Lue keskustelun säännöt.
Lenkkeily ei paranna vakavaa masennusta
18.04.2023 |
Viime aikoina on hehkutettu, että lenkkeily parantaa masennuksen. Alakulon ja vaikkapa työstä johtuvan v-tutuksen kohdalla lenkkeily on toimiva ratkaisu. Mutta masennuksen kohdalla: kun mikään ei tunnu miltään, tai no jos tunnet jotain niin se on epätoivoa ja häpeää. Fyysisesti olet aivan naatti, raajat eivät liiku vaikka haluaisitkin.
Mutta mikä sen masennuksen aiheuttaa? Minulla itselläni juuret ovat jo ihan varhaisissa kiintymyssuhteissa. Olin vahinkolapsi, tosin avioliittoon syntynyt. Tuon liiton piti olla vanhempieni unelmissa lapseton, mutta pillerit pettivät. Pilasin äitini urasuunnitelmat ja tuhosin vanhempieni liiton. Tätä olen saanut kuulla ihan pienestä asti, että olen ilonpilaaja. En ole saanut ratkottua tätäkään solmua missään terapiassa ja lääkkeistäkään ei ole ollut apua. Jos t*ppaisin itseni, se tuskin vanhempiani hetkauttaisi. Olen vaan niin nynny, että en uskalla tehdä sitä sillä pelkään epäonnistuvani ja joutuvani letkuihin.
Suoritan töitä ja elämää. Tai no: nyt olen viidettä kuukautta työttömänä, kun sain viimeisimmässä työssäni koeaikapotkut (olin pomoni mukaan hyvä työntekijä, mutta liian ynseä työyhteisössä). Suoritin myös jo ala-asteella kun vanhempia piti miellyttää. Tosin kun hain ja pääsin yliopistoon, niin se oli kuulemma sitten huuhaa-alaa.
Välien katkominen ja muutto kauas perheestä eivät ratkaisseet ongelmiani. Eikä edes mielenterveydellinen hoito ml. osastojaksot. Olen koko elämäni elänyt tuntien, etten kelpaa kenellekään ja minulle on ihan oikein joutua hylätyksi. Olen itsekin tuhonnut masennukseni vuoksi useita ystävyys- ja parisuhteita ja en puolustele käytöstäni. Masennus on kamalampaa kuin ALS tai syöpä, uskallan veikata.
Kommentit (49)
Ei paranna, mutta itselläni se on yksi harvoista asioista, joka tuo iloa elämään. Sinulla se asia voisi olla joku muu.
Minulla masennuksen on aiheuttanut se, että olen ollut lapsesta asti sairas. Perheeni on rakastava, mutta koen että parantumaton sairauteni on pilannut koko elämän. En pysty ymmärtämään miksi minulle kävi näin. Miksi viaton lapsi sairastuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä tahansa masennus-aiheinen saa täällä kyllä valtavan innostuksen aikaiseksi.
Ei ainakaan minulla auttanut, vaikka kävin viisi kertaa viikossa ja olin fyysisesti tosi hyvässä kunnossa.
Tuskinpa se masennus olisi hellittänyt vaikka olisit ollut kaiken lisäksi vielä vastenmielisen näköinen ihraläjä joka kärsii ylipainon aiheuttamista terveydellisistä ongelmista.
Vierailija kirjoitti:
Et ole koskaan tavannut yhtään syöpään kuolevaa ihmistä, jos väität että masennus on pahempaa kuin syöpä. Saattohoitovaiheen syöpä on helvetti sekä kuolevalle että läheisille.
Masennusta voi hoitaa esim. mielialalääkkeillä, terapialla, liikunnalla ja ruokavaliolla. On myös sallittua elää elämänsä masentuneena, jos ei halua ottaa apua vastaan.
Ei varmaankaan ole tavannut myöskään yhtään Altzheimer potilasta tai hänen läheisiään.
Vierailija kirjoitti:
Et ole koskaan tavannut yhtään syöpään kuolevaa ihmistä, jos väität että masennus on pahempaa kuin syöpä. Saattohoitovaiheen syöpä on helvetti sekä kuolevalle että läheisille.
Masennusta voi hoitaa esim. mielialalääkkeillä, terapialla, liikunnalla ja ruokavaliolla. On myös sallittua elää elämänsä masentuneena, jos ei halua ottaa apua vastaan.
Olen itse sairastanut vaikeaa/keskivaikeaa masennusta vuosia. Syöpä- ja syöpähoidot olivat pahempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se ulkoilu ja reipas asenne vaan parantaa. Laiskat tekosairaat eivät ole valmiit tekemään mitään itse vaan olettavat, että kaikki tulee jotenkin taikaiskusta valmiina ja joku tarjoaa helpon ratkaisun kaikkeen. Turha märehtiä menneitä, on täällä itse kullakin ollut ongelmia lapsuudessa ja aikuisuudessa. Ei siinä auta jäädä sen varjolla makaamaan. Toki on helppo syyttää ongelmistaan muita. Mutta kummasti ne muut vaan tekevät itse asialle jotain. Eli he eivät ole laiskoja. Mikä ihme siinä on, että tätä ihan selkeää ja todistettua tosiasiaa ei saa sanoa, vaan aikuisia ihmisiä pitää paapoa ja kannustaa jatkamaan makaamista toimettomana? Sehän on heille karhunpalvelus, eikä auta heitä, päin vastoin. Koittakaa nyt ymmärtää, että se eteenpäin "potkiminen" on sitä oikeaa välittämistä.
Ota Jeesus sydämeesi. Oikeasti Hän voi auttaa, ei ehkä minuutissa, mutta vähitellen.
Hän vapauttaa sinut HÄPEÄSTÄ, joka monille on masennuksen syy. Siksi Jeesus tuli maailmaan, että Hän saa vapauttaa meidät häpeän taakoista. Jeesus rakastaa sinua sellaisena kuin olet ja olet sen jälkeen vapaa, kun olet suostunut ottamaan hänet sydämesi valtiaaksi.
Jeesus opetti myös antamaan anteeksi, sillä se vapauttaa katkeruudesta. Katkeruus on henkinen syöpä, joka syö eniten kantajaansa. Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, myös minä olen joutunut antamaan anteeksi vanhemmilleni ja se oli vapauttava tunne.
Lenkkeily ei tietenkään hoida juurisyitä; katkeruutta ja häpeää. Anna Jeesuksen auttaa ja luota Häneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se ulkoilu ja reipas asenne vaan parantaa. Laiskat tekosairaat eivät ole valmiit tekemään mitään itse vaan olettavat, että kaikki tulee jotenkin taikaiskusta valmiina ja joku tarjoaa helpon ratkaisun kaikkeen. Turha märehtiä menneitä, on täällä itse kullakin ollut ongelmia lapsuudessa ja aikuisuudessa. Ei siinä auta jäädä sen varjolla makaamaan. Toki on helppo syyttää ongelmistaan muita. Mutta kummasti ne muut vaan tekevät itse asialle jotain. Eli he eivät ole laiskoja. Mikä ihme siinä on, että tätä ihan selkeää ja todistettua tosiasiaa ei saa sanoa, vaan aikuisia ihmisiä pitää paapoa ja kannustaa jatkamaan makaamista toimettomana? Sehän on heille karhunpalvelus, eikä auta heitä, päin vastoin. Koittakaa nyt ymmärtää, että se eteenpäin "potkiminen" on sitä oikeaa välittämistä.
Hah! Minulla on PTSD, masennus ja ahdistusta, niiden päälle unettomuutta. Teen täyttä työpäivää (ja pidän kodin yms tietenkin kunnossa), käyn terapiassa, syön terveellisesti, ulkoilen joka päivä ja harrastan raskasta liikuntaa vähintään tunnin 5 kertaa viikossa. Sanot minua laiskaksi tekosairaaksi? :D vain oikeasti mieleltään sairas voi sanoa jotain tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se ulkoilu ja reipas asenne vaan parantaa. Laiskat tekosairaat eivät ole valmiit tekemään mitään itse vaan olettavat, että kaikki tulee jotenkin taikaiskusta valmiina ja joku tarjoaa helpon ratkaisun kaikkeen. Turha märehtiä menneitä, on täällä itse kullakin ollut ongelmia lapsuudessa ja aikuisuudessa. Ei siinä auta jäädä sen varjolla makaamaan. Toki on helppo syyttää ongelmistaan muita. Mutta kummasti ne muut vaan tekevät itse asialle jotain. Eli he eivät ole laiskoja. Mikä ihme siinä on, että tätä ihan selkeää ja todistettua tosiasiaa ei saa sanoa, vaan aikuisia ihmisiä pitää paapoa ja kannustaa jatkamaan makaamista toimettomana? Sehän on heille karhunpalvelus, eikä auta heitä, päin vastoin. Koittakaa nyt ymmärtää, että se eteenpäin "potkiminen" on sitä oikeaa välittämistä.
Hah! Minulla on PTSD, masennus ja ahdistusta, niiden päälle unettomuutta. Teen täyttä työpäivää (ja pidän kodin yms tietenkin kunnossa), käyn terapiassa, syön terveellisesti, ulkoilen joka päivä ja harrastan raskasta liikuntaa vähintään tunnin 5 kertaa viikossa. Sanot minua laiskaksi tekosairaaksi? :D vain oikeasti mieleltään sairas voi sanoa jotain tuollaista.
Älä välitä tuosta provosta.
Joillakin on tuollainen käsitys masennuksesta, että se on vain 'reippauden puutetta'.
Sellainen käsitys on tiedon puutetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vakava masennus parane vain liikunnalla ja ruokavaliolla. Rahvas taas vetänyt tulkinnoissaan mutkat suoriksi ..
Vierailija kirjoitti:
Uhrina on hyvä olla?
Kysyisin myös tätä samaa. Itse kärsinyt kurjasta lapsuudesta ja masennuksestakin lapsuudesta asti. Ei se mene niin, että joku ulkopuolinen apu ratkaisee ihmisen ongelmat, täytyy myös itse tehdä paranemisensa hyväksi töitä. Tiedän että vakavasti masentunut ei välttämättä tähän kykene, mutta jos olo on sellainen että voi lähteä vaikkapa kävelylle, niin kannattaa lähteä vaikka vähän väkisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei paranna,mut kuntoa se parantaa!
Liikunta ei tosiaan paranna vaikeaa masennusta, mutta liikunta ei myöskään aiheuta ihmiselle haittaa. Jatkuva paikoillaan oleminen on taatusti haitallista.
Liikunta ulkona auttaa kyllä masennukseen, mutta siinä kohtaa kun diagnoosi on vakava masennus on sängystä nousukin jo raskasta. Mutta jos on yhtään virtaa hyvänä päivänä, kannattaa mennä ulos kävelylle. Sitä kun tekee aina kun jaksaa, niin jossain kohtaa huomaa, että niitä hyviä päiviä on useammin.
Se on pahinta maata kotona märehtimässä ongelmiaan. Kun ne ongelmat ovat pääkopassa, se on jo puoli voittoa kun onnistuu ajattelemaan jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hakeudu terapiaan. Olet liiaksi kiinni vanhemmissasi ja voi olla, että et pääse irtautumaan ilman ulkoista tukea. Minulla meni nelikymppiseksi asti vanhempiani ja heidän pettymystään kuunnellen, kunnes pääsin irtautumaan. Olisi saanut tapahtua jo 15-18 vuotta aikaisemmin.
Kyllä. Vakavasti masentunut tarvitsee apua, ja mahdollisesti mielialalääkityksen päästäkseen jonkinlaiseen alkuin ja rytmiin elämässään, ja tukea.
Lenkkeily ei paranna ketään mistään. Mutta on osoitettu selvästi, että rauhallinen noin tunnin kävely luonnossa alentaa verenpainetta ja rauhoittaa mieltä. Masentuneen / ahdistuneen kannattaa ehdottomasti ottaa vähintään puolebn tunnin, mieluummin tunnin rauhalliset kävelyt päivittäiseen ohjelmaan heti vaan kun pääsee ylös sängystä. Ja puhelimet jne häiriötekijät pois, kuuntelemaan luonnonääniä.
Faktahan on, että masennukseen löytyy parannus vain ihmisestä itsestään. Ei ole (vielä ainakaan) läkkeitä tai hoitoa joka parantaa. On vaan mielialalääkkeitä jotka tasaa pahimmat ahdistukset ja masennuksen tunteet, mutta samalla ne vie ilon tunteet. Ne on tarkoitettu siihen akuuttiin pahaan vaiheeseen ja tarkoitus olisi pikkuhiljaa päästä niistä sitten eroon. Terapia voi auttaa käsittelemään masennuksen syitä tai pohtimaan tilannetta, mutta sekään ei yksin paranna. Se parannus pitää kaiken tuon avulla löytää itsestä.
Vierailija kirjoitti:
Mulle psyk. poliklinikan hoitaja sanoi aikoinaan keväällä, että kiva kun aurinko paistaa, se varmaan auttaa mun masennukseen. Inhosin kevättä, makasin sängyssä ja ahdisti niin, etten pystynyt tekemään melkein mitään.
Olikohan meillä sama hoitaja vai onko näitä enemmänkin? Hoitaja tosiaan ihasteli pian koittavaa kevättä ja kertoi, että aurinkoisella säällä se mielikin sitten virkistyy..
Tuli siis tunne, että olen vaan aiempaakin viallisempi ja epäonnistuneempi kun en tykkää yhtään keväästä enkä erityisemmin edes kesästä vaan etenkin syksy on se mun vuodenaika jolloin ihan kaikki tuntuu paremmalta.
Ja siis näin on ollut jo lapsuudesta asti ja ennen masennusta. Outona toki jo silloin itseäni pidin kun kaikki odotti aina vaan kesää ja itselle tuli auringonpaisteella vaan pää kipeäksi eikä ollut muutenkaan hyvä olo.
Masennusta on erilaista. Eri tyyppisiä masennustiloja pitäisi hoitaa eri tavoin ja ymmärtää niiden erot. Masennus voi johtua elämäntilanteesta, johon ei voi itse vaikuttaa. Silloin ajatusten suuntaaminen muualle ja liikkuminen tai mikä tahansa aktiviteetti yleensä auttaa.
Mikäli masennus on burn out -tyylistä, eli sen pohjalla on syvä uupumus, ei liikunta välttämättä ole hyväksi. Silloin keho tarvitsee lepoa ja masennus suojelee aivoja ärsykkeiltä pitämällä ihmisen sängyn pohjalla tai hyvin vähään kykenevänä.
Kokemusta itsellä molemmista.
Ei se paranna, muttei pahennakaan.
Toi on aika kaameaa, että väität masennuksen olevan kaameampaa kuin ALS!! Hyi hitto, masennuksesta voi sentäs joskus mahdollisesti parantua, ALS:ta ei. Itsesäälikin on sairautta 🙄
juuri tulin kävelyltä ja ei kyllä ole sen parempi olla.
Vierailija kirjoitti:
juuri tulin kävelyltä ja ei kyllä ole sen parempi olla.
No onko huonompikaan?
Olet ottanut tuon lenkkeilyn varmaan jotenkin stereotyyppisesti. Sitähän on kovin monenlaista ja veikkaan, ettet ole kokeillut. Voi kävellä luonnossa, poluilla tai ilman polkuja, geokätköillä, kalastaa, kiertää kansallisppuistot jne. Voi kävellä töihin, juosta radoilla, mennä kenttäurheiluseuroihin ja kuntopiireihin. Voi suunnistaa, vaeltaa, villasukkajuosta. Maksaa vähemmän kuin terapia. Olisin taipuvainen ajattelemaan, että luontoliikunta toimii, vaikka terapeutti olenkin. Sen ei tarvitse olla monotonista ja samanlaista, luonnossa voi kirjoittaa ja valokuvata ja tuijottaa nuotiota. Ihan siinä on oma itse rajana.