EU on kieltämässä nautakarjaa, kaakaota, kahvia, palmuöljyä, soijaa, puuta, kumia, puuhiiltä ja painettuja paperituotteita
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009529934.html
Euroopan unionin alueella ei saa enää pian myydä tuotteita, jotka ovat aiheuttaneet metsäkatoa. Syynä on metsäkatoasetus, jonka hyväksymisen puolesta Euroopan parlamentti äänesti keskiviikkona selvin luvuin.
Parlamentti antoi lopullisen hyväksyntänsä asetukselle äänin 552 puolesta, 44 vastaan ja 43 tyhjää.
Uudet säännöt koskevat nautakarjaa, kaakaota, kahvia, palmuöljyä, soijaa, puuta, kumia, puuhiiltä ja painettuja paperituotteita. Kun myös jäsenmaat ovat hyväksyneet tekstin virallisesti, se julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä ja astuu voimaan 20 päivää myöhemmin.
Kommentit (306)
IS sai ihmiset raivon partaalle klikkiotsikolla. Järkikin sanoo, että totaalisena tuo päätös olisi ihan mahdoton.
"EU:ssa saa jatkossa myydä vain tuotteita, joista on annettu huolellisuusvelvoitteen mukainen vakuutus. Siinä vahvistetaan, että tuote ei ole peräisin metsäkatoalueelta eikä ole heikentänyt metsien tai korvaamattomien aarniometsien tilaa 31. joulukuuta 2020 jälkeen. Kielto ei siis koske lähtökohtaisesti mitään yksittäistä maata tai hyödykettä."
https://www.europarl.europa.eu/news/fi/press-room/20230414IPR80129/parl…
Kyllä sitä suklaata ja kahvia saa siis jatkossakin.
Vierailija kirjoitti:
Ei saa myydä puuta? Mitenkäs puurakentaminen tästä eteenpäin.
No ei betonkiaan saa enää käyttää (kalkin takia). Savesta voisi tietysti itse tehdä tiiliä, mutta niiden polttaminen vie paljon energiaa.
Pitänee asua näissä jo olemassa olevissa asunnoissa.
Lukekaa artikkelit otsikkoa pidemmälle, niin viisastutte. Mua ihan hävettää kuinka hölmöläisiä jotkut on. Massoja on niin helppoa manipuloida uskomaan kaikki mitä sanotaan.
Vierailija kirjoitti:
Pitää nauta vaihtaa sitten rasvaisempaan porsaaseen.
No se possu onkin terveellisempää.
""EU:ssa saa jatkossa myydä vain tuotteita, joista on annettu huolellisuusvelvoitteen mukainen vakuutus. Huolellisuusvelvoite edellyttää, että tuote ei ole peräisin metsäkatoalueelta eikä se ole heikentänyt metsien tai korvaamattomien aarniometsien tilaa 31. joulukuuta 2020 jälkeen.""
Tulet huomaamaan, että esim. suomessa kaikki tulee kuulumaan tuon piiriin eli käytä järkeäsi, jos lukutaitoinen olet.
Vierailija kirjoitti:
Ei saa myydä puuta? Mitenkäs puurakentaminen tästä eteenpäin.
Ehkä puu korvataan huoltovapaalla kierrätysmuovilankulla. Tuollaista jo käytetään terassilautoina ja puistonpenkeissä. Ei tarvi hoitaa mitenkään.
Tämä on ensimmäinen hyvä ympäristöpäätös EUlta. Muovipillien kieltäminen ja muovikorkkien irtoamisen estäminen pullosta on jotain aivan absurdia näpertelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttavaa ihmisten luetun ymmärtäminen kun suurin osa näyttää luulevan, että kaiken kahvin, suklaan, puun jne. myynti ollaan kyseisen asetuksen perusteella kieltämässä.
Ainakin Iltasanomien uutinen on näin muotoiltu.
Ap jätti sopivasti aloituksestaan pois IS uutisen tämän kohdan, jotta sai maksimoitua palstatyperysten öyhötyksen:
EU:ssa saa jatkossa myydä vain tuotteita, joista on annettu huolellisuusvelvoitteen mukainen vakuutus. Huolellisuusvelvoite edellyttää, että tuote ei ole peräisin metsäkatoalueelta eikä se ole heikentänyt metsien tai korvaamattomien aarniometsien tilaa 31. joulukuuta 2020 jälkeen.
No saatiinhan sillä 14 sivua sontaa taas levitykseen.
Idiotismi kukkii. Melkein hävettää olla suomalainen kun näitä ulosanteja lueskelee.
Iltapaska on varmaan tahallaan ymmärtänyt asetuksen väärin klikkien toivossa. Mistähän voisi lukea alkuperäisen asetuksen kokonaisuudessaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttavaa ihmisten luetun ymmärtäminen kun suurin osa näyttää luulevan, että kaiken kahvin, suklaan, puun jne. myynti ollaan kyseisen asetuksen perusteella kieltämässä.
Ainakin Iltasanomien uutinen on näin muotoiltu.
Ap jätti sopivasti aloituksestaan pois IS uutisen tämän kohdan, jotta sai maksimoitua palstatyperysten öyhötyksen:
EU:ssa saa jatkossa myydä vain tuotteita, joista on annettu huolellisuusvelvoitteen mukainen vakuutus. Huolellisuusvelvoite edellyttää, että tuote ei ole peräisin metsäkatoalueelta eikä se ole heikentänyt metsien tai korvaamattomien aarniometsien tilaa 31. joulukuuta 2020 jälkeen.
Ei jättänyt, tuota kohtaa ei eilen illalla ollut.
"Artikkelia täydennetty 19.4.2023 kello 23.51. Lisätty virke, jossa kerrotaan, että huolellisuusvelvoite edellyttää, että tuote ei ole peräisin metsäkatoalueelta eikä se ole heikentänyt metsien tai korvaamattomien aarniometsien tilaa 31. joulukuuta 2020 jälkeen."
Jos puusta tai kumista valmistettuja tuotteita ei saa myydä niin jää aika paljon tavaroita pois!
Vierailija kirjoitti:
Siis eihän noi voi olla tosissaan. Tai siis tiedän kyllä, että EU ajaa kommunismia Eurooppaan, mutta silti.
Ei, voi hyvänen aika sentään, EU ei aja kommunismia. Ihan täyttä kapitalismia se on.
Luulin tätä pilaksi! EU:ssa aiotaan siis kieltää kirjat?!!
EU:lla ei ole mitään oikeutta luoda totalitarismia.
Vierailija kirjoitti:
""EU:ssa saa jatkossa myydä vain tuotteita, joista on annettu huolellisuusvelvoitteen mukainen vakuutus. Huolellisuusvelvoite edellyttää, että tuote ei ole peräisin metsäkatoalueelta eikä se ole heikentänyt metsien tai korvaamattomien aarniometsien tilaa 31. joulukuuta 2020 jälkeen.""
Tulet huomaamaan, että esim. suomessa kaikki tulee kuulumaan tuon piiriin eli käytä järkeäsi, jos lukutaitoinen olet.
Suomi huolellisuusvelvoitteen mukaiseksi 2030 mennessä, helppo homma, notetaan vain ruoan, sähkön ja bensan hinta 10 kertaiseksi niin saadaan homma kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Jos puusta tai kumista valmistettuja tuotteita ei saa myydä niin jää aika paljon tavaroita pois!
Niin, eikö tuon tulisi koskea kaikkia tuotteita, joihin noita raaka-aineita on käytetty, eihän se muutoin toimi, ihan mielenkiintoista.
Kommentit mepeiltä olivat kyllä suht ala-arvoisia. "Ei sitä navettaa tarvii metsään rakentaa, hehheh". Harvemmin tässä maassa on myöskään suuria aukioita, jotka sopisivat automaattisesti navetan alueeksi. Suomi kun aikalailla ON metsää (ja suota).
Vierailija kirjoitti:
Brasilia lukeutuu maailman suurimpiin kahvin, luonnonkumin, naudanlihan ja suklaan tuottajiin. Voisiko olla jotain tekemistä Amazonin metsäkadon kanssa? Ja sitten on tosiaan se BRICS. Eu hankkitui eroon Venäjästä, Kiinan halpatyövoima, aurinkopaneelit, elektroniikka on selvityksen alla ja nyt Brasilia. Inflaatio on pian tapissaan..
Taloussotaa tässä käydään. Vahinko vaan, että EU häviää.
Mutta muistakaa nyt ihmiset, että mikään laki ei tule voimaan, kun sitä ei tottele. Päättäjät ovat meillä töissä, me olemme ole töissä heillä. ME määräämme lakimme, ei joku lahjottu virkamies.
LUKEKAA MISTÄ ON KYSE ennenku alatte vouhottaa. Sen nyt arvasi heti että ei mene ihan noin mitä otsikossa lukee.
No ootte te yksinkertaisia. Ei olla kieltämässä ko tuotteita kokonaan. Jos jaksatte lukea vaikka ensimmäiset lauseet tästä:
https://www.reuters.com/markets/europe/eu-parliament-approves-law-banni…
Ei me EU:sta erota.