Valehteletteko te töissä tai muualla mitä teitte viikonloppuna?
Oikeasti joitten paljon alkoholia mutta kerrottu esimerkiksi ulkoilleenne tmv.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Nykyään joudun valehtelemaan, koska näin viiskymppisenä on noloa kertoa istuneensa paikallisessa koko vkl.
Nuorena moni muukin työkaveri oli bilettänyt ja kaikki oli maanantaina ihan väsyneitä.
Eikö tuohon ala jo työnantaja puuttumaan jos vapaa-ajan toiminta vaikuttaa vireystilaan ja sitä kautta työtehoon työaikana? Ei voi olla niin että ryypätään koko viikonloppu ja sitten maanantaina tullaan töihin puoliunessa.
On työntekijän vastuulla että on työaikana työkunnossa, joka tarkoittaa muutakin kuin että on alle puoli promillea veressä.
Ei ole tarvetta ollut. Enempi ehkä koen ettei ole hyvä kertoa kaikkea ihanaa mitä tapahtui esim. hyvä seksi, HopLop lasten kanssa tmv.
Kerran kävin perjantai-iltana kaupungilla ostoksilla ja satuin vilkaisemaan yhden ravintolan ikkunasta sisään ja mitä näinkään? Yksi niin hienoa esittävä naispuolinen tyyppi meidän töistä näkyi istuvan siellä ja juovan isosta tuopista KALJAA.
Vierailija kirjoitti:
Kerran kävin perjantai-iltana kaupungilla ostoksilla ja satuin vilkaisemaan yhden ravintolan ikkunasta sisään ja mitä näinkään? Yksi niin hienoa esittävä naispuolinen tyyppi meidän töistä näkyi istuvan siellä ja juovan isosta tuopista KALJAA.
Aika hauska. Eli ei ollutkaan niin "hieno" kuin esitti. Sanoitko sille, että "maistuuko Bisse hyvin"?😂
Tapoihini ei kuulu valehdella.
Työkaverini tuntevat jo minut joten kysymättäkin tietää että vapaa-aikani menee lueskellessa ja lenkkeilessä.
En valehtele. Ja vaikka käyttäisin alkoholia tai istuisin kuppiloissa, niin en kyllä varmaan valehtelisi siitäkään, miksi valehtelisin?
Ryyppäsin ja huorasin...normi viikonloppu
Joskus olen esim. ottanut selvää joistain asioista mutta en viitsi kertoa kovin paljon. Harrastusten pro-tasoa on turha avata.
Yritän joskus luoda yleisluontoisesti jonkunlaista kuvaa.
Vierailija kirjoitti:
En valehtele. Ja vaikka käyttäisin alkoholia tai istuisin kuppiloissa, niin en kyllä varmaan valehtelisi siitäkään, miksi valehtelisin?
Jos muut töissä kehuvat urheilleensa ja käyskennelleensä metsässä vkl niin kehtaisitko sinä kertoa vetäneesi perseet niin perjantaina kuin lauantainakin? Et todellakaan.
Kerron ihan rehellisesti että katsoin läskipornoa ja vedin käteen koko viikonlopun. Eivät enää kysele
Ei ole tarvetta valehdella. Lauantain olin lasten harrastuksessa talkoohommissa, sunnuntain työvuorossa 😅
No ei meidän töissä kaikkea voi kertoa.
JUOPOTTELU JA VALEHTELU EIVÄT KIUULU:minun Elämän tapoihin !
Enkä huutele Henkilökohtaisia asioita työpaikalla.
Vierailija kirjoitti:
JUOPOTTELU JA VALEHTELU EIVÄT KIUULU:minun Elämän tapoihin !
Enkä huutele Henkilökohtaisia asioita työpaikalla.
Mutta huudat täällä kuin heikkopäinen?
Meillä ei kysellä, jos joku alkaa kertomaan viikonlopustaan niin se on hänen asia. Ei ole uteliasta jengiä duunissa (onneksi).
En valehtele. Ei tarvitse hävetä omia tekemisiä tai tekemättä jättämisiä.
Kyllä meillä voi kertoa kahvipöydässä, jos joskus on ollut viikonloppuna juhlimassa. Mitä pahaa siinä on?
Olen onneksi eläkkeellä. Voin halutessani poiketa oluella vaikka keskellä viikkoa, jos siltä tuntuu. Läheisetkään eivät moiti.
En yleensäkään valehtele. Tällä periaatteella voin ihan huolettomasti puhua asioistani enkä jää kiinni enkä takeltelemaan siitä että miten puhuinkin ihan toisin viikko sitten.
En valehtele. Jos joku kysyy mitä tein viikonloppuna, vastaan, etten mitään erikoista. Niin kuin en yleensä teekään. Siivoan, ulkoilen, syön ja kyllä, otan myös toisinaan alkoholia. Mutta ei mikään tuosta niin erikoista ole, että siitä tarvitsisi kenellekään ruveta raportoimaan.
Jos olen tehnyt jotain erilaista, käynyt esim. teatterissa tai jossain kauempana shoppailemassa, niin siitä saatan mainita.