Ulkokissan ruokinta
Meidän pihapiirissä om hengaillut viikon verran nälkäinen kisu. Annettiin aluksi vain vettä, mutta kun kissa oli täällä kolmatta-neljättä päivää ilmiselvästi nälkäisenä ostin kissanruokaa ja tarjoilin sitä.
Kissa ahmi ruoat ja kävi tyytyväisesti kehräävänä nukkumaan. Näin aamulla alueen faceryhmässä kun omistaja etsi kissaansa ja kirjoitin että täältä löytyy. Vastauksena alkoi tulla vähän hyökkääviä viestejä että ettehän vaan ole syöttänyt sitä? Ei saa syöttää, ruokaa on yllinkyllin kotona. OK, ei anneta enää ruokaa. Mitäköhän nyt tehdään kun kissa hengailee täällä.
Itse olisin vain ollut iloinen jos naapurit pitäisivät kissastani, jotenkin sen voi ottaa oletusarvona että vapaana kulkeva kissa voi käydä muita moikkaamassa?
Jotenkin inhottavaa että sain vain syytöksiä niskaan, emme mitenkään olleet kissaa tänne alunperin houkutelleet tai pitänyt täällä väkisin. Selittäkää mitä kissanomistajan päässä liikkuu?
Kommentit (35)
Teit täysin oikein ja hyvän teon. Omistaja on sen sijaan mulkvisti.
Antaisin ruokaa, mutta en puhuisi siitä muille mitään. Jos omistaja ei pysty olemaan ystävällinen niin jättäisin omaan arvoonsa. Ehkä salaa toivoisin että kissa jäisi ystäväkseni ja kävisi jatkossakin tervehtimässä.
Minä ruokin yhtä lähistöllä asuvaa kissaa. Se on käynyt luonani jo kaksi vuotta noin joka neljäs päivä :) joskus oli melkein kaksi viikkoa poissa ja huolestuin, mutta sitten taas palasi tuttuun rytmiinsä. Hauska kissa!
Kiitos synninpäästöstä AV! Tuntui jo tosi inhottavalta että olenko hirveä ihminen kun mennyt toisen kissalle antamaan ruokaa.
Kissa voi kerjätä ruokaa vaikka olisi juuri syönyt.
Ei ole syytä alkaa ruokkia vierasta kissaa ellei se ole se ole todella riutunut.
Kissalla voi olla myös ruoka-aine allergioita. Ja dietti menee pilalle jos annetaan jotain muuta ruokaa.
Tämä oli riutunut: laiha ja turkki takussa. Olisiko hyvä jos allergisille ulkokissoille olisi joku laatta kaulaan että erikoisruokavaliolla mennään.
Minusta oli todella sympaattista kun naapurin setä ruokki meidän kissaa kalastamillaan kaloilla.
Raivoa takas. Sano että olisi kiitollinen että joku ruokkii, juottaa ja pitää huolta. Että on kiittämätön valittaja. Sano että kissa karkas uudelleen, no ei vaan.
Kissat syö silloin kun ne kokee sitä tarvivansa. Jos omistaja haluaa olla ainut, joka päättää mitä eläin syö, kannattaisi tällöin pitää sitä omalla tontilla.
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli riutunut: laiha ja turkki takussa. Olisiko hyvä jos allergisille ulkokissoille olisi joku laatta kaulaan että erikoisruokavaliolla mennään.
Minusta oli todella sympaattista kun naapurin setä ruokki meidän kissaa kalastamillaan kaloilla.
Raakaa järvikalaa ei saa antaa kissalle loisvaaran takia. Ja nuo loiset voi tehdä kissasta riutuneen ja takkuisen turkin.
Vierailija kirjoitti:
Se on laittomasti ulkona.
https://www.birdlife.fi/suojelu/vaikuttaminen/lintujen-pesimarauha/
Pyydä kuntaa hoitamaan asia.
Mun kissalla on toinen nainen, tulee kotiin aina reissuiltansa hyvätuulisena vatsa täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Mun kissalla on toinen nainen, tulee kotiin aina reissuiltansa hyvätuulisena vatsa täynnä.
Ihana 😀
Vierailija kirjoitti:
Kissa voi kerjätä ruokaa vaikka olisi juuri syönyt.
Ei ole syytä alkaa ruokkia vierasta kissaa ellei se ole se ole todella riutunut.
Kissalla voi olla myös ruoka-aine allergioita. Ja dietti menee pilalle jos annetaan jotain muuta ruokaa.
Jos kissan omistaja ei huolehdi lemmikistään ja antaa kissan liikkua vapaana ja altistaa vaaraan, niin tottakait on vain hyvä, jos joku huolehtii eläimestä, jos kissan omistaja ei sitä viitsi tehdä, joko ruokkii, lopettaa eläimen tai jos mahdollista, vie lemmikkihoitolaan.
Tosin, suurin osa kissojen omistajista on vastuuttomia, etenkin maalla, kun antavat kissansa liikkua vapaasti ja sotkea muiden omaisuutta.
Meille on muuttanut asumaan jo 2 kissaa.
Tyytyväisiä ovat uuteen kotiin, ei ole kukaan kysellyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli riutunut: laiha ja turkki takussa. Olisiko hyvä jos allergisille ulkokissoille olisi joku laatta kaulaan että erikoisruokavaliolla mennään.
Minusta oli todella sympaattista kun naapurin setä ruokki meidän kissaa kalastamillaan kaloilla.
Raakaa järvikalaa ei saa antaa kissalle loisvaaran takia. Ja nuo loiset voi tehdä kissasta riutuneen ja takkuisen turkin.
Onneksi ei tiedetty tätä kasarilla, kissahan olisi elänyt satavuotiaaksi eikä olisi kuollut pirteänä 20+ vuotiaana.
Niiden jotka päästää kissan ulkoilemaan täytyy hyväksyä että kissa voi vaihtaa kotia omasta halustaan.
Meillä on naapurin isännän kanssa maalla diili.
Minä ruokin vapaana olevat kissat ja naapurin isäntä loukuttaa ja vie kaupungin eläinhoitolaan kissat, kun asioi kaupungissa ja matkaa täältä maalta tulee 70km. Tänäkin keväänä on vienyt jo 7 kissaa, kun kissojen omistajat antavat niiden liikkua vapaana. Säilyttävät muutamam vuorokauden ja sen jälkeen lopettavat.

Ruokkimalla houkuttelet niitä? Mikä saa sinut pitämään tätä hyvänä diilinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli riutunut: laiha ja turkki takussa. Olisiko hyvä jos allergisille ulkokissoille olisi joku laatta kaulaan että erikoisruokavaliolla mennään.
Minusta oli todella sympaattista kun naapurin setä ruokki meidän kissaa kalastamillaan kaloilla.
Raakaa järvikalaa ei saa antaa kissalle loisvaaran takia. Ja nuo loiset voi tehdä kissasta riutuneen ja takkuisen turkin.
Mitähän loisia, bakteereja ja viruksia irrallaan kuljeksiva kisuli mahtaa saada tappamistaan hiiristä, myyristä, oravista ja linnuista?
Mitä olisitte tehneet itse, eikö kukaan muu olisi antanut ilmiselvän nälkäiselle kissalle ruokaa monen päivän jälkeen?