Miksi ihminen haluaa olla julma sille, joka hänestä pitää?

Vierailija kirjoitti:

En kannata julmuutta oli tilanne mikä tahansa, mutta yksi syy saattaa olla etteivät tunteet ole molemminpuolisia ja toinen ahdistuu eikä keksi muuta tapaa karistaa toista. Lisäksi harva pitää väkisin hoivaamisen kohteena olemisesta.

Narsistiexän kaveri oli katkolla päihdeongelman vuoksi.

Exä pohti ääneen, että olisihan se kiva olla hoidettavana.

Hoiva kun on huomiota jos mikä.

Vierailija kirjoitti:

Eikö ihmiset aina ole vittumaisimpia perheelleen ja kumppanilleen?

Johtuuko siitä että kukaan muu ei kyseistä käytöstä katsoisi.

Eikä kannattaisi katsoa kumppanin/perheenjäsenenkään. Täysin kieroutunutta, että niitä olevinaan kaikkein rakkaimpia kohdellaan julmuudella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ihmiset aina ole vittumaisimpia perheelleen ja kumppanilleen?

Johtuuko siitä että kukaan muu ei kyseistä käytöstä katsoisi.

Eivät ole. Monet käyttäytyvät ihan normaalisti perheissä ja kumppaneilleen eivätkä ole vittumaisia yhtään koskaan eikä ikinä. Eipä tulisi mieleenkään olla vittumainen lähimmilleni, eikä oikeastaan muillekaan. 

Sinäpä se varsinainen pyhimys olet jos et koskaan ikinä ole vittumainen kellekään. Onkohan lähimmäisesi ihan samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Sam Vakninilla on video tästä, miten narsisti jo lapsuudessa on yhdistänyt rakkauden ja kivun. Siksi hän vihaa rakkautta ja rakastaa olla vihattu. Rakkaus on hänelle itseään satuttavaa ja epävarmaa. Vihassa hän on kontrollissa ja hallitsee tilannetta, kuvittelee näin. 

Parasta ettei anna niille mitään huomiota. Ainoa mitä voi sanoa on: ei kiinnosta ja sitten ei enää kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kyseessä takertuvan vanhemman ja turhautuneen, ehkä jo aikuisen lapsen suhde?

Tässä tapauksessa mamma voi olla rakas, mutta kovin tungetteleva. Jos mamma ei ota onkeensa kevyemmistä vihjeistä, lopulta loukkaaminen on ainoa tapa saada itselleen tilaa. Samalla tapaa kuin teinit irrottautuvat vanhemmistaan.

P.s. jos aikuinen lapsesi muuttuu luonasi teiniksi, niin vika on sinussa - lapsi kun kasvaa vain siihen mittaan, johon vanhempi antaa hänelle tilaa. Puuttuvasta tilasta hän taistelee vaikka loppuikänsä - tai luovuttaa, ja alistuu lapsen kaltaiseksi vaikutuspiirissäsi.

Ei varsinaisesti, mutta veikkaan otsikossa tarkoitetun henkilön heijastavan tällaista äidin ja pojan välistä dynamiikkaa omalla käytöksellään. Yhdistettynä etäiseen isään, joka naureskelee, pilkkaa ja tekee ilkeää huumoria aikuisesta pojastaan ja jota poika yrittää epätoivoisesti miellyttää niin kauan kuin isä elää.

Ap

Läheisriippuvuus esim suhteessa vanhempaan voi aiheuttaa että jää odottamaan korjaavaa kokemusta, mutta sitä ei tule, ei voi tulla.

Kun täysi-ikäinen tajuaa tämän, voi muuttaa omilleen ja lopettaa yhteydenpidot.

Kiusaaja/ auktoriteetti ei rajoja vedä, ne on kiusatun vedettävä.

Erillistyminen voi tapahtua myös ilman suurempaa dramatiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Eli ap miettii miksi, joku tietty henkilö ei rakastunut häneen, vaikka hän kaikkensa antoi. Minustakin olisi ollut ihanaa, jos tunteisiini olisi vastattu, mutta kun elämä ei toimi niin. Vaikka miten rakastaisi, niin ei velvoita toista vastaamaan tunteeseen.

Ap katkaisi suhteet henkilöön, joka käyttäytyi järkyttävällä tavalla. Tästä ko. henkilö suuttui.

En antanut kaikkea ja hän halusi pitää minusta kiinni siitä huolimatta ja tarttua aina uudelleen, kun olin irtautunut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ihmiset aina ole vittumaisimpia perheelleen ja kumppanilleen?

Johtuuko siitä että kukaan muu ei kyseistä käytöstä katsoisi.

Eivät ole. Monet käyttäytyvät ihan normaalisti perheissä ja kumppaneilleen eivätkä ole vittumaisia yhtään koskaan eikä ikinä. Eipä tulisi mieleenkään olla vittumainen lähimmilleni, eikä oikeastaan muillekaan. 

Sinäpä se varsinainen pyhimys olet jos et koskaan ikinä ole vittumainen kellekään. Onkohan lähimmäisesi ihan samaa mieltä.

Ainakin sellaista palautetta olen saanut koko ikäni. En ole pyhimys ja joskus suutun ja menee hermot, mutta en silloinkaan ole vittumainen ketään kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ihmiset aina ole vittumaisimpia perheelleen ja kumppanilleen?

Johtuuko siitä että kukaan muu ei kyseistä käytöstä katsoisi.

Eivät ole. Monet käyttäytyvät ihan normaalisti perheissä ja kumppaneilleen eivätkä ole vittumaisia yhtään koskaan eikä ikinä. Eipä tulisi mieleenkään olla vittumainen lähimmilleni, eikä oikeastaan muillekaan. 

Sinäpä se varsinainen pyhimys olet jos et koskaan ikinä ole vittumainen kellekään. Onkohan lähimmäisesi ihan samaa mieltä.

Ainakin sellaista palautetta olen saanut koko ikäni. En ole pyhimys ja joskus suutun ja menee hermot, mutta en silloinkaan ole vittumainen ketään kohtaan. 

Itse asiassa, täsmennys. Vittuileva narsistieksä sai minut kerran vittuilemaan itselleen takaisin. Tämä viikkoa ennen kuin sain hommasta tarpeekseni ja jätin hänet siististi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kyseessä takertuvan vanhemman ja turhautuneen, ehkä jo aikuisen lapsen suhde?

Tässä tapauksessa mamma voi olla rakas, mutta kovin tungetteleva. Jos mamma ei ota onkeensa kevyemmistä vihjeistä, lopulta loukkaaminen on ainoa tapa saada itselleen tilaa. Samalla tapaa kuin teinit irrottautuvat vanhemmistaan.

P.s. jos aikuinen lapsesi muuttuu luonasi teiniksi, niin vika on sinussa - lapsi kun kasvaa vain siihen mittaan, johon vanhempi antaa hänelle tilaa. Puuttuvasta tilasta hän taistelee vaikka loppuikänsä - tai luovuttaa, ja alistuu lapsen kaltaiseksi vaikutuspiirissäsi.

Ei varsinaisesti, mutta veikkaan otsikossa tarkoitetun henkilön heijastavan tällaista äidin ja pojan välistä dynamiikkaa omalla käytöksellään. Yhdistettynä etäiseen isään, joka naureskelee, pilkkaa ja tekee ilkeää huumoria aikuisesta pojastaan ja jota poika yrittää epätoivoisesti miellyttää niin kauan kuin isä elää.

Ap

Läheisriippuvuus esim suhteessa vanhempaan voi aiheuttaa että jää odottamaan korjaavaa kokemusta, mutta sitä ei tule, ei voi tulla.

Kun täysi-ikäinen tajuaa tämän, voi muuttaa omilleen ja lopettaa yhteydenpidot.

Kiusaaja/ auktoriteetti ei rajoja vedä, ne on kiusatun vedettävä.

Erillistyminen voi tapahtua myös ilman suurempaa dramatiikkaa.

Miksi muuten terapeutit sanovat että hyvä parisuhde voi olla korvaava kokemus jollekin lapsuudessa pieleen menneelle jutulle?

Manipuloivia kusipäitä. Ei sen ihmeempää.

Mikä ulospäin näyttäytyy hyvyytenä voikin olla läheisriippuvaisuutta. Voi olla, että se hyväsydäminen ihminen, joka auttaa, on kovin erilainen toisen osapuolen kanssa. Tällöin molemmista tulee onnettomia ja ahdistuneita. Kun kumpikaan ei pääse etenemään elämässään tietynlaiseen vapauteen.

Voi myös olla, että tietynlainen karskikin kielenkäyttö voi olla pariskunnalla ihan oma juttunsa, jopa mustaa huumoria. Itselläni oli sellainen kumppanini kanssa, ja monesti nauroimme näille pohjanoteerauksille vedet silmissä. Puhuimme ja riitelimme verbaalisesti suoraan ja sitä ei pystynyt ulkopuolinen ymmärtämään tai halusi ymmärtää väärin.

Silloin kun ihmisillä on avoimet välit, voi sanoa tyhmiäkin, ja toinen ymmärtää, ettei kaikkea tarvitse ihan kirjaimellisesti ottaa.

Kaiken ratkaisee sydän ja hyvä tahto siellä ärripurreilun takana.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ulospäin näyttäytyy hyvyytenä voikin olla läheisriippuvaisuutta. Voi olla, että se hyväsydäminen ihminen, joka auttaa, on kovin erilainen toisen osapuolen kanssa. Tällöin molemmista tulee onnettomia ja ahdistuneita. Kun kumpikaan ei pääse etenemään elämässään tietynlaiseen vapauteen.

Voi myös olla, että tietynlainen karskikin kielenkäyttö voi olla pariskunnalla ihan oma juttunsa, jopa mustaa huumoria. Itselläni oli sellainen kumppanini kanssa, ja monesti nauroimme näille pohjanoteerauksille vedet silmissä. Puhuimme ja riitelimme verbaalisesti suoraan ja sitä ei pystynyt ulkopuolinen ymmärtämään tai halusi ymmärtää väärin.

Silloin kun ihmisillä on avoimet välit, voi sanoa tyhmiäkin, ja toinen ymmärtää, ettei kaikkea tarvitse ihan kirjaimellisesti ottaa.

Kaiken ratkaisee sydän ja hyvä tahto siellä ärripurreilun takana.

Kyllä. Vittuillakin voi myös piilovittuillen.