Miten voisin auttaa veljeäni?

Eikö joku kuitenkin jaksaisi vaikka edes rohkaista..?

ap

Lähettäisit postissa ja kertoisit ajatuksistasi ja että välität?

Kerro kirjeessä, että olet huolestunut ja laita kauniisti siihen noita syitä. Kerro, etttä jos vain pystyt auttamaan, niin autat häntä mielelläsi. Kirjoita myös, että jos veli voi hyvin ja kaikki huoli turhaa, niin kertoisi senkin sinulle.

Auta duunin hakemisessa ja kouluun pääsemisessä. Mene vaatekaupoille sen kanssa! Mun mielestä puhelin käteen ja soittamaan!



Tsemii!

Sehän on sinun veljesi sentään! Ota nyt rohkeampi asenne ja seuraavan kerran kun menet sinne niin tee tikusta asiaa miksi haluat puhua hänen kanssaan (joululahja vanhemmille tai jotain mitä pienenä teitte yhdessä, et muista jonkun nimeä jonka veljesikin tuntee tms). Sitten rupeat juttelemaan enemmän, kysy mitä kuuluu jos alkaa puhua. Jos ei heti ala (kun et edes häntä ole tervehtinyt - tätä en oikein ymmärtänyt kyllä miksi) niin aloita siitä tervehtimisestä ja sitten vähitellen.



Omaisille on myös omia tukiryhmiä, kannattaa kysyä terveyskeskuksesta ainakin apua.

Kerrot omista ajatuksista ja huolesta veljeäsi kohtaan. Laita se vaikka joululahjan yhteyteen tai jotain.

Kirjeessä voisi ehkä tarjota muun sisällön lisäksi jotain vaihtoehtoja, siis ihan konkreettisia ja sellaisia, joihin veljesi voisi tarttua, jos saisi hetkeksi itseensä puhtia. Ota vaikkapa selvää, miten työkkärin ammatinvalintapsykologille pääsee (ilmaisia käsittääkseni) ja laita mukaan puhelinnumero. Tai jotain muuta.



Tietty vaarana on se, että veljesi kokee tämän painostuksena. Ja ylipäänsä kannattaa välttää sellaista, että aina kun jotain sanot veljellesi, se on tavalla tai toisella nalkuttavaa.

veljestäni. Hän on myös 25-vuotias, käyttäytyy aivan samoin kuin sinun veljesi. Mielipiteet tästä maailmasta ovat niin synkkiä, etten itse jaksaisi elää niiden kanssa. Hän viettää myös suurimman osan ajastaan yksin, musiikki ja tietokonemaailma vievät kaiken ajan. Me muu perhe olemme jotenkin varautuneita hänen seurassaan (valitettavasti) ja hän on meidän seurassamme, mikäli harvoin hänet saamme esim. samaan pöytään ruokailemaan. Hän käyttää reilusti alkoholia, mikä tuli tietoomme vasta tämän kesän aikana, jotenkin hän on pystynyt sen meiltä useimmiten salaamaan. Tiedän, että hän on käyttänyt/käyttää melko varmaan edelleenkin jotain alkoholia pahempaa ja äiti on löytänyt hänen huoneestaan kolmiolääkkeitä.

Me pelkäämme myös, että hänen masennuksensa ja syrjäytymisensä johtavat johonkin kamalaan, jopa itsemurhaan.

Pieni lohtu on nyt se, että tiedän, että jossain on toinenkin sisar joka on huolissaan veljestään.

ajan päästä menee itse juttelemaan. On sit ehtinyt funtsia asioita itsekseen siinä välissä. Ja jos veljesi ulkoinen habitus kaipaa remonttia, voit vaikka lähteä hänen kanssaan vaatekaupoille, niin kuin joku tuossa ehdottikin. 8

Niihin vähän kommenttia.

Kirjettä olen itsekin miettinyt, en kai kertaakaan oikein tosissani kuitenkaan. Vaikea selittää miksi, kun ette kukaan tunne veljeäni ja tilannettamme. Mutta hän on vielä aika lailla lapsellinen (toisaalta taas hyvin kypsä), näitä lähestymisyrityksiä pitää kiusallisina ja voin kuvitella että kirjeen saatuaan ajattelisi vaan että ' voi mikä dorka sisko' . Olen aiemmin esim. yrittänyt tekstata jotain tuntemuksia kun ei puhumalla ole onnistunut, hän on jättänyt vastaamatta ja välit on muuttuneet entistä kiusaantuneemmiksi.

Shoppaamaan olen pyytänyt, samoin meille käymään. Työpaikkaa on jopa tarjottu miehen kanssa (mies yrittäjä), äitini on yrittänyt auttaa opiskelupaikan kanssa jne. Ja onhan hän noita paikkoja löytänytkin, mutta ongelma on että lopahtavat kesken. Veljeni on hyvin älykäs käsittääkseni, siitä ei ole asia kiinni.

mutta oishan se hyvä jos joku osoittais ystävällisesti, kuitenkin yksityisyyttään kunnioittaen kiinnostusta häntä kohtaan. On varmasti yksinäinenkin ja hakee mielessään suuntaa elämälle, varmasti on myös huono itsetunto.

Voi laittaa kirjeeseen jotain myös kannustavaa ja vaikka kehua jotain hänen ominaisuutaan, niin hän ois sitten itsekkin ehkä avoimempi lähestymisellesi.

Onnea! On hänellä ainakin hyvä sisko joka välittää hänestä.

Voi miten lohduttaa kuulla että on muitakin saman asian kanssa kamppailevia!! Tai tietysti hyvin ikävä kuulla että teilläkin tällaista. Mutta kuulostaa tosiaan aika identtisiltä nämä tilanteet. Voimia teille ja paljon tässä kai myös onnea tarvitaan, jotta veljet selviävät elämään!

-ap

muodolliselta. Ja yksi ajatus on se, että ei anna sellaista kuvaa, et itse on kiinnostunut toisesta vain siksi, kun on huolissaan vaan on enemmän kuin kaveri (ts. antaminen ja saaminen on vastavuoroista). Soittaa vaikka, et " tuu tänne, kun mulla on tylsää" eikä niin, et " tuu tänne, kun sulla on kuitenkin tylsää" . Tuollaiset erakoituneet ihmiset eivät taida säälistä välittää.

Tosiaan ollaan yritetty hirmu paljon, välillä aktiivisemmin ja välillä vähemmän. Ammatinvalintapsykologia on ehdotettu ja kaivettu kaikenlaisia yhteystietoja ja paikkoja jne. joihin voisi ottaa yhteyttä. Lähinnä äitini on tätä tehnyt, pari kertaa myös minä. Ollaan yritetty keskustelua, äiti on pari kertaa päässyt lähellekin veljeäni, mutta aina on sitten vaan jotenkin taas tyssännyt, hän ei saa otetta elämästään. Varmasti veljeni on kokenut tulleensa painostetuksi vanhempieni taholta, ja sitä haluaisin omalta kohdaltani välttää. Tilanne on niin solmussa että en osaa sitä lainkaan kuvata, huoh.

Itsessäni on se vika, että minulta puuttuu rohkeus (aiemmin sitä oli, mutta tosiaan välit on vaan etääntyneet näiden lähestymisyritysten myötä, mikä on vaikeuttanut lähestymistä entisestään). Voisin vaikka laittaa viestin/kirjeen, jossa yksinkertaisesti sanoisin että veli on rakas ja toivon että saa asiat järjestymään.



Kiitos vielä vastauksista, helpottaa omaa oloa kun saa jakaa näitä ajatuksia!

Minun veljeni käyttäytyy myös niin, että kiusaantuu kun hoputetaan esim. työnhakuun tai koulutukseen. Ei pidä myöskään siitä, että hänen elämäntyyliinsä puututaan, haluaa kuulemma elää omaa elämäänsä omalla tavallaan. Tuntuu kuin meidänkin kaikki yrittäminen olisi turhaa. Aivan kuin hän olisi vaipunut johonkin toiseen maailmaan, josta hän EI EDES HALUA PALATA! Samoin minunkin veljeni on viisas, kouluarvosanat olivat luokan keskitasoa paremmat, hän osaa hienoja juttuja, joista vois olla ylpeä, jos joku ulkopuolinenkin niistä tietäis.

Minä ja muu perheemme toivomme päivittäin, että aika toisi hänelle sen verran järkeä päähän, että tarttuisi itseään niskasta kiinni ja " palaisi tähän meidän maailmaan" . Toisaalta taas pelottaa ajan kuluminen: mitä kauemmin hän on tuollainen, sitä vaikeampaa paluu voi olla!

Aivan uskomatonta, alan epäillä että meillä on sama veli. Jokainen sanasi oli kuin omani.

-ap

ajattelee että ei halua oravanpyörään. Toisaalta ehkä sun vanhemmat (en tiedä) voisi vahän hankaloittaakin sen elämää, eli kantavatko ruoan ym. sille valmiiksi. Asia helposti luisuu ajan myötä niin että ei oikeen edes huomata mitä lapsensa eteen tehdään, ihan hyvin ton ikästä voi pyytää auttamaan eri asioiden kanssa. Sä olet kuitenkin sen sisko, ja mikään ei estä kiipeämästä sua sen huoneeseen kun seuraavaksi käyt siellä, ja avautumaan, eli tilität vaa sun tuntoja, kaikesta mahdollisesta, ja sano että olet niin epätietoinen kaikesta että se ahdistaa sua.

Mulla on paha tapa käydä aina suoraan härkää sarvista, mut toistaseksi en ole saanut mitään pahempaa aikaan, eli niin neuvon sinuakin tekemään. Kaikkea parasta.

Hyvä pointti "

Soittaa vaikka, et " tuu tänne, kun mulla on tylsää" eikä niin, et " tuu tänne, kun sulla on kuitenkin tylsää" . Tuollaiset erakoituneet ihmiset eivät taida säälistä välittää.

"

Valitse sanasi huolella ja jätä tilaa, anna hänen tehdä päätöksensä. Jos sulla on mies tai poikaystävä anna hänen lukea tekstisi, tai varmistu muuten, että et laita liian löperöä tekstiä. Uskon, että häneen " putoaisi" vähän krouvimpi teksti.

Asian on osittain juuri näin. Vanhempani tosiaan tekevät ruoan useimmiten ja pesevät pyykit samalla kun omansa. Rahaa eivät pyydä kun eihän sitä veljellä ole. Toisaalta äiti kyllästyessään uhoaa aina kaikenlaista, mm. heittävänsä veljen ulos pahimmassa tapauksessa, mikä ei todellakaan ole hyvä asia (siis tämä uhoaminen). Näen vanhemmissani paljon vikoja tässä asiassa ja voisin yrittää heidänkin kanssa keskustella näistä vioista, mutta eipä se asiaa ratkaisisi, ehkä tekisi elämästä jollain tavalla helpomman joskus. Mutta se on varmaa ettei veljeni voi loppu elämäänsä asua vanhempien luona, mutta mitäpä tässä muutakaan tapahtuisi :(

-ap taas



Ai niin ja joku heitti myös ajattelemisen arvoisen kommentin, ettei erakoitunut ihminen varmaan muiden sääliä kaipaa.

Voisit kutsua veljes luoksesi ja muistella vähän menneitä ennen kuin aloitat keskustelun " olen huolissani" .