Lue keskustelun säännöt.
Ysärillä vanhemmuus oli vähän erilaista
08.04.2023 |
Oletteko miettineet omaa lapsuutta verrattuna tähän nykyaikaiseen some vanhemmuuteen?
Meillä oli herkkuja, limpparit ja kakku esim. vain synttäreillä. Ei ollut teemajuhlia ja kakku oli perus kermakakku jossa välissä oli hilloa ja päällä purkkihedelmiä tai nomparelleja koristeena.
Nykyään syntymäpäivillä on ohjelmaa, teema ja kakku ja muut tarjottavat ovat tilattu järjestään jostain leipomosta ja ovat kunnon kalliita ökykakkuja.
Meillä ei ollut mitään merkkivaatteita mitkä pukemalla olisi näkynyt kilometrin päähän et näillä vanhemmilla on massia (Gugguu ja Metsola yms missä lukee merkki kissankokoisilla kirjaimilla ja vähintään kaikilla pitää olla edes se pipo jos ei muuta).
Kuvia otettiin juhannuksena ja jouluna jos muistettiin ja ne oli enemmän tilannekuvia.
Nykyään käydään ammattilaisella odotusajan kuvauksissa, newborn kuvauksissa ja 1v, 2v jne kuvissa Kuvia otetaan lähinnä että voidaan luoda niillä näyttävää sisältöä someen mitä löytyy myös kaikilla samanhenkisillä äitikavereilla.
Vanhemmuus on suorittamista koska somen mukaan kaikilla muillakin on koti pelkkää valkoista ja kiiltävän puhdasta design sisustuskrääsää täynnä ja lasten päivät täyttyvät erilaisista leikkitreffeistä ja kaikki äidithän palautuvat heti synnytyksen jälkeen vanhoihin mittoihin jne. Ne jotka ei palaudu ei sitä juuri nettiin kuvaile.
Ajatuksia? Miksi tästä on tekemällä tehty tällaista?
Kommentit (34)
Ajat on kyllä muuttuneet paljon. Pääsikä joku eskari/ekaluokkalainen isolle areenakeikalle aitioon kuuntelemaan sen hetkistä suosittua artistia? Nykyään lapsille tarjotaan niin paljon kaikkea ja rahaa on. Välillä ihmetyttää, mutta täytyy vaan yrittää ymmärtää ja olla itekin et jee hyvä homma.
Lapset saa makeaa mahan täydeltä kaikenlaista nykyaikana. Kai se vaan sit on hyvä.. !?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus 1980-luvulla oli erittäin onnellinen jos lapsena sai 1/3 litran pullon limsaa tai pikkupussin karkkia. Nykyaikana pitää olla jotain 1½ litran pulloja limsaa ja karkkipussi voi helposti olla joku 400 grammaa, kun 1980-luvulla se oli ehkä jotain 100 grammaa.
Tässä on sellainen käytännön ongelma, että niitä pieniä limupulloja ja karkkipusseja on nykyään tarjolla kovin vähän. Joo joo, onhan niitä jotain ja irtokarkkilaarista voi ostaa vaikka kuinka pienen pussin kerrallaan, mutta kun valtaosa tarjonnasta on niitä jättikokoja, niin kyllä se väistämättä ohjaa kulutusta. Ikävä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään nimenomaan halutaan kieltää lapsilta sokeri. Monet vanhemmat esimerkiksi raivostuvat, jos päiväkodissa lapsille on tarjottu sokerista kiisseliä välipalalla.
Ehkä nykypäivää kuvaa myös ehdottomuus.
Ei minun nuoruudessa 70-80-l ollut herkkuja ja jälkkäreitä ja kiisseleitä päivittäin. Silloin kun oli, niitä syötiin innolla, mutta siis vain harvoin. Ei niitä silleen arkena kaivannutkaan, kun ei sellaiseen ollut tottunut. Syömiset olivat hyvin yksinkertaisia, mutta täyttivät ravinnontarpeen.
Kun kaikkea oli vähemmän, pienemmätkin asiat tuntuivat suurilta.
Juhlat tuntuivat juhlalta, vaikka kaikki oli pienimuotoista. Ihmiset olivat läsnä ja tekivät juhlan, some on oikeasti tuhonnut monta hyvää asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Ajat on kyllä muuttuneet paljon. Pääsikä joku eskari/ekaluokkalainen isolle areenakeikalle aitioon kuuntelemaan sen hetkistä suosittua artistia? Nykyään lapsille tarjotaan niin paljon kaikkea ja rahaa on. Välillä ihmetyttää, mutta täytyy vaan yrittää ymmärtää ja olla itekin et jee hyvä homma.
Lapset saa makeaa mahan täydeltä kaikenlaista nykyaikana. Kai se vaan sit on hyvä.. !?!
Hassua on, kun samat vanhemmat, jotka valittavat päiväkodin kiisselien ja jugurttien sokereista, vievät lapsensa leffaan ja siellä on valtavat karkkipussit, limut ja popparit.
Ennenmuuten ei leffaan viety herkkuja, ja siltioli kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on hirveän vaikea samaistua tuohon some-vanhemmuuteen ja kulissien ylläpitoon tarvittavaan suorittamiseen, kun se tuntuu olevan niin marginaalinen ilmiö. Tuntuu, että aina kun näitä somesuorittajavanhempia aletaan arvostelemaan, kukaan ei lopulta edes tunne yhtäkään sellaista.
Enemmän itse näen, että suorittamiseen ajaudutaan nykypäivän työelämän ja koulumaailman painostavuuden takia. Elämästä tulee pakkotahtista, kun vaatimukset molemmissa on niin kovat. Ja edelleenkin ihan tutkitusti vastuu lasten ja kodin pyörittämisestä kasautuu enemmän toiselle vanhemmalle. Ehkäpä se suorittaminen on enemmänkin tapa yrittää selviytyä kaikesta.
Eikä sitä ysäriä kannata minään kulta-aikana alkaa muistelemaan. Muksut haahuili ilman puhelimia ja valvontaa pitkin kyliä, lapset oli ihan ok ottaa terassille mukaan, lapsen vaikeat tilanteet ja tunteet käsiteltiin huutamalla tai kotiarestilla, eikä kukaan nähnyt mitään ongelmaa siinä, että 13-vuotias tyttö seurusteli kolmikymppisen ukon kanssa.
Ilmiö on ns. somekuoppa. Tavoitellaan jotain sellaista, jota kaikilla oletetaan olevan ja jota ei oikeasti ole kenellekään.
Aiheuttaa uupumusta, riittämättömyyttä ja ahdistusta monelle.
Tuohon ei oikein ole lääkettä. Eletty elämä voi auttaa eli riittävästi vaan elämänkokemusta hankittava, sillä se yleensä helpottaa.
Ikää joku 40 ja ei paljoa enää kiinnosta, onko laittialla kissan oksennusta tippa tai pyykit koneessa. Lapset saavat leikkiä kurassa ja tiskit hyvinkin olla päivän tiskialtaassa. Ikkunat ehtii pestä ensi keväänäkin.
Siinä runo https://www.yourdailypoem.com/listpoem.jsp?poem_id=4232
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun on hirveän vaikea samaistua tuohon some-vanhemmuuteen ja kulissien ylläpitoon tarvittavaan suorittamiseen, kun se tuntuu olevan niin marginaalinen ilmiö. Tuntuu, että aina kun näitä somesuorittajavanhempia aletaan arvostelemaan, kukaan ei lopulta edes tunne yhtäkään sellaista.
Enemmän itse näen, että suorittamiseen ajaudutaan nykypäivän työelämän ja koulumaailman painostavuuden takia. Elämästä tulee pakkotahtista, kun vaatimukset molemmissa on niin kovat. Ja edelleenkin ihan tutkitusti vastuu lasten ja kodin pyörittämisestä kasautuu enemmän toiselle vanhemmalle. Ehkäpä se suorittaminen on enemmänkin tapa yrittää selviytyä kaikesta.
Eikä sitä ysäriä kannata minään kulta-aikana alkaa muistelemaan. Muksut haahuili ilman puhelimia ja valvontaa pitkin kyliä, lapset oli ihan ok ottaa terassille mukaan, lapsen vaikeat tilanteet ja tunteet käsiteltiin huutamalla tai kotiarestilla, eikä kukaan nähnyt mitään ongelmaa siinä, että 13-vuotias tyttö seurusteli kolmikymppisen ukon kanssa.
Ehkä sekin vaikuttaa, että ellei ole töitä tai opintoja joita suorittaa, aletaan sitten suorittamaan kotia ja arkea.
Onkohan aika vähän kullannut muistoja?
Vanhemmuus oli vähän erilaista ja elämä tietyllä tavalla vapaampaa.
Mutta ei se nyt niin erilaista ollut. Silloinkin perheet kävi valokuvaamossa ottamassa kuvia lapsista ja perheestä, etenkin 1-vuotiskuva oli tärkeä.
Sen ajan merkkivaatteita oli Reima Tutta johon puettiin vauvat ja taaperot, isommilla oli samat mitä nytkin, Adidas, Nike, Levi's. Kyllä noissakin merkit näkyi. Leluja oli Barbit, Turtlesit, Stiga, Nintendo.
Irtokarkkeja ostettiin paljon kioskilta.
Lähes kaikkien kodit näytti silloinkin samalta.
Somea ei ollut mutta ei silloinkaan pullossa eletty.
Me ysärin kasvatit ollaan nyt niitä jotka järjestää niitä teemasynttäreitä omille lapsilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis olihan ysärillä oma muotinsa, jota esim sisustuksessa löytyi monestakin kodista. Monet perheet kävivät ulkomailla ja laskettelemassa. Teatterissa, konserteissa, huvipuistoissa, eläintarhoissa ja elokuvissa myös käytettiin lapsia. Lama ei kurittanut kaikkia, kyllä ihmiset lapsineen meni ja teki.
Oli kamerat ja videokamerat.
Ei vain ollut olemassa somea, johon kaikki tämä olisi jaettu.
Ysärillä sai vielä lapset ja nuoret elää ihan yksin elämäänsä. Ei ollut Wilmoja eikä 24/7 valvontaa. Kertaakaan ei vanhempani puuttuneet mitenkään opiskeluihini eikä tienneet niistä yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt -83 ja mulla on yläkouluikäiset lapset. Todellakin tuntuu vanhemmuus olevan erilaista kuin ysärillä. Toisaalta, kyllä mun ja miehenikin lapsuudessa/kasvatuksessa on suuria eroja, vaikka samalla vuosikymmenillä vartuttiinkin. Lähinnä erot taitavat johtua siitä, että meidän vanhemmat oli aivan eri ikäisiä vanhemmiksi tullessaan.
Suurimmat erot tuntuu olevan niiden asioiden kokoluokassa, mihin yhteiskunta ympärillä haluaa vanhempien puuttuvan lastensa elämässä. Ysärillä oli poikkeuksellista, että vanhemmat osallistui lastensa harrastustoimintaan olemalla huoltajina, seuratoiminnassa, mokkapaloja myymässä. Ei takuulla ollut mitään sen ajan vastinetta niille what´s app-ryhmille, missä nyt vanhemmat organisoivat näitä juttuja.
Hammashoitolakäynnit ja oikomishoidot. Mulla oli paljon reikiä ja pitkiä oikomishoitoja. Kävin niissä itsenäisesti koulusta päin ja alakoululaisena ja vanhemmat tuskin tiesivät, mitä mulle oli siellä tehty. Mun lasten muutamasta reiästä on tehty aika iso juttu ja keskusteltu siihen sävyyn, että olen tuntenut itseni todella huonoksi äidiksi. Käyty ruokailurytmit läpi ja muistutettu, että 12-vuotiaaksi täytyy vahtia ja avustaa hampaiden pesu.
Kouluasiat. Nämä loputtomat wilma-viestit on tulleet esiin. Mulla oli koululaisena kausia, kun unohtelin läksyjä ja kirjoja ja sain unohdusmerkintöjä luokan seinällä olevaan listaan. Sen mukaan sitten seisottiin perjantaina koulun päätteeksi 5min/unohdus ja vanhemmat eivät todellakaan tienneet tulinko 5-15 minuuttia ennemmin tai myöhemmin kouluun. Kun meidän pojalla oli kausi, kun läksyunohduksia tuli enemmän, saatiin heti viestiä ja kehotusta keskustella ja lisäksi "ellei tämä auta, niin kokoonnutaan yhdessä koululle miettimään keinoja". En osannut päättää tuntuiko tämä välittämiseltä vai kontrolloinnilta.
Kun ysärillä tuli mun yhteishaun aika, laitoin jotain paperiin, eikä vanhemmat asiasta kanssani keskustelleet, kysyivät kyllä. Mies muistelee, että teki päätöksen täysin lapsellisin perustein ajatellen mihin kaverit menee ja kuinka aikaisin joutuu heräämään ja kun ammattikoulun ekalla tajusi asian, niin appikset vain naureskeli, että olitpa lapsellinen ja tyhmä, kun valitsit huonosti. Meille on tullut jo infoa, että miten tukea nuorta päätöksessä ja keskustella asiasta ja valmistaa nuorta yhteishakuun. Tätä pidän kyllä hyvänä asiana, että nuorta ei jätetä yksin tekemään tällaisia päätöksiä murrosiän myrskyissä.
Mutta tosiaan. Vaikuttaisi siltä, että perushyvä ysärivanhemmuus ei riittäisi mihinkään näinä päivinä.
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt -83 ja mulla on yläkouluikäiset lapset. Todellakin tuntuu vanhemmuus olevan erilaista kuin ysärillä. Toisaalta, kyllä mun ja miehenikin lapsuudessa/kasvatuksessa on suuria eroja, vaikka samalla vuosikymmenillä vartuttiinkin. Lähinnä erot taitavat johtua siitä, että meidän vanhemmat oli aivan eri ikäisiä vanhemmiksi tullessaan.
Suurimmat erot tuntuu olevan niiden asioiden kokoluokassa, mihin yhteiskunta ympärillä haluaa vanhempien puuttuvan lastensa elämässä. Ysärillä oli poikkeuksellista, että vanhemmat osallistui lastensa harrastustoimintaan olemalla huoltajina, seuratoiminnassa, mokkapaloja myymässä. Ei takuulla ollut mitään sen ajan vastinetta niille what´s app-ryhmille, missä nyt vanhemmat organisoivat näitä juttuja.
Hammashoitolakäynnit ja oikomishoidot. Mulla oli paljon reikiä ja pitkiä oikomishoitoja. Kävin niissä itsenäisesti koulusta päin ja alakoululaisena ja vanhemmat tuskin tiesivät, mitä mulle oli siellä tehty. Mun lasten muutamasta reiästä on tehty aika iso juttu ja keskusteltu siihen sävyyn, että olen tuntenut itseni todella huonoksi äidiksi. Käyty ruokailurytmit läpi ja muistutettu, että 12-vuotiaaksi täytyy vahtia ja avustaa hampaiden pesu.
Kouluasiat. Nämä loputtomat wilma-viestit on tulleet esiin. Mulla oli koululaisena kausia, kun unohtelin läksyjä ja kirjoja ja sain unohdusmerkintöjä luokan seinällä olevaan listaan. Sen mukaan sitten seisottiin perjantaina koulun päätteeksi 5min/unohdus ja vanhemmat eivät todellakaan tienneet tulinko 5-15 minuuttia ennemmin tai myöhemmin kouluun. Kun meidän pojalla oli kausi, kun läksyunohduksia tuli enemmän, saatiin heti viestiä ja kehotusta keskustella ja lisäksi "ellei tämä auta, niin kokoonnutaan yhdessä koululle miettimään keinoja". En osannut päättää tuntuiko tämä välittämiseltä vai kontrolloinnilta.
Kun ysärillä tuli mun yhteishaun aika, laitoin jotain paperiin, eikä vanhemmat asiasta kanssani keskustelleet, kysyivät kyllä. Mies muistelee, että teki päätöksen täysin lapsellisin perustein ajatellen mihin kaverit menee ja kuinka aikaisin joutuu heräämään ja kun ammattikoulun ekalla tajusi asian, niin appikset vain naureskeli, että olitpa lapsellinen ja tyhmä, kun valitsit huonosti. Meille on tullut jo infoa, että miten tukea nuorta päätöksessä ja keskustella asiasta ja valmistaa nuorta yhteishakuun. Tätä pidän kyllä hyvänä asiana, että nuorta ei jätetä yksin tekemään tällaisia päätöksiä murrosiän myrskyissä.
Mutta tosiaan. Vaikuttaisi siltä, että perushyvä ysärivanhemmuus ei riittäisi mihinkään näinä päivinä.
Hyvä kirjoitus, olen samaa mieltä kanssasi näistä.
Täällä taas, keskisuuressa kaupungissa on merkityksellistä, että lapset harrastavat ( jopa vanhempien jaksamisen kustannuksella), päällä on merkkivaatetta, auto ei saa olla liian vanha, omakotitalo on oltava ja niin edelleen. Lapseni eivät ole ikinä harrastaneet oikeastaan mitään kodin ulkopuolella, ihmettelijöitä on riittänyt. Huomaan muutenkin olevani outolintu täällä, kun minua ei kiinnosta, sisustaminen, terassin rakentaminen tai matkustelu. En ole siinäkään mielessä tyypillinen, että olen eronnut. On ollut miehiä tässä ja kylillä puhutaan. Se nyt lähinnä naurattaa, herätän pahennusta, hah.