Mielenterveysongelmat ovat rähjähtämässä käsiin Suomessa

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti lapsuus on aika, josta toipumiseen menee monella koko loppuikä. Kodista monen nuoren ongelmat lähtee. Turvaton, rajaton lapsuus. Perheen ja nuorten väärät elämän arvot ja utopistiset odotukset, kun omaa elämää verrataan aina varakkaampiin siihen mitä somessa esitetään. On vain oikeuksia ja ei vaadita mitään vastineeksi. Kaiken pitää olla kivaa ja menevää ja mitään ei voi sanoa suoraan, kun joku kuitenkin pahoittaa mielensä. Toleranssi pettymyksiin ei kasva. Koulussa tasapäistetään kaikki ja sitten jossain vaiheessa oma lamppu syttyy ja huomaa, että se ei elämässä menekään niin.

Ei näitä asioita rahalla korjata. Niin kauan kun yhteiskunta ei voi puuttua kenelle ja millaisiin oloihin lapsia syntyy, niin alamäki sen kuin vaan jatkuu.

Ja lehmät lentää. Kyllä tää hyysäysyhteiskunta on nyt syynä tähän.  Nykyään lasta ei saa rangaista ( en tarkoita väkivaltaa) kaikki pitää sanoittaa ja lapsille EI OPETETA ENÄÄ PETTYMYKSIÄ.

Elämä on täynnä pettymyksiä ja kaikkea ei voi saada. Ei ainakaan ilman kovaa duunia. 

Semmoset arvot takas, missä on SELKEÄ RAJA KUKA MÄÄRÄÄ. Lapsi ei määrää , ei päätä asioista, lapsen kanssa ei neuvotella, vaan hän tekee niin kuin vanhemmat sanoo. 

Pekka ei valitse 3v. omia vaatteitaan päikkyyn. Pertsa syö sitä ruokaa, mitä on tarjolla tai Pertsa on nälissään. Kyllä se ruoka jossain kohtaa alkaa maistua.

Hyysääminen veks!

Vierailija kirjoitti:

Puolimiljoonaa suomalaista syö mielialalääkkeitä ja ollaan maailman onnellisin kansa?

Kai sitä nyt on onnellinen olo, kun syöt vähän lääkettä. Vaikka elämäsi olis täysin päin mäntyä, niin onneksi on lääkkeillä tuotettu hyvä olo.

Se tartteis jonkun mielenterveyden haasteen osua Orponkin teineihin, ehkä sitten alkaisi eri laulua laulamaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entisajan vitutus on nykyajan masennus !

Kaksi täysin eri asiaa. Ensimmäinen mielentila, jälkimmäinen sairaus.

Masennus ei ole sairaus. Siitä on tehty sairaus, jotta saataisiin myytyä lisää lääkkeitä ja siksi, että masentuneet voivat paeta jonkin muka sairauden taakse piiloon, ja olla siten ottamatta vastuuta omasta elämästään. Masentuneet itsekin tietävät, ettei se mikään sairaus ole. Olin itse kymmenisen vuotta sitten depressiivinen pitkät ajat, ja ymmärrän täysin mistä se johtuu. Sairaudesta ei ole kyse.

Vierailija kirjoitti:

No näkyyhän se jo siinä että persut tulivat vaaleissa toiseksi. Selvä merkki siitä että yhteiskunta on sairas.

Olet selvästikin vähän yksinkertainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No näkyyhän se jo siinä että persut tulivat vaaleissa toiseksi. Selvä merkki siitä että yhteiskunta on sairas.

Olet selvästikin vähän yksinkertainen.

Joillakin äärivasemmiston kannattajilla on pakkomielle persuista,niiden elämäntehtävä parjata ja syyttää persuja niistäkin asioista mitkä ei liity tämänkään ketjun aiheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolimiljoonaa suomalaista syö mielialalääkkeitä ja ollaan maailman onnellisin kansa?

Kai sitä nyt on onnellinen olo, kun syöt vähän lääkettä. Vaikka elämäsi olis täysin päin mäntyä, niin onneksi on lääkkeillä tuotettu hyvä olo.

Masennuslääkkeillä ei saa hyvää oloa. Ahdistaa ihan yhtä paljon kuin ennen lääkkeitäkin ja olo on synkkä ja toivoton. Ainoa ero entiseen on se, että syöt masennuslääkkeitä. Masennuslääkkeet ei ole huumeita eikä alkoholia, ne ei vaikuta mielialaan mitenkään sitä muuttavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset tilastojen kärjessä kirkkaasti. Ja kohta joku tulee selittämään, mutku miehet hakee vaan harvemmin ongelmiinsa apuaa yhyy. Niin, miehet kykenee itse selvittämään pään sisäiset ongelmansa, naisille pitää jonkun "ammattiauttajan" lässyttää ja syödä lääkkeitä, että pystyvät pitämään nuppinsa kasassa, eikä sekään usein onnistu.

Joo tosin hyvin miehet pystyy handlaamaan ne ongelmansa viinan kanssa läträämällä. Ehkä kannattais mieluummin lässyttää siellä terapeutilla eikä alkoholisoitua. Se vasta tuleekin kalliiksi yhteiskunnalle, työkyky menee (jos sitä on ollutkaan) jne.

Kyllä viina miehen tiellä pitää, pulinat pois.

Muutama huumaisaineeksi luokiteltava lääke tekisi saman, eli pitäisi "miehen tiellä", mutta tuhoaisi terveyttä ja työkykyä huomattavasti vähemmän.

Ja turruttais tunteet täysin, että olis kuin kävelevä zombi joka käy töissä eikä tunne mitään. Edes seksistä ei saa enää iloa. Vähän kuin lobotomiapotilas.

Minä tein näin ympäristön odotuksia täyttääkseni. Lähdin opiskelemaan ja työelämään, vahvasti lääkittynä. Siinä vierähti yli 15 vuotta elämästäni niin, etten niinä vuosina tuntenut iloa, en onnea. Kertaakaan en itkenyt niinä vuosina. Olin työssäkäyvä robotti, vailla mitään elämäniloa. Sitten päädyin työttömäksi ja lopetin lääkkeet, oli erikoista jälleen kokea miltä tuntuu elää ja tuntea, olla ihminen. Nyt pitäisi mahdollisesti palata takaisin työelämään, ilman lääkkeitä se ei tule valitettavasti onnistumaan omalla kohdallani. Tuntuu kyllä kurjalta ajatella, että näinkö sitä taas täytyy palata tuohon hiljaiseen itsetuhoon, tuhoamaan ihmisyytensä, täyttääkseen yhteiskunnan vaatimukset. Entä kuinka pitkään sitä tulee enää kestämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat kadottaneet käsityksen normaaleista elämänarvoista. Uusi sukupolvi täysin kuutamolla. Normaalit pienet vastoinkäymiset ovat muka niin rankkoja, ettei niistä enää selvitä ilman psykiatrin apua ja pillereitä. Ei tuu mitään.

Ja tämä malli on suoraan Jenkkilästä. Siellä juostaa joka asiasta tsykiatrilla

Sitten on se, että nykyään ihmiset avoimesti jopa mediassa puhuvat kuinka heitä itkettää milloin mikäkin asia. Pidetään itkemistä kaiken maailman asioista jotenkin normaalina nykyään. Itkupillejä he ovat, ja heidän pitäisi ryhdistäytyä.

Miksi mielenterveyspotilaat sairaseläkkellä pystyvät menee pariin kaljalle niin Naiset kuin miehet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kodista monen nuoren ongelmat lähtee. Turvaton, rajaton lapsuus.

Mihin teoriaan perustuu väitteesi rajoista, tai niiden puutteesta? Vai viittaatko Suomen lakiin? Käytöstapoihin? Ajatteletko, etteivät ihmiset tiedä normeja, ja siten tahattomasti toimivat niiden vastaisesti? Vai, että ovat psykopaattisia tms.?

Meillä on perheitä, joissa lapsilla ei ole sääntöjä tai ne luovat sääntönsä itse. Lapsille on annettu liikaa päätösvaltaa asioissa, joiden pitäisi olla vanhempien päätettävissä, koska lapset eivät näe kokonaisuuksia eivät omaa parastaan. Vanhemmat eivät halua tuottaa lapselleen pettymyksiä ja sanoa ei tai sitten eivät vaan muuten panosta lapsen kasvatukseen. Rajattomuus on eräänlaista turvattomuutta. Kellä vastuu, sillä valta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovat jo räjähtäneet. Ja psykiatria on sekä lapsenkengissään että jälkijunassa (vr muu maailma). Surullista.

Hoidetaan seurausta ei syytä.

Mielenterveyshaasteet aiheuttavat usein työkyvyttömyyttä, kun hoidetaan väärin.

Riippuvuutta aiheuttavilla lääkkeillä, joista on monelle paljon haittaa. Lääkeyhtiöiden julma bisnes.

tää. mulle määrättiin nuoresta pitäen masennuslääkkeitä kun oikeasti oli sattunut kuolemantapauksia lähipiirissä ja olin ahdistunut, alakuloinen, yksinäinen ja hukassa sekä kärsin teini-iän tunnemyllerryksestä. luulin silloin että mulla on joku serotoniinihäiriö aivoissa miksi pitää masennusta hoitaa lääkkeillä. kun yritin irti tuntui että sain pahoja ahdistuskohtauksia ja olon heittelyä ja määrättiin lisää voimakkaampia lääkkeitä ja diagnoositkin alkoi muuttua rankemmaksi. aloin romahtelemaan tavalla joka ei aiemmin ollut mulle tyypillistä.  menetin uskoni psykiatriaan suunnilleen siinä vaiheessa kun tunsin oloni jo ihan zombiksi. purin lääkkeet pois piinaavien vieroitusoireiden kera (mm. uni meni todella huonoksi) ja kappas kummaa ajan saatossa, en elänytkään enää sumussa missä ennen elin ja ei ollut samassa määrin tunne että pää ei toimi. sain sitten kunnon terapiaa n. sitten kun olin jo aika pahaa harmia lääkkkeistä. mitä jälkiä vuosien lääkkeistä jäi? olen aseksuaali minkä epäilen liittyvän nuoresta asti syötyihin SSRI-ryhmän lääkkeisiin. psykiatria varasti multa osan elämää edes kertomatta tän mahdollisuudesta. lääkkeet jätti jälkensä oppimiskykyyn ja muistiin painamiseen. pitkään vieroituksen aikana olen kokenut aivan ihmeellisiä oireita . toki joku tulee varmaan viisastelemaan että tää on vain mun sairaus mutta ne jätän omaan arvoonsa. tiedän mitä tapahtui ja tiedän miten muutuin lääkkeiden myötä.

mielestäni ratkaisu ei ole psykiatriaan rahan lappaminen vaan turvallisemman psykiatrian tekeminen jossa medikalisaatiota puretaan. moni ihminen kipuilee henkisesti mutta en tiedä sanoisinko kaikkea psyykkiseksi sairastamiseksi. elämään kuuluu kärsimystä ja monenlaista mielipahaa ja resilienssin kehittämistä. tunteiden kohtaamisen opettelua, elämänhallinnan opettelua ynnä muuta. paljon voi tehdä mielenterveyden eteen ilman että on lääkepurkilla. näitä asioita itse edelleen opettelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat kadottaneet käsityksen normaaleista elämänarvoista. Uusi sukupolvi täysin kuutamolla. Normaalit pienet vastoinkäymiset ovat muka niin rankkoja, ettei niistä enää selvitä ilman psykiatrin apua ja pillereitä. Ei tuu mitään.

Miksi sinusta vastuu on nuorilla eikä lääketeollisuudella ja lääkäreillä?

Onko sinusta oikein, että kun nuori menee vaikka juttelemaan sairaanhoitajalle ja mieli on maassa päättyneen parisuhteen takia, siitä diagnosoidaan sairaus ja lääkärissä nuorelle annetaan pilleripurkki kouraan, pysyvä diagnoosi ja kirjaukset kantaan?

Lääketeollisuus tekee valtavat voitot tällä, että jokapäiväiset, aiemmin tavalliset elämän ongelmat ja solmukohdat medikalisoidaan.

Harva nuori osaa ja pystyy kyseenalaistamaan, kun lääkäri auktoriteettiasemasta käsin diagnosoi sairauden ja määrää lääkkeen.

Vastuu on siinä mielessä ihmisillä itsellään, että ei kestetä normaalia elämää. Jos vaikka koulussa sattuu jotain ikävää, kuten pahoinpitely, siellä ollaan ensimmäisenä järjestämässä kriisiapua jopa henkilökunnallekin. En tietysti hyväksy mitään väkivaltaa, mutta kun ei mitään kyetä kohtaamaan enää ilman että mennään täysin sekaisin. Ei aikaisemmin oltu näin heikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

X sukupolven on tosiaan kiusannut ja pahoinpidellyt häiriöiseksi niiden omat vanhemmat. Rikosvastuuseenhan ne pitäisi saattaa, mutta kun Suomessa saa ihmisen kiusata mieleltään vammautuneeksi ilman mitään sanktiota.

Tämä on globaali ilmiö, ei suomalainen erityispiirre.

Globaali ilmiö on x sukupolven mt ongelmatkin ja meidän pieleen kasvattama lumihiutale sukupolvi kun ei haluttu samaa kurjuutta lapsillemme mitä meidän elämä oli. Me tehtiin ja yritetään tehdä yhä kaikki ylitehostetusti koska me pelätään lapsillemme samaa kohtaloa kuin itsellemme. Että ne joutuisi kasvamaan yksin, hylättynä ja piestynä remmillä hiljaiseksi ilman mitään turvaa. Kyllä sen pahan olon vieläkin muistaa lapsuudesta kun sinulla ei ole yhtään ketään kelle puhua ja jos yrität saada kontaktia vanhempiisi niin nostetaan käsi eteen tai vedetään päin näköä ja huudetaan hiljaiseksi.

Nyt se vasta alkaakin kun kokooomus pääsi valtaan :/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat kadottaneet käsityksen normaaleista elämänarvoista. Uusi sukupolvi täysin kuutamolla. Normaalit pienet vastoinkäymiset ovat muka niin rankkoja, ettei niistä enää selvitä ilman psykiatrin apua ja pillereitä. Ei tuu mitään.

Ja tämä malli on suoraan Jenkkilästä. Siellä juostaa joka asiasta tsykiatrilla

Sitten on se, että nykyään ihmiset avoimesti jopa mediassa puhuvat kuinka heitä itkettää milloin mikäkin asia. Pidetään itkemistä kaiken maailman asioista jotenkin normaalina nykyään. Itkupillejä he ovat, ja heidän pitäisi ryhdistäytyä.

Minusta ongelma on nimenomaan sinunkaltaisesi ihmiset ja olettamus, että kun minä olen kova ja kylmä eikä mikään tunnu missään, niin kaikkien muidenkin pitää olla.

Monikaan ei tähän pysty, ainakaan ilman antisosiaalisen persoonallisuushäiriön diagnoosia.

Ongelmahan on se, että ihmisillä on tunne-elämä, se on ihan normaalia, itkeminen on ihan normaalia, mutta se ei ole ongelmatonta eikä normaalia, että jokaisesta ohimenevästä tunnetilasta revitään diagnoosi ja tunteet pitää turruttaa ja lääkitä pois pillereillä. Kun tunteet pitäisi osata käsitellä ja niiden kanssa elää, ne kun ovat osa ihmiselämää eikä lääketieteellinen hätätila.

Hyvä kun pelkästään syytetään ihmisiä. Kyllä mielestäni myös yhteiskunnan arvomaailmaa voi miettiä, ei vain yksilöä. Ehkä tapa jolla elämme ei oikeasti tuota monelle hyvinvointia. sitten kun sulla on vaikka pitkä aukko cv.ssä olet hylkiö esim. työmarkkinoilla. Kilpailu on kovaa. Joku sanoikin että mt-kriisi on maksu kilpailuyhteiskunnasta ja voi olla oikeilla jäljillä.

Voi olla että ihmiset on jotenkin erkaantuneet kärsimyksestä ja sen kohtaamisesta siinä missä entisaikaan ehkä kärsimyksen äärellä oltiin enemmän. Esimerkiksi uskonnot on yrittäneet antaa tavallaan ihmisille oppeja kärsimyksestä ja siihen suhtautumisesta mikä puuttuu nykyään aika paljon. Nykyään kärsimyksestä mennään herkästi lääkärille..  Ihmiset myös täysin vähättelee omaa kapasiteettia ja resilienssiään selvitä kärsimyksestä ja muuttaa esim haitallisia tapojaan. Ihmiset uskoo lääkkeeseen joka ratkaisee asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kodista monen nuoren ongelmat lähtee. Turvaton, rajaton lapsuus.

Mihin teoriaan perustuu väitteesi rajoista, tai niiden puutteesta? Vai viittaatko Suomen lakiin? Käytöstapoihin? Ajatteletko, etteivät ihmiset tiedä normeja, ja siten tahattomasti toimivat niiden vastaisesti? Vai, että ovat psykopaattisia tms.?

Meillä on perheitä, joissa lapsilla ei ole sääntöjä tai ne luovat sääntönsä itse. Lapsille on annettu liikaa päätösvaltaa asioissa, joiden pitäisi olla vanhempien päätettävissä, koska lapset eivät näe kokonaisuuksia eivät omaa parastaan. Vanhemmat eivät halua tuottaa lapselleen pettymyksiä ja sanoa ei tai sitten eivät vaan muuten panosta lapsen kasvatukseen. Rajattomuus on eräänlaista turvattomuutta. Kellä vastuu, sillä valta. 

Lisään vielä, että meillä on perheitä, jossa samat ongelmat jatkuvat sukupolvesta toiseen. Vanhemmilla on päihde- ja mielenterveysongelmia ja ei minkäänlaista itsekritiikkiä katkaista tätä ketjua eli olla tekemättä lapsia jo ongelmaiseen perheeseen.

Tämähän se Suomen hallituksen lääke...ajetaan ensin loppuun ja ulos työmarkkinoilta ja sitten kun ihmetellään työttömyyttä niin leikataan työttömyystuet..sitten kun ihmetellään sosiaalimenojen niin leikataan. Asumistuet ja sosiaalituet.

Oikea syy on se, että ihmiset eivät sitoudu parisuhteisiin.

Tämän vuoksi kärsivät lapset ja ne jätetyt.

Ennen vanhaan se mt-ongelmien rajalla häilyvä dai kumminkin tukea puolisoltaan ja luotti suhteen kestävän.

Sanokaa mitä sanotte, syy on se, että mulle heti kaikki ja kuista viis.