siis määrittelee, mitä on elämässä menestyminen?
Mielenterveys ongelmat ja/tai huume/alkoholi ongelma. Vaatii kovaa luonnetta sanoa itselleen ei.