Mies heittäytyy anoppilassaan laiskaksi onko muilla tällaista?
Vanhempani asuvat hyvin kaukana, joten käymme vanhempieni luona vain pari kertaa vuodessa. Viivymme kerrallaan useamman päivän (pitkä viikonloppu) pitkän välimatkan vuoksi. Perheeseemme kuuluu pieni lapsi, joka tarvitsee jatkuvaa valvontaa. Vanhempani auttavat lastenhoidossa ja minä pidän myös lapsesta huolta mummolassa. Kyläilymme aikana vanhempani laittavat ruoat, pesen äitini kanssa lapsen pyykit jne.
Mieheni tekee kotona suurin piirtein osuutensa kotitöistä, mutta anoppilaan päästessään mies heittäytyy täysin laiskaksi. Ei osallistu ruoanlaittoon, ei pyykinpesuun tai muuhunkaan. Ei kysy, voiko hän tehdä jotain. Viimeisimmällä käynnillä piti patistaa mies pihalle kysymään, tarvitseeko iäkäs appiukkonsa apua lumitöissä, kun lunta oli satanut paljon. Jos miestä pyytää mummolareissun aikana katsomaan lapsen perään/hoitamaan lasta, niin mies suorastaan ärsyyntyy näistä pyynnöistä taasko mua tullaan häiritsemään. Mieheltä puuttuu anoppilassaan kaikki oma-aloitteisuus. Huomaan tämän ärsyttävän jopa omia vanhempiani: lähdettyäni isäni kanssa kauppaan äitini on ärtyneenä jopa vienyt lapsen miehelle syliin, kun mies nukkui pitkälle aamupäivään. Mies loukkaantui tästä herätyksestä niin, että muistelee sitä vieläkin.
Anoppilaan tullessa mies linnoittautuu vanhaan huoneeseeni ja makaa sängyllä kännykkä kädessä lähes koko päivän. Välillä nousee syömään ja palaa taas takaisin makoilemaan. Aamuisin nukkuu pitkään, kun minä herään lapsen kanssa aikaisin ja isovanhemmat hoitavat lasta aamupäivän. Appivanhempiensa kanssa mies ei paljon päivän aikana juttele, mies ei jaksa käydä vaikka kävelyllä päivän aikana tai tehdä muutakaan. Kesäaikana käy harrastamassa suosikkilajiaan ulkona, mutta siinä se. Mies siis lepää suurimman osan ajasta. Reissusta kotiin palatessa valittaa väsymystään ja sitä, miten tylsää anoppilassa on ollut. Mies ei osaa olla tippaakaan kiitollinen siitä, että toiset ovat päiväkausia hoitaneet lasta, mies on saanut levätä ja nukkua jokaisena aamuna pitkään. Miehen vanhempia nähdään useammin ja mies valittaa noissa kyläilyissä sitä, kuinka joutuu välillä katsomaan lapsensa perään mummolassa, kun vanhempansa eivät ymmärrettävästi jaksa koko aikaa vahtia pientä lasta.
Onko muillakin tällaista vai onko oma mieheni jotenkin poikkeuksellisen ajattelematon tämän asian kohdalla? Ja kun joku kysyy, niin vanhempani ovat ihan tavallisia ystävällisiä ihmisiä, mutta heillä alkaa olla jo ikää. Ei tunnu kivalta, että aikuinen mies tulee anoppilaan passattavaksi. Minusta on itsestäänselvyys, että vaikka isovanhemmat auttaisivat, niin lapsi on silti meidän vanhempien vastuulla ja itsekin tehdään. Tottakai mummolassa käyntiin saa kuulua lepoakin, mutta ei aikuisen pitäisi koko päivää makoilla sängyn pohjalla.
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä nyy sanon että en ole ikinä kuullut että kylään mennään osallistumaan pyykinpesuun!
Oman lapsensa vaatteita ei pese?
Vierailija kirjoitti:
Eipä sitä toisten nurkissa oikein mitään hyvä ole tehdä. Parempi pysyä jaloista pois.
Kyllä mä oletan että mies pesee omat pyykkinsä ja auttelee vanhempiani kun heillä kylässä pidempään ollaan. Ja esim korjaa astioita pöydästä, kattaa ja auttaa ruuan laitossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä nyy sanon että en ole ikinä kuullut että kylään mennään osallistumaan pyykinpesuun!
Oman lapsensa vaatteita ei pese?
Kyläpaikassa? Juu, en.
Tuollahan luki ttä apn vanhemmat ovat iäkkäitä. Aika epäkohteliasta mennä itseään sinn päivätolkulla passuuttamaan. Mies ei edes lumitöissä viitsi auttaa.
Puhuisin suoraan miehelle että loppuu myös hänen vanhemmilla käynti jos ei meno muutu ja jatkossa jätät siellä lapsen perään katsomisen ja työt miehelle ja löhöät vain sohvalla kännykkää katsoen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä nyy sanon että en ole ikinä kuullut että kylään mennään osallistumaan pyykinpesuun!
Oman lapsensa vaatteita ei pese?
Kyläpaikassa? Juu, en.
Tottakai peset jos vierailette pitkän matkan päässä ja viibytte pidempään kuin sen 3 h. Eihän apn vanhempien tehtävä ole heidän lapsen vaatteita pestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä nyy sanon että en ole ikinä kuullut että kylään mennään osallistumaan pyykinpesuun!
Oman lapsensa vaatteita ei pese?
Kyläpaikassa? Juu, en.
Vaikka viipyisitte usean päivän niin kuin apn tapauksessa oli kyse? Pesetät ne appivanhemmilla?
Vierailija kirjoitti:
MIksi ap:n pitää pyytää vanhempiensa puolesta miestään auttamaan? Miksi vanhemmat eivät itse osaa organisoida ja jakaa töitä, joissa toivoisivat apua myös mieheltäsi?
Saat ihan rauhassa vaahdota miehellesi vaikka maailman tappiin hyvistä ja huomaavaisista käytöstavoista, mutta ethän sinäkään enää vanhempiesi nurkissa asu ja olette siellä perheenä käymässä.
Minusta vanhempasi ovat todella arkoja ja turhan vieraskoreita . Mitäs, jos puhuisit nyt vanhemmillesi ja neuvoisit heitä suoraan pyytämään mieheltäsi apua? Et sinä ole vastuussa heidän kodistaan ja heidän arkuudestaan, vaan nyt opettelevat pyytämään. Ei se tilanne muutu sillä, että kaikki vaaditte vain miestäsi muuttumaan.
Anoppihan oli tuonut lapsen isänsä syliin muiden ollessa kaupassa. Laiska ja moukka mies oli tästä loukkaantunut ja vieläkin muistelee asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä nyy sanon että en ole ikinä kuullut että kylään mennään osallistumaan pyykinpesuun!
Oman lapsensa vaatteita ei pese?
Kyläpaikassa? Juu, en.
Vaikka viipyisitte usean päivän niin kuin apn tapauksessa oli kyse? Pesetät ne appivanhemmilla?
Eikö sillä lapsella ole vaatteita jotka pakata mukaan?
Jonkin kurahousun huuhtelun ymmärrän mutta miksi ihmeessä sille ei pakata tarpeeksi vaatteita mukaan?????

Se tuskin oli tässä olennaista. Vaan se ettei mies auta missään asiassa.

No kun mitä helvetin tekemistä siellä on niiiiin valtavan paljon? Oikeasti. Yksi lapsi ja neljä aikuista. Mitä siellä muka on????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä nyy sanon että en ole ikinä kuullut että kylään mennään osallistumaan pyykinpesuun!
Oman lapsensa vaatteita ei pese?
Kyläpaikassa? Juu, en.
Vaikka viipyisitte usean päivän niin kuin apn tapauksessa oli kyse? Pesetät ne appivanhemmilla?
Eikö sillä lapsella ole vaatteita jotka pakata mukaan?
Jonkin kurahousun huuhtelun ymmärrän mutta miksi ihmeessä sille ei pakata tarpeeksi vaatteita mukaan?????
Miksi ihmeessä pitäisi pakata mukaa koko vaatekaappi kun järkevällä määrälläkin pärjää ja anoppilassa on pesukone?
Miestä varmaan ahdistaa olla siellä. Ymmärrän tavallaan jos vanhempasi ovat hänelle aika vieraita. Mies linnoittautuu huoneeseesi karkuun appivanhempiaan ja sinun vaatimuksiasi. Yrittää vain lusia reissun siedettävällä tavalla pois alta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä nyy sanon että en ole ikinä kuullut että kylään mennään osallistumaan pyykinpesuun!
Oman lapsensa vaatteita ei pese?
Kyläpaikassa? Juu, en.
Vaikka viipyisitte usean päivän niin kuin apn tapauksessa oli kyse? Pesetät ne appivanhemmilla?
Eikö sillä lapsella ole vaatteita jotka pakata mukaan?
Jonkin kurahousun huuhtelun ymmärrän mutta miksi ihmeessä sille ei pakata tarpeeksi vaatteita mukaan?????
Miksi ihmeessä pitäisi pakata mukaa koko vaatekaappi kun järkevällä määrälläkin pärjää ja anoppilassa on pesukone?
Ei tarvitse pakata koko vaatekaappia vaan ihan normaalisti ne vaatteet jotka tarvitsee.
Ihan vaan kuten normaalit ihmiset normaalisti normaalielämässä tekee.
Mun mies teki vähän samaa mun vanhemmilla mutta kun asioista sanoi niin ryhdistäytyi. Odotteli perseellään että muut passaa eikä saanut edes omaa lautasta vietyä tiskiin keittiöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä nyy sanon että en ole ikinä kuullut että kylään mennään osallistumaan pyykinpesuun!
Oman lapsensa vaatteita ei pese?
Kyläpaikassa? Juu, en.
Vaikka viipyisitte usean päivän niin kuin apn tapauksessa oli kyse? Pesetät ne appivanhemmilla?
Eikö sillä lapsella ole vaatteita jotka pakata mukaan?
Jonkin kurahousun huuhtelun ymmärrän mutta miksi ihmeessä sille ei pakata tarpeeksi vaatteita mukaan?????
Miksi ihmeessä pitäisi pakata mukaa koko vaatekaappi kun järkevällä määrälläkin pärjää ja anoppilassa on pesukone?
Ei tarvitse pakata koko vaatekaappia vaan ihan normaalisti ne vaatteet jotka tarvitsee.
Ihan vaan kuten normaalit ihmiset normaalisti normaalielämässä tekee.
No miksei pesisi jos viipyy usean päivän ja on mahdollista. Eipä tavitse likaisia vaatteita raahata mukana pitkiä matkoja.

Koska se on typerää.
Ja autollahan he oli liikkeellä. Ei niitä mihinlään raahata tarvitse.

Sama kai se missä sitä pyykkiä pesee.
Noloa ettei auta edes lumitöissä.
Ap käy itsekin anopillaan joten vastavuoroista.