Kumpi työ on raskaampaa fyysinen vai psyykkinen?

Kokemusta on molemmista ja ehdottomasti psyykkinen on raskaampaa. Töitä ei voi jättää työpaikalle ja loppuun palaminen vaanii aina nurkan takana. Tosin fyysisessä työssä on riskinä paikkojen rikkoutuminen, sen vuoksi vaihdoinkin alaa fyysisestä aivotyöhön.

Näissä rinnakkain asetteluissa täytyy kuitenkin muistaa, ettei henkinen työ ole aina kuormittavaa, eikä fyysinen työ aina kroppaa rasittavaa. On myös työpaikkkoja sekä henkisen työn että fyysisen työn puolella, joissa työpäivät sujuvat varsin leppoisasti. Eli ehkä se on lopulta alakysymys.

Fyysisen työn tekijät ainakin saikuttavat enemmän vrt.hoitsut. Toki vain "sairas"lomalla.

Psyykkinen on raskaampaa, mutta fyysinen työ niin huonosti palkattua, että lopulta se köyhyys käy työn ohella kokonaisuutena raskaammaksi, kuin psyykkinen työ, jolla kuitenkin tulee suhteellisen hyvin toimeen. Kokemusta löytyy molemmista.

Fyysinen tietenkin. Se hyvä puoli siinä on ettei tartte töiden jälkeen ajatellakaan menevänsä salille tai muuta turhaa.

Fyysistä työtä harva jaksaa täysiä eläkeikään asti. Psyykkinen työ taas kuormittaa vapaa-ajallakin.

Fyysinen työ jää yleensä työpaikalle työpäivän jälkeen. Stressiä tosin aiheutta monasti huono palkka.

Psyykkinen (eli ilmeisesti puhutaan valkokaulushommasta) maksetaan yleensä enemmän, mutta se vie helposti unet ja vuodet vaan vierii leikkaa liimaa teippaa taita jumpassa.

Eli kumpi on sitten pienempi paha, kysy se kummitytöltäsi vastakysymyksenä.

Sotiminen on raskasta fyysisesti että henkisesti mm. ilmeisen hengenvaaran vuoksi.

Rakennusmiehen ammatti on myös vaarallinen tapaturmaherkkyyden vuoksi, joka kuormittaa sekä fyysisesti että henkisesti.

Luova työ, ts. uuden keksiminen, kuten tieteellisen keksinnön tekeminen, on psykologisesti haastavaa, koska joutuu tekemään tutkimusmatkan tuntemattomaan eli menemään turvallisen laatikkoajattelun ulkopuolella, jolloin pää hajoaa henkisellä tasolla yms. 

Lääkärin ammatti on psykologisesti kuormittavaa. 

Ei kai voi yksiselitteisesti sanoa, kumpi on raskaampaa. Molemmat ovat raskaita omalla tavallaan. Olen tehnyt sekä fyysisesti että psyykkisesti raskasta työtä, ja suurin ero ehkä on siitä toipumisessa. Raskaasta fyysisestä työstä toipuu sillä, että syö hyvin ja lepää kunnolla. Olettaen siis, ettei työ ole niin raskasta, että kroppa menee rikki.

Psyykkisestä työstä palautuminen ei ole yhtä yksinkertaista. Töitä ei välttämättä saa pois mielestä samalla hetkellä kun työaika loppuu, eikä aivoja lepotilaan.

Psyykinen työ kuormittaa ihmistä paljon enemmän, vaikka kuormitus onkin erilaista. Olen tehnyt yli 30 vuotta psyykkistä työtä ja kärsinyt sen johdosta unettomuudesta sekä jatkuvista stressioireista. Vapaa-aikana juoksen maratoneja, jotka ovat fyysisestä kuormasta huolimatta lähinnä rentoutus- ja palautuskeinoja liian kiireiselle ja hetktiselle psyykkistä kuormaa aiheuttavalla työelämälle.

Kaiken pitää olla tasapainossa. 8h putkeen fyysinen työskentely kuluttaa kropan ja 8h putkeen istuminen hajottaa pään ja kropan. Jos pystyy vaihtelemaan työasentoja ja -tapoja sekä pitämään taukoa (joko lepotaukoa fyysisestä tai liikkumataukoa istumisesta) niin jaksaa paremmin.

Taitaa olla persoonakysymys. Osa on jo nuorena niin rapakunnossa, että ei voi tehdä fyysistä työtä ja osalla ei osamäärät tai muut henkiset ominaisuudet edes riitä psyykkiseen työhön. Psyykkinen työ kuormittaa henkilön stressiherkkyydestä riippuen eri tavalla. Jatkuvassa fyysisessä työssä kropan kunto alkaa kaikilla heiketä vuosien myötä iän mukanaan tuomien kulumien ja rasitusvammojen myötä. Ihmisen elinikä on ollut aikoinaan niin paljon lyhyempi. Kuoltiin pois siinä vaiheessa (50v) kun pahimmat krempat nykyään yleensä alkaa.

Kokemusta molemmista ja mulle fyysinen rankempaa. Kaikki energia menee työpäivään ja illat on pelkkää väsykuolemaa ja viikonloppu ei riitä palautumiseen.

Tähän vaikuttaa myös se, että fyysisessä työssä on usein muiden sanelemat työajat ja tiukka aikataulu (esim. ruokis on tasan sen 30min., aamulla on oltava paikalla tasan silloin kun työ alkaa, omaa tauotusta ei voi tehdä, omia asioita ei voi hoitaa kesken työpäivän, lomia saa huonosti eikä ajankohta ole aina omissa käsissä jne.)

Psyykkisessä työssä mulla ainakin on suurta joustoa. Kunhan työt tulee tehtyä "jossain vaiheessa". Fyysistä energiaa jää työajan ulkopuolellekin.

Heikolle fyysinen, tyhmälle psyykkinen.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai voi yksiselitteisesti sanoa, kumpi on raskaampaa. Molemmat ovat raskaita omalla tavallaan. Olen tehnyt sekä fyysisesti että psyykkisesti raskasta työtä, ja suurin ero ehkä on siitä toipumisessa. Raskaasta fyysisestä työstä toipuu sillä, että syö hyvin ja lepää kunnolla. Olettaen siis, ettei työ ole niin raskasta, että kroppa menee rikki.

Psyykkisestä työstä palautuminen ei ole yhtä yksinkertaista. Töitä ei välttämättä saa pois mielestä samalla hetkellä kun työaika loppuu, eikä aivoja lepotilaan.

Ei se fyysinen työ ainakaan mulle ole helppoa psyykkisesti. Jos ja kun jotain jää joskus tekemättä, tulee virheitä jne.,ne jäävät kalvamaan.

Työstä saatava nautinto on heikompaa eli vaikka tekisi hyvin työnsä, siitä ei saa tyydytystä samalla tavalla. Mikä lisää psyykkistä huonovointisuutta. Yksin tehtävässä työssä vielä se, ettei voi noin vain sanoa jollekin jotakin vaan jää paitsi sitä yhtäkin tervehdystä. Puhumattakaan yhteenkuuluvuuden tunteesta, jonka saisi vaikka sillä kun sanoisi että johan oli päivä ja toinen vastaisi parilla sanalla.

Työ tulee vapaa-ajalle, koska ei voi tehdä kaikkea haluamaansa siksi, että töissä on ollut tietynlainen päivä.

Kumpaan rasitusluokkaaan sairaanhoitajan työ lasketaan? Psyykkisesti rasittavampaan? Ainakin päihde-, kriisi- ja mielenterveystyössä. 

Ja juu, on psyykkisesti hyvin kuormittavaa kohdata 8 h työpäivän aikana psyykkisisitä oireista kärisiviä ihmisiä ja heidän traagisia tapahtumia täynnä olevia elämäntarinoitaan.

Vierailija kirjoitti:

Sotiminen on raskasta fyysisesti että henkisesti mm. ilmeisen hengenvaaran vuoksi.

Rakennusmiehen ammatti on myös vaarallinen tapaturmaherkkyyden vuoksi, joka kuormittaa sekä fyysisesti että henkisesti.

Luova työ, ts. uuden keksiminen, kuten tieteellisen keksinnön tekeminen, on psykologisesti haastavaa, koska joutuu tekemään tutkimusmatkan tuntemattomaan eli menemään turvallisen laatikkoajattelun ulkopuolella, jolloin pää hajoaa henkisellä tasolla yms. 

Lääkärin ammatti on psykologisesti kuormittavaa. 

Mitäs kuormittavaa siinä on? Ei joudu vastuuseen yhtään mistään. Saa jatkaa töitä vaikka potilaita kuolisi, vammautuisi, joutuisi työkyvyttömäksi... Kukaan ei anna rangaistuksia, vaikka potilas ei toipuisi vuosikymmenienkään aikana. Liksaa tulee jatkuvasti lisää.

 Fyysisessä työssä on molemmat myös psyykkinen puoli koetuksella joten vastaisin fyysinen.

Riippuu työpaikasta, olen ollut esim. suuressa kaupassa töissä, missä tuli paljon kävelyä ja se oli raskasta. Pienessä kioskissa työ oli myös fyysistä, mutta vähemmän raskasta. Olen tehnyt myös myyntityötä, joka oli psyykkisesti raskasta ja nyt IT-alalla, joka myös psyykkistä, mutta pidän ongelmanratkaisusta, joten en koe työtäni raskaaksi.