Onko Tikkurila oikeasti ihan hirveää aluetta?
Jotkut sanoo että alue on nykyään täynnä ongelmia nisteineen ja jengeineen. Ollaan muuttamassa sinne takaisin kolmen vuoden jälkeen. Muutetaan ihan Dixin viereen. Ainakaan kolme vuotta sitten en törmännyt mihinkään kamalaan örveltämiseen tms. Tietenkin joitakin yksittäisiä hörhöjä ollut, mutta ei sen enempää kuin muuallakaan. Mun mielestä Tikkurila on ihan loistava paikka, junalla/busseilla pääsee nopeasti minne vain, lentokenttä vieressä, on tekemistä ja kauppoja, on luontoa jne.
Kommentit (47)
Kovasti siellä on kiusaajajengiä juoksemassa ihmisten perässä huutelemassa netistä lukemiaan älyttömyyksiä. Mutta niin on kyllä lähes joka paikassa. Se on sitä nykykulttuuria. Tikkurilassakin.
Tikkurilassa näkee nykyään avointa huumekauppaa joka puolella. Ei ennen koronaa tuollaista ollut.
On se muuttunut paljon ja tietenkin riippuu ihmisestä onko muutos hyvään vaiko huonoon suuntaan.
Ainakin autottomalle ja lapsettomalle ihmiselle tiksi on aiempaa parempi asuinpaikka. Nykyään junalla pääsee helposti joka suuntaan ja jos tykkää reissata ulkomailla niin lentokentälle pääsee alle vartissa. Lisäksi on aiempaa enemmän ravintoloita ja kahviloita.
Lentokenttä lähellä? Joo tosi hyvä että pääset nopeasti lentokentälle joka toinen vuosi kun käyt Kreetalla.
Se hiton asemakolossi kyllä loi sellaisen jengien paratiisin joka pilasi ainakin osan Tikkurilaa pysyvästi. Toki 90-luvun lamankin aikana joukkotappeluita oli aina viikonloppuisin siinä vanhan aseman ympäristössä, mutta ei mitään tämmöistä nykyisen kaltaista.
Kasarilla ja johonkin 90-luvun puoleen väliin Tiksi oli oikein mukava paikka asua. Toki ihan mukaviakin alueita siellä vielä on. Kaiken kaikkiaan ne jatkuvasti kumartelevien uskoiset ovat pilanneet koko alueen.
t. Tiksissä vuodesta 1981
Vierailija kirjoitti:
Hyi helvetti, Itä-Vantaa. 🤢
No kyllä tiksi myrtsin voittaa ihan 100-0 vaikka prsiistä sekin on. Myrtsin seutu on aivan järkky tätä nykyä.

Tuo dixi pitäisi oikeasti lanata maan tasalle.
t: tiksiläinen vuodesta -93
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi helvetti, Itä-Vantaa. 🤢
No kyllä tiksi myrtsin voittaa ihan 100-0 vaikka prsiistä sekin on. Myrtsin seutu on aivan järkky tätä nykyä.
Myrtsikin on kyllä aivan kamala, vois laskea sen kunnia-Itä-Vantaaks. 🤔
Roadman-kulttuuri näkyy ja kuuluu Tikkurilan asemalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi helvetti, Itä-Vantaa. 🤢
No kyllä tiksi myrtsin voittaa ihan 100-0 vaikka prsiistä sekin on. Myrtsin seutu on aivan järkky tätä nykyä.
Ja järkymmäksi rakennetaan, tori tungettu täyteen taloja, tuuli vaan viheltää korkeiden talojen välistä.
Vierailija kirjoitti:
Roadman-kulttuuri näkyy ja kuuluu Tikkurilan asemalla.
Miten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi helvetti, Itä-Vantaa. 🤢
No kyllä tiksi myrtsin voittaa ihan 100-0 vaikka prsiistä sekin on. Myrtsin seutu on aivan järkky tätä nykyä.
Myrtsikin on kyllä aivan kamala, vois laskea sen kunnia-Itä-Vantaaks. 🤔
Myyrmäessä on paljon kunniakansalaisia, Ruotsin tiellä ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Se hiton asemakolossi kyllä loi sellaisen jengien paratiisin joka pilasi ainakin osan Tikkurilaa pysyvästi. Toki 90-luvun lamankin aikana joukkotappeluita oli aina viikonloppuisin siinä vanhan aseman ympäristössä, mutta ei mitään tämmöistä nykyisen kaltaista.
Kasarilla ja johonkin 90-luvun puoleen väliin Tiksi oli oikein mukava paikka asua. Toki ihan mukaviakin alueita siellä vielä on. Kaiken kaikkiaan ne jatkuvasti kumartelevien uskoiset ovat pilanneet koko alueen.
t. Tiksissä vuodesta 1981
Totta. Lisäksi tätä ahdetaan aivan liian täyteen kerrostaloja ja uusia rakennetaan jopa vanhojen asuntoyhtiöiden tonteille niiden aiempien rakennusten väleihin.. Äly hoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Roadman-kulttuuri näkyy ja kuuluu Tikkurilan asemalla.
Miten?
Jatkuvasti ihmisiltä viedään vaatteitakin päältä. Muutama vuosi sitten vietiin vain puhelin ja lompakko.
Kysyy tältä palstalta mistä asuinpaikasta hyvänsä, niin ikinä ei positiivista palautetta ainakaan yli negatiivisen saa. Ei kait mistään mitään lintukotoa löydä, jos haluaa asua lähellä palveluita ja hyvien liikenneyhteyksien päässä esim. työpaikastaan, tai jostain kaupungin keskustasta.
Kauhutarinoita kyllä riittää, mutta kummasti vaan ihmiset suurimmaksi osaksi saa elää häiriöttä, ja selviävät hengissäkin, ennen kuin luonnollisesti kuolevat.
Kysyisin tämmöisiä kysymyksiä ennemmin heiltä, jotka esim. Tikkurilassa asuvat! Eiköhän heillä jonkinlainen alueensa fb-sivusto oo tjn.
Tsemppiä ap, älä usko kaikkeen sontaan, mitä täällä suolletaan!!
Okei, eli koululaisia ei voi ainakaan yksin päästää menemään kouluun/harrastuksiin/kavereille vaan pitää kuskata? Hyi kamala.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lentokenttä lähellä? Joo tosi hyvä että pääset nopeasti lentokentälle joka toinen vuosi kun käyt Kreetalla.
No onhan se itseasiassa kiva silloinkin. Tosin aika paljon on nykyisin ihmisiä jotka reissaa lentämällä johonkin joka toinen kuukausi ja sellaiselle on luonnollisesti aika jees että sinne kentälle pääse nopeasti ja helposti.
Samat ihmiset usein tykkää siitäkin, että myös helsingin keskustaan pääsee vartissa junalla eikä omaa autoa tarvitse mihinkään.
Jostain syystä tiksistä on haluttu saada lähinnä tuollaisille ihmisille sopiva asuinalue ja siinä sitten on surutta uhrattu paljon muille tärkeitä asioita.
Kaveri muutti Tikkurilasta lahteen ja on tosi onnellinen kun pääs pois. Ei enään pitäny paikasta. Asunut Tikkurilassa vuodesta 2000.