Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ketään muita jotka ei "pääse" kotoaan minnekään? Että kokee lähtemisen minne tahansa, miltei ylivoimaiseksi
27.04.2023 |
Olen eläkkeellä ja olisi vapaus mennä. En vaan kykene. Jos hiukankaan joutuu tilanteen eteen, että olisi joku matka tiedossa niin menee kaikki mehut jo pelkästä ajatuksesta. Myös stressiä pukkaa ja elämän ilo katoaa.
Tällä hetkellä käyn n. kerran viikossa kaupassa. Olen huomannut että siinäkin on piirteitä että on vaikea lähteä ja suunnitella että kaikki mukana, puhelin, ostoskassi, rahaa ja mitä muuta.
Tässä on vielä sekin ettäkoen vihan tunteita kun ympäristö ei tajua, että kuinka vaikeaa lähtemisenii voi olla. He luulee että kyse on munun halusta, mutta kun ei ole.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla on sosiaalista fobiaa ja erakkomainen luonne, joten aika paljon olen yksin kotona. Roskatkin vien yöllä roskienkeräyspaikalle, etten näkisi ketään naapuria.
Kannattaa altistaa itseään, edes vähän.
Pakkohan se on kaupoissa välillä käydä. Yöllä auki olevat kaupat on pelastukseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teidän ympäristö epämukava tai alueella ei ole mitään.
Jos haluaisit lähteä tai haluaisit haluta lähteä mutta käytännössä se on vaikeaa, niin onhan se ongelma, jota ei pitäisi vähätellä. Milloin vaiva on alkanut? Oletko aina ollut samanlainen? Ongelma voi olla fyysinen, psykologinen, psykiatrinen tai neurologinen. Jos samaa on ollut aina, kyse voi olla toiminnanohjauksen ongelmasta, esimerkiksi add-tyyppisestä oireesta. Vaihdevuodet, kilpirauhasen vajaatoiminta, anemia tmv. voi aiheuttaa "saamattomuutta". Oletko masentunut tai onko sinulla traumatausta?
En pääse minnekään koska Mahmud ei halua minun poistuvan kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla on sosiaalista fobiaa ja erakkomainen luonne, joten aika paljon olen yksin kotona. Roskatkin vien yöllä roskienkeräyspaikalle, etten näkisi ketään naapuria.
Kannattaa altistaa itseään, edes vähän.
Olen eri vastaaja. Enkä kärsi mistään fobioista. En vaan tykkää ihmisistä :D Jostain syystä nimenomaan minut aina pysäytetään. Eilen jopa kolmesti! Minä haluaisin vaan rauhassa kävellä. En siis todellakaan allekirjoita sitä, että suomalaiset on tuppisuita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakaan ei huvita lähteä paljon minnekkään. Kaupunki on täynnä huvituksia. Yhteenkään en ole mennyt. Lähteminen vaatii vaivannäköä. Varsinkin nyt kun auto meni rikki. On niin paljon helpompaa vain hypätä auton kyytiin. Nyt joudun ottamaan selville bussikyydit ja kaikki mahdolliset romppeet mitä pitää ottaa mukaan. On vain helpompi jäädä kotiin, jos kerta ei ole mitään tähdellistä asiaa lähteä. Hoidan vain välttämättömän. En jaksa myöskään kyläillä, koska se vaatii aivan järjetöntä säätämistä. Milloin sopii, milloin ei. Koti on myös turvapaikkani, jossa viihdyn.
Vierailija kirjoitti:
Matkoille mut saa, ja ole siinä hommassa ihan pro vaikka stressaankin. Kaikki muu on yhtä jumittamista.
Jos lähden vaikka lähikauppaan, niin kuinka niin arkisesta asiasta saa niin vaikean. Samat vaatteet, laukku, lompakko, avaimet on. Silti veivaan siinä eteisessä, että onko mulla nyt kaikki. Mikä kaikki?? En ole naparetkelle lähdössä.
Tai jos lähden kaupungille, niin taas tuijotan kengät jo jalassa peiliin, että ei näin. Kaulus hiertää. Onko hiukset liian löysästi kiinni, pitäisikö vaihtaa ponnari. Punoittaako mun silmä. Kengät pois, silmätippoja laittamaan. Ai mutta tän vois ottaa laukkuun. Ja jos kävelen paljon, niin ottaisinko laastaria mukaan. Nyt on jo hiki. Takki/pitkähihainen pois. Onko mulla jano?
Jotta pääsen ajoissa ovesta ulos vaikka metsälenkille (mikä on siis kivaa, lataavaa), minun pitää päättää joku kellonaika milloin lähden ovesta. Muuten pyörin siinä matolla hikoilemassa ja äkäilemässä.
Ahh, kuulostaa tutulta. 😉 Mun äiti oli samanlainen; kun johonkin olisi pitänyt lähteä, hän alkaa yhtäkkiä järjestelemään paikkoja yms. epärelevanttia. Samalla isä istuu autossa, odottaa ja tööttäilee silloin tällöin.
Mulla auttaa huomattavasti se, että määrään itselleni auan, milloin on poistuttava. Onhan se vähännkoomista, että sitten säntäilen ja sekoilen niiden juttujen kanssa "ehtiäkseni ajoissa" ulos. Mulla on mökki, ja sinne lähtö on joma kerta semmoinen koetus ja voimainponnistus, että ilman säätämääni deadline-aikaa en pääsisi lähtemään lainkaan. Mökille lähtöä on psyykattava muutama päivä etukäteen muutenkin. Ja siis tykkään käydä siellä, mutta siirtymiset ei ole mun vahvuusaluetta. "transit overwhelm" 😆
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkoille mut saa, ja ole siinä hommassa ihan pro vaikka stressaankin. Kaikki muu on yhtä jumittamista.
Jos lähden vaikka lähikauppaan, niin kuinka niin arkisesta asiasta saa niin vaikean. Samat vaatteet, laukku, lompakko, avaimet on. Silti veivaan siinä eteisessä, että onko mulla nyt kaikki. Mikä kaikki?? En ole naparetkelle lähdössä.
Tai jos lähden kaupungille, niin taas tuijotan kengät jo jalassa peiliin, että ei näin. Kaulus hiertää. Onko hiukset liian löysästi kiinni, pitäisikö vaihtaa ponnari. Punoittaako mun silmä. Kengät pois, silmätippoja laittamaan. Ai mutta tän vois ottaa laukkuun. Ja jos kävelen paljon, niin ottaisinko laastaria mukaan. Nyt on jo hiki. Takki/pitkähihainen pois. Onko mulla jano?
Jotta pääsen ajoissa ovesta ulos vaikka metsälenkille (mikä on siis kivaa, lataavaa), minun pitää päättää joku kellonaika milloin lähden ovesta. Muuten pyörin siinä matolla hikoilemassa ja äkäilemässä.
Ahh, kuulostaa tutulta. 😉 Mun äiti oli samanlainen; kun johonkin olisi pitänyt lähteä, hän alkaa yhtäkkiä järjestelemään paikkoja yms. epärelevanttia. Samalla isä istuu autossa, odottaa ja tööttäilee silloin tällöin.
Mulla auttaa huomattavasti se, että määrään itselleni auan, milloin on poistuttava. Onhan se vähännkoomista, että sitten säntäilen ja sekoilen niiden juttujen kanssa "ehtiäkseni ajoissa" ulos. Mulla on mökki, ja sinne lähtö on joma kerta semmoinen koetus ja voimainponnistus, että ilman säätämääni deadline-aikaa en pääsisi lähtemään lainkaan. Mökille lähtöä on psyykattava muutama päivä etukäteen muutenkin. Ja siis tykkään käydä siellä, mutta siirtymiset ei ole mun vahvuusaluetta. "transit overwhelm" 😆
Lisään tähän, että olen autismin kirjolla. Jumittaminen on ihan tyyppiominaisuus. Äitini oli varmaan myös autistinen.
Säätila vaikuttaa ja ilmanpaine, lämpötila, kosteus, kylmyys, kirkkaus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ADHD ja välillä ahdistusta. Kotoa lähteminen on vaikeaa. Varsinkin jos on sateista. Olen opetellut ja opettelen edelleen keinoja, joiden avulla lähteminen olisi helpompaa. Kannattaa tehdä kaikki mahdolliset asiat, mitkä helpottavat lähtöä. Vaatteet kannattaa valita edellisenä päivänä.
Laukussa/repussa/kassissa tms. kannattaa säilyttää kaikki mahdollinen, jota kantaa mukana, niin ei tarvitse pakata lähes mitään ennen lähtöä. Mahdollisimman monesta esineestä, joita käyttää sekä kotona että kodin ulkopuolella, kannattaa ostaa yksi kotiin ja toinen laukkuun, jos vain pystyy. Minulla on esimerkiksi kaksi huulirasvaa. Pyrin itse siihen, että lähtiessä tarvitsee pakata vain tyyliin vesipullo ja puhelin.
Jos ulos lähtemiseen liittyy pelkoja tai ahdistusta, niin niiden helpottamiseen on olemassa keinoja. Kannattaa olla yhteydessä lääkäriin tai terapeuttiin tms. ja pyytää apua. Netistäkin varmasti löytyy vinkkejä.
Kannattaa altistaa itseään, edes vähän.