Minna Haapkylä tuomittiin myymälävarkaudesta
Kommentit (1873)
Voihan sitä mennä paniikkiin, kun tajuaa, että jää myymälävarkaudesta kiinni?
Vierailija kirjoitti:
Voihan sitä mennä paniikkiin, kun tajuaa, että jää myymälävarkaudesta kiinni?
Nimenomaan. Eli kumpi oli ensin, munaus vai kanaus.
Katse kapeana :D Nolointa koko jutussa on tuo selitys!
Hei palstan kiinnijääneet myymälävarkaat?
Mikä on ryöstöpainike, jota vedetään. Ja vielä kahteen kertaan ja lopuksi revitään irti?
Tuskin oli ensimmäistä kertaa liimaamassa aletarraa lohifileiden päälle:D
" Sain paniikkikohtauksen, ja yritin hakea vartijalta pikakassalta apua. Hän kieltäytyi auttamasta, ja yritin poistua kaupasta mahdollisimman nopeasti. En nähnyt enkä kuullut kunnolla, ja näkökenttäni oli kapea.
Tilanteessa tapahtui Haapkylän mukaan väärinymmärrys. Hänellä oli omien sanojensa mukaan vartijan kanssa kielimuuri.
Minua syytettiin väkivaltaisesta käytöksestä, vaikka olin paniikkihäiriössä. Myös poliisit kutsuttiin paikalle."
Niin kapea näkökenttä ettei nähnyt mitä kaikkea pakkasi laukkuihinsa mukaan.
Jutun mukaan oli myös liimannut lohipakkaukseen halvemman tuotteen viivakoodin niin että maksoi 30 euroa vähemmän lohesta. Sekin varmaan johtui paniikkihäiriöstä.
Miten vartija olisi auttanut paniikkihäiriössä? Eihän vartijoilla taida olla tasereita, joilla voisi antaa sen verran sähköä että tolkku palaa.
Haiskahtaa valheelta ja kauas.
Vierailija kirjoitti:
Voihan sitä mennä paniikkiin, kun tajuaa, että jää myymälävarkaudesta kiinni?
Joo mutta paniikkikohtaus ei ole syy suunnitelmalliselle petokselle ja varkaudelle.
Vierailija kirjoitti:
Tuota se on kun villin naisen vuodet hiipuu, silloin on siirryttävä toisenlaisiin dopamiinitoimintoihin.
Minulla ne villit vuodet alkoi vasta vaihdevuosien jälkeen.
Miksei neljä vartijaa kaatanut lattialle ja pitänyt kiinni?
Ei yllätä sitten yhtään. On ollut jo jonkin aikaa vähän outo. Töitäkään ei ole enää hetkeen tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tämä uutinen ei yllätä ollenkaan. Olen töiden kautta törmännyt muutamia kertoja Haapkylän enkä ylläty enää mistään.
Auts. Hänellä on kieltämättä sellainen hullun kiilto silmissä ja väkinäinen korvasta korvaan hymy, jotka eivät anna kuvaa rehellisestä ihmisestä. Kauheaa yleistystä, anteeksi siitä, mutta olen havainnut että katseen perusteella näkee paljon toisen ihmisen luonteesta.
Joskus parikymmentä vuotta sitten oli uutuuselokuvan mainoksia seinillä. Muistan, kun joka kerran mainoksen nähtyäni katseeni jumiutui yhteen näyttelijään. Jokin hänessä häiritsi ja vaivasi, ei positiivisesti. Myöhemmin sain selville, että kyseessä on Minna Haapkylä. Joten tuon perusteella en ole ollut kauhean yllättynyt häneen liittyvistä aiemmistakaan uutisoinneista.
Olen elämän mittaan huomannut, että tämä vaisto on osunut oikeaan monissa muissakin yhteyksissä ja luotan siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai näyttelijöillä kummoinen palkka ole..
Seiskan mukaan vuonna 2021 tulot oli 65000€, kyllä sillä rahalla saa ruuat ostettua.
Mitä töitä tää tekee ei ole näkynyt missään pitkään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Katse kapeana :D Nolointa koko jutussa on tuo selitys!
Katse kapeana vaihdettiin vähän edullisempaa hintalappua loheen 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tämä uutinen ei yllätä ollenkaan. Olen töiden kautta törmännyt muutamia kertoja Haapkylän enkä ylläty enää mistään.
Auts. Hänellä on kieltämättä sellainen hullun kiilto silmissä ja väkinäinen korvasta korvaan hymy, jotka eivät anna kuvaa rehellisestä ihmisestä. Kauheaa yleistystä, anteeksi siitä, mutta olen havainnut että katseen perusteella näkee paljon toisen ihmisen luonteesta.
Joskus parikymmentä vuotta sitten oli uutuuselokuvan mainoksia seinillä. Muistan, kun joka kerran mainoksen nähtyäni katseeni jumiutui yhteen näyttelijään. Jokin hänessä häiritsi ja vaivasi, ei positiivisesti. Myöhemmin sain selville, että kyseessä on Minna Haapkylä. Joten tuon perusteella en ole ollut kauhean yllättynyt häneen liittyvistä aiemmistakaan uutisoinneista.
Olen elämän mittaan huomannut, että tämä vaisto on osunut oikeaan monissa muissakin yhteyksissä ja luotan siihen.
Minä ajattelin ennen, että ei pidä tuomita jne jne, mutta tässä asiassa vaisto on osunut aina oikeaan. Kai sille on syynsä, että meillä ihmisillä on "kuudes aisti".
Kantaisi edes rehdisti näpistelynsä seuraukset. Nyt sitten uhriutuu kun uhkaa maine mennä. Olisi miettinyt sitä ennen kuin näpistää.
Paniikkikohtaus ja oli yrittänyt pyytää suomea ymmärtämättömältä vartijalta apua, joka siis ei ymmärtänyt asiakkaan hätää, eikä ilmeisesti mistään muustakaan mitään. Minnalle varmasti ahdistava tilanne.
Ei tää muikki ihan täysillä käy. Ilmestyy lapsensa luokkaan ja ilmoittaa opettajalle, ettei kestä arkea, lähetään tästä nyt poikien kanssa ex tempore ulkomaanmatkalle kesken koulupäivän. Ah kuinka boheemia taiteilijaelämää. 🙄
Onpa outo paniikkikohtaus kun liimauttaa väärät viivakoodilaput.
Vierailija kirjoitti:
No ei se kleptomania katso sitä, että onko rikas vai köyhä.
Kleptot ei yleensä varastele ruokaa. Eiköhän tuo ollut ihan vaan ahneutta.
Nykysuomen maantapa varastaa kun silmä välttää. Eniten pikkunäpistyksistä jaksaa valittaa on sellaiste jotka ajelee valtion kassasta varateluilla varoilla ostetulla sähkömersulla.