Miten saada mies kertomaan mikä on vialla?
Miehen käytös on muuttunut kahden kuukauden aikana merkittävästi. Tekee pitkää työpäivää, aina on kiire. Perheen kanssa ei jää juurikaan aikaa mitä viettää. Mies on kireällä tuulella, eikä suostu keskustelemaan, mikä on vialla. Välillä hermostuu jos koitan antaa läheisyyttä arjessa. Välillä kimpaantuu ihan yhtä äkkiä, saattaa alkaa tiuskimaan tai huutamaan. Kääntää kaiken aina minun syyksi.
Mitä tässä voi olla tehtävissä? Ero? Eniten pohdin onko hänellä toinen.
Kommentit (1105)
Vierailija kirjoitti:
Työstressi
Muuten vois olla, mutta tuo että epäilee vaimoa aiheetta pettämisestä, viittaa siihen että pettää itse.
Neanderthalensis kirjoitti:
Äänestystulos on siis "TOINEN NAINEN" ja nyt haluaisimme sitten kuulla sen lopulisen totuuden.
Minun ehdotukseni kovasta stressistä hävisi 0-6.
Kuinka idiootti pitää miehen olla, ettei saisi kakaistua ulos, että stressihän se vaivaa, eikä mikään puolisoon tai parisuhteeseen liittyvä? En tiedä yhtään niin tyhmää ja kommunikointikyvytöntö tapausta. Jos ei osaa sanoa mikä vaivaa, on joko täysin sekaisin itsensä kanssa ja tarvitsee ammattiapua, tai sitten ei vain halua kertoa. Jälkimmäisessä tapauksessa syy tuskin kestää päivänvaloa.
Ei ota enää kunnolla eteen. Sinun kanssa.
Sitä se miettii ja vatvoo, että ehkä aidan toisella puolella ruoho vihertää enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Ota suihin ja niele ja kysy sen jälkeen onko kaikki hyvin.
Hyvä neuvo!
Vierailija kirjoitti:
Olen yllättynyt kun täällä on varsin asiallisia naisia. Olen ylpeä teistä. Jos nämä siis ovat naisia.
Ovat naisia. Miehiltä tulee näitä Goa -vastauksia, mutta ei mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Ei ota enää kunnolla eteen. Sinun kanssa.
Sitä se miettii ja vatvoo, että ehkä aidan toisella puolella ruoho vihertää enemmän.
Vapaana miehenä voisi käydä kokeilemassa. Tosin ei niitä naisia tunnu miehillä olevan kovinkaan paljoa, vaan tinderit ovat pullollaan yksinäisiä miesraukkoja.
Vierailija kirjoitti:
Ota suihin ja niele ja kysy sen jälkeen onko kaikki hyvin.
Et osannut lukea mitä ap kirjoitti?
Sinä olet juuttunut yhteen vaiheeseen. Nyt pitäisi jo alkaa miettiä, miksi sinua enää kiinnostaisi saada mies avautumaan kaiken tuon jälkeen. On todella epätodennäköistä, että mies puff vaan yhtäkkiä huomaa olleensa paska ja alkaa rakentaa yhteyttä sinuun uudelleen, etenkin kun olet jo kertonut miltä sinusta tuntuu eikä se saanut mitään toimintaa aikaan.
Youtube on täynnä videoita, miten tulkita tällaisia tyyppejä. Yleensä videot on laitettu narsismin alle, mutta samat temput ja lainalaisuudet koskevat kaikkia toksisia tyyppejä ja miehesi on nyt tpksinen ja tuskin muuksi muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Neanderthalensis kirjoitti:
Äänestystulos on siis "TOINEN NAINEN" ja nyt haluaisimme sitten kuulla sen lopulisen totuuden.
Minun ehdotukseni kovasta stressistä hävisi 0-6.
Kuinka idiootti pitää miehen olla, ettei saisi kakaistua ulos, että stressihän se vaivaa, eikä mikään puolisoon tai parisuhteeseen liittyvä? En tiedä yhtään niin tyhmää ja kommunikointikyvytöntö tapausta. Jos ei osaa sanoa mikä vaivaa, on joko täysin sekaisin itsensä kanssa ja tarvitsee ammattiapua, tai sitten ei vain halua kertoa. Jälkimmäisessä tapauksessa syy tuskin kestää päivänvaloa.
Tuohan on tyypillistä naisille. Jokin vaivaa, muttei kerrota mikä. Kysyt mikä vaivaa, vastaus on että ei mikään.
Saattaa olla jotain mitä salaa jo pidemmältä ajalta. Nyt on umpikujassa, eikä tiedä mihin suuntaan olisi menossa. Narsismia myös?
Monet yrittää liian kauan muuttaa asioita. Muutos lähtee aina itsestä, eikä kaikki välttämättä huomaa edes käyttäytyvänsä väärin. Muissa on aika vikaa, mutta ei itsessä.
Monet ajattelee, että koittaa edes lasten takia, mutta se saattaa olla virhe.
Vierailija kirjoitti:
Neanderthalensis kirjoitti:
Äänestystulos on siis "TOINEN NAINEN" ja nyt haluaisimme sitten kuulla sen lopulisen totuuden.
Minun ehdotukseni kovasta stressistä hävisi 0-6.
Kuinka idiootti pitää miehen olla, ettei saisi kakaistua ulos, että stressihän se vaivaa, eikä mikään puolisoon tai parisuhteeseen liittyvä? En tiedä yhtään niin tyhmää ja kommunikointikyvytöntö tapausta. Jos ei osaa sanoa mikä vaivaa, on joko täysin sekaisin itsensä kanssa ja tarvitsee ammattiapua, tai sitten ei vain halua kertoa. Jälkimmäisessä tapauksessa syy tuskin kestää päivänvaloa.
No tässä keskustelua käyty juuri MIKSI EI , koska mies ei halua pahentaa asiaa hysterisoimalla vaimonsa. Kuka se nyt on täysin sekaisin? Kuinka matalalle se otsa voikin vajota ... ai niin --- tietysti - tämä on VIHAA MIESTÄ PALSTA JÄTÄ SE SIKA!
............................
YRITÄKÄÄS NYT LUODA JOTAIN JÄRKEVÄÄ, ETTÄ MISOPEDIKYYRI miehenpuolikas pääse tallaamaan teidän ajatusten päälle.
No montakos kokkelis-mokelista ja selviytymistä teillä on matkanne varrella? Bjergele minä muistan HIRVITTÄVÄN RIIDAN, mutta en kykene muistamaan mistä se sai alkunsa? Silloin kun tunteet on pelissä niin tunne-sekasotkuun mikä tahansa riittää riidan syyksi. Ja kun rakautta on välillä niin se on sitten potenssiin puolikuu.
Tilanne on ollut huono ehkä jo pidemmän aikaa. Olet nyt astelemassa jo munankuoria pitkin
Miksi suurin osa on heti sitä mieltä että toinen nainen ja oikein verenmaku suussa eroa huutamassa?
Nyt on oikeasti tiukat ajat taloudessa ja miehillä on vieläkin se rooli ettei ole mies eikä mikään jos ei pysty perhettään elättämään.
Ja tosiaan siihen liittyen tuo työstressi, kun melkein paikassa kuin paikassa on liian vähän porukkaa ja tulosvastuut niskassa.
Ja te jotka vihapäissänne solvaatte ettei mies saa sanottua: ei se ole miehille niin helppoa kuin naisille purkaa sydäntään, etenkin jos haluaa olla se vahva tuki ja turva.
Kyllä vaikeina aikoina pitää toista tukea eikä heti olla eroilmoitusta lyömässä tiskiin.
Niin myötä- kuin vastamäessä. Nyt on se vastamäki.
Hyeenalauma yllyttää eroon ja nyt mies on sitten jo vähintään toksinen ellei narsisti.
Toivottavasti oma poika löytää paremman naisen kuin keskivertopalstamamman.
Vierailija kirjoitti:
Miksi suurin osa on heti sitä mieltä että toinen nainen ja oikein verenmaku suussa eroa huutamassa?
Nyt on oikeasti tiukat ajat taloudessa ja miehillä on vieläkin se rooli ettei ole mies eikä mikään jos ei pysty perhettään elättämään.
Ja tosiaan siihen liittyen tuo työstressi, kun melkein paikassa kuin paikassa on liian vähän porukkaa ja tulosvastuut niskassa.
Ja te jotka vihapäissänne solvaatte ettei mies saa sanottua: ei se ole miehille niin helppoa kuin naisille purkaa sydäntään, etenkin jos haluaa olla se vahva tuki ja turva.
Kyllä vaikeina aikoina pitää toista tukea eikä heti olla eroilmoitusta lyömässä tiskiin.
Niin myötä- kuin vastamäessä. Nyt on se vastamäki.
Tässähän mies nyt on kaikkea muuta kuin tuki ja turva. Miehellä on velvollisuus kakaista ulos mikä mättää. Hänhän on ajamassa käytöksellään suhdetta tuhoon.
Itsellä oli tuollainen vaihe, kun yrittäjänä oli töissä stressaavaa. Monta kertaa sanoin vaimolle, että nyt on tiukka paikka. Kuitenkin jatkuvasti tuli vaatimuksia, että mitä kaikkea minun seuraavaksi pitäisi kotipuolessa tehdä. Väsyneenä kotiin ja ensimmäisenä saat kuulla, että pitäisi kilpailuttaa kotivakuutus tai jotain muuta toispuoleista. Ei mennyt jakeluun vaimolla, että nyt ihan oikeasti en jaksa mitään ylimääräistä.
Tilanne korjaantui, joten ei siinä mitään. Mutta kannattaa omaakin toimintaa tarkastella kriittisesti.
Itse olen myöntänyt omia vihreitäni suhteessa ja parantanut käytöstäni. Tällä hetkellä mies vain mene entistä syvemmälle omaan kuoreensa. Tosiaan yhtenä aamuna ennen kun tiemme erkani töihin, annoin halin ja koitin antaa suukon. Mies kääntyi pois päin ja tiuski, että olen ärsyttävä. -ap
Äänestystulos on siis "TOINEN NAINEN" ja nyt haluaisimme sitten kuulla sen lopulisen totuuden.
Minun ehdotukseni kovasta stressistä hävisi 0-6.