Isäksi vasten tahtoaan (yhden illan jutusta vs parisuhteessa)
Ehkäisyn pettäessä yleensä nainen päättää yksin, pitääkö lapsen vai ei, sattuipa tilanne parisuhteessa tai yhden yön jutussa. Tilanne ei ole tasa-arvoinen biologisista syistä, vain koska naispuolisella sattuu olemaan se kohtu jossa lapsi alkaa kasvaa. Oletetaan vielä, että mies on käyttänyt kondomia, eli ei ole sokeasti luottanut naiseen hänen sanoessaan että huolehtii ehkäisystä, ja nainen sanonut itsekin ettei missään nimessä halua lapsia.
Yhden illan jutussa vahingon sattuessa, on melko yleistä, että isä ei juurikaan osallistu lapsen elämään, tai osallistuu vain vähän. Tätä ei valtaosa pidä mitenkään ihmeellisenä asiana, koska mies ei ole ollut yhdessä lapsen äidin kanssa, eikä täten 100% varmuudella ole halunnut lasta hänen kanssaan.
Jos taas parisuhteessa sattuu vastaava tilanne, että mies on tehnyt hyvin selväksi ettei lasta halua, ja lisäksi käyttänyt kumia ja silti vahinko sattuu ja nainen päättääkin yksin, että lapsi pidetään. Mies jää usein hetkeksi parisuhteeseen lapsen takia vaikka tietää, että lasta ei halua elämäänsä eikä varsinkaan tuon ihmisen kanssa. Kun sitten mies jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin (ellei heti) haluaa erota, ja muuttuu viikonloppuisäksi, tästä seuraa kauhea syyllistäminen, suunnilleen perheen hylkääjäksi nimitellään, ainakin sen äidin toimesta, ellei jopa ulkopuolistenkin suulla. Kuiskitaan selän takana, tyhmä tuokin pariskunta kun lapsi piti tehdä ja sen jälkeen heti erota. Kenelläkään ei käy mielessä että ehkäpä juuri siksi ero tulikin. Muussa tapauksessa olisi tullut vain vähän myöhemmin.
Näettekö tässä mitään ristiriitaa? Kummassakin tilanteessa mies on ilmaissut raskausuutisen jälkeen ettei lasta halua, ja sen vuoksi käyttänyt kondomiakin. Toisessa tilanteessa edellä mainituista mies saa paljon enemmän syyllistämistä osakseen. Eikö luulisikin, että siinä vaiheessa kun mies ilmaisee että hän ei lasta halua, ja nainen silti päättää sen pitää, täytyy naisen myös silloin ottaa se riski, että hän kasvattaa lapsen yksin, eikä lapsi välttämättä saa isäsuhdetta ollenkaan? Miten se on mieheltä hylkäämistä siinä vaiheessa, kun on alusta asti tehnyt selväksi, ettei halua isäksi?
Eikä tänne mitään ehkäisystä viisastelijoita kiitos, kaikki tietää sen että aina on seksissä raskauden mahdollisuus vaikka olisi kolme eri ehkäisymenetelmää käytössä samanaikaisesti, ja silti suunnilleen jokainen ihminen sitä seksiä ehkäisyn kanssa uskaltaa harrastaa. Nyt on kyse lähinnä moraalisesta näkökulmasta, onko mielestäsi oikein syyllistää miestä asiasta, johon hän on selkeästi kantansa ilmaissut siinä vaiheessa, kun aborttikin on vielä ollut mahdollinen? Entä onko ok olettaa, että tilanteen sattuessa parisuhteessa, miehen pitäisi tämän luottamuksen pettämisen jälkeen vielä luottaa naiseen? Parisuhteessa vielä luulisi, että kiinnostaa se oman rakkaan kumppanin kanta asiaan, eikä sitä sivuuteta täysin. Yhden yön jutussa tuon vielä ymmärtää, ettei naista sen tuntemattoman kanta kiinnosta. Asiallisia ajatuksia kiitos :)
Kommentit (1976)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän nämä "vasten tahtoaan" iseiksi päätyneet ole niitä ketkä on itse olleet kaikkein piittaamattomimpia ehkäisyn suhteen.
Aika naiivi ajatus. Ehkäisy pettää ihan oikeassa elämässä ja väärässä paikassa. Ennemminkin nainen ei ole hoitanut jälkiehkäisyä.
Mikä naiivi? Tiedätkö edes, mitä naiivi tarkoittaa?
Ei se jälkiehkäisykään pelkästään naisen vastuulla ole. Jos ehkäisyn huomataan pettäneen, jälkiehkäisy hoidetaan myös yhdessä.
Kyllä se on naisen asia. Naisen keho se on, mies ei voi jälkiehkäisyä sun kanssa hoitaa. Vai miten sä ajattelit sen tapahtuvan yhdessä?
Mies käy hakemassa apteekista rohdot ja on naisen henkisenä tukena, kun lääkkeet otetaan. Tuon verran nyt joutaa joka kolli tekemään, kun on kerran panemaankin päässyt.
Henkisenä tukena 😅
No kyllähän se tietenkin vähän naurattaa, kun eihän palstapellestä ainakaan kenenkään henkiseksi tuoksi ole eikä varmaan muutenkaan kenenkään tueksi, mutta voihan sitä silti mainita, mitä fiksumpi kaveri voisi tilanteessa tehdä.
Jälkiehkäisyyn henkistä tukea tarvitseva nainen ei ole kypsä seksiin.
Toisten tunteita ymmärtämätön ei ole kypsä seksiin.
Eli myöskään henkilö, joka ei ymmärrä yhdynnässä aina olevan raskauden riski.
Kyllä kaikki tämän tietää. Olisko sulla ihan oikeaakin sanottavaa vai vieläkö jatkat lapsellista jankkausta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt ihan mene yksiin tämä joidenkin logiikka.
Ei haluta käyttää kondomia vaan katsotaan ehkäisyn olevan naisen vastuulla. Sittenkin jos kondomia käytetään ja vahinko sattuu, jätetään toinen yksin hoitamaan jälkiehkäisyt ja häivytään paikalta.
Ja sitten vielä, jos isäksi päädytään, mikä tuolla toiminnalla on erittäin todennäköistä, vingutaan että ollaan vastentahtoisia isejä.
Erillisiä asioita.
Ehkäisy on molempien asia. Jos mies ei käytä kondomia, nainen pitää huolen ehkäisystään.
Moni ei halua kertapanoa henkiseksi tueksi krapula-aamun jälkiehkäisyyn.
Joissain tilanteissa se vnhemmuus ei vaan ole kenenkään etu, on hyvin erikoista että yhteiskunta ja sosiaalitoimi puuttuu asiaan. Yhdessä on seksiä harrastettu, yhdessä sovitaan. Siihen ei tarvita ketään väliin ja pakko nyt vaan on tosi outoa.
Jos mies ei käytä kondomia, niin hän sitten vissiin oikein haluaa isäksi? Silloin ei kyllä voi pakkoisyydestä syyttää.
Jos mies ei käytä kondomia, niin miksi nainenkaan olisi sitten sen velvoitetumpi käyttämään ehkäisyä? Ehkäisyhän on molempien asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt ihan mene yksiin tämä joidenkin logiikka.
Ei haluta käyttää kondomia vaan katsotaan ehkäisyn olevan naisen vastuulla. Sittenkin jos kondomia käytetään ja vahinko sattuu, jätetään toinen yksin hoitamaan jälkiehkäisyt ja häivytään paikalta.
Ja sitten vielä, jos isäksi päädytään, mikä tuolla toiminnalla on erittäin todennäköistä, vingutaan että ollaan vastentahtoisia isejä.
Erillisiä asioita.
Ehkäisy on molempien asia. Jos mies ei käytä kondomia, nainen pitää huolen ehkäisystään.
Moni ei halua kertapanoa henkiseksi tueksi krapula-aamun jälkiehkäisyyn.
Joissain tilanteissa se vnhemmuus ei vaan ole kenenkään etu, on hyvin erikoista että yhteiskunta ja sosiaalitoimi puuttuu asiaan. Yhdessä on seksiä harrastettu, yhdessä sovitaan. Siihen ei tarvita ketään väliin ja pakko nyt vaan on tosi outoa.
Mene ihmeessä selittämään tuo perustelusi lakimuutoksen tueksi.
:D
Jos mies ei käytä kondomia, ei mies voi kyllä mitenkään väittää olevansa yllättynyt isyydestään.
Se joka ei halua vauvaa, yrittää ainakin ehkäistä. Tosin raskauden riski on ehkäisylläkin.
Jos nainen valehtelee käyttämästään ehkäisystä, pitäisi se olla rangaistava teko samalla tavalla kuin jos mies valehtelee ehkäisystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt ihan mene yksiin tämä joidenkin logiikka.
Ei haluta käyttää kondomia vaan katsotaan ehkäisyn olevan naisen vastuulla. Sittenkin jos kondomia käytetään ja vahinko sattuu, jätetään toinen yksin hoitamaan jälkiehkäisyt ja häivytään paikalta.
Ja sitten vielä, jos isäksi päädytään, mikä tuolla toiminnalla on erittäin todennäköistä, vingutaan että ollaan vastentahtoisia isejä.
Erillisiä asioita.
Ehkäisy on molempien asia. Jos mies ei käytä kondomia, nainen pitää huolen ehkäisystään.
Moni ei halua kertapanoa henkiseksi tueksi krapula-aamun jälkiehkäisyyn.
Joissain tilanteissa se vnhemmuus ei vaan ole kenenkään etu, on hyvin erikoista että yhteiskunta ja sosiaalitoimi puuttuu asiaan. Yhdessä on seksiä harrastettu, yhdessä sovitaan. Siihen ei tarvita ketään väliin ja pakko nyt vaan on tosi outoa.
Mene ihmeessä selittämään tuo perustelusi lakimuutoksen tueksi.
:D
Tuo on oikein toimiva perustelu silloin jos joku lakimuutosta ajaa. Itsemääräämisoikeus on se kaikkein pitävin, näithän tuon jo translain kohdalla.
Vaikka sua nyt selvästi kauhistuttaa tämä asia niin paljon ettet kykene asiasta keskustelemaan vaan pyörität samaa kelaa, ei se muuta tätä tosi asiaa miksikään. Ei tarvita kuin yksi ennakkotapaus ja se muutos yllättää. Isyyden kumoaminen muuttui, ehkä joskus elatusvelvollisuuskin. Mene ja tiedä.

Jos sataa, tulee lammikoita.

Tämä on sulle selvästi henkilökohtaisesti vaikea asia. Älä huoli, kukaan ei vie sun lasten elareita. Masilma vaan toimii siten että pyritään siihen että kaikilla on lähtökohtaisesti mahdollisuus elämäänsä vaikuttaa ja lait turvaa sun oikeuksia eikä päinvastoin.

Et vissiin jankkaamiseltasi ymmärrä, että laki turvaa lapsen oikeuksia, ei vastuunpakoilunhaluisten isien.
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen valehtelee käyttämästään ehkäisystä, pitäisi se olla rangaistava teko samalla tavalla kuin jos mies valehtelee ehkäisystä.
Onneksi aina voi ehkäistä itse jos epäilee naisen valehtelevan.

Nii, jokaisella on oikeus siihen omaan itse käyttämäänsä ehkäisyyn vaikuttaa. Silloin kannattaa vaikuttaa, ellei halua isäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen valehtelee käyttämästään ehkäisystä, pitäisi se olla rangaistava teko samalla tavalla kuin jos mies valehtelee ehkäisystä.
Onneksi aina voi ehkäistä itse jos epäilee naisen valehtelevan.
Tai aina voi noudattaa suosituksia eli tuplaehkäisyä, eikä olla kumppanin ehkäisyn varassa. Lasten ja tautien todennäköisyys putoaa minimiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän nämä "vasten tahtoaan" iseiksi päätyneet ole niitä ketkä on itse olleet kaikkein piittaamattomimpia ehkäisyn suhteen.
Aika naiivi ajatus. Ehkäisy pettää ihan oikeassa elämässä ja väärässä paikassa. Ennemminkin nainen ei ole hoitanut jälkiehkäisyä.
Mikä naiivi? Tiedätkö edes, mitä naiivi tarkoittaa?
Ei se jälkiehkäisykään pelkästään naisen vastuulla ole. Jos ehkäisyn huomataan pettäneen, jälkiehkäisy hoidetaan myös yhdessä.
Kyllä se on naisen asia. Naisen keho se on, mies ei voi jälkiehkäisyä sun kanssa hoitaa. Vai miten sä ajattelit sen tapahtuvan yhdessä?
Viimeinkin tajusit mistä tässä on kyse. Naisen keho, naisen asia. Nainen päättää itse valitseeko hän jälkiehkäisyn vai abortin vai vauvan.
Vauvan vanhemmat ovat tietenkin kumpikin vastuussa vauvan elatuksesta kunnes hän on täysi-ikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt ihan mene yksiin tämä joidenkin logiikka.
Ei haluta käyttää kondomia vaan katsotaan ehkäisyn olevan naisen vastuulla. Sittenkin jos kondomia käytetään ja vahinko sattuu, jätetään toinen yksin hoitamaan jälkiehkäisyt ja häivytään paikalta.
Ja sitten vielä, jos isäksi päädytään, mikä tuolla toiminnalla on erittäin todennäköistä, vingutaan että ollaan vastentahtoisia isejä.
Erillisiä asioita.
Ehkäisy on molempien asia. Jos mies ei käytä kondomia, nainen pitää huolen ehkäisystään.
Moni ei halua kertapanoa henkiseksi tueksi krapula-aamun jälkiehkäisyyn.
Joissain tilanteissa se vnhemmuus ei vaan ole kenenkään etu, on hyvin erikoista että yhteiskunta ja sosiaalitoimi puuttuu asiaan. Yhdessä on seksiä harrastettu, yhdessä sovitaan. Siihen ei tarvita ketään väliin ja pakko nyt vaan on tosi outoa.
<
Juuri näin, ei se ole miehen tehtävä ehkäisystä huolehtia. Kondomi tuntuu niin epämiellyttävältä, ettei sitä kukaan mies halua käyttää. Nainen hoitaa ehkäisyn tai seuraukset

Älä huoli, yksikään nainen ei halua synnyttää sinun lapsiasi. Tuolla asenteella et tule pääsemään samaan sänkyyn naisen kanssa. Ja se on sinulle hyvä asia, sillä selibaatti on paras ehkäisy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän nämä "vasten tahtoaan" iseiksi päätyneet ole niitä ketkä on itse olleet kaikkein piittaamattomimpia ehkäisyn suhteen.
Aika naiivi ajatus. Ehkäisy pettää ihan oikeassa elämässä ja väärässä paikassa. Ennemminkin nainen ei ole hoitanut jälkiehkäisyä.
Mikä naiivi? Tiedätkö edes, mitä naiivi tarkoittaa?
Ei se jälkiehkäisykään pelkästään naisen vastuulla ole. Jos ehkäisyn huomataan pettäneen, jälkiehkäisy hoidetaan myös yhdessä.
Kyllä se on naisen asia. Naisen keho se on, mies ei voi jälkiehkäisyä sun kanssa hoitaa. Vai miten sä ajattelit sen tapahtuvan yhdessä?
Viimeinkin tajusit mistä tässä on kyse. Naisen keho, naisen asia. Nainen päättää itse valitseeko hän jälkiehkäisyn vai abortin vai vauvan.
Vauvan vanhemmat ovat tietenkin kumpikin vastuussa vauvan elatuksesta kunnes hän on täysi-ikäinen.
Kuka on kiistänyt noiden asioiden olevan naisen asia?
Olisi ihan kiva saada se perustelusi sille että tietenkin on vastuussa, se kun on tämän keskustelun ydin.
Mun mielestä ei todellakaan tarvitsisi olla elatusvastuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt ihan mene yksiin tämä joidenkin logiikka.
Ei haluta käyttää kondomia vaan katsotaan ehkäisyn olevan naisen vastuulla. Sittenkin jos kondomia käytetään ja vahinko sattuu, jätetään toinen yksin hoitamaan jälkiehkäisyt ja häivytään paikalta.
Ja sitten vielä, jos isäksi päädytään, mikä tuolla toiminnalla on erittäin todennäköistä, vingutaan että ollaan vastentahtoisia isejä.
Erillisiä asioita.
Ehkäisy on molempien asia. Jos mies ei käytä kondomia, nainen pitää huolen ehkäisystään.
Moni ei halua kertapanoa henkiseksi tueksi krapula-aamun jälkiehkäisyyn.
Joissain tilanteissa se vnhemmuus ei vaan ole kenenkään etu, on hyvin erikoista että yhteiskunta ja sosiaalitoimi puuttuu asiaan. Yhdessä on seksiä harrastettu, yhdessä sovitaan. Siihen ei tarvita ketään väliin ja pakko nyt vaan on tosi outoa.
Mene ihmeessä selittämään tuo perustelusi lakimuutoksen tueksi.
:D
Tuo on oikein toimiva perustelu silloin jos joku lakimuutosta ajaa. Itsemääräämisoikeus on se kaikkein pitävin, näithän tuon jo translain kohdalla.
Vaikka sua nyt selvästi kauhistuttaa tämä asia niin paljon ettet kykene asiasta keskustelemaan vaan pyörität samaa kelaa, ei se muuta tätä tosi asiaa miksikään. Ei tarvita kuin yksi ennakkotapaus ja se muutos yllättää. Isyyden kumoaminen muuttui, ehkä joskus elatusvelvollisuuskin. Mene ja tiedä.
Et vissiin jankkaamiseltasi ymmärrä, että laki turvaa lapsen oikeuksia, ei vastuunpakoilunhaluisten isien.
Niinhän se laki turvaa lapsen oikeuksia, mutta melko kiistanalaisin keinoin rikkoen miehen itsemääräämisoikeutta niin. Ja perusteluna on se tavoite itsessään. Lakiteknisesti hyvin kiistanalainen laki siis kyseessä. En yhtään ihmettelisi, jos se syyniin jossain vaiheessa joutuisi.

Miehellä on täysi oikeus pidättäytyä seksistä tai harjoittaa sitä vain miesten kanssa. Ei hänen itsemääräämisoikeuttaan kukaan riko.
Jos mies saattaa toisen ihmisen raskaaksi omilla toimillaan, niin tietenkin hän on vastuussa syntyneestä uudesta elämästä.
Raskaus tapahtuu miehen kehon ulkopuolella, eikä riko millään tavalla hänen mahdollisuuksiaan päättää omasta kehostaan.