Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomat ystävät
09.04.2023 |
Koen että lapsettomat ystäväni eivät ymmärrä lapseen liittyviä huolia ja murheita. Tavallaan tajuan sen, olinhan itsekin pitkään lapseton ja onhan se täysin erilaista elämää kun ei tarvitse kuin huolehtia itsestään ja säädellä omat tunteensa.
Kun itse kamppailee lapsen ongelmien ja vaikean käytöksen kanssa ei jaksaisi kuunnella niitä lapsettoman murheita jotka pyörii vain itsen ympärillä. Maailmamme eivät vaan kohtaa. Itsen on pakko laittaa lapsi etusijalle, omat tunteet käsitellään viimeisenä jos niihin on enää energiaa. Lapseton ei muuta teekään kuin käsittelee omia tunteitaan "minä minä minä".
Kommentit (32)
Tietenkään lapsettoman ei samalla tavalla edes tarvitse ymmärtää lapsiin liittyviä asioita. Entä dementoitunut äiti ja syöpäsairas puoliso, miten paljon itse ymmärrät niistä? Itseltäni löytyi molemmat, jälkimmIstä ei enää ole. Mulle on ihan turha tulla jauhaan itsekkyyspaskaa päin naamaa, täyslaidallisen saat takaisin. Lapset oli sentään oma valintasi, sairaat läheiset ei olleet oma valintani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kuulostaa todella lapselliselta ja itsekkäältä henkilöltä. Sääli hänen lapsiaan.
Harvoin lapseton ymmärtää kuinka paljon lapsi tuo elämään vastuuta ja täyttää elämän. Pitäisi vaan edelleen puhua itsestä ja jättää lapsi sivuun tyyliin "ei mun elämä muuttunut mitenkään". Oikeasti kaikki muuttui. Tätä lapseton ei ymmärrä kun painopiste on itsessä.
Vierailija kirjoitti:
Harvoin lapseton ymmärtää kuinka paljon lapsi tuo elämään vastuuta ja täyttää elämän. Pitäisi vaan edelleen puhua itsestä ja jättää lapsi sivuun tyyliin "ei mun elämä muuttunut mitenkään". Oikeasti kaikki muuttui. Tätä lapseton ei ymmärrä kun painopiste on itsessä.
Ei kukaan oleta ettei lapsi muuta mitään, muttei kukaan jaksa kuunnella monologejasi omasta elämästäsi jos et vastavuoroisesti kuuntele sitä toista ja asioita hänen elämästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvoin lapseton ymmärtää kuinka paljon lapsi tuo elämään vastuuta ja täyttää elämän. Pitäisi vaan edelleen puhua itsestä ja jättää lapsi sivuun tyyliin "ei mun elämä muuttunut mitenkään". Oikeasti kaikki muuttui. Tätä lapseton ei ymmärrä kun painopiste on itsessä.
Ei kukaan oleta ettei lapsi muuta mitään, muttei kukaan jaksa kuunnella monologejasi omasta elämästäsi jos et vastavuoroisesti kuuntele sitä toista ja asioita hänen elämästään.
Tämä, ja itse olen myös surrut sitä, miten lapsia saanut alkaa elää niiden lastensa kautta ja hukkaa tavallaan oman persoonallisuutensa kokonaan. Kysyt mitä hänelle kuuluu ja hän vastaa lastensa kuulumisia. Tottakai etenkin vauvavuosi ja taaperonkin kanssa elämä on niin intensiivistä että kaikki liittyy lapseen, mutta jopa kouluikäisen vanhempi on vastannut "mitä sinulle kuuluu" kysymykseen siitä miten lapsella on koulussa uusi bestis, ADHD-tutkimukset käynnistyneet, oli korvatulehdusta jne...
Erään kaverin kanssa oli pakko ottaa etäisyyttä, kun hän tykkäsi soitella mutta puhelun aikana hän jatkuvasti kesken lauseen huuteli lapsilleen käskyjä, ohjeita, kommentteja. Lapset olivat jo sen ikäisiä että HE eivät keskeyttäneet äitinsä puhelua, vaan saattoivat esimerkiksi syödä iltapalaa ihan rauhassa ja silti äiti puhelimessa saattoi puhua tyyliin "...niin ajattelin tässä soitella että -MARJATTA, SIELLÄ ON SITÄ MEHUA - niin siis että miten siellä menee kun on aikaa kun viimeksi - PETTERI, JOKO SÖIT TARPEEKSI? - niin kun tovi on vierähtänyt viime kerrasta kun - JUKKIS, MUISTA PAKATA KOULUREPPU VALMIIKSI - juteltiin..."
Minä en saanut kokonaisia lauseita eikä hänkään ilmeisesti osannut enää puhua kokonaisia lauseita. Mutta tuo oli oikeasti todella ärsyttävää. Ymmärrän varsin hyvin jos lapsi kysyy jotain tai on jokin hätänä kesken puhelun että siinä sivussa hoidetaan, mutta noissa tilanteissa kaikki lapsiin liittyvä olisi todella voitu hoitaa puhelun jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Harvoin lapseton ymmärtää kuinka paljon lapsi tuo elämään vastuuta ja täyttää elämän. Pitäisi vaan edelleen puhua itsestä ja jättää lapsi sivuun tyyliin "ei mun elämä muuttunut mitenkään". Oikeasti kaikki muuttui. Tätä lapseton ei ymmärrä kun painopiste on itsessä.
Sitten meille lapsettomille yritetään kuitenkin markkinoida lisääntymistä sille miten elämä ei muutu mihinkään, kaikkea voi tehdä mitä nytkin eikä lapset oikeasti rajoita tai muuta mitään :----D
Mutta tosiaan, kyllä oikeasti ihan kaikki tietää, että lapset todellakin muuttavat elämää ja paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lapseton, vapaaehtoisesti.
Ap.n kirjoituksessa ihmetytti se että lapsettomat ihmiset olisivat jotenkin itsekkäämpiä eikä tarvitsisi huolehtia muista kuin itsestään.
Minulla on aviopuoliso, ajattelemme toistemme parasta ihan arjessa päivittäin. Teemme toisillemme pieniä "palveluksia" ja autamme toisiamme.
Puolisollani on syntymästään asti vammautunut isoveli jota käymme katsomassa asumisyksikössä. Haemme häntä toisinaan viikonloppuna meille ja viemme leffaan, ravintolaan syömään tai muuta mukavaa.
Meillä molemmilla on myös iäkkäät isovanhemmat joita auttelemme tarvittaessa.
Omat vanhempamme ovat vielä työelämässä, harvoin apua tarvitsevat mutta autamme jos tarvetta on,
Lähinnä tietoteknisiä ongelmia tai heidän ollessa matkoilla niin käymme kastelemassa kukat ja tyhjentämässä postilaatikon.
Siskollani on kaksi leikki-ikäistä lasta, olemme tarpeen tullen heillä lapsenvahteina ja ostamme heille lahjoja syntymäpäiviksi ja jouluksi.
En koe että olisimme mitenkään erikoisen itsekkäitä MINÄMINÄ-tyyppejä. Jaksamista sinulle ap, vaikutat rasittuneelta.
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttua. En itsekään aikoinaan lapsettomana tajunnut mitä se on kun joutuu murehtimaan oman lapsen puolesta. Lapsettoman elämä on paljon helpompaa ja itsekkäämpää. Vanhemmuus muuttaa ihmistä koska siitä selvitäkseen on pakko muuttua.
Ja yleensä aina huonompaan suuntaan. Teistä tulee tylsiä, ennen aikojanne vanhentuneita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen lapseton, vapaaehtoisesti.
Ap.n kirjoituksessa ihmetytti se että lapsettomat ihmiset olisivat jotenkin itsekkäämpiä eikä tarvitsisi huolehtia muista kuin itsestään.
Minulla on aviopuoliso, ajattelemme toistemme parasta ihan arjessa päivittäin. Teemme toisillemme pieniä "palveluksia" ja autamme toisiamme.
Puolisollani on syntymästään asti vammautunut isoveli jota käymme katsomassa asumisyksikössä. Haemme häntä toisinaan viikonloppuna meille ja viemme leffaan, ravintolaan syömään tai muuta mukavaa.
Meillä molemmilla on myös iäkkäät isovanhemmat joita auttelemme tarvittaessa.
Omat vanhempamme ovat vielä työelämässä, harvoin apua tarvitsevat mutta autamme jos tarvetta on,
Lähinnä tietoteknisiä ongelmia tai heidän ollessa matkoilla niin käymme kastelemassa kukat ja tyhjentämässä postilaatikon.
Siskollani on kaksi leikki-ikäistä lasta, olemme tarpeen tullen heillä lapsenvahteina ja ostamme heille lahjoja syntymäpäiviksi ja jouluksi.
En koe että olisimme mitenkään erikoisen itsekkäitä MINÄMINÄ-tyyppejä. Jaksamista sinulle ap, vaikutat rasittuneelta.
Ja vaikkei lapsettomalla olisikaan elämässään ihmisiä, joista täytyy erityisesti huolehtia, mitä sitten? Voin itse suoraan sanoa, että on ihanaa, kun voin rauhassa nautiskella omasta elämästäni, joka suurimmaksi osaksi ON helppoa. Turha siitä on kiukutella kenenkään, joka on vapaaehtoisesti mennyt lapsia pykäämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan oleta ettei lapsi muuta mitään, muttei kukaan jaksa kuunnella monologejasi omasta elämästäsi jos et vastavuoroisesti kuuntele sitä toista ja asioita hänen elämästään.
Tämä, ja itse olen myös surrut sitä, miten lapsia saanut alkaa elää niiden lastensa kautta ja hukkaa tavallaan oman persoonallisuutensa kokonaan. Kysyt mitä hänelle kuuluu ja hän vastaa lastensa kuulumisia. Tottakai etenkin vauvavuosi ja taaperonkin kanssa elämä on niin intensiivistä että kaikki liittyy lapseen, mutta jopa kouluikäisen vanhempi on vastannut "mitä sinulle kuuluu" kysymykseen siitä miten lapsella on koulussa uusi bestis, ADHD-tutkimukset käynnistyneet, oli korvatulehdusta jne...
Helvetin ankea ja raskas lapsellekin vanhempi, joka elää lapsensa kautta.
Älä tee lapsenhoidosta niin vaikeaa. Tai tietysti, jos olet 24h kiinni lapsessa tunteinesi, se on jo lähtökohtaisesti vaikeaa.