Kenelläkään muulla teiniä joka ei tunnu itsenäistyvän?

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin , että hänellä on nepsyn oireita. Mulla kans 13v. poika , joka kyllä linja-autolla menee kouluu j aon josku smennyt linkulla myös kavereilleen, mutta viihtyy pääsäntöisesti kotona ja on selkeästi vähän epävarma.

Ei tosin häiritse puheluilla ym.  viihtyy kotona ja olen siitä mileissäni. Olisin kuitenkin koko aika huolissani, jos tossa iässä jo juostais pitkin kyliä.

Ehtii myöhemminkin. On minulla muitankin lapsia ja yks alotti 14v. ravaamisen kavereiden kanssa pitkin ja poikin.

Jatkuva huoli ja kyllä sitä välillä etittiinkin kesekllä yötä. Joten , näin on parempi. 

Parempi nepsy kuin melko tyypillisesti rajoja koetteleva nuori?

Vierailija kirjoitti:

Meillä tytöllä oli apn kuvaamaa käytöstä mutta paljon lievempänä.

Itse kyselin reissuista ja tilateista mikä niissä haittaa. Tajusin että tyttöä oikeasti pelotti eikä ollut varma miten eri tilanteissa pitää toimia. Käytiin sitten etukäteen läpi esim grilliruusn tilaaminen tutulta grilliltä. En ollut tajunnut että tyttö pelkäsi sitäkin vaikka oli monesti kuullut miten minä tilasin hänelle ruuan. Eli käytiin kaikessa rauhassa asia kotona läpi niin että tytölle tuli varmuus että osaa toimia.

Minulle oli iso yllätys aikanaan että tyttö ei uskaltanut lähteä yksin käymään edes kirjastossa koska ei ollut varma osaako sinne. Koko elämänsä asunut pienessä kaupungissa ja käynyt kirjastossa kymmeniä tai satoja kertoja vanhempien kanssa. Tytöllä ongelmia hahmottaa reittejä eri paikkoihin. Erityisen hämmentävää tämä oli kun keskiarvo koulussa oli kuitenkin 9,7.

Tämä kuulostaa niin tutulta. Esimerkiksi bussilla kulkeminen ominpäin alkoi onnistua vasta puolisen vuotta sitten, vaikka on lapsesta saakka käyttänyt bussia vanhempien kanssa. Ja sekin vaati ihan järjettömän määrän yhdessä ajelua ja pysäkkien tarkistamista ja aikataulujen tarkistamisen opettelua. Silti ekat viikot oli ihan yhtä itkua ja pari kertaa käveli kotiin, kun ei osannut muka mennä bussiin :(

Itselläni juuri 13v täyttänyt poika, jolla saman suuntaisia piirteitä.

Ei halua mennä kavereiden kanssa esim. uimahalliin, yökylään, minnekään leirille ja selvästi jännittää vaikkapa asioimista kaupassa tai kioskilla, ei yleensä yksin tai kavereiden kanssa käykään esim. kaupassa. Julkisia on vähän yritetty opettaa käyttämään, ihan hyvin on sujunut ne kerrat kun on mennyt bussilla. Junamatka mummolaan olisi tunnin mittainen, ei vaihtoja ja hyvin tuttu reitti, mutta ei missään tapauksessa halua mennä yksin.

Poika haluaa usein minut taustatueksi ja toivoo, että minä sanoisin ja puhuisin hänen puolestaan. On kyllä minusta reipas ja sosiaalinen tyyppi noin yleisesti ottaen, joten tämä "epäitsenäisyys" tuntuu oudolta.

Meilläkin pojalla on taustalla lukihäiriö ja hahmottamisen häiriö, ei esim. kaupungilla hahmota tuttujakaan paikkoja ja reittejä aina. Ehkä tosiaan arastelee senkin takia yksin liikkumista. Herkkä ja ujokin poika.

Itse koen rasittavaksi sen, että poika edelleen toivoo usein, että minä järkkäilisin hänen kaverisuhteitaan. Jos ovat menossa vaikka trampoliiniparkkiin, niin poika sanoo "laita sen äidille viesti". Minä toivoisin että itse hoitaisi ja järjestäisi jo tapaamiset kavereiden kanssa. Joskus toki järjestääkin, mutta usein nakittaa homman minulle. Itse sitten mietin että mitähän muut äidit mahtavat ajatella mun viesteistä...

Tämän ikäisissä tuntuu olevan valtavan isoja eroja juuri tuon yksin liikkumisen ja itsenäistymisen kanssa. En mä sitäkään toivo, että tuo iltakaudet kauppakeskuksissa kuljeskelisi jonkun kaveriköörin kanssa, mutta hitunen itseluottamusta lisää ei olisi pahitteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni juuri 13v täyttänyt poika, jolla saman suuntaisia piirteitä.

Ei halua mennä kavereiden kanssa esim. uimahalliin, yökylään, minnekään leirille ja selvästi jännittää vaikkapa asioimista kaupassa tai kioskilla, ei yleensä yksin tai kavereiden kanssa käykään esim. kaupassa. Julkisia on vähän yritetty opettaa käyttämään, ihan hyvin on sujunut ne kerrat kun on mennyt bussilla. Junamatka mummolaan olisi tunnin mittainen, ei vaihtoja ja hyvin tuttu reitti, mutta ei missään tapauksessa halua mennä yksin.

Poika haluaa usein minut taustatueksi ja toivoo, että minä sanoisin ja puhuisin hänen puolestaan. On kyllä minusta reipas ja sosiaalinen tyyppi noin yleisesti ottaen, joten tämä "epäitsenäisyys" tuntuu oudolta.

Meilläkin pojalla on taustalla lukihäiriö ja hahmottamisen häiriö, ei esim. kaupungilla hahmota tuttujakaan paikkoja ja reittejä aina. Ehkä tosiaan arastelee senkin takia yksin liikkumista. Herkkä ja ujokin poika.

Itse koen rasittavaksi sen, että poika edelleen toivoo usein, että minä järkkäilisin hänen kaverisuhteitaan. Jos ovat menossa vaikka trampoliiniparkkiin, niin poika sanoo "laita sen äidille viesti". Minä toivoisin että itse hoitaisi ja järjestäisi jo tapaamiset kavereiden kanssa. Joskus toki järjestääkin, mutta usein nakittaa homman minulle. Itse sitten mietin että mitähän muut äidit mahtavat ajatella mun viesteistä...

Tämän ikäisissä tuntuu olevan valtavan isoja eroja juuri tuon yksin liikkumisen ja itsenäistymisen kanssa. En mä sitäkään toivo, että tuo iltakaudet kauppakeskuksissa kuljeskelisi jonkun kaveriköörin kanssa, mutta hitunen itseluottamusta lisää ei olisi pahitteeksi.

Joillakin tuntuu olevan vähän sellainen käsitys että vaihtoehtoja on tasan kaksi, äidin helmassa roikkuminen tai johonkin rappiorökälejengiin liittyminen.

Aloittajan lapsi kyllä voisi olla lievästi autismin kirjolla, siltä minusta kuulostaisi omien kokemusten pohjalta.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan itse olin sellainen kun melkein kolmekymppiseksi asuin työttömänä vanhempien nurkissa ennekuin muutin muualle ja lähdin töihin. Toisaalta kyllä matkustelin ja olin muuten itsenäinen, mutta aina oli se koti mihin palata ja vanhemmat odottamassa. Nyt noin kymmenen vuotta työelämää ja yksin asumista takana ja olen todennut, että olin onnellisenpi ja vähemmän stressaantunut työttömänä vanhempieni luona.

Totta helvetissä kaikki normaaliperheessä kasvaneet ovat onnellisempia ja stressittömämpi elellen sitä lapsen elämää aikuisenakin, eli ilman vastuuta mistään. Mutta ei tuo nyt ideaalitilanne silti ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni juuri 13v täyttänyt poika, jolla saman suuntaisia piirteitä.

Ei halua mennä kavereiden kanssa esim. uimahalliin, yökylään, minnekään leirille ja selvästi jännittää vaikkapa asioimista kaupassa tai kioskilla, ei yleensä yksin tai kavereiden kanssa käykään esim. kaupassa. Julkisia on vähän yritetty opettaa käyttämään, ihan hyvin on sujunut ne kerrat kun on mennyt bussilla. Junamatka mummolaan olisi tunnin mittainen, ei vaihtoja ja hyvin tuttu reitti, mutta ei missään tapauksessa halua mennä yksin.

Poika haluaa usein minut taustatueksi ja toivoo, että minä sanoisin ja puhuisin hänen puolestaan. On kyllä minusta reipas ja sosiaalinen tyyppi noin yleisesti ottaen, joten tämä "epäitsenäisyys" tuntuu oudolta.

Meilläkin pojalla on taustalla lukihäiriö ja hahmottamisen häiriö, ei esim. kaupungilla hahmota tuttujakaan paikkoja ja reittejä aina. Ehkä tosiaan arastelee senkin takia yksin liikkumista. Herkkä ja ujokin poika.

Itse koen rasittavaksi sen, että poika edelleen toivoo usein, että minä järkkäilisin hänen kaverisuhteitaan. Jos ovat menossa vaikka trampoliiniparkkiin, niin poika sanoo "laita sen äidille viesti". Minä toivoisin että itse hoitaisi ja järjestäisi jo tapaamiset kavereiden kanssa. Joskus toki järjestääkin, mutta usein nakittaa homman minulle. Itse sitten mietin että mitähän muut äidit mahtavat ajatella mun viesteistä...

Tämän ikäisissä tuntuu olevan valtavan isoja eroja juuri tuon yksin liikkumisen ja itsenäistymisen kanssa. En mä sitäkään toivo, että tuo iltakaudet kauppakeskuksissa kuljeskelisi jonkun kaveriköörin kanssa, mutta hitunen itseluottamusta lisää ei olisi pahitteeksi.

Joillakin tuntuu olevan vähän sellainen käsitys että vaihtoehtoja on tasan kaksi, äidin helmassa roikkuminen tai johonkin rappiorökälejengiin liittyminen.

Ne on ne vaihtoehdot. Annettiin ensimmäisen lapsen elää miten sattuu ja nyt yrittää päästä eroon alkoholista ja huumeista. Ikä lähestyy 25v eikä muuta käytynä kuin koulukodissa peruskoulu loppuun, on pikkurikollisuutta ym. Tukiasunnossa elää eikä sielläkään saa elämäänsä järjestykseen. Niin käy kun ei ole niitä kotiintuloaikoja ja saa päättää itse mitä tekee. Hänen harkintakykyyn ei ole luotettu ikinä, mutta ei vaan riitä voimat juosta ympäri kaupunkia öisin kun on ne pienemmät sisarukset.

Tuon ikäisillä on aivan valtavia eroja siinä, kuinka itsenäisesti liikkuvat ja missä, milloin ja kenen kanssa. Ehkä yleistän, mutta oman kokemukseni mukaan usein eroperheiden lapset, jotka liikkuvat jo aika pienestä kahden kodin välillä, voivat olla hyvinkin itsenäisiä ja tottuneita esim. käyttämään julkisia ja hoitamaan omia asioitaan.

Itse kyseenalaistan tätä suomalaisessa kulttuurissa elävää ajatusta siitä, että lasten pitäisi hyvin nuorena itsenäistyä ja hoitaa omat asiansa ja jotenkin "pärjätä" yksin. Meillähän tällaista "yksin pärjäämistä" oikein ihaillaan ja ihannoidaan, mikä on aivan sairasta. Haluan omia lapsiani suojella sellaiselta. Ei muissa kulttuureissa oleteta, että 13-vuotias liikkuisi julkisilla itsekseen tai jotenkin hoitaisi omia asioitaan itsenäisesti ja yksin. Tämä on joku ihmeellinen suomifiksaatio. Itse luotan siihen, että lapset itsenäistyvät kyllä ajallaan ja lentävät pesästä, kun aika on. 

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäinen on hädin tuskin teini. Onko vielä edes yläasteella. Moni on tuossa iässä ihan lapsi ja leikkiin suotavaa.

Järkyttävää tekstiä vanhemmalta.

Samoin ajattelen. Äidin tärkeimpiä tehtäviä on olla turvallinen aikuinen lapsen kasvaessa. Lapset ovat erilaisia. Se on heidän oikeus. Vanhemman tehtävä on ymmärtää, tukea, olla kärsivällinen. Mikä ihmeen kiire tällä äidillä on. Tulee ahdistunut olo apn kirjoituksesta. Luoko kotiin arvostelevan, vastivan ilmapiirin, jossa lasten on huono olla. Onko ap parisuhteessa vai etsiikö uutta kumppania vai mistä tuo kiire itsenäistää lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäisillä on aivan valtavia eroja siinä, kuinka itsenäisesti liikkuvat ja missä, milloin ja kenen kanssa. Ehkä yleistän, mutta oman kokemukseni mukaan usein eroperheiden lapset, jotka liikkuvat jo aika pienestä kahden kodin välillä, voivat olla hyvinkin itsenäisiä ja tottuneita esim. käyttämään julkisia ja hoitamaan omia asioitaan.

Itse kyseenalaistan tätä suomalaisessa kulttuurissa elävää ajatusta siitä, että lasten pitäisi hyvin nuorena itsenäistyä ja hoitaa omat asiansa ja jotenkin "pärjätä" yksin. Meillähän tällaista "yksin pärjäämistä" oikein ihaillaan ja ihannoidaan, mikä on aivan sairasta. Haluan omia lapsiani suojella sellaiselta. Ei muissa kulttuureissa oleteta, että 13-vuotias liikkuisi julkisilla itsekseen tai jotenkin hoitaisi omia asioitaan itsenäisesti ja yksin. Tämä on joku ihmeellinen suomifiksaatio. Itse luotan siihen, että lapset itsenäistyvät kyllä ajallaan ja lentävät pesästä, kun aika on. 

Mites noi sisäoppilaitokset joilla on pitkä historia euroopassa? Vanhempien ympäripyöreät työpäivät Aasiassa? Höpö höpö, harvassa maassa on näin yliammuttu helikopterivanhemmuuskulttuuri kuin Suomessa, täällä on suojeltu lapset siihen pisteeseen että äitit soittelee liki aikuisten lasten puolesta kesätyöpaikkojen perään. Ja minä niin toivoisin että voisin sanoa liioittelevani tai syyn olevan laiskuudessa, mutta kun se valitettavasti on aivan täysin olematon epämukavuuden- ja stressinsietokyky. Uudet asiat jännittää, ja vanhempien tehtävä on opettaa että jännitys ei ole este.

Lapsen perus turvallisuudentunne on kadoksissa siis.

Monesti epävarmuus peritään, mutta se saattaa ilmetä varsin erilaisella tavalla mitä vanhemmilla se ilmenee

Meillä ei noin pahaa ongelmaa ole, mutta tytöllä on paljon pelkoja ja paniikkikohtauksen tyyppistä, jos joutuu liian pelottavaan tilanteeseen. Ollaan paljon juteltu näistä tunteista ja niiden hallinnasta. Miten pystyisi rauhottamaan mielensä, koska haluaa kuitenkin mennä näihin tilanteisiin, mutta ei vaan pysty koska pelkää. Hegitysharjoituksia ym. Se on pikkuhiljaa tuottanut tulosta ja on niin ihana nähdä tyttö super onnellisena, kun on johonkin tilanteeseen uskaltanut mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäisillä on aivan valtavia eroja siinä, kuinka itsenäisesti liikkuvat ja missä, milloin ja kenen kanssa. Ehkä yleistän, mutta oman kokemukseni mukaan usein eroperheiden lapset, jotka liikkuvat jo aika pienestä kahden kodin välillä, voivat olla hyvinkin itsenäisiä ja tottuneita esim. käyttämään julkisia ja hoitamaan omia asioitaan.

Itse kyseenalaistan tätä suomalaisessa kulttuurissa elävää ajatusta siitä, että lasten pitäisi hyvin nuorena itsenäistyä ja hoitaa omat asiansa ja jotenkin "pärjätä" yksin. Meillähän tällaista "yksin pärjäämistä" oikein ihaillaan ja ihannoidaan, mikä on aivan sairasta. Haluan omia lapsiani suojella sellaiselta. Ei muissa kulttuureissa oleteta, että 13-vuotias liikkuisi julkisilla itsekseen tai jotenkin hoitaisi omia asioitaan itsenäisesti ja yksin. Tämä on joku ihmeellinen suomifiksaatio. Itse luotan siihen, että lapset itsenäistyvät kyllä ajallaan ja lentävät pesästä, kun aika on. 

Mites noi sisäoppilaitokset joilla on pitkä historia euroopassa? Vanhempien ympäripyöreät työpäivät Aasiassa? Höpö höpö, harvassa maassa on näin yliammuttu helikopterivanhemmuuskulttuuri kuin Suomessa, täällä on suojeltu lapset siihen pisteeseen että äitit soittelee liki aikuisten lasten puolesta kesätyöpaikkojen perään. Ja minä niin toivoisin että voisin sanoa liioittelevani tai syyn olevan laiskuudessa, mutta kun se valitettavasti on aivan täysin olematon epämukavuuden- ja stressinsietokyky. Uudet asiat jännittää, ja vanhempien tehtävä on opettaa että jännitys ei ole este.

Aasiassa todella harvassa perheessä molemmat vanhemmat tekevät töitä. Edelleen lapsiperheissä se on isä, joka tienaa ja tekee pitkää päivää, ja äiti on lasten kanssa kotona. Ja heistä todella huolehditaan! Vanhemmat panostavat lasten opiskeluun ja harrastuksiin todella paljon. En todellakaan pidä aasialaisia lapsia mitenkään erityisen itsenäisinä ja omillaan toimeen tulevina, eikä tietysti miljoonakaupungeissa voisikaan edellyttää jotain yksin liikkumista tms lapsilta tai nuorilta. 

Englannin sisäoppilaitokset ovat kyllä luku sinänsä, mutta asia koskee ihan pientä yläluokan lasten (yleensä menevät 13 v sinne) joukkoa, muistan jostakin lukeneeni että noin prosentti brittilapsista käy sisäoppilaitosta ja tähän joukkoon on varmaan laskettu myös ne päiväoppilaat, kaikkihan eivät suinkaan asu koululla. Englannissa ei todellakaan oleteta 13 vuotiaan liikkuvan kaupungilla yksin, ei olisi millään lailla turvallista siellä! Vanhemmat ovat paljon tiiviimmin koulunkäynnissä mukana kuin meillä, eivät lapset mitään asioitaan siellä itse hoida, päin vastoin.

Kyllä tämä oletus, että ekaluokkalaiset kulkevat itse koulumatkansa ja 10 vuotiaat ovat tuntikausia yksin kotona koulupäivän jälkeen tai lomilla on ihan suomalainen erikoisuus.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei noin pahaa ongelmaa ole, mutta tytöllä on paljon pelkoja ja paniikkikohtauksen tyyppistä, jos joutuu liian pelottavaan tilanteeseen. Ollaan paljon juteltu näistä tunteista ja niiden hallinnasta. Miten pystyisi rauhottamaan mielensä, koska haluaa kuitenkin mennä näihin tilanteisiin, mutta ei vaan pysty koska pelkää. Hegitysharjoituksia ym. Se on pikkuhiljaa tuottanut tulosta ja on niin ihana nähdä tyttö super onnellisena, kun on johonkin tilanteeseen uskaltanut mennä.

Niin, tämähän juuri kertoo tuosta pumpulissa kasvatuksen ongelmasta. Lasta ei altisteta ikävaiheen mukaisille, mahdollisesti ikäville ja jännittäville tilanteille, ja lopputulos on tällainen. 

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäisillä on aivan valtavia eroja siinä, kuinka itsenäisesti liikkuvat ja missä, milloin ja kenen kanssa. Ehkä yleistän, mutta oman kokemukseni mukaan usein eroperheiden lapset, jotka liikkuvat jo aika pienestä kahden kodin välillä, voivat olla hyvinkin itsenäisiä ja tottuneita esim. käyttämään julkisia ja hoitamaan omia asioitaan.

Itse kyseenalaistan tätä suomalaisessa kulttuurissa elävää ajatusta siitä, että lasten pitäisi hyvin nuorena itsenäistyä ja hoitaa omat asiansa ja jotenkin "pärjätä" yksin. Meillähän tällaista "yksin pärjäämistä" oikein ihaillaan ja ihannoidaan, mikä on aivan sairasta. Haluan omia lapsiani suojella sellaiselta. Ei muissa kulttuureissa oleteta, että 13-vuotias liikkuisi julkisilla itsekseen tai jotenkin hoitaisi omia asioitaan itsenäisesti ja yksin. Tämä on joku ihmeellinen suomifiksaatio. Itse luotan siihen, että lapset itsenäistyvät kyllä ajallaan ja lentävät pesästä, kun aika on. 

Tällaisten kommenttien lukeminen on aina yhtä hämmentävää. Minkälainen ihminen oikeasti kuvittelee, että maailmassa on olemassa tasan kaksi maata/kulttuuria: Suomi ja ulkomaat?  Mihinköhän kulttuureihin vertaan nyt Suomea? Äärimmäisen harvoissa maissa on samanlaisia suojaverkkoja kuin Suomessa ja hyvin monissa maissa lapset joutuvat ottamaan todella paljon enemmän vastuuta elämästään nuorempina. Ei ole todellakaan harvinaista, että 13-vuotias on täyspäivätöissä, saadakseen rahaa ruokaan. Joissain ääritapauksissa hän saattaa jopa kulkea töihin julkisilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäisillä on aivan valtavia eroja siinä, kuinka itsenäisesti liikkuvat ja missä, milloin ja kenen kanssa. Ehkä yleistän, mutta oman kokemukseni mukaan usein eroperheiden lapset, jotka liikkuvat jo aika pienestä kahden kodin välillä, voivat olla hyvinkin itsenäisiä ja tottuneita esim. käyttämään julkisia ja hoitamaan omia asioitaan.

Itse kyseenalaistan tätä suomalaisessa kulttuurissa elävää ajatusta siitä, että lasten pitäisi hyvin nuorena itsenäistyä ja hoitaa omat asiansa ja jotenkin "pärjätä" yksin. Meillähän tällaista "yksin pärjäämistä" oikein ihaillaan ja ihannoidaan, mikä on aivan sairasta. Haluan omia lapsiani suojella sellaiselta. Ei muissa kulttuureissa oleteta, että 13-vuotias liikkuisi julkisilla itsekseen tai jotenkin hoitaisi omia asioitaan itsenäisesti ja yksin. Tämä on joku ihmeellinen suomifiksaatio. Itse luotan siihen, että lapset itsenäistyvät kyllä ajallaan ja lentävät pesästä, kun aika on. 

Mites noi sisäoppilaitokset joilla on pitkä historia euroopassa? Vanhempien ympäripyöreät työpäivät Aasiassa? Höpö höpö, harvassa maassa on näin yliammuttu helikopterivanhemmuuskulttuuri kuin Suomessa, täällä on suojeltu lapset siihen pisteeseen että äitit soittelee liki aikuisten lasten puolesta kesätyöpaikkojen perään. Ja minä niin toivoisin että voisin sanoa liioittelevani tai syyn olevan laiskuudessa, mutta kun se valitettavasti on aivan täysin olematon epämukavuuden- ja stressinsietokyky. Uudet asiat jännittää, ja vanhempien tehtävä on opettaa että jännitys ei ole este.

Aasiassa todella harvassa perheessä molemmat vanhemmat tekevät töitä. Edelleen lapsiperheissä se on isä, joka tienaa ja tekee pitkää päivää, ja äiti on lasten kanssa kotona. Ja heistä todella huolehditaan! Vanhemmat panostavat lasten opiskeluun ja harrastuksiin todella paljon. En todellakaan pidä aasialaisia lapsia mitenkään erityisen itsenäisinä ja omillaan toimeen tulevina, eikä tietysti miljoonakaupungeissa voisikaan edellyttää jotain yksin liikkumista tms lapsilta tai nuorilta. 

Englannin sisäoppilaitokset ovat kyllä luku sinänsä, mutta asia koskee ihan pientä yläluokan lasten (yleensä menevät 13 v sinne) joukkoa, muistan jostakin lukeneeni että noin prosentti brittilapsista käy sisäoppilaitosta ja tähän joukkoon on varmaan laskettu myös ne päiväoppilaat, kaikkihan eivät suinkaan asu koululla. Englannissa ei todellakaan oleteta 13 vuotiaan liikkuvan kaupungilla yksin, ei olisi millään lailla turvallista siellä! Vanhemmat ovat paljon tiiviimmin koulunkäynnissä mukana kuin meillä, eivät lapset mitään asioitaan siellä itse hoida, päin vastoin.

Kyllä tämä oletus, että ekaluokkalaiset kulkevat itse koulumatkansa ja 10 vuotiaat ovat tuntikausia yksin kotona koulupäivän jälkeen tai lomilla on ihan suomalainen erikoisuus.

Englantilaisissa lapsissa huomasit ansiokkaasti, että sisäoppilaitokset koskevat vain pientä osaa kansasta, mutta sitten onnistuit tiivistävään kaikki maailman suurimman mantereen asukkaat japanilaisiksi kännykkäinsinööreiksi. Matkailu voisi todella avartaa sinunkin maailmaasi, jos kävisit vaikka katsomassa, miltä Mumbain kadut tai Borneon maaseutu näyttävät. 

Minulla on nuorempi herkkisnepsy, jonka kanssa on (ikätasoisesti toki) samankaltaisia tilanteita ja vääntämistä. Välillä suorastaan etsii tekosyitä jäädä kotiin, skippaa kaverille menot ym. mutta onneksi on myös tunnollinen, eikä kehtaa jatkuvasti esim. perua sovittuja kyläilyjä. Ollaan juteltu tästä ja sovittu, että esim. perjantait rauhoittaa kotona olemiselle, ja on selvästi helpottunut, kun kaverit muistavat tämän eivätkä perjantaisin esim. kutsu mihinkään. 

Ja kyllä tavoitan myös ap:n fiilikset sitä koskien, kun toinen vaan venyy ja vanuu kotona, marisee ehkä jostain samalla, kuitenkaan muuttamatta itse asioita mitenkään...eihän näistä saisi ääneen puhua, voi lapsiparkamme, kun kehtaamme anonyymisti sydäntämme purkaa! Ilolla pitäisi vaan todeta että jee, taas tuo esimurkku ryöjää kotona ja ulisee tylsyydestä. 

Menkää yhdessä. Hän saa kokemusta. Esim. jollekin voi olla tosi ahdistavaa vain maksaa ostokset kaupan kassalla, ostaa lippu museoon, maksaa ravintolalasku. Menkää yhdessä ja treenatkaa.

Nepsy-piirteisen äitinä totean, että tutulta kuulostaa. Et pysty muuttamaan lastasi, sun nyt vana on hyväksyttävä hänet tuollaisena. Kaikki aikanaan. Ohjata ja neuvoa voit, mutta et painostaa ja sun täytyy hyväksyä tää tilanne nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäisillä on aivan valtavia eroja siinä, kuinka itsenäisesti liikkuvat ja missä, milloin ja kenen kanssa. Ehkä yleistän, mutta oman kokemukseni mukaan usein eroperheiden lapset, jotka liikkuvat jo aika pienestä kahden kodin välillä, voivat olla hyvinkin itsenäisiä ja tottuneita esim. käyttämään julkisia ja hoitamaan omia asioitaan.

Itse kyseenalaistan tätä suomalaisessa kulttuurissa elävää ajatusta siitä, että lasten pitäisi hyvin nuorena itsenäistyä ja hoitaa omat asiansa ja jotenkin "pärjätä" yksin. Meillähän tällaista "yksin pärjäämistä" oikein ihaillaan ja ihannoidaan, mikä on aivan sairasta. Haluan omia lapsiani suojella sellaiselta. Ei muissa kulttuureissa oleteta, että 13-vuotias liikkuisi julkisilla itsekseen tai jotenkin hoitaisi omia asioitaan itsenäisesti ja yksin. Tämä on joku ihmeellinen suomifiksaatio. Itse luotan siihen, että lapset itsenäistyvät kyllä ajallaan ja lentävät pesästä, kun aika on. 

Mites noi sisäoppilaitokset joilla on pitkä historia euroopassa? Vanhempien ympäripyöreät työpäivät Aasiassa? Höpö höpö, harvassa maassa on näin yliammuttu helikopterivanhemmuuskulttuuri kuin Suomessa, täällä on suojeltu lapset siihen pisteeseen että äitit soittelee liki aikuisten lasten puolesta kesätyöpaikkojen perään. Ja minä niin toivoisin että voisin sanoa liioittelevani tai syyn olevan laiskuudessa, mutta kun se valitettavasti on aivan täysin olematon epämukavuuden- ja stressinsietokyky. Uudet asiat jännittää, ja vanhempien tehtävä on opettaa että jännitys ei ole este.

Käyvät kaikki terapiassa ja kärsivät kiintymyssuhde häiriöstä. Eivät kykene saamaan yhteyttä aikuisena omiin lapsiinsa, turruttavat mieltään päihteillä ja seksillä. Sitä niistä tulee kun erotetaan laitoksiin nuorina.