Erolapset isän kanssa kasvaneet - millainen suhde äitiin?

Pyydän aluksi anteeksi, koska omat vanhempani, enkä itse en ole eronnut, mutta tunnen ja tiedän hyvin läheisesti miehen, joka on eronnut lapsiensa äidistä ja on nyt lapsiensa lähivanhempi. - Asia mikä minusta on ollut merkille pantavaa, on että kuulemani mukaan hänen olonsa ja toimimisena lasten kanssa on suhtauduttu tosinaan hyvinkin mustavalkoisesti ja edellen niin, että moni arvioi sitä edelleen suhteessa lapsien äitiin.

Esimerkiksi hän on saanut kuulla kuinka hirveä ja ja kamala on tuo nainen (lasten äiti) on ollut kun on hylännyt tai suostunut siihen, että mies on yksinhuoltaja. -Tiedän, ettei ole yksinhuoltaja, vaan lähivanhempi mutta pointti se, että edelleen on heitä, joiden mielestä lapsien kuuluisi aina ensi-sijaisesti asettua jatkamaan eloa äitinsä kanssa ja isälle lapset joutuvat ja päätyvät vain enempi pakonsanelemana; ei siksi, että häntä kaikki osaisiivat pitää ja kokea hänet vähintään yhtä hyväksi lähivanhemmaksi (tai jopa yksinhuoltajaksi) kuin laps(i)en äitiä. - Ikäänkuin hyvä vanhemmuus (mitä kaikkea se ikinä merkitseekin) olsi sidottu sukupuoleen.

Tai sitten häntä on ylistetty kuin suurempaakin sankaria ja modernina miehenä, joka on luopunut ja uhrannut oman elämänsä tai jollei koko elämäänsä niin oman uransa ja menestyksensä kun ollut valmis elämään lastensa rinnalla ja vierellä sen jälkeen lasten äiti on muuttanut eri osoitteeseen.

- Hänen on kuulemma itse ollut turha yrittää selittää, että ihan yhteisestä päätöksestä tulivat tähän ratkaisuun ja päätökeen ja ovat erosta huolimatta edelleen hyvissä ja asiallisissa väleissä. Ja on kuulemma saanut kuulla olevsna tossukka tai (kaappi)homo kun ei tapaa halveksia lastensa äitiä/ ex-kumppaniaan 

Uskovainen mies

Minulla hyvin sama kokemus isästä. Hyvän isänpäivän toivottaminen tuntuisi vitsiltä :D

Vierailija kirjoitti:

Pyydän aluksi anteeksi, koska omat vanhempani, enkä itse en ole eronnut, mutta tunnen ja tiedän hyvin läheisesti miehen, joka on eronnut lapsiensa äidistä ja on nyt lapsiensa lähivanhempi. - Asia mikä minusta on ollut merkille pantavaa, on että kuulemani mukaan hänen olonsa ja toimimisena lasten kanssa on suhtauduttu tosinaan hyvinkin mustavalkoisesti ja edellen niin, että moni arvioi sitä edelleen suhteessa lapsien äitiin.

Esimerkiksi hän on saanut kuulla kuinka hirveä ja ja kamala on tuo nainen (lasten äiti) on ollut kun on hylännyt tai suostunut siihen, että mies on yksinhuoltaja. -Tiedän, ettei ole yksinhuoltaja, vaan lähivanhempi mutta pointti se, että edelleen on heitä, joiden mielestä lapsien kuuluisi aina ensi-sijaisesti asettua jatkamaan eloa äitinsä kanssa ja isälle lapset joutuvat ja päätyvät vain enempi pakonsanelemana; ei siksi, että häntä kaikki osaisiivat pitää ja kokea hänet vähintään yhtä hyväksi lähivanhemmaksi (tai jopa yksinhuoltajaksi) kuin laps(i)en äitiä. - Ikäänkuin hyvä vanhemmuus (mitä kaikkea se ikinä merkitseekin) olsi sidottu sukupuoleen.

Tai sitten häntä on ylistetty kuin suurempaakin sankaria ja modernina miehenä, joka on luopunut ja uhrannut oman elämänsä tai jollei koko elämäänsä niin oman uransa ja menestyksensä kun ollut valmis elämään lastensa rinnalla ja vierellä sen jälkeen lasten äiti on muuttanut eri osoitteeseen.

- Hänen on kuulemma itse ollut turha yrittää selittää, että ihan yhteisestä päätöksestä tulivat tähän ratkaisuun ja päätökeen ja ovat erosta huolimatta edelleen hyvissä ja asiallisissa väleissä. Ja on kuulemma saanut kuulla olevsna tossukka tai (kaappi)homo kun ei tapaa halveksia lastensa äitiä/ ex-kumppaniaan 

Uskovainen mies

Ei tarvitse pyytää anteeksi, oli kiinnostavaa kuulla ajatuksesi. Olen itsekin kuullut näitä sankarimyyttejä yksinhuoltajaisistä. Minusta kaikki lapsia hoivaavat/ kasvattavat vanhemmat ovat yhtä lailla sankareita.

Mulle äiti on ollut aika etäinen, eikä kuvio varmaankaan enää muutu. Suhtautumistani helpotti, kun joskus tajusin itse tehneeni lähes kaikki samat virheet, joista olin äitiäni syyttänyt. Sitä, mitä olisi ollut, mitä minusta olisi tullut, on aivan turha pyörittää mielessään. Asioitten vatkaaminen ei muuta tapahtuneita. Tiedän kantaneeni raskaampaa taakkaa kuin jos äiti olisi ollut läheinen, mutta yhtä kaikki, tässä olen. Omat virheeni näen, mutta tiedän, että olen tehnyt vain sen, mitä saamillani eväillä olen pystynyt. Se ei ole paljon se, mutta kuitenkin.

Molemmat vanhemmat alkoholisteja. Kotoa muutin 16-vuotiaana ja sen jälkeen en ole isän- tai äitienpäiviä toivotellut. Joskus soittelevat ja kyselevät kuulumisia.

Vierailija kirjoitti:

Mulle äiti on ollut aika etäinen, eikä kuvio varmaankaan enää muutu. Suhtautumistani helpotti, kun joskus tajusin itse tehneeni lähes kaikki samat virheet, joista olin äitiäni syyttänyt. Sitä, mitä olisi ollut, mitä minusta olisi tullut, on aivan turha pyörittää mielessään. Asioitten vatkaaminen ei muuta tapahtuneita. Tiedän kantaneeni raskaampaa taakkaa kuin jos äiti olisi ollut läheinen, mutta yhtä kaikki, tässä olen. Omat virheeni näen, mutta tiedän, että olen tehnyt vain sen, mitä saamillani eväillä olen pystynyt. Se ei ole paljon se, mutta kuitenkin.

Kiitos kun kerroit. Tietääkö äitisi että koet välinne etäisiksi? Minäkin uskon, etteivät välit enää äitiin lähene ainakaan tunnetasolla. Mutta en viitsi satuttaa äitiä ja kertoa miten etäiseksi hänet koen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Molemmat vanhemmat alkoholisteja. Kotoa muutin 16-vuotiaana ja sen jälkeen en ole isän- tai äitienpäiviä toivotellut. Joskus soittelevat ja kyselevät kuulumisia.

Ymmärrän hyvin ettei tee mieli toivottaa hyviä noita vanhemmuuspäivä toitotteluja!

AP

Vierailija kirjoitti:

Mulle äiti on ollut aika etäinen, eikä kuvio varmaankaan enää muutu. Suhtautumistani helpotti, kun joskus tajusin itse tehneeni lähes kaikki samat virheet, joista olin äitiäni syyttänyt. Sitä, mitä olisi ollut, mitä minusta olisi tullut, on aivan turha pyörittää mielessään. Asioitten vatkaaminen ei muuta tapahtuneita. Tiedän kantaneeni raskaampaa taakkaa kuin jos äiti olisi ollut läheinen, mutta yhtä kaikki, tässä olen. Omat virheeni näen, mutta tiedän, että olen tehnyt vain sen, mitä saamillani eväillä olen pystynyt. Se ei ole paljon se, mutta kuitenkin.

Miten etäinen äitisi oli? Minua kiinnostaa, koska en itse asu omasta valinnastani lasteni kanssa (asuin siihen saakka kun he olivat 8- ja 10-vuotiaita). En ota heitä yökylään. Näemme kerran viikossa niin, että teemme jotakin yhdessä. Asun lähellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle äiti on ollut aika etäinen, eikä kuvio varmaankaan enää muutu. Suhtautumistani helpotti, kun joskus tajusin itse tehneeni lähes kaikki samat virheet, joista olin äitiäni syyttänyt. Sitä, mitä olisi ollut, mitä minusta olisi tullut, on aivan turha pyörittää mielessään. Asioitten vatkaaminen ei muuta tapahtuneita. Tiedän kantaneeni raskaampaa taakkaa kuin jos äiti olisi ollut läheinen, mutta yhtä kaikki, tässä olen. Omat virheeni näen, mutta tiedän, että olen tehnyt vain sen, mitä saamillani eväillä olen pystynyt. Se ei ole paljon se, mutta kuitenkin.

Kiitos kun kerroit. Tietääkö äitisi että koet välinne etäisiksi? Minäkin uskon, etteivät välit enää äitiin lähene ainakaan tunnetasolla. Mutta en viitsi satuttaa äitiä ja kertoa miten etäiseksi hänet koen.

Ap

Minkä verran tapasit äitiäsi? 

kyselee äskeinen etä-äiti

Minä asuin äitini kanssa, enkä ole koskaan nauttinut äitienpäivästä. Koin äitini ilkeäksi ja kerran, kun en huomioinut häntä mitenkään äitienpäivänä, hän pakotti minut menemään poimimaan itselleen valkovuokkoja. Karmeinta oli, että kun vein niitä hänelle, hän kehtasi olla niistä iloinen. Eli kuin olisi saanut ne minulta minun sydämestäni ja halusta onnitella häntä. Minusta se oli pahempi loukkaus, kuin pakottaa poimimaan niitä. 

etä-äiti

Vierailija kirjoitti:

Minä asuin äitini kanssa, enkä ole koskaan nauttinut äitienpäivästä. Koin äitini ilkeäksi ja kerran, kun en huomioinut häntä mitenkään äitienpäivänä, hän pakotti minut menemään poimimaan itselleen valkovuokkoja. Karmeinta oli, että kun vein niitä hänelle, hän kehtasi olla niistä iloinen. Eli kuin olisi saanut ne minulta minun sydämestäni ja halusta onnitella häntä. Minusta se oli pahempi loukkaus, kuin pakottaa poimimaan niitä. 

etä-äiti

Vaikka en asunut isälläni, hän oli minulle läheinen. Läheisempi kuin äitini. Siihen ei kauheasti vaadittu, äitini oli niin paska ihminen aikoinaan. Eikä ole ikinä anteeksi pyytänyt, mutta olen pystynyt alistamaan hänet aikuisena valtaani perimällä isältäni 1,5 miljoonan euron perinnön. Sanon äidilleni, että jos nyt et pidä päätäsi kiinni, et saa rahallista apua. Ja hän on oppinut, koska ajoittain tarvitsee apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä asuin äitini kanssa, enkä ole koskaan nauttinut äitienpäivästä. Koin äitini ilkeäksi ja kerran, kun en huomioinut häntä mitenkään äitienpäivänä, hän pakotti minut menemään poimimaan itselleen valkovuokkoja. Karmeinta oli, että kun vein niitä hänelle, hän kehtasi olla niistä iloinen. Eli kuin olisi saanut ne minulta minun sydämestäni ja halusta onnitella häntä. Minusta se oli pahempi loukkaus, kuin pakottaa poimimaan niitä. 

etä-äiti

Vaikka en asunut isälläni, hän oli minulle läheinen. Läheisempi kuin äitini. Siihen ei kauheasti vaadittu, äitini oli niin paska ihminen aikoinaan. Eikä ole ikinä anteeksi pyytänyt, mutta olen pystynyt alistamaan hänet aikuisena valtaani perimällä isältäni 1,5 miljoonan euron perinnön. Sanon äidilleni, että jos nyt et pidä päätäsi kiinni, et saa rahallista apua. Ja hän on oppinut, koska ajoittain tarvitsee apua.

Äidistäni on tullut parempi ihminen kun sain rahaa ja omaisuutta. Ei koita enää alistaa ja joutuu joskus jopa kuuntelemaankin. Ihan hyvä se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle äiti on ollut aika etäinen, eikä kuvio varmaankaan enää muutu. Suhtautumistani helpotti, kun joskus tajusin itse tehneeni lähes kaikki samat virheet, joista olin äitiäni syyttänyt. Sitä, mitä olisi ollut, mitä minusta olisi tullut, on aivan turha pyörittää mielessään. Asioitten vatkaaminen ei muuta tapahtuneita. Tiedän kantaneeni raskaampaa taakkaa kuin jos äiti olisi ollut läheinen, mutta yhtä kaikki, tässä olen. Omat virheeni näen, mutta tiedän, että olen tehnyt vain sen, mitä saamillani eväillä olen pystynyt. Se ei ole paljon se, mutta kuitenkin.

Kiitos kun kerroit. Tietääkö äitisi että koet välinne etäisiksi? Minäkin uskon, etteivät välit enää äitiin lähene ainakaan tunnetasolla. Mutta en viitsi satuttaa äitiä ja kertoa miten etäiseksi hänet koen.

Ap

Minkä verran tapasit äitiäsi? 

kyselee äskeinen etä-äiti

Tapasin ehkä noin kerran kuussa yhden yön. Ei ollut sovittu mitään tapaamisrytmiä, vaan soitin itse äidille ja kysyin voinko tulla ensi vkl yöksi. Joskus sopi, joskus ei. Jossain kohtaa lopetin soittamasta.

Ap

Oletko minkä ikäinen ap? Sinulla ei vielä ole varmaan lapsia? Lasten saanti herättää kiinnostuksen omaan äitiin vähän uudella tavalla. En toki sano, että lastensaanti on mikään pakko. Epäilen, ettei oma tyttäreni halua koskaan lapsia. Itsekin olen sitä mieltä lapset saatuani, että olisi kannattanut hankkia vain yksi lapsi. Olen itse ainoa lapsi ja en jaksanut äitinä sitä lasten riitelyä, tuli vain paha mieli. Tosin esikoisellamme on lievä autismi, joten jos se olisi ainoa kokemukseni lapsista, pitäisin itseäni silti huonona äitinä. Kuopus (tytär) on ns. normaali, siinä näkee hyvin, miten helppoa on olla hyvä äiti, jos lapsi on normaali. 

Mutta esikoinen loukkaantui kaikesta, mitä pienempi teki ja pienempi taas ei halunnut yhtään muuttaa käytöstään niin ettei triggeröi toista, ja mies ei pitänyt kanssani kuria, niin en jaksanut siinä ilmapiirissä. En siis tarkoita syyllistää lapsia, kerron vain näin omasta aikuisen näkökulmastani. Lapsilla on oikeus olla keskenkasvuisia.

etä-äiti

Vierailija kirjoitti:

Minä asuin äitini kanssa, enkä ole koskaan nauttinut äitienpäivästä. Koin äitini ilkeäksi ja kerran, kun en huomioinut häntä mitenkään äitienpäivänä, hän pakotti minut menemään poimimaan itselleen valkovuokkoja. Karmeinta oli, että kun vein niitä hänelle, hän kehtasi olla niistä iloinen. Eli kuin olisi saanut ne minulta minun sydämestäni ja halusta onnitella häntä. Minusta se oli pahempi loukkaus, kuin pakottaa poimimaan niitä. 

etä-äiti

Kurja kuulla ilkeästä äidistä. Miten usein tapaat lasta? Onko teillä läheiset välit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä asuin äitini kanssa, enkä ole koskaan nauttinut äitienpäivästä. Koin äitini ilkeäksi ja kerran, kun en huomioinut häntä mitenkään äitienpäivänä, hän pakotti minut menemään poimimaan itselleen valkovuokkoja. Karmeinta oli, että kun vein niitä hänelle, hän kehtasi olla niistä iloinen. Eli kuin olisi saanut ne minulta minun sydämestäni ja halusta onnitella häntä. Minusta se oli pahempi loukkaus, kuin pakottaa poimimaan niitä. 

etä-äiti

Kurja kuulla ilkeästä äidistä. Miten usein tapaat lasta? Onko teillä läheiset välit?

Kerran viikossa. Tosin, koska lapset eivät pysty tekemään mtään yhdessä ilman riitaa teen aina vuorotellen toisen ja sitten toisen kanssa jotain. Mutta näinä kertoina istuskelen myös heillä kahvilla ja juttelen molempien kanssa kuulumisia yms asiaa. Hyvät välit lasten isään. 

En tiedä, miten läheisiä olemme... emme ehkä niin läheisiä, kuin toivoisin, mutta tyttöäreni on herkkä. En usko, että olisimme läheisiä saman katon allakaan. Ehkä vain huonommissa väleissä. Kuten sanoin, minulla on todellakin kokemusta siitä, että lähivanhempi on kamala eikä ainakaan lapsensa puolella. 

Pojan kanssa on hankala olla läheinen koska hän keskittyy asioihin, joista minä en tajua mitään, kuten itse keksimänsä universumi, sen planeetat ja asukkaat (oliot). Mutta keskustelemme jo nykyään onneksi maapallonkin asioista. Hän on lapsista enemmän tullut minuun.

Vierailija kirjoitti:

Oletko minkä ikäinen ap? Sinulla ei vielä ole varmaan lapsia? Lasten saanti herättää kiinnostuksen omaan äitiin vähän uudella tavalla. En toki sano, että lastensaanti on mikään pakko. Epäilen, ettei oma tyttäreni halua koskaan lapsia. Itsekin olen sitä mieltä lapset saatuani, että olisi kannattanut hankkia vain yksi lapsi. Olen itse ainoa lapsi ja en jaksanut äitinä sitä lasten riitelyä, tuli vain paha mieli. Tosin esikoisellamme on lievä autismi, joten jos se olisi ainoa kokemukseni lapsista, pitäisin itseäni silti huonona äitinä. Kuopus (tytär) on ns. normaali, siinä näkee hyvin, miten helppoa on olla hyvä äiti, jos lapsi on normaali. 

Mutta esikoinen loukkaantui kaikesta, mitä pienempi teki ja pienempi taas ei halunnut yhtään muuttaa käytöstään niin ettei triggeröi toista, ja mies ei pitänyt kanssani kuria, niin en jaksanut siinä ilmapiirissä. En siis tarkoita syyllistää lapsia, kerron vain näin omasta aikuisen näkökulmastani. Lapsilla on oikeus olla keskenkasvuisia.

etä-äiti

Olen vähän alle 30 ja ei ole omia lapsia. Joo voi olla että omat lapset saattaisivat muuttaa suhtautumistani äitiin. Joskus mietin että minulla ei ole mallia äitiyteen, mutta on onneksi ollut välittävä ja huolehtiva isä. Ottaisin siksi isästä mallia ennemmin äitinä olemiseen.

Oletko molemmille lapsille etä-äiti vai vaan toiselle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle äiti on ollut aika etäinen, eikä kuvio varmaankaan enää muutu. Suhtautumistani helpotti, kun joskus tajusin itse tehneeni lähes kaikki samat virheet, joista olin äitiäni syyttänyt. Sitä, mitä olisi ollut, mitä minusta olisi tullut, on aivan turha pyörittää mielessään. Asioitten vatkaaminen ei muuta tapahtuneita. Tiedän kantaneeni raskaampaa taakkaa kuin jos äiti olisi ollut läheinen, mutta yhtä kaikki, tässä olen. Omat virheeni näen, mutta tiedän, että olen tehnyt vain sen, mitä saamillani eväillä olen pystynyt. Se ei ole paljon se, mutta kuitenkin.

Kiitos kun kerroit. Tietääkö äitisi että koet välinne etäisiksi? Minäkin uskon, etteivät välit enää äitiin lähene ainakaan tunnetasolla. Mutta en viitsi satuttaa äitiä ja kertoa miten etäiseksi hänet koen.

Ap

En usko, että asiaa edes tarvitsee avata. Tiedän hänen näkevän ja tuntevan välimatkamme ilman, että teroittaisin sitä hänelle mitenkään erityisesti. Ja niinkuin sanoin, olen itsekin tehnyt virheitä äitiydessäni, kannan virheitteni seuraukset uhriintumatta, vaatimatta. Anteeksi olen pyytänyt ja saanut, mutta ei se tekemääni vääryyttä poista, hyväksyn välimatkan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko minkä ikäinen ap? Sinulla ei vielä ole varmaan lapsia? Lasten saanti herättää kiinnostuksen omaan äitiin vähän uudella tavalla. En toki sano, että lastensaanti on mikään pakko. Epäilen, ettei oma tyttäreni halua koskaan lapsia. Itsekin olen sitä mieltä lapset saatuani, että olisi kannattanut hankkia vain yksi lapsi. Olen itse ainoa lapsi ja en jaksanut äitinä sitä lasten riitelyä, tuli vain paha mieli. Tosin esikoisellamme on lievä autismi, joten jos se olisi ainoa kokemukseni lapsista, pitäisin itseäni silti huonona äitinä. Kuopus (tytär) on ns. normaali, siinä näkee hyvin, miten helppoa on olla hyvä äiti, jos lapsi on normaali. 

Mutta esikoinen loukkaantui kaikesta, mitä pienempi teki ja pienempi taas ei halunnut yhtään muuttaa käytöstään niin ettei triggeröi toista, ja mies ei pitänyt kanssani kuria, niin en jaksanut siinä ilmapiirissä. En siis tarkoita syyllistää lapsia, kerron vain näin omasta aikuisen näkökulmastani. Lapsilla on oikeus olla keskenkasvuisia.

etä-äiti

Olen vähän alle 30 ja ei ole omia lapsia. Joo voi olla että omat lapset saattaisivat muuttaa suhtautumistani äitiin. Joskus mietin että minulla ei ole mallia äitiyteen, mutta on onneksi ollut välittävä ja huolehtiva isä. Ottaisin siksi isästä mallia ennemmin äitinä olemiseen.

Oletko molemmille lapsille etä-äiti vai vaan toiselle?

Molemmille tasapuolisesti :)

Koitan olla tasapuolinen äiti. Toki näen lapseni erilaisina, mutta molemmilla on hyvät ja haastavammat puolensa. Ja etä-äitiys johtuu minusta (ja max. miehestä suhteessa minuun tai minun ongelmiini), ei heistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle äiti on ollut aika etäinen, eikä kuvio varmaankaan enää muutu. Suhtautumistani helpotti, kun joskus tajusin itse tehneeni lähes kaikki samat virheet, joista olin äitiäni syyttänyt. Sitä, mitä olisi ollut, mitä minusta olisi tullut, on aivan turha pyörittää mielessään. Asioitten vatkaaminen ei muuta tapahtuneita. Tiedän kantaneeni raskaampaa taakkaa kuin jos äiti olisi ollut läheinen, mutta yhtä kaikki, tässä olen. Omat virheeni näen, mutta tiedän, että olen tehnyt vain sen, mitä saamillani eväillä olen pystynyt. Se ei ole paljon se, mutta kuitenkin.

Kiitos kun kerroit. Tietääkö äitisi että koet välinne etäisiksi? Minäkin uskon, etteivät välit enää äitiin lähene ainakaan tunnetasolla. Mutta en viitsi satuttaa äitiä ja kertoa miten etäiseksi hänet koen.

Ap

Minkä verran tapasit äitiäsi? 

kyselee äskeinen etä-äiti

Tapasin ehkä noin kerran kuussa yhden yön. Ei ollut sovittu mitään tapaamisrytmiä, vaan soitin itse äidille ja kysyin voinko tulla ensi vkl yöksi. Joskus sopi, joskus ei. Jossain kohtaa lopetin soittamasta.

Ap

Minkä takia tapasit äitiäsi harvoin ja olitko minkä ikäinen, kun vanhempasi erosivat? Miksi päädyit asumaan isäsi kanssa, eikä teillä ollut ns. jaettua vanhemmuutta molempien vanhempien kesken?

Olen siksi kiinnostunut, koska olen itsekin eron läpikäynyt ja pojat meillä lopulta siirtyivät enemmän ja enemmän isänsä luo asumaan. Toki isä jäi asumaan entistä okt:mme, joka oli se ns. koti ja siellä isot tilat, joten ymmärränkin sen. Tyttö jäi asumaan enimmäkseen taas kanssani omasta halustaan. Poikien ollessa alaikäisiä vuoroviikkovanhemmuus oli vielä voimassa enimmäkseen.

Olen kokenut eron jälkeen lasten isän taholta voimakasta henkistä väkivaltaa ja etenkin yritystä erkaannuttaa poikia minusta. Osin onnistuikin siinä ja se on ollut itselleni henkisesti todella rankka kokemus. Olin kuitenkin yhteistä perhettä eläessämme se vanhempi, joka oli päävastuussa kaikista lapsiin liittyvistä asioista ja meillä oli todella läheiset sekä hyvät välit. Näiden vuosien aikana erkaannuttaminen on tehnyt osin tehtävänsä. Onnekseni poikien aikuistuttua ja ns. omassa päätäntävallassaan ollessa välit ovat taas lähentyneet ja yhteys on palannut. Silti äitinä olen tuntenut valtavaa tuskaa tapahtumista vuosien varrella ja pelännyt menettäväni yhteyden vanhempiin lapsiini. Siksi haluaisinkin tietää enemmän, miksi äitisi on jäänyt niin etäiseksi sinulle?