Lue keskustelun säännöt.
40+ nyt vs. 90-luvulla
12.04.2023 |
Olen hippusen yli 40-vuotias ja aloin verrata itseäni äitiini silloin, kun hän oli saman ikäinen. Kaikilla murrosikäisillä on varmasti sisäänrakennettu "vanhempani on noloja" -asenne. Mutta nyt voin tässä iässä verrata jo hieman objektiivisemmin itseäni ja äitiäni. Tässä eroja:
- Pukeudun edelleen samoin kuin n. 30-vuotiaana enkä mielestäni (ja tämä on nyt subjektiivinen analyysi) näytä mitenkään nololta tai että yrittäisin näyttää nuoremmalta kuin olen. Äidilläni oli sellainen "nuorisovaatekokeilu" juuri 40+ ikäisenä ja se näytti tosi oudolta. Tässä itse ajattelen vaikuttavan senkin, että nykyaikana sallitaan jokaisen pukeutua vapaammin omalla tyylillään.
- Kuuntelen samaa musiikkia kuin moni 20-30 -vuotias ja tunnen samat pop-kulttuuriasiat kuin nuoremmatkin. Sanastoni on myös ajassa elävä, vaikka en ihan teinin tavoin yleensä puhu. Äitini oli aina ihan pihalla nuorisokielestä.
- Äitini koki itsensä vanhaksi jo 40+ ikäisenä, ja odotteli innoissaan eläkettä. Itse olen vasta nyt urapolulla, jossa on hyvät näkymät edetä, ja olenkin nopeasti edennyt viimeiset viisi vuotta.
- Voin ihan hyvin mennä ulos keikalle tai tanssimaan, ja tanssin usein illanvietoissa koko illan. Tässä ehkä tosin tanssiharrastukseni näkyy. Mutta äitini ulkonakäynnit olivat iässäni sellaista tuopin ääressä nuokkumista ja ketjupolttelua (ajan mukaisesti?) Itse en juo tai polta.
Tuossa nyt jotakin eroja. Enkä sano, että äitini olisi nyt silmissäni mitenkään nolo enkä arvostele hänen tapaansa olla 40-vuotias. Mutta onko tämä oikeasti sitä että "40 on uusi 30" vai onko minulla vain harha itsestäni ja olen oikeasti nolo? (Kestän kyllä kuulla kaikki mielipiteet!)
Kommentit (33)
Minä olen nyt 60 ja varmaan erilainen kuin äitini ainakin siinä, että pukeudun farkkuihin (omistan myös yhdet ns. suorat housut ja yhdet värikkäät leveälahkeiset kesähousut + tietysti kotiverkkareita); olen työelämässä parhaassa asemassa ikinä ja toivon, että yhtä kiinnostava ja haastava työ jatkuu ainakin 65- vuotiaaksi; vapaa-aikani käytän ihan surutta omiin juttuihini (liikuntaharrastus, kirjat, opiskelu, koiran kanssa ulkoilu, elokuvat ym) enkä ota stressiä kotitöistä; en (emme) käy kylässä ystäväperheiden luona vaan tapaan omia ystäviäni mieluiten kahviloissa tai lounaalla ravintolassa; pidän yhteyttä ystäviini viesteillä ja äänipuheluilla enkä soittamalla; käytän muutenkin älykännykkää paljon ja sovelluksia on pysäköinnistä painonhallintaan (en tietenkään voi tietää, olisiko äitini käyttänyt älykännykkää, kun sellaisia ei hänen eläessään ollut, mutta en usko); hoidan verkossa kaikki asiat, mitkä on mahdollista; käyn syömässä ulkona ja Wolttaan; matkustelen (myös yksin); en katso televisiota (jonkin verran Areenasta sarjoja ja elokuvia ja joskus harvoin Netflixiä); syön vegaanisesti; en käytä eläintestattua kosmetiikkaa; olen muutenkin yhteiskunnallisesti aktiivinen ja erityisesti eläinsuojelu on sydäntä lähellä; en viettänyt sen paremmin 50-vuotis- kuin 60-vuotissyntymäpäivää vaan olin matkoilla.
Nuo nyt ainakin tulivat mieleen. Musiikkia en juurikaan kuuntele, sen suhteen makuni on jäänyt jonnekin 2000-luvun vaihteeseen; Chisu, Mariska, Maija Vilkkumaa, Amy Winehouse jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan parikymppinen vaan ei pidä sinua ikäisenään. Vain sinä itse.
Tämä. Itse olin vanhempi opiskelija yliopistolla ennen valmistumista (32v) ja useimmat kaverit olivat 23-26v. Kyllä näiltä jo sai kuulla naljailua, kuinka olen vanha, keski-ikä juuri tulemassa ja hiusraja vetäytyy. Vaikka samoista asioista puhuttiin, yhdessä juotiin, huumorintaju ja kieli yhteneväistä ja elettiin samankaltaista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Turhaan yrität olla nuorekas.Kukaan mies ei enää himoitse kiviaikaasi.
Voi palstapoikia.
Minulla on aivan varmasti aktiivisempi seksielämä kuin sinulla.
t. Kuusikymppinen
Hah on ollut hauska huomata, että 15 v nuoreni kuuntelee ny ysäri musiikka. Vaatetuskaan ei hirveästi ole nykyisin erilaista. Nykynuoret pukeutuu kuitenkin aika tylsästi. Rajuinta on olla roadman. :D
90-luvulla punkkarit oli punkkareita ja hoppareilla roikku housut kunnolla polvissa asti.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 40+ ikäinen pitkäaikaistyötön ilman koulutusta ja asustelen melko uudessa asunnossa lähellä ison kaupungin keskustaa. En usko, että tällainen olisi ollut mahdollista tai sallittua 20 vuotta sitten.
30 vuotta työttömänä olleena voin kertoa, että se oli ennen paljon helpompaa.
Oli ensinnäkin vielä hiipuva vuokrasäännöstely, vuokat halpoja ja toiseksi luottotietoja ei kyselty vielä yhtään missään, järkestelmä oli uusi. Kolmanneksi sosiaalitukien ostovoima oli ysärilla suurempi.
Esimerkiksi se kuuluisa yhdeksän euron kuntouttavan korvaus lanseerattiin 2002.
Sen kuuluisi nyt inflaatiotarkistettuna 14 euroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen koko ikäni ollut "kakara", aina luultu nuoremmaksi mitä olen. Nyt 40+ ja huomaan selkeän eron 15-20 vuotta nuorempiin vaikkapa työkaverien kohdalla.
En ole samaa sukupolvea eivätkä he pidä minua oman sukupolvensa edustajana. Eikä tietenkään kuulukaan pitää. Musiikki- tai tanssiharrastuksillani ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Aloituksesta voi päätellä vain yhden asian: ap:lla ei ole teini-ikäistä lasta. Sieltä kuulisit totuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 40+ ikäinen pitkäaikaistyötön ilman koulutusta ja asustelen melko uudessa asunnossa lähellä ison kaupungin keskustaa. En usko, että tällainen olisi ollut mahdollista tai sallittua 20 vuotta sitten.
30 vuotta työttömänä olleena voin kertoa, että se oli ennen paljon helpompaa.
Oli ensinnäkin vielä hiipuva vuokrasäännöstely, vuokat halpoja ja toiseksi luottotietoja ei kyselty vielä yhtään missään, järkestelmä oli uusi. Kolmanneksi sosiaalitukien ostovoima oli ysärilla suurempi.
Esimerkiksi se kuuluisa yhdeksän euron kuntouttavan korvaus lanseerattiin 2002.
Sen kuuluisi nyt inflaatiotarkistettuna 14 euroa.
Rahallisesti varmaan joo. Muistan kyllä itsekin miten ennen rahat riittivät paremmin ja nyt pitää kitsastella. Ajattelin lähinnä yhteiskunnallisuuden kautta oliko ennen työttömyys vähemmän hyväksyttyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat oli varmaan jo kolmekymppisinä aikuisempia kuin minä nyt 50-vuotiaana! :D
Mutta tämä aika on sallivampaa, ei ennen vanhaan voinut olla niin vapaasti "oma itsensä" tai sai helposti hullun leiman. Ainakin pohjoisessa, mistä olen kotoisin. Ehkä jossain Helsingissä oli eri meininki.
Meillä päin oli persoonia ja jokainen sai olla mitä oli. Nykyään on kaikilla oltava joku leima
Tässäkin on tietty perä. Ennen vanhaan sallittiin eksentrisyyttä kun taas nykyään jokaisen pitää olla jonkun olemassa oleva sosiaalis-yhteiskunnallisen ryhmän jäsen ja edustaja.
Minä olen varmaan pudonnut ihan kärryiltä, kun en ole huomannut tuollaista asiaa. Mielestäni ennen ihmisiä lokeroitiin enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini oli 90-luvulla nelikymppisenä isästäni eronnut, tyylikäs, menevä ja jopa vähän radikaali nainen: Harrasti lattaritansseja, jotka tuolloin oli trendikkäitä, pukeutui muodikkaasti, ei kuitenkaan niinkuin teini. Seurusteli parikymppisen miehen kanssa, mikä ei ollut kovin yleistä tuolloin. Silti pidin häntä karsean nolona, koska kävi myös lavatansseissa ja harrasti hiihtoa! Musamaku meillä oli myös ihan eri. Äidillä iskelmä ja mulla se mitä MTV:ltä tuli.
Oikeastaan äiti oli aika cool. Monen kaverin äidit oli tuolloin jo ihan mummoja tyyliltään ja ajatuksiltaan.
Itse nyt 40v. ja lapseton. Nykyisten teinien suosima musa ja muoti on kuin suoraan ysäriltä ja kyllä se minulle sopii. Toki ne pienet napapaidat ja vesirajahameet ei enää tässä iässä houkuttele, mutta löysät farkut ja college-puserot, paksupohjaiset lenkkarit, kalastajahatut, cargohousut ja rennot T-paidat kyllä. Nykyään muodin rajat ovat häilyväisemmät eikä kaupoissa ole enää erikseen aikuisten- ja nuorisovaateosastoja kuten 90-luvulla.
Harrastan kuntosalia, juoksua ja lukemista, jotka ehkä vähän mummo-hommaa (vaikka salilla käy kyllä nuoriakin). Siinä olen seurannut äitiäni, että pyrin pitämään kroppani hyvässä kuosissa.
Nyt kun mietin, niin emme loppujenlopuksi ole kovin erilaiset.
Ei minulla ollut murrosikäisenä mitään sellaista ajatusta, että vanhempani olisivat noloja, enkä ole koskaan pitänyt minkään ikäisiä tai tyylisiä ihmisiä noloina.
Ikään obsessoituneet ihmiset on outoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole hajuakaan vanhempieni touhuista 90-luvulla, hyvä että itsekään muistan koko vuosikymmenestä yhtään mitään. Ei ne ainakaan kavereita olleet.
Ei ne nuoret pidä sua nuorena.