Miten te muut introvertit hoidatte tilanteen, jossa olisit luvannut mennä jonnekin mutta olet aivan loppu

Vaataan että olen niin väsynyt etten jaksa.

Vierailija kirjoitti:

No on kyllä ihan pyllystä juhlien järjestäjälle sanoa "tulen tai en". Kyllä sillä on merkitystä tarjoiluiden suhteen, paljonko porukkaa tulee. Myös tällaisia "tullaan tai ei"- perheitä on ja sehän onkin sitten kiva, kun ruokaa on varattu ylimääräistä esim. viidelle ihmiselle.

Tämä on ihan totta! Pitää kyllä osata vastata kyllä tai ei. Ja jos vastaa kyllä, niin sitten tulee mukaan kuvioihin se jo mainittu: ennakointi. Eli ei sitten sovita muita menoja juhlien lähipäiville, jotta jaksamista riittää käydä juhlissakin.

Oman mielen arvaamattomuudesta johtuen pyrin pitämään lupaukset mahdollisimman minimissä.

Peruminen tuntuu niin pahalta, että oikeastaan peru itse muiden kanssa sovittuja menoja, ellen tyyliin sairastu yllättäen. Olen koittanut järjestellä elämäni niin että menoja on tarpeeksi vähän jotta jaksan, ja yleensä tulee hyvä mieli vaikka aluksi olisi vähän väsyttänytkin. Eli elämässäni on paljon palautumisaikaa ja hyvin vähän menoja.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tosi lapselliselta perua luvattu meno siksi, ettei jaksaisi nyt sittenkään tulla.

Sinä se et kyllä kovin paljoa ymmärrä

Harvoin lupaan mitään. Mutta jos niin teen, menen.

Perun sen vaikka toiselle tulisi paha mieli.

Olen muutakin kuin introvertti ja mulla saattaa tulla aika paha "meltdown" tai "shutdown" jos lähden repimään itsestäni liikoja irti. Se yksi rajojen ylitys ei välttämättä sellaista aiheuta, mutta monesti tulee jotain muuta "yllättävää" siihen päälle.

Ei kenenkään pidä vetää itseään piippuun muiden mieliksi. On toki hyvä kohdella muita asiallisesti. Jos vaikka kyse on kyläilystä niin ilmoittaa että joutuu valitettavasti perumaan kyläilyn.

Olen läheisten ihmisten kanssa sopinut ns koodikielen siksi etten välttämättä kykene kommunikoimaan normaalisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sanon miten asia on. En jaksa, en pysty.

Miten tästä joku pahoittaisi mielensä? Toki se voi harmittaa, mutta jos intro on exhaustiossa, se on sama kuin joku ärsyyntyisi siitä, että kaveri meni juuri nyt sairastumaan niin, ettei voi tavata.

Ihan samalla tavalla se toinen osapuoli on velvollinen joustamaan ja sopeutumaan. Hyvähän hänen on; on terve eikä jaksamisongelmaa.

Ei intro itse valitse väsymistään. Sitä vain ei voi muuttaa muuksi.

Älä oikeesti vertaa tuota sairastumiseen. Menee jo mauttomuuden puolelle.

Mulla on "onneksi" sosiaalisen väsymyksen yhtenä oireena ärtyvä vatsa. Kun olen liikaa kuormittunut sosiaalisilla suhteilla, alkaa vatsa elää omaa täysin arvaamatonta elämäänsä. Jännää, että tämän ihmiset hyväksyvät helpommin ja tajuavat, etten todellakaan voi etukäteen tietää miten vatsani milloinkin voi enkä voi lähteä kotoani silloin kun oireet ovat pahana. Jännää se on siksi, että itselleni sosiaalinen kuormitus on kuitenkin se "pahempi" puoli. Jos olisikin pelkät vatsaoireet niin jaksaisin ehkä vessassa ravaamisten välillä jutellakin jotain. Kuormituksen vuoksi en kuitenkaan jaksa eikä minusta olisi yhtään mitään iloa kenellekään jos itseni jonnekin pakottaisin. Onneksi tuon vatsaoireen takia ei sitten tarvitsekaan eikä kukaan odota. 

Ystävät ovat toki välillä harmissaan koska minusta ei ikinä voi tietää milloin pääsen ovesta ulos ja milloin en. Mutta en voi sille yhtään mitään ja jos kanssani haluaa olla ystävä, on pakko hyväksyä että tapaamisia ja asioita peruuntuu aika ajoin. Onneksi kuitenkin varsin moni ystävä on säilynyt.

Mutta joo, kyllä vertaan tätä sairauteen.

-eri

Jos on "pakko" ap:n kuvaamassa tilanteessa osallistua johonkin sosiaaliseen happeningiin, yritän sen ja sitä edeltävän sosiaalisen tilanteen väliin saada pienen, laadukkaan palautumushetken.

On se sitten 5 min, 2 tuntia tai mitä vain. Meen metsään ja otan siellä torkut, uin lähilammessa, katson pienen hetken rauhoittavaa maisemaa.

Niiden voimin jaksan.

Introvertti pitäisi luokitella sairaudeksi, niin rajoittavaa se on, siitäkin kun on olemassa eri asteita.

Minä menen, vaikka hammasta purren. Lähden tietysti heti soveliaassa vaiheessa pois, mutta lupaukseni pidän. Itseäni ärsyttävät kaikkein eniten ihmiset, jotka suunnittelevat ja sopivat kaikkea, mutta peruvat viime tingassa, kun ei nyt jaksakaan tai tuli jotain muuta. Oma aika on mulle tärkeää, ja jos olen koko päivän (tai pidempään) valmistautunut johonkin menoon, vaikka sitten vain henkisesti, niin se on pois omasta vapaa-ajastani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tosi lapselliselta perua luvattu meno siksi, ettei jaksaisi nyt sittenkään tulla.

Oletko sinä sellainen stereotyyppinen mouhottava ekstrovertti, jolla puhuu paljon, vaikka ei ole mitään sanottavaa?

Minun kokemukseni mukaan ne ovat yleensä ekstrovertteja, jotka sopivat innoissaan vaikka mitä menoja, mutta tosipaikan tullen ei sitten kiinnostakaan tai jopa unohtavat koko jutun. Kiva lähtövalmiina saada kaveri viimein puhelimella kiinni, ja hän on jossakin tekemässä ihan jotakin muuta tai ei nyt jaksakaan lähteä.

Olen hyvin introvertti ja lisäksi miellyttämiseen taipuvainen ja ennen lupauduin aina kaikkien tapaamisehdotuksiin yms ja väkisin väänsin itseni paikalle etten pahoita kenenkään mieltä perumisella. Tällaisten jälkeen olin aina ihan loppu ja itkuinen ja ahdistunut. Jostain syystä nykyään, en tiedä johtuuko vanhenemisesta, lasten saamisesta vai pandemiasta, mutta nykyään osaan tosi hyvin sanoa ei ja sopia esim vain yhden tapaamisen viikolle ja monesti ei sitäkään. Osaan sanoa ihmisille ei ja ottaa omaa aikaa ja voin niin paljon paremmin. Nykyään ei sen takia niin usein tule tuollaisia tilanteita että tarttis perua oman olon vuoksi. Mutta jos sellainen tulee niin sanon jonkin tekosyyn (lapsen sairastuminen, työt tms), koska mun mielestä mulla ei ole velvollisuutta kenellekään sen enempää avautua. Mutta tosi harvoin tarvetta onneks tällaiselle..

Peruisin tapaamisen ilman selityksiä. Tuli este ja sillä siisti. Tietenkin voin tulla kipeäksi, koska koko ajan olenkin kipeä.

Oon sen verran introvertti tosiaankin, että en lupaudu mihinkään juuri koskaan. Mitään perhejuhliakaan ei ole ollut vuosiin , harrastusporukan rientoihin osallistun toisinaan. 

Osaan pysytellä taitavasti kotona syrjässä ja teeskennellä näennäisen sosiaalista

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilaisuuden luonteesta. Jos on joku yleinen tilaisuus jossa läsnäoloni ei ole merkittävää muuten kuin että joku vaan haluaisi minun olevan paikalla, niin kyllä mä perun vaikka tuo joku pahoittaisikin mielensä. Jos taas joku on tehnyt viikkokausia järjestelyjä juuri minua varten niin kiskon vaan sitä virtaa jostain ja menen. 

Juuri näin. Jos paikalle on tulossa enemmän porukkaa, voin sanoa etten voi hyvin ja jäädä pois. Jos tapaaminen on kahden kesken kaverin kanssa, yrittäisin kyllä mennä jos vain mitenkään mahdollista. 

Väitän, että introvertit tuntevat itsensä ja oman jaksamisensa ja osaavat 99% ajasta suunnitella ja järjestää kalenterinsa siten, että lepoa tulee tarpeeksi ja jaksamista riittää ja ei tarvitse juurikaan perua sovittuja. Osaavat siis kunnioittaa itseään ja muita.

Aika usein niillä, jotka peruvat, koska "ei jaksa", on ihan muut ongelmat aiheuttamassa tätä. Toki voi olla myös introverttiyttä, mutta enempi se on jotain ajanhallinnan tai elämänhallinnan haastetta. Yllättävät, tosi paljon kuormittavat tilanteet, joita ei ole voinut ennakoida on asia erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Noita tilanteita aina välillä tulee, ja on aivan tapauskohtaista perunko vai menenkö silti. Pitää oppia tunnistamaan rajansa ja pitämään niistä kiinni. Kun on aidosti täysin loppu, silloin perun. Jos on edes hiukan virtaa jäljellä, menen, ja yleensä se on ollut oikea ratkaisu - onkin ollut ihan mukavaa.

Viisainta on tietenkin pitää kalenteri riittävän tyhjänä menoista, ettei noita tilanteita pääsisi alunperinkään syntymään. Minulle se tarkoittaa, etten sovi arki-illoiksi mitään menoja ja viikonloppuisinkin vain toiselle päivälle. Loma-aikoina vähintään joka toinen päivä on tyhjä sosiaalisista menoista jne.

Tämä. "Pitää oppia tunnistamaan rajansa ja pitämään niistä kiinni." "Viisainta on tietenkin pitää kalenteri riittävän tyhjänä menoista, ettei noita tilanteita pääsisi alunperinkään syntymään"

En sovi tapaamisia ilman, että tiedän olevani saanut latautua tarpeeksi silloin (ellei jotain ihan yllättävää kriisiä satu pukkaamaan). Vihaan perumista ja haluan itse pitää kiinni sovitusta.

Mitään introverttejä ei ole edes olemassa, olisi parempi opetella pitämään puolensa sosiaalisissa tilanteissa, mutta ymmärrettävää jos siinä uupuu syystä ettei ole harjaantunut, introverttiys pelkkä kaunisteltu tekosyy piiloutua.