Työnteon malli tulee vanhemmilta ?

Minua naurattaa kun tällaista usein hoetaan. Ensinnäkin olen itse yrittäjäperheestä, jossa vielä yrittäjyyden lisäksi käytiin palkkatöissä. Mutta minua ei tuettu , kun olin nuori. Siksi syrjäydyin osittain. Toki näin sen, ettei perheen "pää" ollut koskaan kotona, ryyppäsi viikonloput ja viiletti milloin missäkin. Oli poissaoleva ja emotionaalisesti etäinen.
Raivasin tieni työelämään vasta myöhemmin ja todistin puolisoni työnarkomaniaa, eli sitä, että hän ei osannut yhtään levätä elämässä. Hän menehtyi.
Tiedän monta ns. persvakoäijää, jotka tekevät kovasti töitä. Ja viikonloput ryyppäävät. Ja siinähän sitten käy mitä käy.
Nyt oma jälkikasvuni on hakutumassa töihin ja kouluttautuu. Vaikka on nähnyt minun olevan työtön.
Sanoisin, että se esimerkin seuraaminen on tuulesta temmattu juttu. Vaikka toisaalta se, että vanhemmilla on rahaa auttaa kyllä siinä, että jälkikasvun tie työelämään ja kaikkien töiden vastaanottaminen on kannattavaa, kun taloudellinen tukiverkosto löytyy. Lisäksi akateemisissa perheissä yliopistokoulutuksen hankkiminen ei ole niin ihmeellinen asia.
Samassa monilapsisessa perheessä myös temperamentit ja ominaisuudet vaihtelevat. Siksi myös heidän elämänpolkunsa saattaa olla erilainen.
Miksi vanhempia aina syyllistetään jälkikasvunsa valinnoista tai toisaalta onko se aina vanhemmista kiinni, jos jälkikasvu menestyy TYÖelämässä hyvin tai loistavasti ? Minusta EI.