Muita jotka luopuvat toukokuussa koirasta pakkorekisteriönnin vuoksi
Kommentit (77)
En luovu enkä myöskään rekisteröi. Se siitä.
Se, joka ei koiransa kakkoja kerää, on vastuussa koiravihamielisesta ilmapiiristä, josta kärsivät kaikki koirat ja koiranomistajat. Myös me tunnolliset.
P.S. Yhtä lailla saatan sanoa jonkun sipsipussin heittäjälle: " Mitä sä just teit!?" Ääliöitä on maailma täynnä. Onneksi itse ei tarvitse olla.
Hyvähän tuo vain on.
Hevoseläimet ovat olleet rekisterissä jo vuosia, ja pari vuotta sitten piti rekistereidä pitopaikatkin.
Kun varsa rekisteröidään, hevosjalostusliitosta oikeasti tulee virkailija katsomaan sitä, ja kirjoihin merkitään niiden väri ja muut ulkoiset tuntomerkit, sekä sirun numero. Siitä otetaan myös dna-testit, joilla varmistetaan että se on niistä vanhemmista joista sen väitetään olevan.
Koko homma maksaa useamman satasen, joten ehkä tuo koirien parinkympin maksu on ihan ok.
Suomessa on ihan liikaa koiria. Syövät valtavasti lihaa ja kakkoja joka puolella, kun kaikki ei kerää. Lisäksi niihin menee liikaa rahaa niillä, jotka muutenkin ovat vähävaraisia. Panostakaa mieluummin ihmissuhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on ihan liikaa koiria. Syövät valtavasti lihaa ja kakkoja joka puolella, kun kaikki ei kerää. Lisäksi niihin menee liikaa rahaa niillä, jotka muutenkin ovat vähävaraisia. Panostakaa mieluummin ihmissuhteisiin.
Sun ihmissuhteesi siis ilmeisesti ovat maksullisia. Minun ei. Silti koira on paras, luotettavin ja uskollisin kumppani. Ei kuulu kenellekään muulle paljonko mulla menee rahaa sen ruokintaan ja hoitoon, on joka pennin arvoinen. Tohon rekisteröintiin en silti lähde, se ei ole mitään muuta kuin turhaa rahastusta.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on ihan liikaa koiria. Syövät valtavasti lihaa ja kakkoja joka puolella, kun kaikki ei kerää. Lisäksi niihin menee liikaa rahaa niillä, jotka muutenkin ovat vähävaraisia. Panostakaa mieluummin ihmissuhteisiin.
Ihmissuhteet ei avaudu kaikille, ja suhteellisesti enemmän on juuri lemmikkien omistajissa.
V*tuttaakohan noita rekisterinlaatijoita se kun eivät tietosuojalain takia voineet hyödyntää Kennelliiton rekisteriä. Siksi laittoivat maksulliseksi tuon rekisteröinnin, pikkuisen työläämpää tehdä uus rekisteri kuin ottaa tiedot jo olemassa olevasta.
Juu en luovu koirasta enkä rekisteröi uudestaan. Uhkailkoot kuinka paljon hyvänsä, ei kiinnosta.
Ja sitä paitsi, mistä ne edes tietää että meillä on koira?
Mikä ihmeen oikeus ihmisellä on siruttaa eläimiä?
Rekisteröinnin ja veron ymmärrän, mutta en sirutusta. Kammottavaa dystooppista toimintaa. Toivottavasti jokainen siruttaja saa rangaistuksensa jo tässä elämässä.
Seuraavaksi nämä hullut haluavat siruttaa kaikki ihmiset, tulette näkemään. Ensin testataan koirilla kansalaisten tottelevaisuutta. Älkää siis totelko.
Tuntuu hassulta siruttaa 10v sekarotuinen koira, mutta pakkohan se on.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että rakkien pitoon puututaan!!!
Samaa mieltä että koiravero myös saatava takaisin. Paskovat tienvieret pilalle.
Sut pitäisi viedä piikille mätisäkki.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki paskatykit lopetettava
Sinä voisit olla ensimmäisenä jonossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio rekisteröidä. Aika epätodennäköistä, että koskaan siitä jää kiinni. Jos jää, niin maksan sitten sakot ja jatkan koiraa rekisteröimättä.
Omistaja viedään piikille jos jää kiinni
Ihanaa 👏! Siinä hoituu monen ihmisen ongelmat, mutta mites ne koirat sitten?
Pakko jos sosku ei maksa sitä kymppiä. Menetän siinä lähes sixpäkin olutta muuten.
Vierailija kirjoitti:
Se, joka ei koiransa kakkoja kerää, on vastuussa koiravihamielisesta ilmapiiristä, josta kärsivät kaikki koirat ja koiranomistajat. Myös me tunnolliset.
P.S. Yhtä lailla saatan sanoa jonkun sipsipussin heittäjälle: " Mitä sä just teit!?" Ääliöitä on maailma täynnä. Onneksi itse ei tarvitse olla.
Tää kuulostaa ihan järkevältä, mutta todellisuudessa jos joku on koiravihamielinen tuon takia (tai oikeastaan minkään takia), niin se kertoo enemmän vähä-älyisyydestä. Niiden pitäisi vihata ihmisiä, ei koiria ja kaikki jotka lässyttää kuluista, päästöistä tai mitä nyt ikinä keksittekään, niin katsokaa peiliin ja miettikää hetki mitä tuli just sanottua ja pohtikaa, että olenkohan vähän tyhmä, jos et itse keksinyt vastausta niin voi auttaa, olet. Yhtäkään järkevää perustelua en ole vielä lukenut ikinä missään, miksi joku vihaa koiria tai kissoja. PS. Kissaihmiset, jos pidätte kissoista niin ei koiria tarvitse tai oikeastaan edes voi vihata. Jos siis oikeasti pitää eläimistä. Ei niitä rakastaa tarvitse, mutta ei vihatakaan.
Mitä tuohon rekisteröintiin vaaditaan? Ystävä jätti mulle koiransa hoitoon vuosia sitten ja täällä se on edelleen. Kaveri päihdekoukussa eikä siitä ole kuulunut mitään pariin vuoteen ainakaan. Mutta en mä tiedä tosta koirasta muuta kuin nimen.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että rakkien pitoon puututaan!!!
Samaa mieltä että koiravero myös saatava takaisin. Paskovat tienvieret pilalle.
Koiran omistajana olen samaa mieltä. Koiravarolla jokainen kunta voisi olla velvoitettu hankkimaan kakkaroskiksia katujen varsille ja koirapuiston/uimarannan/hiihtoladun. Odotan kovasti näitä uudistuksia. Mutta vielä enemmän odotan sitä, että myös kissoista aletaan väluttämään ja nekin pitää siruttaa ja rekisteröidä. Sen jälkeen on helppo puuttua kissaongelmaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki paskatykit lopetettava
Sut mukaan lukien, samalla lailla sulla se tavara suolesta tulee..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koiravero vielä!!!
Tonni per vuosi olisi hyvä tasaraha mokomista mölytoosista
No jost tuolle kaistalle lähdetään, niin lapsista sitten kymppitonnin vero per nuppi. Vähintäänkin kohtuullista niiden aiheuttamasta meluhaitasta.
Syötän paskas sulle kun tunnut siitä niin tykkäävän. Sitten annan piikin sinulle ja rakilles.