sektiohaavasta
Miten nopeasti muilla haava parantunut ja jos oli " kosteutta" tai märkimistä niin miten sitä hoiditte. Mulla yhdessä pienessä kohdassa märempää, mutta haavassa ei ole punoitusta.
Kommentit (4)
Ei märkinyt tai muuta vastaavaa missään vaiheessa. Olisiko sillä ollut osuutta asiaan, että suihkuttelin haavan aluetta paljon.
nyt 4 viikkoa vanha sektiohaava ja mielestäni on jo parantunut. Ensimmäisellä viikolla kotona aukesi vasemmasta reunasta vähän ja teippasin kiinni. Olen tähän asti suihkutellut haavaa kahdesti päivässä, eikä ole märkinyt tms.
Ainoastaan jos olen tehnyt paljon (lnostellut paljon esikoista tai tehnyt liikaa kotitöitä) tuntuu haavassa pientä kipua.
Onko kaikilla muuten sektiohaava tehty vinoon? Itselläni on vasen puoli ylempänä kuin oikea. Oletan, että siksi vasen puoli pääsikin aukeamaan...
yksi suunniteltu sektio. Laitettiin sulavat ompeleet, ja parani täydellisesti! suihkuttelin usein!
mutta ärtyi vasemmasta reunasta pian kotiinpääsyn jälkeen. Sieltä vuoti sellaista kirkasta nestettä kun ympäriltä painoi ja aristi hiukan. Hoidin sitä ihan suihkuttelemalalla ahkerasti ja antamalla ilmakylpyjä. Sillä parani ihan itsestään. Taisin muistaakseni myös soittaa synnärille ja kysyä sieltä neuvoa. Kuumetta ei kuitenkaan nostanut missään vaiheessa, joten tulehdusta ei ollut.