Vanhat hyvät ystävät?

Olen yrittänyt myös tavata vanhoja ystäviä, joiden kanssa on ollut aikanaan  läheiset välit ja touhuttu kaikenlaista hauskaa.  Uudelleen lämmittäminen ei vaan onnistu. Keskustelua ja ajatusten vaihtoa on onneksi  riittänyt, mutta ihan kuin kuuntelisi vierasta ihmistä ihan erilaisine  arvomaalmoineen. 

Yritin yhden ystäväni kanssa tapailla noin vuoden ajan ja nyt on pakko antaa periksi. En yksinkertaisesti löydä mitään yhteistä ja hänestä aistii sellaisen hieman yllimielisen asenteen minua kohtaan, Tiedän syyn  hänen omasta elämästään, mutta en todellakaan jaksa avata asiaa ja viritellä keskustelua. Päätös on minun pikku hiljaa hävitä hänen maisemistaan.

Toinen elinikäinen ystäväni on myös muuttunut jotenkin vieraaksi. Olen miettinyt pääni puhki onko minussa pahin syy. Ottanut asian puheeksi ja antanut hänelle mahdollisuuden  jättää ystävyytemme. Minä en kokisi oloani hylätyksi ystäväksi, jos hän osaisi myös itse puhua avoimesti ja lopettaa ystävyytemme. Ymmärrän erittäin hyvin hänen kiireensä ja muut kiinnostuksen kohteet ja miksi juuri en haluaisi kokea hänen seurassaan tyhjää tunnetta. 

Suren kyllä ystäviäni, mutta minä olen tehnyt osuuteni niin kuin hyväksi uskon. Huomasin myös, että kun otan  irti ystävästä jää hirveästi energiaa tutustua uuteen ystävään. Sellainenkin on nyt löytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt myös tavata vanhoja ystäviä, joiden kanssa on ollut aikanaan  läheiset välit ja touhuttu kaikenlaista hauskaa.  Uudelleen lämmittäminen ei vaan onnistu. Keskustelua ja ajatusten vaihtoa on onneksi  riittänyt, mutta ihan kuin kuuntelisi vierasta ihmistä ihan erilaisine  arvomaalmoineen. 

Yritin yhden ystäväni kanssa tapailla noin vuoden ajan ja nyt on pakko antaa periksi. En yksinkertaisesti löydä mitään yhteistä ja hänestä aistii sellaisen hieman yllimielisen asenteen minua kohtaan, Tiedän syyn  hänen omasta elämästään, mutta en todellakaan jaksa avata asiaa ja viritellä keskustelua. Päätös on minun pikku hiljaa hävitä hänen maisemistaan.

Toinen elinikäinen ystäväni on myös muuttunut jotenkin vieraaksi. Olen miettinyt pääni puhki onko minussa pahin syy. Ottanut asian puheeksi ja antanut hänelle mahdollisuuden  jättää ystävyytemme. Minä en kokisi oloani hylätyksi ystäväksi, jos hän osaisi myös itse puhua avoimesti ja lopettaa ystävyytemme. Ymmärrän erittäin hyvin hänen kiireensä ja muut kiinnostuksen kohteet ja miksi juuri en haluaisi kokea hänen seurassaan tyhjää tunnetta. 

Suren kyllä ystäviäni, mutta minä olen tehnyt osuuteni niin kuin hyväksi uskon. Huomasin myös, että kun otan  irti ystävästä jää hirveästi energiaa tutustua uuteen ystävään. Sellainenkin on nyt löytynyt.

Juuri sama tunne! Onneksi uusiakin ystäviä on löytynyt.

Ap

Up

Vuosia sitten lähdimme kierrokselle, piipahtelimme tapaamassa serkkuja synnyinseudullani. Toki sovittuja kyläilyjä kauniina kesäpäivänä, yksi serkku oppaana.

Tyhjentynyt kotikylä,  metsittyneet pellot ja ränsityneet ruotsiin lähteneiden kotitalot nokkosta kasvavine pihoineen.

Vanha kansakoulu, jossa asukkaat vaihtuneet tiheään tahtiin ja kukaan ei pidä huolta edes ulkoasusta pihapiiristä puhumattakaan. Kun koulua on edelleen myyty sisällä näyttää tosi rumalta. 

Ikävää oli todeta kuinka kaikesta vieraantuu, vuosikymmenet tekevät tehtävänsä. Ei ole oikein puheenaiheita, kaikessa ollaan niin erilaisia vaikka lapsena hyvinkin läheisiä.

Nyt kun isä ja äitikin ovat edesmenneet, siellä on enää heidän hautansa ja kuten sisareni sanoi siellä haudalla tulee kylmä.

Onneksi veljemme pitää synnyinkotiamme nätisti,  emme jättäneet sitä koko suvun peherryspaikaksi. Kaunis uusi kotiporttikin ja leikattu piha lämmittää sydäntä.

Tosiaan me kaikki muutumme erilaisten kokemusten siivittäminä. Jotkut hyvään suuntaan ja toiset taasen huonompaan. Jos tuntuu, että vanhan ystävän kanssa vietetty lyhytkin aika vie voimat, ei kait siitä voi vetää kuin yhden johtopäätöksen. Ystävyydestä on kauniit muistot lapsuudesta ja siihen se saa jäädäkin.

Oikean ystävyyden erottaa siitä, että monien vuosien jälkeenkin juttu jatkuu suurinpiirtein siitä, mihin viimeksi jäi. Koskaan ei kannata kadehtia ylipäänsä ketään menestyksestä, jonka eteen on tosissaan tehty töitä. Kateus rumentaa ihmistä ja harva haluaa ystäväkseen tyypin, joka on katkera siitä ja tästä.

Onneksi uusia ystäviä löytyy monesti aivan odottamattomalta suunnalta ja tilaisuuteen kannattaa tarttua, mikäli pitää siitä ihmisestä. Etsimällä niitä ei vaan löydy. Se antaa epätoivoisen kuvan ihmisestä ja yleensä sellaista kartetaan, kun epäillään tarkoitusperiä.

Myös vanhemmiten uusia ystäviä löytyy, joiden kanssa kahvitella. Tuntosarvet herkkinä kaiken ikäisenä, niin löytyy lähes kaikille. Omat vanhempani kasikymppisinä löysivät ystäväpariskunnan samasta taloyhtiöstä, missä itsekin asuivat. Kävivät kirkossa yhdessä, soittelivat ja kyläilivät toistensa luona. Minäkin tunnen heidät ja lähetellään joulukortit sekä toisinaan tekstaillaan tai soitellaan. Muistellaan siinä samalla edesmenneitä vanhempiani.

Minulla on siis ystäviä, jotka ovat lähes 20 vuotta nuorempia, oman ikäisiä ja yli 30 v. vanhempia. Kaikkien kanssa on hauskaa pidimme yhteyttä miten tahansa.

Up

Kertokaa kokemuksianne elämän varrelta.

Ylös

Up

Ylös

Voi myös olla, että odotamme ystävyyden jatkuvan yhtä kivana kuin ehkä nuoruudessa. Mutta emme ole enää nuoria, elämä on kuljettanut meitä ja kaikilla on ollut omat murheensa. Ehkä voisi hyväksyä sen, että ystävyys on erilaista.

Vierailija kirjoitti:

Voi myös olla, että odotamme ystävyyden jatkuvan yhtä kivana kuin ehkä nuoruudessa. Mutta emme ole enää nuoria, elämä on kuljettanut meitä ja kaikilla on ollut omat murheensa. Ehkä voisi hyväksyä sen, että ystävyys on erilaista.

Kyllä, tätäkin olen paljon miettinyt. Painolastia alkaa olla kaikilla, kenellä mitäkin. Sairaudet ja muut stressitekijät muuttavat ihmistä.

Miksi toisten kanssa on kuitenkin helpompaa ja toisten kanssa etäännytään?

Paljon miettinyt kaikkea viime vuosina.

Vierailija kirjoitti:

Vuosia sitten lähdimme kierrokselle, piipahtelimme tapaamassa serkkuja synnyinseudullani. Toki sovittuja kyläilyjä kauniina kesäpäivänä, yksi serkku oppaana.

Tyhjentynyt kotikylä,  metsittyneet pellot ja ränsityneet ruotsiin lähteneiden kotitalot nokkosta kasvavine pihoineen.

Vanha kansakoulu, jossa asukkaat vaihtuneet tiheään tahtiin ja kukaan ei pidä huolta edes ulkoasusta pihapiiristä puhumattakaan. Kun koulua on edelleen myyty sisällä näyttää tosi rumalta. 

Ikävää oli todeta kuinka kaikesta vieraantuu, vuosikymmenet tekevät tehtävänsä. Ei ole oikein puheenaiheita, kaikessa ollaan niin erilaisia vaikka lapsena hyvinkin läheisiä.

Nyt kun isä ja äitikin ovat edesmenneet, siellä on enää heidän hautansa ja kuten sisareni sanoi siellä haudalla tulee kylmä.

Onneksi veljemme pitää synnyinkotiamme nätisti,  emme jättäneet sitä koko suvun peherryspaikaksi. Kaunis uusi kotiporttikin ja leikattu piha lämmittää sydäntä.

Miksi synnyinkoti pitäisi pitää?

Vanhoissa ystävissä, siis ihan lapsuuden aikaisissa, on se ongelma, että kun heitä tapaa pitkästä aikaa, niin jutut menevät aina sellaiseen vertailuun ja kilpailuun tyylin, että miten sulla nyt menee ja paljonko tienaat sun muuta paskaa. Mitä teet nykyään ja onko puolisosi vielä kiintynyt sinuun?

Minullekin jäi tyhjä olo erään ystävän käynnistä, jonka kanssa emme ole olleet ihan samalla aaltopituudella kaikista asioista enää. Ja vaikka oli ihan mukava illanistujainen yhdessä ja hyvässä hengessä, niin kun hän lähti, minulla oli aivan tyhjä, neutraali olo, aivan kuin toinen ei olisi kylässä käynytkään. Se oli varsin outo kokemus.

Kun näin hänet jossain, olin lähinnä vaivaantunut, enkä halunnut kasvotusten kohdata häntä. En oikein koe, että hän suhtautuisi minuun tasaveroisesti ja totuudenmukaisesti, vaan hän on muodostanut minusta omanlaisensa kuvan, johon uskoo. Nykyään emme ole tekemisissä. Se on sääli. Olemme varmaankin ns. kasvaneet erillemme. Näemme asiat eri tavoin. Silti hän aina pysyy jollain tavalla sydämessäni, enkä menisi esimerkiksi johonkin parjaukseen mukaan häntä vastaan tms., eli lojaali olen häntä kohtaan silti.

Olen huomannut, että aika kultaa muistoja, kun on yrittänyt lämmittää välejä vanhoihin ystäviin. Ajat muuttuvat, ihmiset kasvavat ja kehittyvät, joskus eri suuntiin. Huomasin omalla kohdallani, että syystäkin ei ole tullut enää pidettyä yhteyttä. On ollut aikakin luopua ja saada tilalle uutta. Onhan täällä maailmassa kaikille tilaa temmeltää tahoillaan.

Aika harvalla ainakaan kaikki tutut ja ystävät samana pysyvät koko loppuikää. Voivathan jopa sisarukset loitontua toisistaan. Muista sukulaisista nyt puhumattakaan. Vanhat ja kestävät suhteet ovat kuitenkin parhaat, jos ne säilyvät tai saadaan uudelleen viritettyä henkiin.

Usein niin ei kumminkaan käy. Jokunen kouluaikainen kaveri tai lapsuudenkodin naapuri on minunkin kanssani joskus koittanut viritellä tuttavuutta uudelleen. Mutta ei vaan synkannut millään lailla! En ole enää se sama kuin silloin aikanaan. Naapurinpoika, jonka kanssa olin karannut säännöllisesti kotikulmilla ja jonka kanssa olimme kuin paita ja peppu, alkoi ottaa minua suorastaan pattiin, kun jokusen minuutin juttelimme. Emme tajunneet toisiamme mitenkään.

Up

Up

Minulle on käynyt päinvastoin. Ollut ihana tavata pitkästä aikaa.