Lue keskustelun säännöt.
Vauvojen mielenterveyden ongelmat
11.04.2023 |
JOPA 1015 prosentilla vauvoista on mielenterveysongelmia ja myös vauvat voivat masentua, sanoo lastenpsykiatri Riikka Riihonen.
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa, että "woke" on ollut muodissa jo 30 vuotta, ja... #lapsiviha, #miesviha.
Tietenkään ei kannattaisi liikaa siihen takertua. Vaan miettiä, millaista maailmaa haluaa omalta osaltaan rakentaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti masentunut ei viitsi edes itkeä.
Edelleenkin tuon artikkelin mukaan runsas itkeminen on masennuksen oire.
Masennus on "romukoppanimi" traumalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta jutussa sanottiin, että masennus on vauvoilla hyvin harvinaista. Vähän tuntuu huuhaalta, että muut "mielenterveyden häiriöt" on valtavan yleisiä.
Kuinka suuri vauvan masennuksen täytyy olla, jotta se häiritsisi aikuista? Vauvan masentunut mieli on mielestäni aina huolestuttava, ilman jotain tiettyjä kriteerejäkin, jonka mukaan masentunut mieli voitaisiin määritellä masennukseksi.
Kirjoitinpa epäselvästi, sori. Tarkoitin apaattisuuden, en masennuksen... Yritin sanoa, että vauvan apaattisuus on aina surullista ja huolen aihe, koska kyseessä on psyykkiselle kehitykselle niin tärkeä ikä.
Mutta ongelma kai onkin sen todentaminen, että onko kyseessä apaattinen mieliala, temperamentti, allergia tai joku muu vaiva. Ja vielä lisäksi ne hoitokeinot sitten siihen.
Temperamentti ei aiheuta huonoa suhdetta, vaan viime kädessä, aikuisen kykenemättömyys vastata toisen yksilöllisiin tarpeisiin - ja ongelmien kasautuminen, jolloin haaste käy yhä suuremmaksi.
Tosiasia on, että vaikka vauvaa rakastaisi enemmän kuin omaa elämäänsä, ellei ole kykyä eläytyä toiseen ihmiseen (ja näitä ihmisiä on paljon), ei toista voi koskaan kunnolla ymmärtää. Ei sille omalle luonteen vammalle mitään voi.
Allergia ei mielestäni sekään ole syy. Mutta voi olla rankka lisärasite, valmiiksi vaikealle suhteelle.
Väitän, että ei ole vaikeaa nopeasti nähdä, onko vauvalla vakava ongelma hoitajansa kanssa. Se on havaittavissa joka ikisestä liikkeestä ja eleestä, siitä, miten ne sopii yhteen - ja silloin robottikin voisi sen todeta, teoriassa. Kysymys kuuluukin, kuinka todentaa tieteellisesti se, minkä pystymme helposti näkemään. (Joku voisi olla erikoistunut pelkästään tähän profilointiin, lopulta kone.) Mutta toisaalta: mitä tehdä sillä tiedolla? Vahvaa hyvinvointia ei näytä olevan kiinnostusta organisoida. Jos olisi, se olisi tehty ajat sitten. Ulkomaapolitiikka ja riisto taitavat olla kannattavampia juttuja. Sillä tavalla asioita priorisoidaan... MEILTÄ PUUTTUU JOKIN YHTEISKUNTATASO, INTOHIMO SIVISTYKSEEN JA ONNELLISUUTEEN. Verovaroja kertyy minimiperiaatteella, ei-niin-vahvat ovat hyviä kuluttajia, jne. Keskinkertaisuus on varmasti optimaalista. Kerro minulle siis YKSIKIN syy, miksi yhteiskunnallisella tasolla tahtoisimme, että suomalaiset vauvat olisivat taatummin onnellisempia?
Ei allergia vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa, vaan itsenäisenä tekijänä lapsen oireilussa. Näin sanotaan artikkelissa:
MISTÄ vanhempi sitten tietää, kärsiikö vauva mielenterveyteen liittyvistä oireista vai onko hänellä esimerkiksi fyysistä vaivaa, kuten allergioita, kireä kielijänne tai refluksia?
Tämän Riihonen kuvaakin olevan vaikeaa, minkä vuoksi hän kehottaa vanhempia hakemaan apua, jos he huomaavat, että vauva ei voi hyvin.
Kannattaa hakea apua, jos vauva itkee paljon ja itkuisuus huolestuttaa ja rasittaa vanhempia.
Tiesitkö, että refluksi on monesti psyykkinen oire. Elimellistä vikaa ei löydy, ja lapsi oksentaa monesti tietyissä tilanteissa, esim. äidin puhuessa tietyistä aiheista (ei ole vitsi!)
Ei kai allergia tm. voi koko suhdetta määritellä?
Entä jos vauva on onneton, mutta se on vanhemmalle sinänsä ok.
Huhhei
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen ei kuuluisi itkeä joka päivä, hetkeäkään.
Sano se mun koliikkivauvalle.
Kun tilanne on mennyt noin pitkälle, ei voi mitään. Ainakaan samassa kodissa, samojen ihmisten kanssa, joihin vauva olotilansa yhdistää. En tiedä, muuttuisiko käytös, jos ympäristö vaihtuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta jutussa sanottiin, että masennus on vauvoilla hyvin harvinaista. Vähän tuntuu huuhaalta, että muut "mielenterveyden häiriöt" on valtavan yleisiä.
Kuinka suuri vauvan masennuksen täytyy olla, jotta se häiritsisi aikuista? Vauvan masentunut mieli on mielestäni aina huolestuttava, ilman jotain tiettyjä kriteerejäkin, jonka mukaan masentunut mieli voitaisiin määritellä masennukseksi.
Kirjoitinpa epäselvästi, sori. Tarkoitin apaattisuuden, en masennuksen... Yritin sanoa, että vauvan apaattisuus on aina surullista ja huolen aihe, koska kyseessä on psyykkiselle kehitykselle niin tärkeä ikä.
Mutta ongelma kai onkin sen todentaminen, että onko kyseessä apaattinen mieliala, temperamentti, allergia tai joku muu vaiva. Ja vielä lisäksi ne hoitokeinot sitten siihen.
Temperamentti ei aiheuta huonoa suhdetta, vaan viime kädessä, aikuisen kykenemättömyys vastata toisen yksilöllisiin tarpeisiin - ja ongelmien kasautuminen, jolloin haaste käy yhä suuremmaksi.
Tosiasia on, että vaikka vauvaa rakastaisi enemmän kuin omaa elämäänsä, ellei ole kykyä eläytyä toiseen ihmiseen (ja näitä ihmisiä on paljon), ei toista voi koskaan kunnolla ymmärtää. Ei sille omalle luonteen vammalle mitään voi.
Allergia ei mielestäni sekään ole syy. Mutta voi olla rankka lisärasite, valmiiksi vaikealle suhteelle.
Väitän, että ei ole vaikeaa nopeasti nähdä, onko vauvalla vakava ongelma hoitajansa kanssa. Se on havaittavissa joka ikisestä liikkeestä ja eleestä, siitä, miten ne sopii yhteen - ja silloin robottikin voisi sen todeta, teoriassa. Kysymys kuuluukin, kuinka todentaa tieteellisesti se, minkä pystymme helposti näkemään. (Joku voisi olla erikoistunut pelkästään tähän profilointiin, lopulta kone.) Mutta toisaalta: mitä tehdä sillä tiedolla? Vahvaa hyvinvointia ei näytä olevan kiinnostusta organisoida. Jos olisi, se olisi tehty ajat sitten. Ulkomaapolitiikka ja riisto taitavat olla kannattavampia juttuja. Sillä tavalla asioita priorisoidaan... MEILTÄ PUUTTUU JOKIN YHTEISKUNTATASO, INTOHIMO SIVISTYKSEEN JA ONNELLISUUTEEN. Verovaroja kertyy minimiperiaatteella, ei-niin-vahvat ovat hyviä kuluttajia, jne. Keskinkertaisuus on varmasti optimaalista. Kerro minulle siis YKSIKIN syy, miksi yhteiskunnallisella tasolla tahtoisimme, että suomalaiset vauvat olisivat taatummin onnellisempia?
Ei allergia vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa, vaan itsenäisenä tekijänä lapsen oireilussa. Näin sanotaan artikkelissa:
MISTÄ vanhempi sitten tietää, kärsiikö vauva mielenterveyteen liittyvistä oireista vai onko hänellä esimerkiksi fyysistä vaivaa, kuten allergioita, kireä kielijänne tai refluksia?
Tämän Riihonen kuvaakin olevan vaikeaa, minkä vuoksi hän kehottaa vanhempia hakemaan apua, jos he huomaavat, että vauva ei voi hyvin.
Kannattaa hakea apua, jos vauva itkee paljon ja itkuisuus huolestuttaa ja rasittaa vanhempia.
Tiesitkö, että refluksi on monesti psyykkinen oire. Elimellistä vikaa ei löydy, ja lapsi oksentaa monesti tietyissä tilanteissa, esim. äidin puhuessa tietyistä aiheista (ei ole vitsi!)
Ei kai allergia tm. voi koko suhdetta määritellä?
Entä jos vauva on onneton, mutta se on vanhemmalle sinänsä ok.
Huhhei
Mäkin yllätyin siitä, kun ekan kerran kuulin, että vauva voi herkästi oksennella psyykkisistä syistä. Siis kun kyse ei ole siitä, että venytät juuri syöneen vauvan ruokatorvea (hänet nostamalla) tai neurologisesta epäkypsyydestä jos on syntynyt ennen aikojaan tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai "refluksi-vauva" pidä aikuista oksettavana. Hän on vain herkistynyt reagoimaan kehollisesti sillä tavalla, johonkin toistuvaan epämiellyttävään asiaan. Joskus on kyse siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidit (ja isät) tuijottaa liikaa puhelimen näyttöä, sen sijaan että olisivat vuorovaikutuksessa vauvan kanssa?
Meinaat että ennen älypuhelimia äidit tuijottivat vauvojaan koko ajan? "Vanhaan hyvään aikaan" tuijotettiin televisiota, sanomalehtiä ja kirjoja, tai keskityttiin juoruamaan naapurin rouvan kanssa.
Jep. Ja vielä vanhempaan aikaan annettiin välillä huutaa että "keuhkot vahvistuu", imetettiin tasan 4 tunnin välein eikä otettu joka inahduksesta syliin "ettei opi vaatimaan syliä koko ajan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta jutussa sanottiin, että masennus on vauvoilla hyvin harvinaista. Vähän tuntuu huuhaalta, että muut "mielenterveyden häiriöt" on valtavan yleisiä.
Kuinka suuri vauvan masennuksen täytyy olla, jotta se häiritsisi aikuista? Vauvan masentunut mieli on mielestäni aina huolestuttava, ilman jotain tiettyjä kriteerejäkin, jonka mukaan masentunut mieli voitaisiin määritellä masennukseksi.
Kirjoitinpa epäselvästi, sori. Tarkoitin apaattisuuden, en masennuksen... Yritin sanoa, että vauvan apaattisuus on aina surullista ja huolen aihe, koska kyseessä on psyykkiselle kehitykselle niin tärkeä ikä.
Mutta ongelma kai onkin sen todentaminen, että onko kyseessä apaattinen mieliala, temperamentti, allergia tai joku muu vaiva. Ja vielä lisäksi ne hoitokeinot sitten siihen.
Temperamentti ei aiheuta huonoa suhdetta, vaan viime kädessä, aikuisen kykenemättömyys vastata toisen yksilöllisiin tarpeisiin - ja ongelmien kasautuminen, jolloin haaste käy yhä suuremmaksi.
Tosiasia on, että vaikka vauvaa rakastaisi enemmän kuin omaa elämäänsä, ellei ole kykyä eläytyä toiseen ihmiseen (ja näitä ihmisiä on paljon), ei toista voi koskaan kunnolla ymmärtää. Ei sille omalle luonteen vammalle mitään voi.
Allergia ei mielestäni sekään ole syy. Mutta voi olla rankka lisärasite, valmiiksi vaikealle suhteelle.
Väitän, että ei ole vaikeaa nopeasti nähdä, onko vauvalla vakava ongelma hoitajansa kanssa. Se on havaittavissa joka ikisestä liikkeestä ja eleestä, siitä, miten ne sopii yhteen - ja silloin robottikin voisi sen todeta, teoriassa. Kysymys kuuluukin, kuinka todentaa tieteellisesti se, minkä pystymme helposti näkemään. (Joku voisi olla erikoistunut pelkästään tähän profilointiin, lopulta kone.) Mutta toisaalta: mitä tehdä sillä tiedolla? Vahvaa hyvinvointia ei näytä olevan kiinnostusta organisoida. Jos olisi, se olisi tehty ajat sitten. Ulkomaapolitiikka ja riisto taitavat olla kannattavampia juttuja. Sillä tavalla asioita priorisoidaan... MEILTÄ PUUTTUU JOKIN YHTEISKUNTATASO, INTOHIMO SIVISTYKSEEN JA ONNELLISUUTEEN. Verovaroja kertyy minimiperiaatteella, ei-niin-vahvat ovat hyviä kuluttajia, jne. Keskinkertaisuus on varmasti optimaalista. Kerro minulle siis YKSIKIN syy, miksi yhteiskunnallisella tasolla tahtoisimme, että suomalaiset vauvat olisivat taatummin onnellisempia?
Ei allergia vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa, vaan itsenäisenä tekijänä lapsen oireilussa. Näin sanotaan artikkelissa:
MISTÄ vanhempi sitten tietää, kärsiikö vauva mielenterveyteen liittyvistä oireista vai onko hänellä esimerkiksi fyysistä vaivaa, kuten allergioita, kireä kielijänne tai refluksia?
Tämän Riihonen kuvaakin olevan vaikeaa, minkä vuoksi hän kehottaa vanhempia hakemaan apua, jos he huomaavat, että vauva ei voi hyvin.
Kannattaa hakea apua, jos vauva itkee paljon ja itkuisuus huolestuttaa ja rasittaa vanhempia.
Tiesitkö, että refluksi on monesti psyykkinen oire. Elimellistä vikaa ei löydy, ja lapsi oksentaa monesti tietyissä tilanteissa, esim. äidin puhuessa tietyistä aiheista (ei ole vitsi!)
Ei kai allergia tm. voi koko suhdetta määritellä?
Entä jos vauva on onneton, mutta se on vanhemmalle sinänsä ok.
Huhhei
Mäkin yllätyin siitä, kun ekan kerran kuulin, että vauva voi herkästi oksennella psyykkisistä syistä. Siis kun kyse ei ole siitä, että venytät juuri syöneen vauvan ruokatorvea (hänet nostamalla) tai neurologisesta epäkypsyydestä jos on syntynyt ennen aikojaan tms.
Okei, mielenkiintoinen ja tärkeä tieto. Refluksi voi kuitenkin olla myös allergiaperäistä.
Onko sekin sitten "mielenterveyshäiriö", jos vauva reagoi aikuiseen oksentamalla? Vai somaattinen häiriö? Psykosomaattinen? Pointtini on, että ihminen on... psykofyysinen kokonaisuus. Aina ei voi tarkasti rajata psyykkistä ja fyysistä. Ja miksi edes pitäisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta jutussa sanottiin, että masennus on vauvoilla hyvin harvinaista. Vähän tuntuu huuhaalta, että muut "mielenterveyden häiriöt" on valtavan yleisiä.
Kuinka suuri vauvan masennuksen täytyy olla, jotta se häiritsisi aikuista? Vauvan masentunut mieli on mielestäni aina huolestuttava, ilman jotain tiettyjä kriteerejäkin, jonka mukaan masentunut mieli voitaisiin määritellä masennukseksi.
Kirjoitinpa epäselvästi, sori. Tarkoitin apaattisuuden, en masennuksen... Yritin sanoa, että vauvan apaattisuus on aina surullista ja huolen aihe, koska kyseessä on psyykkiselle kehitykselle niin tärkeä ikä.
Mutta ongelma kai onkin sen todentaminen, että onko kyseessä apaattinen mieliala, temperamentti, allergia tai joku muu vaiva. Ja vielä lisäksi ne hoitokeinot sitten siihen.
Temperamentti ei aiheuta huonoa suhdetta, vaan viime kädessä, aikuisen kykenemättömyys vastata toisen yksilöllisiin tarpeisiin - ja ongelmien kasautuminen, jolloin haaste käy yhä suuremmaksi.
Tosiasia on, että vaikka vauvaa rakastaisi enemmän kuin omaa elämäänsä, ellei ole kykyä eläytyä toiseen ihmiseen (ja näitä ihmisiä on paljon), ei toista voi koskaan kunnolla ymmärtää. Ei sille omalle luonteen vammalle mitään voi.
Allergia ei mielestäni sekään ole syy. Mutta voi olla rankka lisärasite, valmiiksi vaikealle suhteelle.
Väitän, että ei ole vaikeaa nopeasti nähdä, onko vauvalla vakava ongelma hoitajansa kanssa. Se on havaittavissa joka ikisestä liikkeestä ja eleestä, siitä, miten ne sopii yhteen - ja silloin robottikin voisi sen todeta, teoriassa. Kysymys kuuluukin, kuinka todentaa tieteellisesti se, minkä pystymme helposti näkemään. (Joku voisi olla erikoistunut pelkästään tähän profilointiin, lopulta kone.) Mutta toisaalta: mitä tehdä sillä tiedolla? Vahvaa hyvinvointia ei näytä olevan kiinnostusta organisoida. Jos olisi, se olisi tehty ajat sitten. Ulkomaapolitiikka ja riisto taitavat olla kannattavampia juttuja. Sillä tavalla asioita priorisoidaan... MEILTÄ PUUTTUU JOKIN YHTEISKUNTATASO, INTOHIMO SIVISTYKSEEN JA ONNELLISUUTEEN. Verovaroja kertyy minimiperiaatteella, ei-niin-vahvat ovat hyviä kuluttajia, jne. Keskinkertaisuus on varmasti optimaalista. Kerro minulle siis YKSIKIN syy, miksi yhteiskunnallisella tasolla tahtoisimme, että suomalaiset vauvat olisivat taatummin onnellisempia?
Ei allergia vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa, vaan itsenäisenä tekijänä lapsen oireilussa. Näin sanotaan artikkelissa:
MISTÄ vanhempi sitten tietää, kärsiikö vauva mielenterveyteen liittyvistä oireista vai onko hänellä esimerkiksi fyysistä vaivaa, kuten allergioita, kireä kielijänne tai refluksia?
Tämän Riihonen kuvaakin olevan vaikeaa, minkä vuoksi hän kehottaa vanhempia hakemaan apua, jos he huomaavat, että vauva ei voi hyvin.
Kannattaa hakea apua, jos vauva itkee paljon ja itkuisuus huolestuttaa ja rasittaa vanhempia.
Tiesitkö, että refluksi on monesti psyykkinen oire. Elimellistä vikaa ei löydy, ja lapsi oksentaa monesti tietyissä tilanteissa, esim. äidin puhuessa tietyistä aiheista (ei ole vitsi!)
Ei kai allergia tm. voi koko suhdetta määritellä?
Entä jos vauva on onneton, mutta se on vanhemmalle sinänsä ok.
Huhhei
Mäkin yllätyin siitä, kun ekan kerran kuulin, että vauva voi herkästi oksennella psyykkisistä syistä. Siis kun kyse ei ole siitä, että venytät juuri syöneen vauvan ruokatorvea (hänet nostamalla) tai neurologisesta epäkypsyydestä jos on syntynyt ennen aikojaan tms.
Okei, mielenkiintoinen ja tärkeä tieto. Refluksi voi kuitenkin olla myös allergiaperäistä.
Ja refluksia on myös ilman oksentelua. Se vasta kipeää tekeekin ja vauvat saattavat olla todella itkuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidit (ja isät) tuijottaa liikaa puhelimen näyttöä, sen sijaan että olisivat vuorovaikutuksessa vauvan kanssa?
Meinaat että ennen älypuhelimia äidit tuijottivat vauvojaan koko ajan? "Vanhaan hyvään aikaan" tuijotettiin televisiota, sanomalehtiä ja kirjoja, tai keskityttiin juoruamaan naapurin rouvan kanssa.
Vaikket halua sitä itsellesi myöntää, on älypuhelimet ja sosiaalinen media addiktoineet ihmiset pahemmin kuin mikään aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankkimalla tietoa vauvojen masennukselle altistavista tekijöistä varmaan avautuisi vanhempienkin ihmisten avaintekijät masennuksen laukeamiselle.
Kyllä varmasti näkyy vauvan olemuksessa jos on esimerkiksi ollut viikkotolkulla kipeä eikä saa kunnolla unta. Tämä väsyttää vanhempiakin ja he voivat käyttäytyä vauvan silmissä kylmemmin tai uhkaavammin.
Yksi oma mutu on vauvojen yksin nukkuminen yhtenä tekijänä, mikä voisi suurissa määrin (populaatiotasolla) altistaa ahdistukselle ja siten myös masennukselle. Ei mikään muu nisäkäs laita vastasyntynyttä nukkumaan yksin. Sehän tarkoittaisi hylkäämistä, johon kuuluu reagoida ahdistumalla ja huutamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen ei kuuluisi itkeä joka päivä, hetkeäkään.
Sano se mun koliikkivauvalle.
Ruokavalio. Ruokavaliosi (jos imetät) voi vaikuttaa.
Älä anna lapsen kärsiä, ilman että kokeilet edes. Neuvola ei tässä auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvaus masentuneesta vauvasta sopii minuun, kun olin päivähoidossa alle vuoden ikäisenä ilmeisesti melko huonolla hoitajalla jonkin aikaa. Äitini kertoman mukaan olin kalpea ja taannuin sinä aikana eli unohdin jo oppimiani taitoja. Olin ollut kuulemma juurikin tuollainen apaattinen ja ilottoman oloinen. Tämä siis 60-luvulla, kun jo pienet vauvat vietiin hoitoon, jos oli työssäkäyvä äiti. Hoitopaikat olivat mitä olivat, yleensä kotirouvia, jotka hoitivat lapsia kotona taloustöidensä ohessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta jutussa sanottiin, että masennus on vauvoilla hyvin harvinaista. Vähän tuntuu huuhaalta, että muut "mielenterveyden häiriöt" on valtavan yleisiä.
Kuinka suuri vauvan masennuksen täytyy olla, jotta se häiritsisi aikuista? Vauvan masentunut mieli on mielestäni aina huolestuttava, ilman jotain tiettyjä kriteerejäkin, jonka mukaan masentunut mieli voitaisiin määritellä masennukseksi.
Kirjoitinpa epäselvästi, sori. Tarkoitin apaattisuuden, en masennuksen... Yritin sanoa, että vauvan apaattisuus on aina surullista ja huolen aihe, koska kyseessä on psyykkiselle kehitykselle niin tärkeä ikä.
Mutta ongelma kai onkin sen todentaminen, että onko kyseessä apaattinen mieliala, temperamentti, allergia tai joku muu vaiva. Ja vielä lisäksi ne hoitokeinot sitten siihen.
Temperamentti ei aiheuta huonoa suhdetta, vaan viime kädessä, aikuisen kykenemättömyys vastata toisen yksilöllisiin tarpeisiin - ja ongelmien kasautuminen, jolloin haaste käy yhä suuremmaksi.
Tosiasia on, että vaikka vauvaa rakastaisi enemmän kuin omaa elämäänsä, ellei ole kykyä eläytyä toiseen ihmiseen (ja näitä ihmisiä on paljon), ei toista voi koskaan kunnolla ymmärtää. Ei sille omalle luonteen vammalle mitään voi.
Allergia ei mielestäni sekään ole syy. Mutta voi olla rankka lisärasite, valmiiksi vaikealle suhteelle.
Väitän, että ei ole vaikeaa nopeasti nähdä, onko vauvalla vakava ongelma hoitajansa kanssa. Se on havaittavissa joka ikisestä liikkeestä ja eleestä, siitä, miten ne sopii yhteen - ja silloin robottikin voisi sen todeta, teoriassa. Kysymys kuuluukin, kuinka todentaa tieteellisesti se, minkä pystymme helposti näkemään. (Joku voisi olla erikoistunut pelkästään tähän profilointiin, lopulta kone.) Mutta toisaalta: mitä tehdä sillä tiedolla? Vahvaa hyvinvointia ei näytä olevan kiinnostusta organisoida. Jos olisi, se olisi tehty ajat sitten. Ulkomaapolitiikka ja riisto taitavat olla kannattavampia juttuja. Sillä tavalla asioita priorisoidaan... MEILTÄ PUUTTUU JOKIN YHTEISKUNTATASO, INTOHIMO SIVISTYKSEEN JA ONNELLISUUTEEN. Verovaroja kertyy minimiperiaatteella, ei-niin-vahvat ovat hyviä kuluttajia, jne. Keskinkertaisuus on varmasti optimaalista. Kerro minulle siis YKSIKIN syy, miksi yhteiskunnallisella tasolla tahtoisimme, että suomalaiset vauvat olisivat taatummin onnellisempia?
Ei allergia vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa, vaan itsenäisenä tekijänä lapsen oireilussa. Näin sanotaan artikkelissa:
MISTÄ vanhempi sitten tietää, kärsiikö vauva mielenterveyteen liittyvistä oireista vai onko hänellä esimerkiksi fyysistä vaivaa, kuten allergioita, kireä kielijänne tai refluksia?
Tämän Riihonen kuvaakin olevan vaikeaa, minkä vuoksi hän kehottaa vanhempia hakemaan apua, jos he huomaavat, että vauva ei voi hyvin.
Kannattaa hakea apua, jos vauva itkee paljon ja itkuisuus huolestuttaa ja rasittaa vanhempia.
Tiesitkö, että refluksi on monesti psyykkinen oire. Elimellistä vikaa ei löydy, ja lapsi oksentaa monesti tietyissä tilanteissa, esim. äidin puhuessa tietyistä aiheista (ei ole vitsi!)
Ei kai allergia tm. voi koko suhdetta määritellä?
Entä jos vauva on onneton, mutta se on vanhemmalle sinänsä ok.
Huhhei
Mäkin yllätyin siitä, kun ekan kerran kuulin, että vauva voi herkästi oksennella psyykkisistä syistä. Siis kun kyse ei ole siitä, että venytät juuri syöneen vauvan ruokatorvea (hänet nostamalla) tai neurologisesta epäkypsyydestä jos on syntynyt ennen aikojaan tms.
Okei, mielenkiintoinen ja tärkeä tieto. Refluksi voi kuitenkin olla myös allergiaperäistä.
Ja refluksia on myös ilman oksentelua. Se vasta kipeää tekeekin ja vauvat saattavat olla todella itkuisia.
Vauvan refluksi kuulostaa keksityltä jutulta.
Toisaalta, jos oksentelu on joskus psyykkistä, miksei melkein oksentaminenkin sitä olisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidit (ja isät) tuijottaa liikaa puhelimen näyttöä, sen sijaan että olisivat vuorovaikutuksessa vauvan kanssa?
Meinaat että ennen älypuhelimia äidit tuijottivat vauvojaan koko ajan? "Vanhaan hyvään aikaan" tuijotettiin televisiota, sanomalehtiä ja kirjoja, tai keskityttiin juoruamaan naapurin rouvan kanssa.
Jep. Ja vielä vanhempaan aikaan annettiin välillä huutaa että "keuhkot vahvistuu", imetettiin tasan 4 tunnin välein eikä otettu joka inahduksesta syliin "ettei opi vaatimaan syliä koko ajan".
*Sehän olisikin kamalaa,* jos toisella ihmisellä olisi oma tahto. Täytyy nujertaa moinen illuusio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta jutussa sanottiin, että masennus on vauvoilla hyvin harvinaista. Vähän tuntuu huuhaalta, että muut "mielenterveyden häiriöt" on valtavan yleisiä.
Kuinka suuri vauvan masennuksen täytyy olla, jotta se häiritsisi aikuista? Vauvan masentunut mieli on mielestäni aina huolestuttava, ilman jotain tiettyjä kriteerejäkin, jonka mukaan masentunut mieli voitaisiin määritellä masennukseksi.
Kirjoitinpa epäselvästi, sori. Tarkoitin apaattisuuden, en masennuksen... Yritin sanoa, että vauvan apaattisuus on aina surullista ja huolen aihe, koska kyseessä on psyykkiselle kehitykselle niin tärkeä ikä.
Mutta ongelma kai onkin sen todentaminen, että onko kyseessä apaattinen mieliala, temperamentti, allergia tai joku muu vaiva. Ja vielä lisäksi ne hoitokeinot sitten siihen.
Temperamentti ei aiheuta huonoa suhdetta, vaan viime kädessä, aikuisen kykenemättömyys vastata toisen yksilöllisiin tarpeisiin - ja ongelmien kasautuminen, jolloin haaste käy yhä suuremmaksi.
Tosiasia on, että vaikka vauvaa rakastaisi enemmän kuin omaa elämäänsä, ellei ole kykyä eläytyä toiseen ihmiseen (ja näitä ihmisiä on paljon), ei toista voi koskaan kunnolla ymmärtää. Ei sille omalle luonteen vammalle mitään voi.
Allergia ei mielestäni sekään ole syy. Mutta voi olla rankka lisärasite, valmiiksi vaikealle suhteelle.
Väitän, että ei ole vaikeaa nopeasti nähdä, onko vauvalla vakava ongelma hoitajansa kanssa. Se on havaittavissa joka ikisestä liikkeestä ja eleestä, siitä, miten ne sopii yhteen - ja silloin robottikin voisi sen todeta, teoriassa. Kysymys kuuluukin, kuinka todentaa tieteellisesti se, minkä pystymme helposti näkemään. (Joku voisi olla erikoistunut pelkästään tähän profilointiin, lopulta kone.) Mutta toisaalta: mitä tehdä sillä tiedolla? Vahvaa hyvinvointia ei näytä olevan kiinnostusta organisoida. Jos olisi, se olisi tehty ajat sitten. Ulkomaapolitiikka ja riisto taitavat olla kannattavampia juttuja. Sillä tavalla asioita priorisoidaan... MEILTÄ PUUTTUU JOKIN YHTEISKUNTATASO, INTOHIMO SIVISTYKSEEN JA ONNELLISUUTEEN. Verovaroja kertyy minimiperiaatteella, ei-niin-vahvat ovat hyviä kuluttajia, jne. Keskinkertaisuus on varmasti optimaalista. Kerro minulle siis YKSIKIN syy, miksi yhteiskunnallisella tasolla tahtoisimme, että suomalaiset vauvat olisivat taatummin onnellisempia?
Exposing Scientific Dogmas - Banned TED Talk - Rupert Sheldrake
Vierailija kirjoitti:
On kyllä mielenkiintoista, että miten tuo erotetaan fyysistä vaivoista. Tuossakin sanottiin että on vaikeaa erottaa allergia ym. oireista.
Tämä. Jos vauvalla/lapsella fyysisesti ikävä olo niin voihan sekin masennusta aiheuttaa tai fyysisen sairauden oireet tulkitaan väärin masennukseksi.
Kuinkakohan laajoja tutkimuksia nuo on olleet ja millä argumenteilla osa lääketieteestä kiistää tämän?
Tiesitkö, että refluksi on monesti psyykkinen oire. Elimellistä vikaa ei löydy, ja lapsi oksentaa monesti tietyissä tilanteissa, esim. äidin puhuessa tietyistä aiheista (ei ole vitsi!)
Ei kai allergia tm. voi koko suhdetta määritellä?
Entä jos vauva on onneton, mutta se on vanhemmalle sinänsä ok.