Millainen ihminen ei vappuna mene aamusta aikaisin Tähtitorninmäelle lauluja kuuntelemaan ja sitten Ullanlinnanmäelle syömään silliaamiaisen?
Millainen on tämä ihminen ja miksi hän ei noudata sivistyneen akateemisen ihmisen vaalimia perinteitä? Mitä hän luulee nihilismillään eli arvojen kieltämisellään saavuttavansa? En tätä ihmistä joka tapauksessa itse korkealle arvosta. Ja sen tiedon kanssa hän joutuu elämään!
Kommentit (91)
Vappuna on usein hyvä päivä tehdä puutarhatöitä.
Aamu-uninen.
Kuulostaa ajatuksena kivalta, mutten ole koskaan jaksanut lähteä, vaikka olen monenlaisia vappuja viettänyt Helsingissä jo puolen vuosisadan ajan.
Ei tuo ulkoruokailu oikein vappuaamuna sivistyksen merkistä käy. Mieluummin käyn Kaivarissa juomassa hyvässä seurassa pari kuohujuomalasillista ja siirryn sen jälkeen oikealle vappulounaalle sopivaan paikkaan.
Nuorempana melkein aina. Nyttemmin musta on tullut sellainen, etten useimmiten jaksa tai viitsi herätä niin aikaisin vappupäivänä.
Ehtii siinä puoliltapäivinkin.
Menin kerran vappuna kaivariin. Hyi helv.mitä porukkaa!! Kaikki ihan kännissä ja mua kähmittiin useampaan kertaan. Olin teini tuolloin. Muistan että joku puristi mua perseestä ja muista läppäiseeni sitä äijää naamaan.
Minä vietän vappua koiran kanssa täällä ihan kotona kaukana pääkaupungista ja kaukana kaikesta muustakin. Mies on töissä.
Näin on meillä juhlittu vappua jo vuosia. Koira on kiva kaveri, köllöttelemme yhdessä sohvalla.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa Minnakin viettää vappunsa suljetulla osastolla.
Minna käy itsepalvelukassalta lohta ja provoaa Vauvapalastalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surkea provoyritys. Koeta keksiä nyt jotain hauskempaa edes. Vituttaa näin heti aamusta lukea tällaista paskaa.
Totta, mutta ainakin liian alhainen verenpaine nousi hetkeksi.
Onko täällä erityisen tosikkoja vappuna liikenteessä. Ottakaahan vähän rennommin ja viihtykää. 🤭
Nii on se vaan hassun hauskaa esittää idioottia. 🤷🙄
Onko sulla jotain ongelmia haukkua ihmisiä idiooteiksi. 😲 Kuinka noin tosikkona pärjäät elämässäsi ja arvatenkin olet yksinäinen.
Sanoo hän joka tekee oletuksia tuntemattomasta ihmisestä. 🧐 😂 Hienoa, että kuvittelet olevasi jotenkin parempi ihminen. 🤦
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surkea provoyritys. Koeta keksiä nyt jotain hauskempaa edes. Vituttaa näin heti aamusta lukea tällaista paskaa.
Totta, mutta ainakin liian alhainen verenpaine nousi hetkeksi.
Onko täällä erityisen tosikkoja vappuna liikenteessä. Ottakaahan vähän rennommin ja viihtykää. 🤭
Nii on se vaan hassun hauskaa esittää idioottia. 🤷🙄
Onko sulla jotain ongelmia haukkua ihmisiä idiooteiksi. 😲 Kuinka noin tosikkona pärjäät elämässäsi ja arvatenkin olet yksinäinen.
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa..
Vappuna käydään marssimassa ja laskemassa seppele Valkoisen Vainon Uhrien muistomerkille, sitten kajautetaan Kansainvälinen, eli L'Internationale!
Vierailija kirjoitti:
Menin kerran vappuna kaivariin. Hyi helv.mitä porukkaa!! Kaikki ihan kännissä ja mua kähmittiin useampaan kertaan. Olin teini tuolloin. Muistan että joku puristi mua perseestä ja muista läppäiseeni sitä äijää naamaan.
tai sitten läppäisit siellä ruuhkassa jotain viatonta ja se puristelija nauroi vieressä
Villi arvaukseni: joku Vehmersalmella asuva eläkkeellä oleva kalastaja?
Vierailija kirjoitti:
Vappuna on usein hyvä päivä tehdä puutarhatöitä.
Ei kannata mitää siementä laittaa ennen kuin yölämpö on pysyvästi +5 astetta.
Meillä on ihan kamala peura ongelma nykyään kun ne ovat tänne pesiytyneet. Yöllä käydään ihan kaikki syömässä jos ei ole verkoilla suojattuna. Petuniat ovat niiden suurta herkkua ja kaikki syötiin jos ne ylettyivät niihin. Osa havukasveistakin on syöty talven aikana. Sitten mehikasvit ovat niiden suurta herkkua ja niistä ei ole jäljellä kuin paljaat varret.
Minä en ymmärrä miksi niitä ei voida metsästää lihoiksi täältä pois kokonaan taajama alueelta.
Kukahan metsästäjä voisi puuttua tähän ongelmaan ja poistaa ne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ainakin sellainen, joka ei asu Helsingissä tai sen lähistöllä.
Hotelleja on olemassa. 🙄
AP
Sivistynyt akateeminen tietää, että hotellihuoneita on rajallinen määrä. Helsingin kapasiteetti ei millään riitä majoittamaan kaikkia sivistyneitä akateemisia suomalaisia, joten valitettavasti me muualla Suomessa asuvat jätetään tämä merkitysarvoltaan vähäinen piknikreissu väliin.
Ois täältä Lontoosta aika pitkä matka.
Millainen ihminen tekee näin typeriä aloituksia?
Vierailija kirjoitti:
Menin kerran vappuna kaivariin. Hyi helv.mitä porukkaa!! Kaikki ihan kännissä ja mua kähmittiin useampaan kertaan. Olin teini tuolloin. Muistan että joku puristi mua perseestä ja muista läppäiseeni sitä äijää naamaan.
Aikaisemmin oli tapana, että baareissakin moikattiin puristamalla perseestä. Myös naiset puristivat miehiä perseestä. Muualta ei puristeltu eikä lääpitty. Täällä on jossakin pitempi ketju, jossa käytiin ysäriaikaa läpi.
Äärivasemmiston väkivaltauhka liian suuri tänä vappuna joten en ainakaan itse uskalla mennä. Punavihreitä kehotettu mellakoihin koska eivät hyväksy äänestystulosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ainakin sellainen, joka ei asu Helsingissä tai sen lähistöllä.
Hotelleja on olemassa. 🙄
APSivistynyt akateeminen tietää, että hotellihuoneita on rajallinen määrä. Helsingin kapasiteetti ei millään riitä majoittamaan kaikkia sivistyneitä akateemisia suomalaisia, joten valitettavasti me muualla Suomessa asuvat jätetään tämä merkitysarvoltaan vähäinen piknikreissu väliin.
Sivistynyt akateeminen tietää, että mikään ei ole rajallista fraktaaleina. Näin hotellihuoneitakin on ääretön määrä, jonne mahtuu tasan äärettömästi ihmisiä eikä yhtään enempää.
Onko sulla jotain ongelmia haukkua ihmisiä idiooteiksi. 😲 Kuinka noin tosikkona pärjäät elämässäsi ja arvatenkin olet yksinäinen.