Pettämistä avioliitossa kutsutaan myös aviorikokseksi
..Ja myös muussa parisuhteessa, jossa ollaan sovittu uskollisuudesta, on pettäminen rikos kumppania kohtaan.
Kun ollaan sovittu, että ollaan uskollisia parisuhteessa, on pettäminen toisen ihmisen kanssa rikos kumppania kohtaan ja sen tulisi olla myös rangaistava rikos, mikäli asiaa ei tunnusteta ja soviteta kohtuullisen lyhyessä ajassa.
Kumppaninsa pettäminen on paljon enemmän, pahempaa, kuin vain huonoa käytöstä.
Pettämisen pitäisi olla rangaistava rikos silloin kun sitä ei ole tunnustanut itse kohtuullisessa ajassa ja siitä jää kiinni. Silloin ei voida puhua enää virheestä, jota katuu ja jonka haluaa selvittää ja sovittaa kumppaninsa kanssa, vaan tahallisesta asian pimittämisestä toiselta ja rikoksesta häntä vastaan, joka vain jatkuu niin kauan kuin rikos salataan.
Aviopuolison tulee saada tietää totuus pian ja tehdä sen mukaiset päätökset omassa elämässä. Salaamalla on viety toiselta päätösvalta omasta elämästä.
Avioliitosta tulee saada halutessaan erota, kun puoliso ei ole sitoutunut vaimoonsa/mieheensä, vaan on häpäisty pyhä avioliitto haluten tuoda kolmas osapuoli sitä rikkomaan.
Myös muunlaisissa parisuhteissa olevilla pitäisi olla oikeus tietää monenko kanssa toinen jaetaan ja saada tehdä sen mukaiset johtopäätökset.
Monenlaista huijaamista pidetään rikollisena. Huijauksesta siinäkin on kyse, kun huijataan puolisoa, että oltaisiin uskollisia, kuten ollaan sovittu ja mikä on parisuhteessa ensisijaisen tärkeää.
Suhteen laatu ei ole tosiasiassa pettämisen jälkeen enää sama, tunnustettaisiimpa rikos tai ei.
Tunnustamisen helpottamiseksi, voidaan siitä armahtaa ilman maallista rangaistusta, kun rikos on tunnustettu ja selvitetty kohtuullisen lyhyessä ajassa puolisonsa kanssa ja annettu hänen reilusti tehdä omat ratkaisunsa, eikä otettu päätösvaltaa toisen elämästä ja valinnoista valehdellen, että oltaisiin uskollisia, kuten ollaan luvattu ja mikä on ensiarvoisen tärkeää parisuhteessa.
Tällainen käytäntö edistäisi yleisesti rehellisyyttä, sekä reiluutta petettyä osapuolta kohtaan. Kun pettäminen tunnustetaan ja sovitellaan mahdollisimman pian, sen paljastuminen myös rikkoo toista vähemmän, kuin että pettäminen paljastuisi vasta vuosien päästä ja välissä olisi pakotettu toinen elämään parisuhteessa, joka olikin kahden välisenä vain kulissia. Nopea tunnustus, katumus ja sovitus on parantaa anteeksiannon ja -saamisen mahdollisuutta ja virheestä huolimatta suhteen jatkamista helpottaa se, kun voi luottaa siihen että puoliso tunnustaa virheensä, katuu niitä, hänellä on omatunto, joka ei salli pitää tällaista asiaa sisällään ja tuntee elämisen sen kanssa olevan vaikeaa, vaan haluaa olla avoin ja rehellinen puolisolleen, vaikka toimikin typerällä ja itsekkäällä tavalla. Ilman tekonsa tunnustamista ei voi olla aitoa tekonsa ymmärtämistä ja katumista ja myös rakkaus puolisoaan kohtaan joutuu kyseenalaiseen valoon. Puolison pitää antaa tietää tositilanne tärkeän sovitun asian rikkoutuessa ja tehdä ratkaisunsa todelliseen tilanteeseen perustuen, ei valhekuvaan. Vain anteeksi pyytämällä voi saada tekonsa anteeksi ihmiseltä, jota vastaan rikkonut ja päästä itsekin ehjempänä asiassa eteenpäin. Vastoinkäymisen jälkeen suhde voi jatkua entistä vahvempana. Voidaan jopa hakeutua tarvittaessa parisuhdeneuvontaan, mitä on aikaisemmin turhaan karsastettu.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tulisi toimia tilanteessa, jossa toinen puolisoista on kieltäytynyt seksistä vuosikausia ja ajanut puolisonsa aviorikokseen? Eikö se seksistä kieltäytyjä ole syyllisempi? Tässä tarkoitan sitä, kun ei enää toinen kiinnosta ja ei huvita, en sairautta, jolloin ei pysty.
Ero on aina hyvä vahihtoehto, jos itse ei voi suhteessa hyvin eikä toinen näe mitään korjattavaa.
Pitäisikö avioerosta säätää rangaistus? Kristitty ei voi erota kuin aviorikokseen vuoksi tai jos on naimisissa ei-uskovan kanssa ja tämä tahtoo erota, silloin kristitty voi erota.
Jokainen avioituva pari voi tehdä halutessaan kahdenkeskisen sopimuksen, jossa määritellään rangaistukset ihan mistä asiasta tahansa. Oikeuslaitokset on jo nyt täynnä oikeiden rikosten takia, joten pettämiset voi jokainen hoitaa miten haluaa.
Perheen kunnioittaminen vähentäisi muitakin rikoksia. Ei välttämättä aviorikoksesta rankaiseminen, mutta sen tunnustaminen, että perhe on tärkeä. Arvojen puutteesta kärsii koko yhteiskunta.
Niin? Jokainen pari voi sopia noista ihan kahden kesken. Sopia voi esimerkiksi niin, että pettänyt osapuoli laittaa lehteen puolisolleen anteeksipyyntöilmoituksen.

Ei tarvitse laittaa lehteen ilmoitusta, riittää puolisolta anteeksipyytäminen. -sama
Aviorikos ei ole rikos vaikka incelit miten haluaisi.
Vaikkei olisi avioliitossa, voi olla uskollinen, paitsi jotkut ovat avoimessa suhteessa joillakin säännöillä. Hämmentää kun nykyään joillakin on usea kumppani yhtä aikaa tai erikseen. Jotenkin se sekoittaa muutkin ihmiset. Vaikka kukin tavallaan, kunhan ei lapsia siihen sekoita, että kärsii.
Lapset kyllä kärsivät, kun erotaan liian helposti tai ei edes yritetä ratkaista ristiriitoja. Itsekkyys ei sovi avioliittoon. Molempien vanhempien pitää yrittää, toinen ei voi vain makoilla sohvalla ja kieltäytyä kaikesta vastuusta.
Ja seuraavaksiko dekriminalisoidaan avioliitossa tapahtunut raiskaus ja evätään avioliitossa elävältä naiselta abortti jos ouolido ei siihen suostu?
Sarjapettäjät eivät halua keskustella tällaisista asioisra. Avaus oli ylilyönti osittain mutta itse asiasta olisi hyvä että tulisi paljon ketjuja joissa ruoditaan asiaa.
joopajoo2 kirjoitti:
Tutkimuksen mukaan älykkäämmät pettävät keskimääräistä vähemmän.
Lähde?
Vierailija kirjoitti:
Avioliitossa on parempi antaa anteeksi avionrikkojalle kuin erota.
Muut seksisuhteet kuin miehen ja naisen välinen avioliitto ovat synnillisiä haureuden harjoittamisia.
Älä tyrkytä vähemmistön hihhuliuskontoasi.
Mun uskonnottoman vakaumukseni mukaan seksi on ilo, onni ja hieno juttu. Parempi naida kuin palaa.
Pettämistä voi kuvailla useilla ilmaisuilla. Sannika kysyi Saarikolta tv:ssä pettikö keskusta muut hallituspuolueet kun muutti kantansa toiseksi kuin mitä muut hallituspuolueet. Saarikko siihen että se oli poikkeustoimi. Tämä kyllä jää politiikan lentäväksi lauseeksi.
Aloitus on jotain psykoottista horinaa. Jollain hirveitä pinttymiä seksistä ja pahoja luottamusongelmia.
Ei yllätä, että sotkee siihen uskontoakin.
Oliko niin että ap ei tykkää seksistä?
Suomen laki ei tunnista aviorikosta. Venäjällä taas laki ei tunnista pahoinpitelyä avioliitossa. Siellä saa mätkiä puolison hengiltä eikä poliisi tai HOMO-OMOH sekaannu.
Joten menepä takaisin kotias, ap.
Vierailija kirjoitti:
Mites Sanna ja Markus..
Mitä heistä?
Sinua ja heitä koskee samat lait. Eli voit pettää niin paljon kuin haluat syyllistymättä rikokseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjältä vai mistä ap on ???
Suomen laissa ei ole mitään aviorikosta, keksii omia lakejaan, jos vielä uskoo niihin ,niin olisiko syytä hakea ammattiapua.
Suomen laissa aviorikos oli rangaistava rikos ennen vanhaan.
Jonnekin 1940-luvulle, muistaakseni. Joillekin ekspatriaateille on yllätys, että se on yhä rikos Yhdistyneissä Arabiemiraateissa. Rangaistuksia siitä tosin saa harva, koska siinä maassa myös seksuaalirikoksista tarvitaan kunnon todisteet.
Vierailija kirjoitti:
Sarjapettäjät eivät halua keskustella tällaisista asioisra. Avaus oli ylilyönti osittain mutta itse asiasta olisi hyvä että tulisi paljon ketjuja joissa ruoditaan asiaa.
Päivystävä sarjapettäjä alapeukuttaa?
Suomen laissa aviorikos oli rangaistava rikos ennen vanhaan.