Onko muita, joita ei kiinnosta matkustelu?
Onko muita 30-40 vuotiaita, joita ei matkustelu kiinnosta? En ole vuosiin käynyt ulkomailla, viimeksi vuonna 2019 opintomatkalla. Kun on paljon muita harrastuksia ja normi duunit valtion virkamiehenä 8-16 työajalla, ei matkustelu oikein olisikaan mahdollista muuta kuin kesäaikaan. Tämä yhdistettynä isohkoon omakotitaloon ja velkaan, niin mistään kahden kuukauden matkoista ei voisi puhuakaan.
En koskaan ole oikein ymmärtänyt sitä, että mistä nämä jatkuvasti matkoilla olevat repivät aikaa tähän. Keskellä talvea ollaan tyyliin kaksi kuukautta jossakin matkoilla. Miten tavallisella työssäkäyvällä pulliaisella on tuohon mahdollisuuksia?
Itse olen enemmän materian perään ja muutamia kalliita harrastuksia löytyykin.
Kommentit (87)
Kiinnostaisi, mutta pelkään ja stressaan kaikkea uutta ja olen köyhä. Uskottelen sitten itselleni etten pidä matkailusta eikä kiinnosta tippaakaan.
Lentoliikenne on ylivoimaisesti pahin ilmastonmuutoksen aiheuttaja mutta tämähän on sellainen tabu josta ei haluta puhua.
Kansat tai himomatkustajat raivostuu.
Vierailija kirjoitti:
Minua kyllä periaatteessa kiinnostaa, mutta stressaavaa se on. Ei todellakaan mitään akkujen latausta, koska en osaa vain maata tyhjänpanttina rannalla ja nauttia flegmaattisena all-inclusive hotellista.
Matkustan paljon, mutta en tykkää rantalomailusta yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas en ymmärrä ap:n kaltaisia. Itse en voisi elää ilman matkustelua, en keksi mitään syytä miksi kävisin esim töissä jos en matkustelisi sillä matkusteluun mun kaikki ylimääräinen raha menee. Toki teen pskaduunia että eipä mulla ole varaa tehdä kuin kolme matkaa/vuosi, yksi kalliimpi ja kaksi halvempaa. Tänä vuonna olen menossa jenkkeihin, bulgariaan ja kreikkaan. Töistä 38 lomapäivää/vuosi ja nuo menee suurimmaksi osaksi matkoihin, en tykkää pitää lomaa suomessa, täällä ihan tarpeeksi tulee vietettyä aikaa muutenkin. N34
Tylsä ja henkisesti köyhä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Nuorena tuli reissattua ihan tarpeeksi. Jos voisi siirtyä paikasta toiseen ilman matkustusvaihetta, ehkä sitten. Mutta lentokentät ja odottelu ei enää innosta. En kaipaa matkustelua ollenkaan.
No eihän siellä lentokentällä kauan mene aikaa ellei lento ole myöhässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas en ymmärrä ap:n kaltaisia. Itse en voisi elää ilman matkustelua, en keksi mitään syytä miksi kävisin esim töissä jos en matkustelisi sillä matkusteluun mun kaikki ylimääräinen raha menee. Toki teen pskaduunia että eipä mulla ole varaa tehdä kuin kolme matkaa/vuosi, yksi kalliimpi ja kaksi halvempaa. Tänä vuonna olen menossa jenkkeihin, bulgariaan ja kreikkaan. Töistä 38 lomapäivää/vuosi ja nuo menee suurimmaksi osaksi matkoihin, en tykkää pitää lomaa suomessa, täällä ihan tarpeeksi tulee vietettyä aikaa muutenkin. N34
Tylsä ja henkisesti köyhä ihminen.
Minä en juurikaan matkusta vaan makaan vaan sohvalla telkkaria katsellen. Taidan olla vielä tylsempi ja henkisesti köyhempi ihminen.
Mun mies ei suuremmin välitä matkustelusta. Silloin joskus kun on jossain ollut minun tai kaveriporukkansa kanssa, kotiin tulleessa huokaa, että "onpa kotona niin paljon kivempaa" ja paremmat puitteet ja hienomman maisemat.
Totta, asutaan mukavasti kansallismaiseman keskellä, mutta mulle se pointti on vaihtelu. Kyllästyn hienoonkin maisemaan ja mukavimpiinkin puitteisiin, jos ne on ne samat päivästä toiseen.
Tämä meidän eroavaisuutemme tässä asiassa ei haittaa. Reissaan omilla rahoillani ja osaan mennä matkoille yksin ja omien kavereideni kanssa. Eikä tarvitse miettiä, kukaa katsoo talon perään ja hoitaa koiran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
uusi ja erilainen ruoka, erilainen kulttuuri, uudet paikat, jännitävä seikkailu (jos siihen antaa itselleen mahdollisuuden)
Nämä on juuri ne pääsyyt , mikdi matkustaminen ei kiinnosta minua. En lisäksi pidä pahoista hajuista ja ruokarajoitteet tekee ruokailusta hankalaa. En pidä myöskään liasta ja mikrobeista.
+ olisit ihan kamalaa matkaseuraa muille noiden rajoitteidesi vuoksi.
Sama kuin monella muulla, aikanaan tuli reissattua sekä työn että vapaa-ajan puitteissa, sekä kaukana että lähellä. Nyt nautin kotonaolosta ja suomalaisista olosuhteista. Ulkomailla on yleensä kaikki paljon huonommin ja ihmisiin ei voi luottaa. Valitettavasti näin se vaan on.

No mikä siellä on paljon huonommin tarkalleen?

Riippuu matkustuskohteesta. Yleensä suosituissa kohteissa on varjopuolia, joilta välttyy kun valitsee kalliimman kohteen. Itseä ei saisi kirveelläkään Turkkiin tai Egyptiin, koska tietyt piirteet häiritsevät liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Sama kuin monella muulla, aikanaan tuli reissattua sekä työn että vapaa-ajan puitteissa, sekä kaukana että lähellä. Nyt nautin kotonaolosta ja suomalaisista olosuhteista. Ulkomailla on yleensä kaikki paljon huonommin ja ihmisiin ei voi luottaa. Valitettavasti näin se vaan on.
Hyvä sää ja hyvä ruoka ei kyllä kuulosta huonommalta.

No mikä asia on huonommin esim. vaikkapa Kööpenhaminassa, Torontossa tai Mauritiuksella?
Ei kai siinä sen kummempaa syytä ole kuin muissakaan mielenkiinnon kohteista. Toiset seuraa intohimoisesti urheilua, toiset ei.
Matkustin ennen ihan omaksi ilokseni. En somettanut, en juuri kuvannut. Uudet paikat ja ihmiset ja elämykset olivat vain jännittäviä. Onnistumisen kokemuksia sai ongelmatilanteiden ratkomisesta kuten vaikka löytäessäni itseni vahingossa yksin ja ilman paikallista rahaa Venäjän rajalta keskeltä maaseutua.
Nykyään en ehkä jaksaisi. On vielä kokonaisia maanosia jotka kiinnostaisivat, mutta matkustelun rajoittavia tekijöitä on nykyään kaikenlainen ylimääräinen vaiva kuten viisumit, pitkät lennot, huono julkinen liikenne... Ja joo keksin ylimääräiselle rahalle muutakin käyttöä vaikka en tavarahamstraaja olekaan. Käyn ihan mielellään lyhyellä kaupunkilomalla jossain Euroopassa koska tykkään kaupungeista, historiasta ja museoissa pyörimisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kuin monella muulla, aikanaan tuli reissattua sekä työn että vapaa-ajan puitteissa, sekä kaukana että lähellä. Nyt nautin kotonaolosta ja suomalaisista olosuhteista. Ulkomailla on yleensä kaikki paljon huonommin ja ihmisiin ei voi luottaa. Valitettavasti näin se vaan on.
No mikä siellä on paljon huonommin tarkalleen?
Odotan vastausta innolla. EI täällä Italiassa ainakaan kovin paskaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
uusi ja erilainen ruoka, erilainen kulttuuri, uudet paikat, jännitävä seikkailu (jos siihen antaa itselleen mahdollisuuden)
Nämä on juuri ne pääsyyt , mikdi matkustaminen ei kiinnosta minua. En lisäksi pidä pahoista hajuista ja ruokarajoitteet tekee ruokailusta hankalaa. En pidä myöskään liasta ja mikrobeista.
+ olisit ihan kamalaa matkaseuraa muille noiden rajoitteidesi vuoksi.
Ja sinä minulle. Siksi en lähdekään kanssasi matkalle vaikka siitä maksettaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kuin monella muulla, aikanaan tuli reissattua sekä työn että vapaa-ajan puitteissa, sekä kaukana että lähellä. Nyt nautin kotonaolosta ja suomalaisista olosuhteista. Ulkomailla on yleensä kaikki paljon huonommin ja ihmisiin ei voi luottaa. Valitettavasti näin se vaan on.
Hyvä sää ja hyvä ruoka ei kyllä kuulosta huonommalta.
Mitä kukakin pitää hyvänä ruokana ja hyvänä säänä.
Ei kiinnosta enää matkustelu. Tullut patalaiskaksi. En käy edes mökillä enää, viihdyn kotona.
M. Ulkomailla on yleensä kaikki paljon huonommin ja ihmisiin ei voi luottaa. Valitettavasti näin se vaan on.[/quote]
No mikä siellä on paljon huonommin tarkalleen? [/quote]
Odotan vastausta innolla. EI täällä Italiassa ainakaan kovin paskaa ole. [/quote]
1. N atsien perilliset vallassa
2. Italialaiset
3. Kor rup tio
4. Va rkaat
5. Ma fia
6. Kuivuus
7. Välinpitämättömyys ympäristöstä
8.Välinpitämättömyys säännöistä
9 P akol aiset
10 likaisuus ja yleinen siivottomuus
Eipä suuresti kiinnosta. Moottoripyörällä voisi ehkä lähteä vielä pidemmälle reissulle, mutta lentäminen ottaa päähän. Kai sitä rouvan ja lasten kanssa tarttee jonnekin lähteä kuitenkin.