Miksi nelikymppisellä rinnat kasvavat? Yritän keksiä syytä.
En ole lihonut. En ole synnyttänyt enkä imettänyt. Ei varmaan ole rintasyövästäkään kyse, koska tätä rintojen kasvua on tasaisesti tapahtunut vuosikausia. Aina tasaisin väliajoin täytyy ostaa isommat rintsikat. Nyt alkaa olla 70K jo liian pieni taas. Kasvu on symmetristä. Suoraan sanottuna olen aika koomisen näköinen, ihan kuin olisin ottanut valtavat silarit. Joku muu voisi olla innoissaan, että jee, ilmaiset silarit, mutta itselläni tämä tarkoittaa, että joudun pukeutumaan aina säkkimäisiin paitoihin ettei rinnat korostu.
Olen kysynyt lääkäriltä, joka ei ole osannut selittää eikä ole pitänyt tätä mitenkään vaarallisenakaan. Minulla on aina ollut mastopaattiset rinnat, ja mietin, voiko tällainen kasvu liittyä siihen jotenkin. Mutta en ole vielä selitystä tälle ilmiölle keksinyt, ja haluaisin ihan oikeasti tietää, pitääkö tästä olla huolissaan.
Onko kellään muulla ollut tällaista?
Kommentit (45)
Mulla on päinvastoin, tissit kutistuu mitä enemmän ikää tulee.
Nyt ovat kokoa a ja tyhjät nahkapussit.
N42.
Kuulostaa kivalta! Jos olet mukava ja fiksu, niin lähtisitkö kanssani treffeille? T. runsas nelikymppinen akateeminen sinkkumies.
Onko mastopaatti sama kuin purjevene?
Joskus luin jutun muistaakseni aika nuoresta naisesta jolla oli järjettömän kokoiset hinkit. Meni rintojen piennennys leikkaukseen, mutta ne kasvoivat takaisin valtaviksi. Eli joku oma juttunsa tuo on. Ehkä sun pitäisi mennä jollekin erikoislääkärille, joka tietää nimenomaan rintakudokseen liittyvistä asioista. Pakkohan tuo on selvittää.