IL: Sini Ariel kertoi sukupuolia olevan kaksi. Someraivo repesi
Kommentit (9493)
Vierailija kirjoitti:
Biologisia sukupuolia on kaksi plus harvinaiset intersukupuoliset. Se on faktaa. Mikään kitinä ja kiukuttelu ei sitä muuta. Oma kokemus on sitten toinen. Valtaosalla se on oman sukupuolen mukainen, vähän enemmän tai vähemmän stereotyyppisesti. Sitten on pieni porukka, jotka kokevat identiteetin olevan jotain väliltä tai kumpaakin vuoron perään tai pelkästään sitä vastakkaista biologiaan nähden.
Ongelma on myös leikkaukset. Yhä useampi on mielenterveysongelmissa vaatiessaan hoitoja ja mielenterveyden kartoitus on jo loukkaus. Sitten kun leikkaus on tehty, mielenterveys on edelleen heikossa jamassa ja yhä useampi haluaisikin palata vanhaan sukupuoleen. Koko tämän asian ympärillä on porukka ihan sekaisin ja ei voida puhua asioista asioina. Ken on varma vaihdostaan, mielenterveys kunnossa, niin siitä vaan vaihtoon. Muuten voitaisiin lopettaa asian normalisointi, koska noin isot lääketieteelliset interventiot ei ole mielekkäitä lähtökohtaisesti. Pääasia, että ihmiset voivat hyvin. Leikkaaminen ei lisää monesti hyvinvointia.
Ja sä koet tarpeelliseksi tätä nyt sit kertoa silloin tällöin somessa?
Pidätkö sä ihmisiä ihan idiootteina? Sini ainakin tuntuu pitävän, koska hänen tulee tämä asia kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilöt jotka eivät ole 20 vuoteen mitään puhuneet ja julkaisseet someen biologiasta, ovat alkaneet yhtäkkiä muistelemaan yläasteen biologian tunteja ja ryhtyneet googlailemaan wikipediasta ja muualta, että mitä se biologia oikein sanoikaan sukupuolesta, kun haluna on ollut päästä potkimaan transsukupuolisia. Ja nyt kirjoitetaan spontaanisti kommentteja aiheesta ja julkaistaan kansalaisbiologien omia luentoja sukupuolesta vaikka kukaan ei ole heiltä mitään kysynyt! Ainut motivaatio jokaikisellä on transfobia.
Fobia on määritelty ilmeisesti uudelleen. Tuskin kukaan panikoi ja ahdistuu transsukupuolisista.
Mikä sitten lienee erimieltäolevien fobia. Sitä tuntuu varsinkin aktivistipiireissä liikkuvan kun koitetaan jo etukäteen pakottaa kaikki potentiaalisesti erimieltä olevat olemaan ikuisesti hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Konservatiivit haluavat takaisin aikaan jolloim sukupuoli ei ollut sosiaalinen konstruktio ja määritelmä.
Ihminen on keksinyt lentokoneen ja käynyt kuussa. Pystymme kaikkeen. Myös faktaa voi muuttaa. Se riippuu asenteista. Voinhan minäkin päättää, että tästä eteenpäin kutsun pöytää tuoliksi. Kun tarpeeksi moni alkaa kutsua pöytää tuoliksi, lopulta siitä tulee sosiaalinen normi.
Ei tässä ole mitään ihmeellistä. Voimme esimerkiksi päättää, että sukupuolella ei ole mitään tekemistä kromosomien kanssa.
Mutta miksi ihmeessä me tekisimme sen? Miksi tämä asia pitää muuttaa? Sukupuoli on biologinen asia. Tunteet ovat pikemmin neurologinen tai psykologinen tai hormonaalinen asia. Ihmisen tunteilla ei ole rajaa. Hän voi tuntea olonsa koiraksi, avaruusolennoksi tai vaikka jäätelökakuksi. Mutta kun katsomme mistä hänet on tehty saadaan lähestulkoon aina selville mikä hän on.
Voimme lopettaa koko lääketieteen ja biologian. Samako se, koska kaikki voidaan nimetä ja kuvitella miksi tahansa. Kasvain on vain kauneuspilkku, kaljuus on vain jalanpohja päässä. Kissanpentu on vain karvainen ihmisvauva.
Ihmiset haluavat takaisin ajan, jolloin sanoilla oli yhteisesti sovittu merkitys, eikä häilyvä merkitys riippuen sitä käyttävästä ihmisestä puhumatta tämän tunnetiloista.
Jos keho ja olo tuntuu väärältä, niin olo on väärässä. Keho on aina oikea. Aina. Vääriä kehoja ei ole. Kaikki kehot ovat oikeita. Toisissa saattaa olla tosin joku patologia. Joskus se on mielenhallinassa ja kyvyssä hyväksyä se keho mihin on syntynyt.
Tämä on todella yleinen ongelma nykyisin. Haluttaisiin olla kauniita, laihoja, toista sukupuolta, toista lajiketta, pidempiä jne. He jotka kykenevät leikkaavat sitten itseään siihen muotoon mitä päässään kuvittelevat haluavansa olla.
Onko tää Sini Ariel transnainen?
Ulkonäkö miehinen ja toi feikkinimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologisia sukupuolia on kaksi plus harvinaiset intersukupuoliset. Se on faktaa. Mikään kitinä ja kiukuttelu ei sitä muuta. Oma kokemus on sitten toinen. Valtaosalla se on oman sukupuolen mukainen, vähän enemmän tai vähemmän stereotyyppisesti. Sitten on pieni porukka, jotka kokevat identiteetin olevan jotain väliltä tai kumpaakin vuoron perään tai pelkästään sitä vastakkaista biologiaan nähden.
Ongelma on myös leikkaukset. Yhä useampi on mielenterveysongelmissa vaatiessaan hoitoja ja mielenterveyden kartoitus on jo loukkaus. Sitten kun leikkaus on tehty, mielenterveys on edelleen heikossa jamassa ja yhä useampi haluaisikin palata vanhaan sukupuoleen. Koko tämän asian ympärillä on porukka ihan sekaisin ja ei voida puhua asioista asioina. Ken on varma vaihdostaan, mielenterveys kunnossa, niin siitä vaan vaihtoon. Muuten voitaisiin lopettaa asian normalisointi, koska noin isot lääketieteelliset interventiot ei ole mielekkäitä lähtökohtaisesti. Pääasia, että ihmiset voivat hyvin. Leikkaaminen ei lisää monesti hyvinvointia.
Ja sä koet tarpeelliseksi tätä nyt sit kertoa silloin tällöin somessa?
Pidätkö sä ihmisiä ihan idiootteina? Sini ainakin tuntuu pitävän, koska hänen tulee tämä asia kertoa.
Enemmän pidän sellaista ihmistä dioottina joka jaksaa raivota selvän tieteellisen faktan äänensanomisesta, kerta toisensa jälkeen ja aina vaan isommalla metelillä.
Vähän kuin olisi palattu jonnekin keskiajalle jolloin kirkko raivosi niille jotka koitti selittää heidän tarjoamiaan totuuksia vastaan esim. tieteen perusteella.
Päivi Räsänen kun oikeana lääkärinä iski samat faktat pöytään, niin mammat eros kirkosta.
Miksi Sinin sanomana asia puolustettavissa oleva?
Vierailija kirjoitti:
Onko tää Sini Ariel transnainen?
Ulkonäkö miehinen ja toi feikkinimi.
No minkäs teet.
Olkoon minun puolestani mikä hyvänsä, ei paljon päiväjärjestystäni hetkauta tommoset.
Näyttäkää mulle yksikin trans, jolle tämä Sinin ulostulofaktoista olisi uutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologisia sukupuolia on kaksi plus harvinaiset intersukupuoliset. Se on faktaa. Mikään kitinä ja kiukuttelu ei sitä muuta. Oma kokemus on sitten toinen. Valtaosalla se on oman sukupuolen mukainen, vähän enemmän tai vähemmän stereotyyppisesti. Sitten on pieni porukka, jotka kokevat identiteetin olevan jotain väliltä tai kumpaakin vuoron perään tai pelkästään sitä vastakkaista biologiaan nähden.
Ongelma on myös leikkaukset. Yhä useampi on mielenterveysongelmissa vaatiessaan hoitoja ja mielenterveyden kartoitus on jo loukkaus. Sitten kun leikkaus on tehty, mielenterveys on edelleen heikossa jamassa ja yhä useampi haluaisikin palata vanhaan sukupuoleen. Koko tämän asian ympärillä on porukka ihan sekaisin ja ei voida puhua asioista asioina. Ken on varma vaihdostaan, mielenterveys kunnossa, niin siitä vaan vaihtoon. Muuten voitaisiin lopettaa asian normalisointi, koska noin isot lääketieteelliset interventiot ei ole mielekkäitä lähtökohtaisesti. Pääasia, että ihmiset voivat hyvin. Leikkaaminen ei lisää monesti hyvinvointia.
Ja sä koet tarpeelliseksi tätä nyt sit kertoa silloin tällöin somessa?
Pidätkö sä ihmisiä ihan idiootteina? Sini ainakin tuntuu pitävän, koska hänen tulee tämä asia kertoa.
Enemmän pidän sellaista ihmistä dioottina joka jaksaa raivota selvän tieteellisen faktan äänensanomisesta, kerta toisensa jälkeen ja aina vaan isommalla metelillä.
Vähän kuin olisi palattu jonnekin keskiajalle jolloin kirkko raivosi niille jotka koitti selittää heidän tarjoamiaan totuuksia vastaan esim. tieteen perusteella.
Kun sen tieteellisen faktan tyrkyttämiselle ei ole mitään järkiperäistä syytä. Ihan ohimennen taas nyt tässä totean, että.

Minä pidän. Ja perustan se siihen mitä kaikkea transihmiset vaikuttavat kirjoittavan asiasta. Porukka on oikeasti ihan sekaisin. 90% näistä transtyypeistä taitaa olla alle 20 vuotiata? Mitä se kertoo? Ettei kaikki ole biologista vaan lähinnä mielenterveydellinen ongelma. Se on asia, jota kukaan heistä ei halua kuulla. Koska eihän se ole kivaa, kun joku sanoo, että on sekaisin ja tarvitsen päänsisäistä hoitoa, et kirurgia tai hormooneja.
Kun ihminen hyväksyy sen, että on syntynyt sen näköiseksi mitä on, hän ei enää halua leikkauksia. Mutta sitä nämä tyypit eivät halua. Viimeinen asia mitä he haluavat on hyväksyä, että he saivat geenilotossa ne geenit ja ulkoinen lopputulos oli mitä oli. Kuhmuraa siellä ja patturaa täällä. Pitää olla tyytyväinen ettei ole saanut kasvaimia.
Vaatteita saa jokainen käyttää juuri sellaisia kun haluaa. Meikata tai olla meikkaamatta voi niin paljon kun haluaa. Voit jopa kutsua itseäsi lähes miksi haluat.
Vierailija kirjoitti:
Transihmisten mielestä vain heidän mielipiteet ovat faktoja, ja kaikki muut ovat väärässä. Vain sateenkaari ihmiset saavat sanoa ja ilmoittaa suureen ääneen mielipiteensä, mutta muut eivät saa.
N.21
Se oli jo vuosikausia sitten tiedossa mitä siitä seuraa kun annetaan noille hörhöille lisää siimaa. Nyt friikit hyppii normaalien silmille.
Vierailija kirjoitti:
"Myös somevaikuttaja Henny Harjusola on ottanut kantaa Ariellin kirjoituksiin omissa Instagramin tarinoissaan.
Mua hirvittää se fakta, että sulla on Sini lapsia. Me voidaan keskustella kromosomeista kyllä mielellään, enkä usko että yksikään transsukupuolinen henkilö olisi kromosomejaan kieltänyt. Kaikilla meillä ne kuitenkin on. Sultakin voi Sini löytyä XY-pari! Ootko ikinä testannu asiaa?"
Typerä kommentti. Intersukupuolisuus on täysin eri asia kuin transsukupuolisuus. Ja että transsukupuoliset eivät ole kromosomejaan kieltäneet? No ehkä eivät, mutta kieltävät olevansa sitä biologista sukupuolta mitä ovat. Arvostan niitä transihmisiä jotka ovat rehellisiä itselleen ja muille eivätkä vaadi muita leikkimään että miehestä voi oikeasti tulla nainen.
Jos Henny jotain asiasta ymmärtäisi, tajuaisi hän että "sulla on Sini lapsia" ja "Sultakin voi Sini löytyä XY-pari!" sulkee toisensa pois. Synnyttänyt nainen on kromosomeiltaan vahvistetusti XX.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologisia sukupuolia on kaksi plus harvinaiset intersukupuoliset. Se on faktaa. Mikään kitinä ja kiukuttelu ei sitä muuta. Oma kokemus on sitten toinen. Valtaosalla se on oman sukupuolen mukainen, vähän enemmän tai vähemmän stereotyyppisesti. Sitten on pieni porukka, jotka kokevat identiteetin olevan jotain väliltä tai kumpaakin vuoron perään tai pelkästään sitä vastakkaista biologiaan nähden.
Ongelma on myös leikkaukset. Yhä useampi on mielenterveysongelmissa vaatiessaan hoitoja ja mielenterveyden kartoitus on jo loukkaus. Sitten kun leikkaus on tehty, mielenterveys on edelleen heikossa jamassa ja yhä useampi haluaisikin palata vanhaan sukupuoleen. Koko tämän asian ympärillä on porukka ihan sekaisin ja ei voida puhua asioista asioina. Ken on varma vaihdostaan, mielenterveys kunnossa, niin siitä vaan vaihtoon. Muuten voitaisiin lopettaa asian normalisointi, koska noin isot lääketieteelliset interventiot ei ole mielekkäitä lähtökohtaisesti. Pääasia, että ihmiset voivat hyvin. Leikkaaminen ei lisää monesti hyvinvointia.
Ja sä koet tarpeelliseksi tätä nyt sit kertoa silloin tällöin somessa?
Pidätkö sä ihmisiä ihan idiootteina? Sini ainakin tuntuu pitävän, koska hänen tulee tämä asia kertoa.
Enemmän pidän sellaista ihmistä dioottina joka jaksaa raivota selvän tieteellisen faktan äänensanomisesta, kerta toisensa jälkeen ja aina vaan isommalla metelillä.
Vähän kuin olisi palattu jonnekin keskiajalle jolloin kirkko raivosi niille jotka koitti selittää heidän tarjoamiaan totuuksia vastaan esim. tieteen perusteella.
Kun sen tieteellisen faktan tyrkyttämiselle ei ole mitään järkiperäistä syytä. Ihan ohimennen taas nyt tässä totean, että.
Miksi ei olisi? Ihan liian monella on jäänyt biologian tunnit välistä. Hyvä, että asioita kerrataan ihmisille, ettei jää kenelläkään epäselväksi.
Ai no siinä tapauksessa: sukupuolia on vain kaksi.
Olkaa raivoisat ja närkästykää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologisia sukupuolia on kaksi plus harvinaiset intersukupuoliset. Se on faktaa. Mikään kitinä ja kiukuttelu ei sitä muuta. Oma kokemus on sitten toinen. Valtaosalla se on oman sukupuolen mukainen, vähän enemmän tai vähemmän stereotyyppisesti. Sitten on pieni porukka, jotka kokevat identiteetin olevan jotain väliltä tai kumpaakin vuoron perään tai pelkästään sitä vastakkaista biologiaan nähden.
Ongelma on myös leikkaukset. Yhä useampi on mielenterveysongelmissa vaatiessaan hoitoja ja mielenterveyden kartoitus on jo loukkaus. Sitten kun leikkaus on tehty, mielenterveys on edelleen heikossa jamassa ja yhä useampi haluaisikin palata vanhaan sukupuoleen. Koko tämän asian ympärillä on porukka ihan sekaisin ja ei voida puhua asioista asioina. Ken on varma vaihdostaan, mielenterveys kunnossa, niin siitä vaan vaihtoon. Muuten voitaisiin lopettaa asian normalisointi, koska noin isot lääketieteelliset interventiot ei ole mielekkäitä lähtökohtaisesti. Pääasia, että ihmiset voivat hyvin. Leikkaaminen ei lisää monesti hyvinvointia.
Ja sä koet tarpeelliseksi tätä nyt sit kertoa silloin tällöin somessa?
Pidätkö sä ihmisiä ihan idiootteina? Sini ainakin tuntuu pitävän, koska hänen tulee tämä asia kertoa.
Enemmän pidän sellaista ihmistä dioottina joka jaksaa raivota selvän tieteellisen faktan äänensanomisesta, kerta toisensa jälkeen ja aina vaan isommalla metelillä.
Vähän kuin olisi palattu jonnekin keskiajalle jolloin kirkko raivosi niille jotka koitti selittää heidän tarjoamiaan totuuksia vastaan esim. tieteen perusteella.
Mielestäni tässä on asetelma päinvastoin.
Niin no tiede on määrittänyt sukupuoli-identiteettejä, eli sukupuolia, olevan kymmeniä. Tähän ei auta mikään määrä persuitkua. Fakta on fakta vaikka se apukoululaista harmittaisikin.
Antaa niiden raivoajien raivota.
Vierailija kirjoitti:
Transihmisten mielestä vain heidän mielipiteet ovat faktoja, ja kaikki muut ovat väärässä. Vain sateenkaari ihmiset saavat sanoa ja ilmoittaa suureen ääneen mielipiteensä, mutta muut eivät saa.
N.21
Sukupuoli ei ole mielipideasia.
Sukupuolta kaksi;
kadun puolta suksi...
Nevöhööd...