Se olisi 8. kesä liki 100 kiloisena naisena!:( Miksi laihdutus aina epäonnistuu? Silloin

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitat vihaavasi itseäsi - ehkä siinä on se juurisyy. Minut sai onnistuneesti laihtumaan vasta se, kun itseinho vaihtui itsensä arvostamiseen sekä kuoleman- ja sairaudenpelkoon. Lähipiirin synkät terveysuutiset saivat minut iloitsemaan omasta kehostani - aistit pelaavat ja pystyin toimimaan kuitenkin normaalisti arjessa. Ja mikä tärkeintä - olen elossa! Mukana oli ehkä myös jonkinlaista henkistä heräämistä. Minä olen saanut lahjaksi tämän kehon, jonka avulla "sieluni" voi tehdä upeita asioita, esim. saattaa lapsia maailmaan ja osoittaa hellyyttä rakkailleni. Minussa heräsi vakaa tahto pitää siitä huolta niin hyvin kuin mahdollista. Vaikka sinun kehosi ei ole näyttänyt aina siltä kuin haluaisit, niin eiköhän sinullakin ole upeita kokemuksia, jotka ruumiisi on mahdollistanut?

Mikään maallinen ei ole niin tärkeää, eikä mihinkään kannata satsata niin paljon kuin terveyteen. Ei mikään. Ei se, miltä näytät. Eikä se, miten hyvältä ruoka maistuu. Jos sinulla on syömishäiriö, niin hae rohkeasti apua.

En edes halua elää,jos näytän loppuelämäni tältä.

Voisin olla vaikka pyörätuolissa loppuelämän,jos vain olisin laiha.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitat vihaavasi itseäsi - ehkä siinä on se juurisyy. Minut sai onnistuneesti laihtumaan vasta se, kun itseinho vaihtui itsensä arvostamiseen sekä kuoleman- ja sairaudenpelkoon. Lähipiirin synkät terveysuutiset saivat minut iloitsemaan omasta kehostani - aistit pelaavat ja pystyin toimimaan kuitenkin normaalisti arjessa. Ja mikä tärkeintä - olen elossa! Mukana oli ehkä myös jonkinlaista henkistä heräämistä. Minä olen saanut lahjaksi tämän kehon, jonka avulla "sieluni" voi tehdä upeita asioita, esim. saattaa lapsia maailmaan ja osoittaa hellyyttä rakkailleni. Minussa heräsi vakaa tahto pitää siitä huolta niin hyvin kuin mahdollista. Vaikka sinun kehosi ei ole näyttänyt aina siltä kuin haluaisit, niin eiköhän sinullakin ole upeita kokemuksia, jotka ruumiisi on mahdollistanut?

Mikään maallinen ei ole niin tärkeää, eikä mihinkään kannata satsata niin paljon kuin terveyteen. Ei mikään. Ei se, miltä näytät. Eikä se, miten hyvältä ruoka maistuu. Jos sinulla on syömishäiriö, niin hae rohkeasti apua.

Lisään vielä, miten minä konkreettisesti laihduin:

Aloin keskittyä siihen, mitä minun tulee syödä, jotta kehoni voisi mahdollisimman hyvin. Ennen fokukseni oli aina siinä, mitä en saa syödä - tai siinä, minkä verran saan syödä hiilareita tai kaloreita. Laihtuessani onnistuneesti vaivasin päätäni vain sillä, että saanhan monipuolisesti kasviksia ja kaloja, tarpeeksi hyviä öljyjä, siemeniä ja pähkinöitä. En kieltänyt itseltänk yhtään mitään. Mutta tiedätkö - kun hivenaine- ja vitamiinivarastot täyttyvät, kaikenlaiset ruokahimot alkavat vähentyä. Ylipainoinenkin voi olla periaatteessa aliravittu, mikä lisää taipumusta ahmimiseen. En kieltänyt itseltäni mitään, mutta muutamassa kuukaudessa kaupan karkkihyllykin alkoi ällöttää.

Ennen vanhaan laihdutuskuureihini kuului kiinteänä osana aina tavoitteellinen liikunta. Viikossa pitäisi niin ja niin monta kaloria saada kulutettua salilla tai hölkkälenkeillä. Olin kokenut raskaan liikunnan 4-5 päivänä viikossa väsyttävän minua voimakkaasti, mutta joka kuurin alussa uskoin sen olevan vaan totuttelukysymys. Tällä kertaa ainoat fokukseni olivat jaksaminen ja kehonhuolto. Jätin kaiken tavoitteellisen liikunnan pois, sen sijaan kävelin luonnossa voimavarojen ja arkikiireiden mukaan. Lisäksi joogasin ja venyttelin, koitin keskittyä arjessaryhtiin ja ergonomiaan, istumisen tauottamiseen. Kun olin laihtunut 15 kg, päätin eräänä päivänä kävelylläni kokeilla, miltä juokseminen tuntuisi. Tuntuihan se kevyempänä upealta, vaikka ylipainoa yhä oli tuossa vaiheessa. Olen siitä lähtien juossut, mutta en koskaan juokse yli kolmea kertaa viikossa. Ja vieläkin vähemmän, jos on jaksaminen koetuksella tai koen lihasten menevän liikaa tukkoon tai polvien tai jalkaterien vihoittelevan.

Ehkä saisit heräteltyä itsesi arvostusta miettimällä sitä, miten tärkeä olet muille ihmisille. Ja miten hienoa olisi, jos pystyisit olemaan lastesi tukena ja rinnalla mahdollisimman pitkään - kenties auttaa lapsenlasten kanssa aikanaan? Itsestäsi huolehtiminen on rakkaudellinen teko myös heitä kohtaan. Hyvinvoiva ja terve vanhempi on yksi syy onneen vielä keski-ikäisellekin lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitat vihaavasi itseäsi - ehkä siinä on se juurisyy. Minut sai onnistuneesti laihtumaan vasta se, kun itseinho vaihtui itsensä arvostamiseen sekä kuoleman- ja sairaudenpelkoon. Lähipiirin synkät terveysuutiset saivat minut iloitsemaan omasta kehostani - aistit pelaavat ja pystyin toimimaan kuitenkin normaalisti arjessa. Ja mikä tärkeintä - olen elossa! Mukana oli ehkä myös jonkinlaista henkistä heräämistä. Minä olen saanut lahjaksi tämän kehon, jonka avulla "sieluni" voi tehdä upeita asioita, esim. saattaa lapsia maailmaan ja osoittaa hellyyttä rakkailleni. Minussa heräsi vakaa tahto pitää siitä huolta niin hyvin kuin mahdollista. Vaikka sinun kehosi ei ole näyttänyt aina siltä kuin haluaisit, niin eiköhän sinullakin ole upeita kokemuksia, jotka ruumiisi on mahdollistanut?

Mikään maallinen ei ole niin tärkeää, eikä mihinkään kannata satsata niin paljon kuin terveyteen. Ei mikään. Ei se, miltä näytät. Eikä se, miten hyvältä ruoka maistuu. Jos sinulla on syömishäiriö, niin hae rohkeasti apua.

En edes halua elää,jos näytän loppuelämäni tältä.

Voisin olla vaikka pyörätuolissa loppuelämän,jos vain olisin laiha.

Ap

Kuulostat niin sairaalta, että lastesi takia sinun TÄYTYY hankkia päänupillesi apua, jotta pystyt kasvattamaan heidät terveeseen kehosuhteeseen. Luuletko, että säälisi lämmittää heitä, jos he joskus elämässään lihovat?

Meillä on palstalla näköjään naispuolinen Allu.

Samanlainen jankuttaa on. Aihe on vaan eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä aloittanut monesti elämäntapa muutoksen,mutta aina lipsun vanhoihin tapoihin.

Oikeasti satoja kertoja 8 vuoden aikana alkanut laihduttaa, silti lopputulos on tämä.

Vihaan itseäni, lapset eivät ole koskaan elämänsä aikana päässeet uimarannalle.

Ovat jo esiteinejä.

Ap

Millaisen elämäntapamuutoksen? Kaikki kerralla uusiksi vai yksi juttu kerrallaan?

Jos juot limsoja tai mehuja, niin eka lopetat sen ja opettelet juomaan vaan vettä. Kun siihen tottuu ja siitä on tullut tapa, niin vasta sitten mietit seuraavaa askelta.

Totuttele olemaan epämukavuusalueella. Kun päätät jotain ja toteutat sen, mieli vahvistuu ja alat saamaan mielihyvää onnistumisesta.

Ja mieti ihan oikeasti, onko noin ylipainoisena oleminen sitten mukavaa? Onko se mukavuus alueella olemista että liikkuminen on vaivalloista, hengästyttää, niveliin sattuu, jotkut tuolit voi olla ahtaita, kivoja vaatteita voi olla vaikea löytää jne?

En ole saanut vuosiin mitään onnistumiskokemuksia. En työtä.,en ystäviä,en opiskelupaikkaa. Koko elämä on yhtä epämukavuusaluetta. Syöminen tuo hyvän fiiliksen. Miksi salaatista ja liikunnasra ei saa yhtä hyviä niksejä kuin pitsasta tai suklaasta tai humalasta tai päiväunista?

Aloitin syksyllä masennuslääkkeet mutta ei mitään apua niistä syömiseen. Onko kokemuksia?

Ap

Nyt unohda laihdutus, hoida tuo masennus ensin! Saatko myös terapiaa?

Laihana olisin onnellinen. Pitäis vaan laihtua, niin maailma olisi avoin. Mutta kun tuntuu olevan yksi maailman vaikeimmista asioista.ap

Sinussa ei ole mitään vikaa. Tuo masennus aiheuttaa nuo ikävät ajatukset ja tuntemukset. Minun masennuksesta toipuminen alkoi siitä että aloin nähdä masennuksen loisena aivoissani, joka muuttaa ajatuksiani ja käyttäytymistäni ja estää positiiviset tunteet. Koin olevani ilonpilaaja kun kaikesta löysin vain negatiivista, mutta tajusin että se en ole minä joka puhuu, vaan masennus puhuu. Sain käännettyä kaiken sen vihan mitä koin itseäni ja maailmaa kohtaan, vihaksi sitä sairautta kohtaan. Päätin että potkin sen loisen aivoistani ulos.

Kun se onnistui, huomasin että olenkin oikeasti optimisti ja löydän iloa vaikka jopa näteistä pikkukivistä.

Kehosi kuitenkin toimii ja sinussa on paljon hyvää, minkä tahansa kokoinen oletkin.

Puhuit tuossa yhdessä kommentissa siitä että mieluummin olisit pyörätuolissa. Parhain liikunta innostukseni alkoi siitä kun mursin nilkkani ja se oli kipsissä pari kuukautta, opin arvostamaan sitä mitä kehoni pystyy tehdä, ja pelkästään se että pääsi kunnolla kävelemään oli ihanaa. Mutta tavallaan ymmärrän fiiliksesi, nuorena minulla oli kamala akne ja siihen ei auttanut mikään (e-pillerit lopulta auttoi mutta en ollut niiden siitä vaikutuksesta tiennyt), niin ajattelin että "olisinpa mieluummin ylipainoinen kuten tuo kaverini, sille sentään voisin itse tehdä jotain". No, kun itselle aikuisena tuli yhdessä vaiheessa ylipainoa eikä se tosta noin vaan lähtenytkään, todellakin tajusin että ne omat ongelmat aina vaikuttaa isommilta kuin toisten vastoinkäymiset, mutta eihän se niin ole.

Sori, pitkä kommentti. Toivottavasti joku sai tuosta jotain positiivista/järkevää ajatusta itselleen.