IS: Teresialla, 34, on sekä aviomies että poikaystävä Ville ja Ilkka kertovat jäätävästä hetkestä, jolloin kuvio selvisi
MTV:n Veitola.doc -dokumenttisarjan kolmannessa jaksossa tutustutaan 34-vuotiaaseen Teresiaan, jolla on sekä aviomies Ville, 38, että poikaystävä Ilkka, 36. Teresia ja Ville avasivat suhteensa ollessaan muutaman vuoden naimisissa. Teresia halusi seksisuhteita, joissa ei soitella perään. Jonkin ajan kuluttua Teresia ja Ville alkoivat tarkastella suhdettaan polyamorian kautta. Sitten tunteet vanhaa ystävää, Ilkkaa, kohtaan kävivät ylivoimaisiksi, ja Teresia kertoi kotona Villelle rakastuneensa kahteen ihmiseen.
Kuvausten aikaan Teresia ja Ilkka ovat seurustelleet noin kahden vuoden ajan. Jakson aikana Teresia ja Ville saapuvat kylään Ilkan kotiin, jonne Teresa kulkee omilla avaimillaan. Teresia sekä hänen aviomiehensä Ville ja poikaystävänsä Ilkka tulevat erinomaisesti toimeen, vaikka kuvion selvittäminen vaatikin aluksi avoimuutta ja keskusteluja.
Ville kertoo uudessa Veitola.doc -dokumenttisarjassa halunneensa aluksi "ruuvata pään irti" vaimonsa Teresian poikaystävältä Ilkalta. Tilanne selkiytyi nopeasti, ja nyt Teresia haaveilee perheenlisäyksestä poikaystävänsä kanssa. Teresian ja Villen avioliitto on ollut jo jonkin aikaa polyamorinen, ja Ville ei tarvitse muita kuin Teresian, mutta Teresia puolestaan kertoo, että hän todennäköisesti kärsisi yksiavioisessa suhteessa.

Jakso esittelee polyamorisia suhteita, jotka poikkeavat perinteisestä rakkauselämästä. Kolmannessa jaksossa Maria Veitola ja Sami Kieksi matkaavat ympäri Suomea tapaamassa polyamorisissa suhteissa eläviä ihmisiä. Teresian perheeseen kuuluu myös tytär ja koiria. Ilkka kertoo rakkauden Teresian kanssa alkaneen, kun hän erosi aiemmasta pitkästä suhteestaan. Hän pyysi Teresian apua, ja suhde alkoi syventyä.
Kommentit (49)
En yleensä pidä partamiehistä, mutta tuo Ilkka on kyllä aika kuumottava. Minkä ihmeen takia hän on jäänyt tommoseen suhteeseen alentamaan itseään.
Täytyy olla hyvä nainen, kun on kaksi miestä.
Vierailija kirjoitti:
Minkähän laisia viestejä tähän viestiketjuun tulisi, jos kuvio olisi sellainen, että olisikin 1 mies kahden naisen kanssa?
Olihan sellainen vielä varsin vaatimattoman näköinen mies jolla oli kaksi naista. En muista nimiä jommassa kummassa il tai is lehdessä oli niistä juttu.
Mä en oo viimeisen puolen vuoden aikana onnistunut törmäämään yhteenkään "normaaliin" mieheen, vaan nää on ollut näitä avoin- poly- hybridi tms. sankareita (= kuivassa suhteessa eläviä taviksia, jotka nimennyt ympäriinsä paneskelun muodikkain termein) Ja sit tietty mukaan on mahtunut näitä kulisseja ylläpitäviä varattuja petturipaskiaisia, jotka kuvittelevat itsestään vähän liikaa, mut jotka ei nimeä itseään miksikään, koska tajuavat itsekin olevan vain halpoja petollisia paskoja. Mä en nyt enää muista mitä mun piti sanoa. . .
Vierailija kirjoitti:
Oksettava muija. Nuo miehet tekisivät oikein kun molemmat jättäisivät sen. Tarkoituksella sen.
No mutta ei nuo kynnysmatot enää saisi ketään muuta naista tämän jälkeen, tai ehkä joku Teresa kakkonen voisi ottaa haaremiinsa, mutta ei kukaan fiksu monogaaminen nainen heitä enää huolisi, ihan sama vaikka ihan komeita onkin.
Päällisin puolin tuo näyttää olevan kolmen raavaan karjun kimppa.
Tällaisia suhteita on miesten puolelta paljon. Eivät vaan halua niitä päivänvaloon.
Vierailija kirjoitti:
Päällisin puolin tuo näyttää olevan kolmen raavaan karjun kimppa.
:D Osuvasti sanottu.
Minkähän laisia viestejä tähän viestiketjuun tulisi, jos kuvio olisi sellainen, että olisikin 1 mies kahden naisen kanssa?