Pääsykokeet ja äitini kommentit

se on sinun elämäsi ja sinä itse päätät mitä haluat opiskella ja tehdä

Joku realistisuuskin on hyvä säilyttää.

Vierailija kirjoitti:

Joku realistisuuskin on hyvä säilyttää.

Ensin voi leijailla 10 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku realistisuuskin on hyvä säilyttää.

Ensin voi leijailla 10 vuotta.

Sitten tajuaa, että äiti oli oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitustyylisi on hieman skitsofreeninen. Äitisi on luultavasti oikeassa - mitä nopeammin sen tajuat, sitä parempi.

Ja sä oot muuten vain tunnevajaa älykääpiö. Toivon hartaasti, ettei sulla ole, eikä tulevaisuudessakaan tule olemaan lapsia 🙏

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitustyylisi on hieman skitsofreeninen. Äitisi on luultavasti oikeassa - mitä nopeammin sen tajuat, sitä parempi.

Lyttääjä-äityli ja pätevä keittiöpsykologi bongattu.

Niin ne kaikki lapsuuden valheet ja harhakuvat alkaa muuttuman arjen realismiksi kun lapsi alkaa olemaan itsenäisyyden ja aikuisuuden kynnyksellä.

Suosituimmille aloille ei saata riittää kertahaku. Tsemppiä pääsykokeisiin, pidä pääsi!

https://www.valivuosi.net/valivuosikokemuksia/arto-viidennella-yritykse…

On pikkusen eri asia vanhemmalta muistuttaa että hei sulle oli lukion lyhyt matikkakin vaikea, olisiko joku muu ala parempi kuin yliopiston fysiikka? Tai sanoa että susta ei ole mihinkään ja sut nauretaan ulos sieltä fysiikan opinnoista. Jälkimmäinen on sairasta ja ilkeää käytöstä vaikka ensimmäinen olisikin totta.

Älä lannistu ! Seuraavalla kerralla kun hän alistaa sinua kysy suoraan miksi teet omalle lapsellesi näin ?

Oletko katkera kun minä voin yrittää ?

Mutta älä missään nimessä anna periksi !

Voimia sinulle ja kyllä sinä opiskelemaan pääset !

Typerä äiti. Tuosta tulee itseään ruokkiva kierre.

Minä aloin puhumaan lapselle eri koulutuksista kun meni ekalle. Kerroin miten mihinkin pyritään ja minkälaista työtä eri koulutuksilla voi tehdä. Kerroin, että hän pystyy mihin tahansa ja voi valita minkä ammatin tahansa, jos tekee töitä ja hoitaa koulunsa kunnolla. Olen sanonut, että yliopistoon ei ole pakko mennä, mutta koulu kannattaa hoitaa niin, että sitten kun on aika valita mitä haluaa isona tehdä, niin kaikki vaihtoehdot ovat avoinna.

Asenne on kannattanut, sillä lapsi nyt vitosella ja arvosanat pelkkää kymppiä.

Koulu on hänelle helppoa, siksi että hän _uskoo_ olevansa hyvä oppimaan. Siinä on positiivinen kierre: Lapsi tykkää koulusta, joten tekee läksyt huolella ja osallistuu tunnilla, ja sitten saa hyvää palautetta, joten uskoo olevansa hyvä koulussa, minkä takia tykkää koulusta jne. Luultavasti on ihan tavallinen lapsi, mutta koska hänelle on alusta asti sanottu, etä pystyy mihin vaan, niin siitä on tullut osa hänen minäkuvaansa.

.

Vierailija kirjoitti:

Äitisi ajattelee vain parastasi. On varmaan kamalaa nähdä, jos oma lapsi tuhlaa vuosiaan pakkomielteisesti.

Äiti eläköön ikiomaa elämäänsä ja ymmärtäköön, ettei tyttären elämään sekaantuminen tuota heidän välilleen muuta kuin epäluottamuksen ja rikkoutuvat suhteet.

Äiti on väärä henkilö sanomaan yhtään mitään tyttärensä tai kenenkään muun "vuosien tuhlaamisesta". Kuulostaa siltä, että äiti on tuhlannut jo omat vuotensa ja haluaisi nyt päästä tuhlaamaan lapsensakin elämän.

Laita välit poikki ja tee omat valintasi.

Minä olen sellainen pahanilmanlintu, että jos sanon "hyvin se menee", niin ei mene. Jos taas sanon "ei onnistu", niin sitten menee hyvin. Lapsetkin ovat tuon huomanneet jo aikoja sitten. Nykyään yleensä käytän muotoa "ihan kiva, että edes yrität". Kumpikin lapsi opiskelee yliopistossa haluamaansa alaa.

Äitini väheksyi opintojani. Valmistuin ja hain jatko-opiskelemaan. Äitini ei uskonut, että pääsisin opiskelemaan. Pääsin, valmistuin ja tienaan reilusti enemmän kuin hän. Äitini on katkera palkastani ja piikittelee siitä, miten rikkailla on helppoa. Jotenkin unohtuu vaan se, että olen tehnyt töitä nykyisen palkkani eteen opiskelemalla.

Sulje kommentit mielestäsi pois, keskity oppimiseen ja yritä parhaasi. Hyvä puoli lannistavissa kommenteissa on ettei sinun tarvitse ottaa suorituspaineita. Mikäli et saisi opiskelupaikkaa, olisit itse ainoa joka pettyy.

Helppo vinkki lukemiseen. Kannattaa ihan ensimmäiseksi tutkia kirjan sisällysluetteloa ilman kiirettä ja sisäistää ihan vain se, mitä kaikkia asioita kirjassa käsitellään ja mikä näyttää sisällysluettelon mukaan keskeiseltä. Sinun ei tarvitse oppia kirjaa ulkoa vaan oppia sen sisältämät asiat. Sisällysluettelosta näet mitkä asiat kirjassa ovat tärkeimpiä oppia.

Aina kun opiskelu kyllästyttää, voit pitää tauon ja ajatella miltä äitisi ilme näyttää jos saat tavoittelemasi opiskelupaikan. :) Ja mieti kuinka voisit kuittailla sillä hänelle koko hänen loppuelämänsä ajan.

Vierailija kirjoitti:

Äitini väheksyi opintojani. Valmistuin ja hain jatko-opiskelemaan. Äitini ei uskonut, että pääsisin opiskelemaan. Pääsin, valmistuin ja tienaan reilusti enemmän kuin hän. Äitini on katkera palkastani ja piikittelee siitä, miten rikkailla on helppoa. Jotenkin unohtuu vaan se, että olen tehnyt töitä nykyisen palkkani eteen opiskelemalla.

Sori mutta palstalla ollaan yleisesti sitä mieltä että kaikki onnistumiset johtuvat tuurista, voit maata sohvalla tai tehdä hulluna töitä, sillä ei ole merkitystä.

Omat lapseni pääsivät pääsykokeella ensimmäisellä yrityksellä. Mutta toiselle ala ei ollutkaan oikea ja ensikertalaisuuakiintiö oli jo käytetty. Ei muuta kuin uudemman kerran eri alan pääsykokeisiin ja muutto toiselle puolelle Suomea aina Joensuuhun, sen oikeamman alan perässä.

Muistan omat fiilikset kun aikanaan soitin innoissani yliopiston pääsykokeista, kolikkopuhelimesta kotiin, että nyt muuten meni pääsykokeet hyvin.

Isäni vastasi, ettet sinä tälläkään kertaa pääse (olin yrittänyt kaksi kertaa aiemmin).

Pääsinpäs ja sittemmin väittelin.

Hah kuulosta vähän samalta kuin itselläni. Sanoin joskus esiteininä, että haluan isona tehdä bllaa blaa blaaa ja äitini vastaus oli sellainen huvittunut nauru, että joo kyllä minäkin nuorena haaveilin kaikenlaista. Että nuoret ne kyllä haaveilee.

Toi on jäänyt ikusesti mieleeni ja olen ollut koko elämäni todella pessimistinen enkä uskonut itseeni.