Keski-ikäiset, miten suhtaudut vanhempiesi vanhenemiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on taakkana vanhemman väen kesämökit, joita he eivät ole vuosiin enää remontoineet riittävästi. Katot vuotaa, jätevesijärjestelmät puuttuu, vaarallisia lahopuita ja metsittyneitä pihoja. He odottavat meitä hoitamaan tiluksiaan kun eivät itse enää jaksa, ja ne pyynnöt on täysin julkeita tyyliin "vanhat kuuset käytiin arvioimassa, te saatte kaataa ne ensi kesänä ja pilkkoa", "teidän Pekkahan raivaa saunamökin ympäristön", "sinähän osaat suunnitella uudet kasvit pihaan". Toiselle mökille on 100 km ja toiselle 150 km, meillä on neljä lasta, eläimiä ja oma okt, jotka pitäisi myös hoitaa.

Vanhempien on vaikea ymmärtää, etteivät voi enää pitää samaa elintasoa ja omaisuutta kuin ennen, vaan nyt meidän pitäisi huolehtia siitä heidän puolestaan. Apu kulkee vain sinne suuntaan, eli meitä eivät auta, kerran tai pari vuodessa käyvät lasten synttäreillä juomassa kahvit ja siinä se. Rahaakin heillä olisi palkata oikeita tekijöitä, mutta ei, käyttävät rahansa kalliseen ruokaan, ulkomaanmatkoihin ym.

Te kai ne omaisuudet olette perimässä?

Ehkä ne voisi vaikka myydä ennenkuin lahoavat pystyyn ja arvo romahtaa, jos jälkeläisiä ei kerran kiinnosta? Siis ymmärrän ettei tule tapahtumaan tuo rakkaan mökin myynti mutta onhan tuo turhauttavaa.

Miten saisi vanhemmat ymmärtämään ettei heidän voimat eikä oikeastaan rahakaan enää riitä vanhan rapistuvan omakotitalon ylläpitoon?

Kerron kokemuksesta kahden dementoituneen vanhempani hoivaamisesta työn ohella todella pitkän ajan.

Hoitopaikkaa ei saatu kuin loppuvuosina, koska olisi pitänyt jättää hoivaamatta, jotta hoitajat olisivat nähneet mihin kuntoon tilanne olisi mennyt.

Sosiaalihoitajien(vanhuspuolen) toiminta oli törkeää.

Hoito kotihoidossa ja palvelutalossa käsittämättömän karmeaa.

Hoitajien pahoinpidellessä vanhusta, apua ei saatu mistään.

Valitukseen kaupungille ei tullut koskaan vastausta.

Näin täällä etelä-Suomessa.

Tehkää edunvalvontasopimukset ajoissa ja muut oikeudelliset asiat kuntoon.

Olisi onnellista, jos jälkipolvetkin viihtyisivät mökillä. Säilyisivät suvussa.

Saisi rempata ja laittaa mieleisekseen.

Itsellä lapset ovat vielä teinejä ja vanhempani omistavat mökit.

Kurjaa, jolleivät halua pitää mökkejä, kun heidän vuoronsa tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalina osana elämää. Totta kai se on raskasta autella yhä enemmän apua tarvitsevia vanhempia, kun itsellä on kouluikäiset lapsetkin, ja asumme 170 km päässä niistä vanhemmista. Olen vanhempieni ainoa lapsi, joten muita auttajia jakamaan taakkaa ei ole. Mutta sellaista elämä on, että ihmiset ikääntyy, ja alkavat tarvita apua, ei sille mitään voikaan, joten en jaksa siitä valittaa. Tätä nämä ruuhkavuodet on.

Miten järjestätte käytännössä tämän avun? Miten itse jaksat? Mulla sama tilanne, mies hoitaa omien vanhempiensa asioita ja olen yrittänyt käydä joka toinen vkl tekemässä omille vanhuksille ruokaa, siivoamassa, hoitamassa apteekkiasiat, nyt ikkunanpesussa jne. En vain tahdo jaksaa, teen täyttä työviikkoa ja lähden perjantaisin ajamaan sinne suoraan. Tuntuu ettei elämässä ole enää mitään muuta kuin vanhemmat, ja kotona odottaa kaksi pientä lasta. Heitä ei voi aina ottaa edes mukaan, koska en ehdi vahtia ja vanhempani eivät jotenkin osaa tai välitä yhtään katsoa perään.

No vaikka tuon ikkunoiden pesun olisi voinut ostaa ulkopuoliselta, palkata joku siivoamaan vaikka kerran pari kuukaudessa vähän perusteellisemmin. Siitä se lähtee. Selitätte nätisti mikä tilanne on teidän kannaltanne, jospa ymmärtäisivät.

Nätisti, mutta napakasti. 

Mä olen jo keski-iän ylittänyt ja mulla päälle 90v vanhemmat edelleen elossa ja asuvat kahdestaan kotonaan. Onneksi ihan tuossa naapurissa. Mutta en mä käy siellä siivoamassa, laittamassa ruokaa tai pesemässä ikkunoita. Jonkin aikaa tilasin vanhempieni päivittäistavaraostokset samalla kuin omani ja kannoin pihan poikki heille, mutta kun olin menossa polvileikkaukseen, opetin isän tilaamaan itse. Jos ei olisi oppinut, mä olisin voinut tilauksen tehdäkin, mutta suoraan heidän kotiovelleen. Isä kyllä alussa vähän epäröi tilaamista, mutta ekan  tilauksensa jälkeen oli vain tyytyväinen että sellainenkin palvelu on olemassa. Nyt 4 vuotta myöhemmin tilaa aika paljon eineksiä, joita sitten vain lämmittävät mikrossa. Tulee edullisemmaksi kuin ateriapalvelu, mutta tietenkin edellyttä, että asuu paikassa, jossa tällainen kauppojen kotiinkuljetuspalvelu on. Citymarketin kuljettaja kantaa ostokset suoraan keittiön pöydälle ja isä vain laittaa ne siitä kaappeihin. 

Vanhusten kohdalla tilanne on usein se, että jos alkaa auttamaan ja avun tarve ajan myötä vain lisääntyy, vanhus olettaa, että lapsi tai lapsenlapsi ehtii ja jaksaa. "Kun olethan sä aina ennenkin...." Stoppi on hyvä laittaa jo hyvissä ajoin ja ohjata vanhus käyttämään ulkopuolisia palveluita. Joillekin vanhuksille omaisen apu on sen vuoksi tärkeää, että samalla saa siitä kaipaamastaan omaisesta seuraakin. Ulkopuolinen apu ei poista tyttären/pojan/lapsenlapsen ikävää. Vaikka ulkopuolista apua sitten ottaakin, vanhukselle kannattaa soitella ja kysellä kuulumisia. Ja käydä ihan vain kyläilemässä silloin, kun se muuten omiin aikatauluihin ja jaksamiseen sopii.

Vierailija kirjoitti:

Kerron kokemuksesta kahden dementoituneen vanhempani hoivaamisesta työn ohella todella pitkän ajan.

Hoitopaikkaa ei saatu kuin loppuvuosina, koska olisi pitänyt jättää hoivaamatta, jotta hoitajat olisivat nähneet mihin kuntoon tilanne olisi mennyt.

Sosiaalihoitajien(vanhuspuolen) toiminta oli törkeää.

Hoito kotihoidossa ja palvelutalossa käsittämättömän karmeaa.

Hoitajien pahoinpidellessä vanhusta, apua ei saatu mistään.

Valitukseen kaupungille ei tullut koskaan vastausta.

Näin täällä etelä-Suomessa.

Tehkää edunvalvontasopimukset ajoissa ja muut oikeudelliset asiat kuntoon.

Kerro tarkemmin hoivakotien ja kotihoidon huonoista puolista. Itsellä on 2 iäkästä hoidettavaa kohta.

Vaadi vastaus kaupungilta ja sitten valitus hallinto-oikeuteen tai aluehallintovirastoon.

Vierailija kirjoitti:

Miten saisi vanhemmat ymmärtämään ettei heidän voimat eikä oikeastaan rahakaan enää riitä vanhan rapistuvan omakotitalon ylläpitoon?

Tämä - kotihoito ja ruokapalvelu pitkin hampain hyväksyttiin mutta "ei me täältä mihinkään muuteta". Ja vaikka kuinka perustelisi, miksi muutto olisi heillekin parempi ratkaisu, niin EI. Eikä heitä väkisinkään voi mihinkään pakottaa muuttamaan.

Ja mielessään kuvittelevat tekevänsä pihatyöt, polttopuun tilaukset sun muut ylläpitotyöt, mutta realiteetti on toinen. En tiedä miten käy, kun kohta kummallakaan ei enää ole ajokorttia (asuvat pikkukaupunhin liepeillä, kauppaa ei ole kävelymatkan päässä).

Eläkkeillä tulevat toimeen, mutta itaria ovat eikä mihinkään saa tuhlata. Siellä sitten veljen perheen kanssa koitetaan tehdä urakkaviikonloppuja kun ehditään. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalina osana elämää. Totta kai se on raskasta autella yhä enemmän apua tarvitsevia vanhempia, kun itsellä on kouluikäiset lapsetkin, ja asumme 170 km päässä niistä vanhemmista. Olen vanhempieni ainoa lapsi, joten muita auttajia jakamaan taakkaa ei ole. Mutta sellaista elämä on, että ihmiset ikääntyy, ja alkavat tarvita apua, ei sille mitään voikaan, joten en jaksa siitä valittaa. Tätä nämä ruuhkavuodet on.

Miten järjestätte käytännössä tämän avun? Miten itse jaksat? Mulla sama tilanne, mies hoitaa omien vanhempiensa asioita ja olen yrittänyt käydä joka toinen vkl tekemässä omille vanhuksille ruokaa, siivoamassa, hoitamassa apteekkiasiat, nyt ikkunanpesussa jne. En vain tahdo jaksaa, teen täyttä työviikkoa ja lähden perjantaisin ajamaan sinne suoraan. Tuntuu ettei elämässä ole enää mitään muuta kuin vanhemmat, ja kotona odottaa kaksi pientä lasta. Heitä ei voi aina ottaa edes mukaan, koska en ehdi vahtia ja vanhempani eivät jotenkin osaa tai välitä yhtään katsoa perään.

No vaikka tuon ikkunoiden pesun olisi voinut ostaa ulkopuoliselta, palkata joku siivoamaan vaikka kerran pari kuukaudessa vähän perusteellisemmin. Siitä se lähtee. Selitätte nätisti mikä tilanne on teidän kannaltanne, jospa ymmärtäisivät.

Nätisti, mutta napakasti. 

Mä olen jo keski-iän ylittänyt ja mulla päälle 90v vanhemmat edelleen elossa ja asuvat kahdestaan kotonaan. Onneksi ihan tuossa naapurissa. Mutta en mä käy siellä siivoamassa, laittamassa ruokaa tai pesemässä ikkunoita. Jonkin aikaa tilasin vanhempieni päivittäistavaraostokset samalla kuin omani ja kannoin pihan poikki heille, mutta kun olin menossa polvileikkaukseen, opetin isän tilaamaan itse. Jos ei olisi oppinut, mä olisin voinut tilauksen tehdäkin, mutta suoraan heidän kotiovelleen. Isä kyllä alussa vähän epäröi tilaamista, mutta ekan  tilauksensa jälkeen oli vain tyytyväinen että sellainenkin palvelu on olemassa. Nyt 4 vuotta myöhemmin tilaa aika paljon eineksiä, joita sitten vain lämmittävät mikrossa. Tulee edullisemmaksi kuin ateriapalvelu, mutta tietenkin edellyttä, että asuu paikassa, jossa tällainen kauppojen kotiinkuljetuspalvelu on. Citymarketin kuljettaja kantaa ostokset suoraan keittiön pöydälle ja isä vain laittaa ne siitä kaappeihin. 

Vanhusten kohdalla tilanne on usein se, että jos alkaa auttamaan ja avun tarve ajan myötä vain lisääntyy, vanhus olettaa, että lapsi tai lapsenlapsi ehtii ja jaksaa. "Kun olethan sä aina ennenkin...." Stoppi on hyvä laittaa jo hyvissä ajoin ja ohjata vanhus käyttämään ulkopuolisia palveluita. Joillekin vanhuksille omaisen apu on sen vuoksi tärkeää, että samalla saa siitä kaipaamastaan omaisesta seuraakin. Ulkopuolinen apu ei poista tyttären/pojan/lapsenlapsen ikävää. Vaikka ulkopuolista apua sitten ottaakin, vanhukselle kannattaa soitella ja kysellä kuulumisia. Ja käydä ihan vain kyläilemässä silloin, kun se muuten omiin aikatauluihin ja jaksamiseen sopii.

Minä taas en uskalla opettaa vanhuksilleni nettitilausta ja nettipankkia. Huijaukset on niin yleisiä. Muisti heikkenee ja voi haksahtaa. Ei ehkä halua luopua tunnuksistaan.

Miehelleni tuli eilen osuuspankista huijausviestejä, että tililläsi on epäilyttävää toimintaa, klikkaa tästä linkistä. Mieheni ei ole osuuspankin asiakas, joten ei oikeasti ollut vaaraa.

Vierailija kirjoitti:

Olisi onnellista, jos jälkipolvetkin viihtyisivät mökillä. Säilyisivät suvussa.

Saisi rempata ja laittaa mieleisekseen.

Itsellä lapset ovat vielä teinejä ja vanhempani omistavat mökit.

Kurjaa, jolleivät halua pitää mökkejä, kun heidän vuoronsa tulee.

No ei kaikki ajattele noin. Mun boomerivanhemmilla kaksi mökkiä jota lapset ei ole koskaan saaneet käyttää ja ne on vain heidän. Nyt vanhoina haluavat edelleen pitää mökkinsä ja edelleen siten että ne on vaan heidän.

Koska vanhempien mökillä ei ole saanut koskaan käydä tai olla, olen joutunut ostamaan oman mökin. Arvaa kiinnostaako hoitaa noita vanhusten mökkejä?

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalina osana elämää. Totta kai se on raskasta autella yhä enemmän apua tarvitsevia vanhempia, kun itsellä on kouluikäiset lapsetkin, ja asumme 170 km päässä niistä vanhemmista. Olen vanhempieni ainoa lapsi, joten muita auttajia jakamaan taakkaa ei ole. Mutta sellaista elämä on, että ihmiset ikääntyy, ja alkavat tarvita apua, ei sille mitään voikaan, joten en jaksa siitä valittaa. Tätä nämä ruuhkavuodet on.

Miten järjestätte käytännössä tämän avun? Miten itse jaksat? Mulla sama tilanne, mies hoitaa omien vanhempiensa asioita ja olen yrittänyt käydä joka toinen vkl tekemässä omille vanhuksille ruokaa, siivoamassa, hoitamassa apteekkiasiat, nyt ikkunanpesussa jne. En vain tahdo jaksaa, teen täyttä työviikkoa ja lähden perjantaisin ajamaan sinne suoraan. Tuntuu ettei elämässä ole enää mitään muuta kuin vanhemmat, ja kotona odottaa kaksi pientä lasta. Heitä ei voi aina ottaa edes mukaan, koska en ehdi vahtia ja vanhempani eivät jotenkin osaa tai välitä yhtään katsoa perään.

No vaikka tuon ikkunoiden pesun olisi voinut ostaa ulkopuoliselta, palkata joku siivoamaan vaikka kerran pari kuukaudessa vähän perusteellisemmin. Siitä se lähtee. Selitätte nätisti mikä tilanne on teidän kannaltanne, jospa ymmärtäisivät.

Nätisti, mutta napakasti. 

Mä olen jo keski-iän ylittänyt ja mulla päälle 90v vanhemmat edelleen elossa ja asuvat kahdestaan kotonaan. Onneksi ihan tuossa naapurissa. Mutta en mä käy siellä siivoamassa, laittamassa ruokaa tai pesemässä ikkunoita. Jonkin aikaa tilasin vanhempieni päivittäistavaraostokset samalla kuin omani ja kannoin pihan poikki heille, mutta kun olin menossa polvileikkaukseen, opetin isän tilaamaan itse. Jos ei olisi oppinut, mä olisin voinut tilauksen tehdäkin, mutta suoraan heidän kotiovelleen. Isä kyllä alussa vähän epäröi tilaamista, mutta ekan  tilauksensa jälkeen oli vain tyytyväinen että sellainenkin palvelu on olemassa. Nyt 4 vuotta myöhemmin tilaa aika paljon eineksiä, joita sitten vain lämmittävät mikrossa. Tulee edullisemmaksi kuin ateriapalvelu, mutta tietenkin edellyttä, että asuu paikassa, jossa tällainen kauppojen kotiinkuljetuspalvelu on. Citymarketin kuljettaja kantaa ostokset suoraan keittiön pöydälle ja isä vain laittaa ne siitä kaappeihin. 

Vanhusten kohdalla tilanne on usein se, että jos alkaa auttamaan ja avun tarve ajan myötä vain lisääntyy, vanhus olettaa, että lapsi tai lapsenlapsi ehtii ja jaksaa. "Kun olethan sä aina ennenkin...." Stoppi on hyvä laittaa jo hyvissä ajoin ja ohjata vanhus käyttämään ulkopuolisia palveluita. Joillekin vanhuksille omaisen apu on sen vuoksi tärkeää, että samalla saa siitä kaipaamastaan omaisesta seuraakin. Ulkopuolinen apu ei poista tyttären/pojan/lapsenlapsen ikävää. Vaikka ulkopuolista apua sitten ottaakin, vanhukselle kannattaa soitella ja kysellä kuulumisia. Ja käydä ihan vain kyläilemässä silloin, kun se muuten omiin aikatauluihin ja jaksamiseen sopii.

Minä taas en uskalla opettaa vanhuksilleni nettitilausta ja nettipankkia. Huijaukset on niin yleisiä. Muisti heikkenee ja voi haksahtaa. Ei ehkä halua luopua tunnuksistaan.

Miehelleni tuli eilen osuuspankista huijausviestejä, että tililläsi on epäilyttävää toimintaa, klikkaa tästä linkistä. Mieheni ei ole osuuspankin asiakas, joten ei oikeasti ollut vaaraa.

Toki pitää huomioida myös vanhuksen muisti ja persoona. Mun isäni täyttää tänä vuonna 94 v ja on käyttänyt verkkopankkia jo vuosikymmeniä. Maksaa siis edelleen verkkopankissa laskunsa. Osaa hoitaa asioita, liikuntakyky ainoastaan on huonontunut ja lisäksi toisesta silmästä näkö, joten ei ole enää useampaan vuoteen ajanut autolla. 

Jos tilanne olisi toisin, mä hoitaisin tilaukset, mutta toimitusosoite olisi vanhempieni koti. Kun mä itse aloin noin 6 vuotta sitten tilata kotiinkuljetuksella, varsin nopeasti tuli selväksi, miten paljon mulla mitäkin viikossa kuluu (maitoa, kahvia, vessapaperia, leipää jne). Tein itsellenikin valmiin tilauspohjan ja siihen oli helppo lisätä tai poistaa sellaista, mitä ei sillä kertaa tarvinnutkaan. Samanlaisen voisin tehdä vanhemmillenikin ja sitten soittaa ja kysyä, mitä puuttuu tai onko jotain erityistä, mitä haluaisitte. Muistisairaiden kohdalla tilanne on tietenkin erilainen, koska vaikka olisi jääkaappi täynnä valmiita annoksia, jonkun pitäisi varmistaa, että muistisairas on muistanut syödä.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalina osana elämää. Totta kai se on raskasta autella yhä enemmän apua tarvitsevia vanhempia, kun itsellä on kouluikäiset lapsetkin, ja asumme 170 km päässä niistä vanhemmista. Olen vanhempieni ainoa lapsi, joten muita auttajia jakamaan taakkaa ei ole. Mutta sellaista elämä on, että ihmiset ikääntyy, ja alkavat tarvita apua, ei sille mitään voikaan, joten en jaksa siitä valittaa. Tätä nämä ruuhkavuodet on.

Miten järjestätte käytännössä tämän avun? Miten itse jaksat? Mulla sama tilanne, mies hoitaa omien vanhempiensa asioita ja olen yrittänyt käydä joka toinen vkl tekemässä omille vanhuksille ruokaa, siivoamassa, hoitamassa apteekkiasiat, nyt ikkunanpesussa jne. En vain tahdo jaksaa, teen täyttä työviikkoa ja lähden perjantaisin ajamaan sinne suoraan. Tuntuu ettei elämässä ole enää mitään muuta kuin vanhemmat, ja kotona odottaa kaksi pientä lasta. Heitä ei voi aina ottaa edes mukaan, koska en ehdi vahtia ja vanhempani eivät jotenkin osaa tai välitä yhtään katsoa perään.

No vaikka tuon ikkunoiden pesun olisi voinut ostaa ulkopuoliselta, palkata joku siivoamaan vaikka kerran pari kuukaudessa vähän perusteellisemmin. Siitä se lähtee. Selitätte nätisti mikä tilanne on teidän kannaltanne, jospa ymmärtäisivät.

Nätisti, mutta napakasti. 

Mä olen jo keski-iän ylittänyt ja mulla päälle 90v vanhemmat edelleen elossa ja asuvat kahdestaan kotonaan. Onneksi ihan tuossa naapurissa. Mutta en mä käy siellä siivoamassa, laittamassa ruokaa tai pesemässä ikkunoita. Jonkin aikaa tilasin vanhempieni päivittäistavaraostokset samalla kuin omani ja kannoin pihan poikki heille, mutta kun olin menossa polvileikkaukseen, opetin isän tilaamaan itse. Jos ei olisi oppinut, mä olisin voinut tilauksen tehdäkin, mutta suoraan heidän kotiovelleen. Isä kyllä alussa vähän epäröi tilaamista, mutta ekan  tilauksensa jälkeen oli vain tyytyväinen että sellainenkin palvelu on olemassa. Nyt 4 vuotta myöhemmin tilaa aika paljon eineksiä, joita sitten vain lämmittävät mikrossa. Tulee edullisemmaksi kuin ateriapalvelu, mutta tietenkin edellyttä, että asuu paikassa, jossa tällainen kauppojen kotiinkuljetuspalvelu on. Citymarketin kuljettaja kantaa ostokset suoraan keittiön pöydälle ja isä vain laittaa ne siitä kaappeihin. 

Vanhusten kohdalla tilanne on usein se, että jos alkaa auttamaan ja avun tarve ajan myötä vain lisääntyy, vanhus olettaa, että lapsi tai lapsenlapsi ehtii ja jaksaa. "Kun olethan sä aina ennenkin...." Stoppi on hyvä laittaa jo hyvissä ajoin ja ohjata vanhus käyttämään ulkopuolisia palveluita. Joillekin vanhuksille omaisen apu on sen vuoksi tärkeää, että samalla saa siitä kaipaamastaan omaisesta seuraakin. Ulkopuolinen apu ei poista tyttären/pojan/lapsenlapsen ikävää. Vaikka ulkopuolista apua sitten ottaakin, vanhukselle kannattaa soitella ja kysellä kuulumisia. Ja käydä ihan vain kyläilemässä silloin, kun se muuten omiin aikatauluihin ja jaksamiseen sopii.

Minä taas en uskalla opettaa vanhuksilleni nettitilausta ja nettipankkia. Huijaukset on niin yleisiä. Muisti heikkenee ja voi haksahtaa. Ei ehkä halua luopua tunnuksistaan.

Miehelleni tuli eilen osuuspankista huijausviestejä, että tililläsi on epäilyttävää toimintaa, klikkaa tästä linkistä. Mieheni ei ole osuuspankin asiakas, joten ei oikeasti ollut vaaraa.

Toki pitää huomioida myös vanhuksen muisti ja persoona. Mun isäni täyttää tänä vuonna 94 v ja on käyttänyt verkkopankkia jo vuosikymmeniä. Maksaa siis edelleen verkkopankissa laskunsa. Osaa hoitaa asioita, liikuntakyky ainoastaan on huonontunut ja lisäksi toisesta silmästä näkö, joten ei ole enää useampaan vuoteen ajanut autolla. 

Jos tilanne olisi toisin, mä hoitaisin tilaukset, mutta toimitusosoite olisi vanhempieni koti. Kun mä itse aloin noin 6 vuotta sitten tilata kotiinkuljetuksella, varsin nopeasti tuli selväksi, miten paljon mulla mitäkin viikossa kuluu (maitoa, kahvia, vessapaperia, leipää jne). Tein itsellenikin valmiin tilauspohjan ja siihen oli helppo lisätä tai poistaa sellaista, mitä ei sillä kertaa tarvinnutkaan. Samanlaisen voisin tehdä vanhemmillenikin ja sitten soittaa ja kysyä, mitä puuttuu tai onko jotain erityistä, mitä haluaisitte. Muistisairaiden kohdalla tilanne on tietenkin erilainen, koska vaikka olisi jääkaappi täynnä valmiita annoksia, jonkun pitäisi varmistaa, että muistisairas on muistanut syödä.

Minulla taas on sellainen tilanne, että isäni on 99 ja äitini 92 vuotta vanha.

Äitini on aina hoitanut raha-asiat ja ollut niistä hyvin kiinnostunut. Vuoden sisällä on muisti alkanut aika tavalla huonontua ja hän ei itse huomaa sitä. Haluaa edelleen hoitaa raha-asiat. Ei osaa tietokoneen kautta, mutta sai juuri pankista tunnuslukulaitteen! Pelkään, että tulee jymäytetyksi.

Kahdella läheisellä kaverilla on onnistunut dementoituneiden vanhempien raha-asioiden hoito tai-tilien avulla ilman virallista edunvalvontavaltuutusta. Niin yritän minäkin tehdä, mutta äitini on ihan liian omatoiminen ja suuttuu, jos puutun hänen raha-asioidensa hoitoon. ( Vaikka hyvinä päivinään teki jo edinvalvonta valtuutuksen. En ole vielä alkanut ruljanssiin. Yritän edelleen tai-tilien kautta.)

Lyhyesti: dementoituvalla on välivaihe, jossa vielä haluaa vimmatusti hoitaa asiansa, vaikkei täysin osaa. Ei myöskään ymmärrä, ettei osaa. Hankalaa ja helposti hyväksikäytettåvissä.

Kauhulla ja ahdistuksella.

Isällä Parkinson, äidillä takana yksi syöpä.

Sisaruksia kaksi, toinen asuu toisella puolella maapalloa ja toisella pienet lapset. Me Suomessa asuvatkin elämme eri paikkakunnilla kuin vanhukset.

Puolisoni vanhemmat olivat kuolleet jo ennen kuin tapasimme.

Toivon, että itse heittäisin veivin ennen kuin heillä alkaa ne ongelmat tai kuo levat. Ei tähän ankean elämän päälle jaksaisi vielä niitä vanhusongelmiakin.

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se on että ikääntymiselle ei mitään voi mutta oma jaksaminen vähän mietityttää. Tuo avuntarve kun vain lisääntyy ja lisääntyy. Ulkopuolista apua eivät vielä hyväksy.

Ap

Hienoja vastauksia olet saanut, ja tuo vähittäinen avun ujuttaminen on hyvä. Suosittelen, että ihmiset keskustelisivat näistä asioista vanhempiensa kanssa silloin, kun nämä vielä ovat työikäisiä ja täysissä voimissaan, ja keskustelisivat linjat selviksi kun näitä ei vielä pelota, ja osaavat jotenkin vielä samaistua ruuhkavuosielämään. Silloin olisi jo hyvä alkaa totuttaa näitä tosiaan vaikka ikkunanpesuun tai kuukausisiivoojaan tms. 

Minä painottaisin tätä oman jaksamisesi miettimistä. Kun mietit, laita siihen huomattava varmuuskerroin. Aivan kuten asuntolainaa ei pidä ottaa aivan tappiin jos sen mitenkään voi välttää, ei pidä laskea omaa jaksamista sen mukaan, mitä jaksan vuoden tai kaksi, jos kaikki on kunnossa. 

Pitää ymmärtää, mitä on pelissä. Minulla tuon stressin myötä katosi lopulta perhe, yritys, ammatti, omat voimavarat eli henkinen ja fyysinen terveys, ja ehkä myös lapseni omanarvontunto. Olet kauppaamassa pikkusormea pirulle, ja kun olet puolimatkassa, takaisin kääntyminen voi olla yllättävän vaikeaa. 

Ole tiukkana tuosta ulkoisen avun hyväksymisestä. Sinuna asettaisin sen ehdoksi sille, että sinun apusi lisääntyy. Jumalakaan ei auta ihmistä, joka ei auta itseään. Miksi sinun siis pitäisi? Kun pidät selvät periaatteet, vanhusten on pienen nikottelun jälkeen helpompi hahmottaa missä mennään, ja saat enemmän myös arvostusta vaivannäöllesi kun et lähde komenneltavaksi. Saat heidät myös helpommin suostumaan välttämättömiin muutoksiin jatkossa, jos he joutuvat nyt heti harjoittelemaan sinun tottelemistasi. 

Voimia sinulle, pidä itsestäsi huolta! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on taakkana vanhemman väen kesämökit, joita he eivät ole vuosiin enää remontoineet riittävästi. Katot vuotaa, jätevesijärjestelmät puuttuu, vaarallisia lahopuita ja metsittyneitä pihoja. He odottavat meitä hoitamaan tiluksiaan kun eivät itse enää jaksa, ja ne pyynnöt on täysin julkeita tyyliin "vanhat kuuset käytiin arvioimassa, te saatte kaataa ne ensi kesänä ja pilkkoa", "teidän Pekkahan raivaa saunamökin ympäristön", "sinähän osaat suunnitella uudet kasvit pihaan". Toiselle mökille on 100 km ja toiselle 150 km, meillä on neljä lasta, eläimiä ja oma okt, jotka pitäisi myös hoitaa.

Vanhempien on vaikea ymmärtää, etteivät voi enää pitää samaa elintasoa ja omaisuutta kuin ennen, vaan nyt meidän pitäisi huolehtia siitä heidän puolestaan. Apu kulkee vain sinne suuntaan, eli meitä eivät auta, kerran tai pari vuodessa käyvät lasten synttäreillä juomassa kahvit ja siinä se. Rahaakin heillä olisi palkata oikeita tekijöitä, mutta ei, käyttävät rahansa kalliseen ruokaan, ulkomaanmatkoihin ym.

Te kai ne omaisuudet olette perimässä?

Tässä maassa alkaa olla iso ongelma mökeistä. Ongelmajätettähän noista tulee, jos rahat ei riitä eikä ostajia ole. 

Vaikea se on vanhempien kanssa keskustella aiheesta vanhemeinen ja jaksaminen, kun he kieltäytyvät puhumasta aiheesta mitään.

Ihan turha käydä monen sadan km päässä pesemässä ikkunoita ja siivoamassa viikonloppuna varsinkin jos kotona on omat pienet lapset kuten täällä aikaisemmin jollakin. Tiukka kielto ja syynä se että lapset tarvitsevat vanhempiansa kotona viikonloppuna sekä että yksinkertaisesti ei jaksa sellaista matkustus-ja siivousrumbaa työn ja oman perheen lisäksi. Kunhan vanhuksilla on ruokaa ja lääkkeitä niin pärjäävät. Ajan mittaan huomaavat siellä liassa asuessaan että ehkä kannattaisi sittenkin palkata siivooja.

Nimimerkki Itsekin olen ikääntymässä

Vierailija kirjoitti:

Vaikea se on vanhempien kanssa keskustella aiheesta vanhemeinen ja jaksaminen, kun he kieltäytyvät puhumasta aiheesta mitään.

Niin, ja siihen ei pidä suostua. Totta kai he haluavat määrätä, niinkuin muutkin uhmaikäiset. Yhtä vahingollista se on, jos sitä ei säädellä.

Pitää alusta asti opetella vastaamaan, että kaikkien avunpyyntöjen ehtona on keskustelu tilanteesta. Väsytystaistelulla minunkin jäärä isäni lopulta talttui. Ihminen tottuu, myös siihen, etteivät muutkaan anna periksi.

Ylös

Jos vanhukset eivät halua maksaa esim ateria- tai siivouspalvelusta niin yksi ratkaisu voisi olla että lapset maksavat sen mikäli on varaa tai on monta lasta jakamassa kulut. Näin vanhukset eivät voi nurista palvelun hinnasta.