Lue keskustelun säännöt.
Opintolainainen, lapseton ja sinkku 28-vuotiaana. Tunnen olevani epäonnistunut ihmisenä.
Kommentit (36)
Kun minä olin sinun ikäisesi, niin oli kaksi pientä lasta ja makseltiin neljänsadantuhannen markan omakotitalo lainaa, käytiin töissä arki meni perheen pyöritykseen. Olisin vaihtanut osat jonkun sinkun kanssa vähäksi aikaa ihan milloin vaan, että olis saanut hetken olla yksin ja rauhassa. Asiat ovat aika suhteellisia, mutta epäonnistunut et kyllä ole, olet vielä nuori. Jos olet terve, niin kaikki on vielä mahdollista, pienistäkin asioista kannattaa olla onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahdenkymmenen vuoden päästä olet velaton ja onnellinen, itsellinen ja kuuntelet parisuhdetuttavien tylsiä juttuja :D... Ei ole pakko mahtua yhteiskunnan asettamaan muottiin tai ryhtyä transuilemaan siksi, että ei halua perinteistä perhettä. Ole vahva oma itsesi naisena tai miehenä. Elä ja nauti.
Juuri näin. Itse puntaroin pitkään jälkikasvun suhteen, mutta mitä enemmän tässä on aikaa kulunut niin sitä varmempi sitä alkaa olla että on parempi olla lisääntymättä. Pähkäilyä on suuresti helpottanut vuosien sinkkuilu sekä aivan järjettömäksi kiepsahtanut maailmanmeno. Lienee siis järkevin elellä tämä ainoa elämä mahdollisimman huolettomasti ja keskittyä luomaan kuolematonta taidetta kaikille maailman lapsille ja lapsenmielisille.
Milloin maailmanmenossa oli jotain järkeä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 32 vuotias, lapseton, ikisinkku ja teen töitä suht pienellä palkalla eli noin 3000e/kk bruttopalkkani.
Koen myös olevani epäonnistunut elämässäni ja olisi pitänyt lukea enemmän jotta saan parempaa palkkaa jotta pystyisin perustamaan perheen. Älä ap murehdi on meitä muitakin elämässä epäonnistuneita joten et ole ainoa.
Meinasin että luen itselleni amk paperit jotta saan palkkaa sen 4000e/kk ja sitten alkaisin perustamaan perhettä ja hommaamaan naisystävää.
Olet täysin fiksoitunut rahaan. Syyt ikisinkkuuteen ovat ihan muualla.
Kuuleppas! Nykyisin raha on todella tärkeää ja meillä pitäisi yhteiskunnan olla tasa-arvoinen mutta sitä se ei todellakaan ole kun jotkut tienaa hyvin ja jotkut huonosti!
Miksi tänne köyhyyteen edes lapsia pitäisi tehdä kun palkalla elättää juuri ja juuri itsensä?
Itse olin ikäisenäsi samassa tilanteessa paitsi että en ollut edes vielä valmistunut opinnoista joten opintolainan maksaminen ei käynyt mielessäkään. Nyt 8 vuotta myöhemmin olen yhä lapseton mutta muuten nuo sun speksit ei enää sovi muhun. Mutta olen tajunnut, että on aivan turha suorittaa elämässään jotain bucket listaa, että tässä ja tässä iässä pitää olla nämä ja nämä asiat hoidettuina. Jos kiirehtii tekemään elämänsä tärkeimmät valinnat keskenkasvuisena niin niitä todennäköisesti katuu myöhemmin. Luulen, että kaikenmaailman neljänkympin kriisit kehittyy juuri tuolla mekanismilla. Sinulla on vain yksi elämä, joten jos joku ovi pysyy tässä kohtaa sinulta suljettuna niin turha jäädä kiukkuamaan siihen sen eteen. Tee sen sijaan jotain muuta. Tuossa elämäntilanteessa moni esim. tykkää lähteä Australiaan ja usein palaavat sieltä jotenkin itsensä löytäneinä. Itse en aikoinani tuota kokeillut joten en osaa sanoa mitä siellä sitten yleensä tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sinua 5 vuotta vanhempi ja tilanteeni on aika samanlainen paitsi velkani on ulosotossa joka lyhenee hyvää vauhtia joka kuukausi. Elämästä ei kannata liikaa masentua, varsinkin jos et yhtä pitkällä kuin toiset. Itselläni meni vuosia tajuta tämä. Nykyään elän ja nautin harrastuksistani. Vapautin itseni kaikenlaisista riippuvuksista ja tämä toi pienen shokin kuinka paljon olin niihin nojautunut ihan vain pärjäämään arjesta. Kun aivo kemiat alkoivat tasaantumaan, alkoi iloisempi ja toimivampi arki vaikka minulla on vielä ongelmia mitä pitää ratkoa. Saan mukavasti iloa ihan siitä että velat lyhenee jokaisesta tilistä, saan riittävästi ravintoa ostettua ja pystyn liikkumaan. Tsemppiä ap, kyllä se siitä.
Vierailija kirjoitti:
Itse olin ikäisenäsi samassa tilanteessa paitsi että en ollut edes vielä valmistunut opinnoista joten opintolainan maksaminen ei käynyt mielessäkään. Nyt 8 vuotta myöhemmin olen yhä lapseton mutta muuten nuo sun speksit ei enää sovi muhun. Mutta olen tajunnut, että on aivan turha suorittaa elämässään jotain bucket listaa, että tässä ja tässä iässä pitää olla nämä ja nämä asiat hoidettuina. Jos kiirehtii tekemään elämänsä tärkeimmät valinnat keskenkasvuisena niin niitä todennäköisesti katuu myöhemmin. Luulen, että kaikenmaailman neljänkympin kriisit kehittyy juuri tuolla mekanismilla. Sinulla on vain yksi elämä, joten jos joku ovi pysyy tässä kohtaa sinulta suljettuna niin turha jäädä kiukkuamaan siihen sen eteen. Tee sen sijaan jotain muuta. Tuossa elämäntilanteessa moni esim. tykkää lähteä Australiaan ja usein palaavat sieltä jotenkin itsensä löytäneinä. Itse en aikoinani tuota kokeillut joten en osaa sanoa mitä siellä sitten yleensä tapahtuu.
Ihana vastaus :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 32 vuotias, lapseton, ikisinkku ja teen töitä suht pienellä palkalla eli noin 3000e/kk bruttopalkkani.
Koen myös olevani epäonnistunut elämässäni ja olisi pitänyt lukea enemmän jotta saan parempaa palkkaa jotta pystyisin perustamaan perheen. Älä ap murehdi on meitä muitakin elämässä epäonnistuneita joten et ole ainoa.
Meinasin että luen itselleni amk paperit jotta saan palkkaa sen 4000e/kk ja sitten alkaisin perustamaan perhettä ja hommaamaan naisystävää.
Olet täysin fiksoitunut rahaan. Syyt ikisinkkuuteen ovat ihan muualla.
Kuuleppas! Nykyisin raha on todella tärkeää ja meillä pitäisi yhteiskunnan olla tasa-arvoinen mutta sitä se ei todellakaan ole kun jotkut tienaa hyvin ja jotkut huonosti!
Miksi tänne köyhyyteen edes lapsia pitäisi tehdä kun palkalla elättää juuri ja juuri itsensä?
Ei ole yhteiskunnan asia opiskella puolestasi ja löytää hyvä työpaikka. Se on ihan sinun omalla vastuullasi.
Onko lähipiirisi amistaustainen/elämänkoulutaustainen, kun näin ajattelet? En tunne yhtäkään korkeakoulutettua, jolla olisi sun ikäistä aiemmin lapsia ja opintolainakin taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
28 vuotias nainen on vielä kovin vaativa usein miehen suhteen. Monta hyvää miestä menee ohi, kun ovat liian tavallisia tai tylsiä nuorehkon naisen mielestä ja hänen alitajunnassaan sopiva mies olisi 27-30 vuotias lentäjälääkärijuristi, min 185 vm pitkä ja varakas laatikkoleuka.
Sitten kymmenen vuoden päästä huomaa että ei niitä sellasia miehiä ollutkaan tarjolla. Mutta sillon ne entiset tavalliset hyvät miehetkin on tod näk jo varattuja tai niin lyötyjä etteivät edes halua suhdetta.
Jos 28 v nainen hyväksyisi kumppanikseen tavallisen suomalaisen miehen, 25 - 45 vuotiaa, 165 cm ylöspäin niin potentiaalisia kumppaneita olisi paljonkin tarjolla.
Mutta eihän näitä voi pakottaa tietenkään, ja jos ei tunteita synny jotakuta kohtaan niin ei synny, ei sille mitään voi.
Vierailija kirjoitti:
Ei kokemusta, mutta lisääntymisvuosia sinulla on edessä vielä melkein 20 vuotta, jos olet nainen ja tilastoihin on uskominen. Ei hätää 🤗
28+20=48v Tuon ikäisenä yleensä aletaan saamaan ensimmäiset lapsenlapset eikä vasta itse olla esikoislapsen äitejä.
Ei kannata liioitella kun on kyse lisääntymisestä. Luonto on julma ja aikaikkuna lisääntymiseen menee kiinni yleensä siinä 40 vuotiaana. Ne naiset joilla on jo lapsia hedelmöittyvät helpommin vanhemmalla iällä tutkitusti. Mutta jos esikoista alkaa vääntämään vasta 40 vuotiaana niin siinä on suuri riski, että lasta ei saa ollenkaan.
Ei lapsia vaan tule heti kun päätät että nonni nyt teen lapsen. Jos oot käyttänyt hormonaalista ehkäisyä, keholla saattaa mennä aika kauankin että lisääntymiskyky palaa. Ja sit kun kuukautiskierto on palannut ja siinä ei ole häiriöitä niin ovulaatio on vain kerran kuussa ja kaikki munasolut eivät ole välttämättä kelvollisia, joka kuukausi siis ei ole mahdollisuutta raskautua. Ja tähän päälle pitää ottaa huomioon että mites ne miehen siittiöt, onko ne kunnossa?
Jos mietitään, että jotkut (Huom. ei kaikki naiset) voivat raskautua vielä 45 vuotiaana ja jos ensimmäisen lapsen teon yrittämisen aloittaa 40 vuotiaana niin 5 vuotta on aika lyhyt aika yrittää lasta, kun riskejä ja ongelmia on jo iän puolesta kertynyt. Aika riskaapelia hommaa. Toiset onnistuu siinä ja toiset ei.
Nuorellakin naisella hedelmöittymisen mahdollisuus ovulaation aikaan on 20% eli ei nuoretkaan tuosta noin vain pamahda paksuksi saati sitten vanhemmalla iällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Humanististen tieteiden maisteri, opettaja, meni naimisiin yli 40-vuotiaana ja hankki siinä sitten vielä lapsenkin.
On sulla vielä mahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Onko lähipiirisi amistaustainen/elämänkoulutaustainen, kun näin ajattelet? En tunne yhtäkään korkeakoulutettua, jolla olisi sun ikäistä aiemmin lapsia ja opintolainakin taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus.
No jos sairaanhoitaja lasketaan korkeakoulutetuksi (onhan se AMK), niin kyllä mun kurssilla oli paljon sellaisia noin 30v naisia joilla oli lapsia. Olivat tehneet lapset siinä noin 25 vuotiaana ja sit olleet kotiäitinä ja sit noin 30 vuotiaana lähtivät opiskelemaan sairaanhoitajiksi. Ihan tavallisia naisia, ei mitään uskovaisia. Mielestäni noinhan se kannattaisi tehdäkin. Lapset tehtäisiin siinä 20-30 vuotiaana ja 30 vuotiaana voi kouluttautua lisää halutessaan.
Ja vähän karsastan tota, että niputat amikset ja elämänkoulun yhteen. Ikäänkuin ammattikoulutausta olisi jotenkin huono. Kyllähän amiksetkin jatkokouluttautuu monesti just 30 vuotiaana kun kyllästyvät siihen nykyiseen työhön, raksa-amishommista lähetään opiskelemaan rakennusnsinööriksi jne. Ihan hyvä elämänpolku tuokin. Tai mitäpä sitten jos ei jatkokouluttaudu? Jos viihtyy työssään niin sehän on hieno juttu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä tuossa nyt niin huonoa on? Kymmenen vuotta lisää niin olet eronnut lapsellinen ja asuntovelkainen. Onko se nyt tavoittelemisen arvoista?
"Elämä on kaikenkaikkiaan hyvää."
Tulppa jolla pidät "pahat ajatukset" pullossa?