Miten saada mies kertomaan mikä on vialla?
Miehen käytös on muuttunut kahden kuukauden aikana merkittävästi. Tekee pitkää työpäivää, aina on kiire. Perheen kanssa ei jää juurikaan aikaa mitä viettää. Mies on kireällä tuulella, eikä suostu keskustelemaan, mikä on vialla. Välillä hermostuu jos koitan antaa läheisyyttä arjessa. Välillä kimpaantuu ihan yhtä äkkiä, saattaa alkaa tiuskimaan tai huutamaan. Kääntää kaiken aina minun syyksi.
Mitä tässä voi olla tehtävissä? Ero? Eniten pohdin onko hänellä toinen.
Kommentit (1105)
Tulipa heti mieleen, että toinen nainen ja samalla uupunut valheistaan jne.
Voi olla, että se on monta kertaa yrittänyt kertoa mutta sinä et kuuntele? Nyt kannattaa koettaa järjestää lapset hoitoon ja ottaa aikaa sille keskustelulle. Kerrot nyt aluksi, että järjestät lapset hoitoon ja kysyt milloin hänellä olisi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Uupumusta voi olla. Toipuminen vei itselläni kolme vuotta ja ylikin. Ensiavuksi voisi toimia tuollainen kuukausi erossa perheestä ja ylipäätään kaikesta.
No jos niin, olisi miehen varmasti hyvä kertoa asiasta vaimolle ja ratkaista ne ongelmat, joita tulee. Mues hankkii itselleen asunnon ja hoitaa kotiin perheelleen apua arkisiin asioihin, kertoo lapsille selkeästi sen miksi ei ole kotona ja miksi lapset ärsyttävät sekä varautuu siihen, että takaisin ei tarvitse enää kotiin tulla koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
99% tapauksista johtuu siitä, että seksiä on liian vähän. Anna sille kyytiä makkarissa, niin mies muuttuu hyväntuuliseksi.
Hirveästi tekee mieli seksiä ihmisen kanssa, joka tiuskii eikä halua läheisyyttä?
Sen takia se tiuskii eikä halua läheisyyttä, kun joutuu elämään puutteessa
Siihen auttaa se, että on mukava ja kohtelias vaimolleen paremmin kuin lapsekas äksyily.
Niin, mies palvo naistasi toisena päivänä työnäsi ja jos naisesi on armollinen voi joskus jopa irrota.
Vierailija kirjoitti:
Avopuoliso muuttui yks kaks etäiseksi, eikä suostunut puhumaan mistä on kyse. Ei mukamas itsekään tiennyt. Ajettuaan minut lähes hulluuden partaalle puoli vuotta etäisyyttä jatkettuaan ei auttanut muuta kuin erota. Kolme viikkoa erilleen muutosta hän julkisti jo suhteensa nykyiseen puolisoonsa. Todellisuudessa mies siis hautoi eroa, ja mahdollisesti uusi kumppanikin oli tullut jo katsottua valmiiksi, vaikka sen kiistääkin. Erityisen epäreilua oli, että jätti eropäätöksenkin minun tehtäväksi, vaikka minä en olisi alunperin erota halunnut, vaan luulin, että meillä on kaikki hyvin.
Tämä. Juuri näin kävi minullekin. Mies alkoi kiukutella ja arvostella minua kaikesta. Vahingossa sain selville toisen naisen. Pisti kaiken minun syyksi. Toki olin ollut äreä, kun ex oli peliongelmainen ja pelasi niin asuntolainan lyhennystilin tyhjäksi ja kesälomakassat. Olisi pitänyt erota aiemmin, sillä parempituloisena ex tuli hyvin kalliiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uupumusta voi olla. Toipuminen vei itselläni kolme vuotta ja ylikin. Ensiavuksi voisi toimia tuollainen kuukausi erossa perheestä ja ylipäätään kaikesta.
No jos niin, olisi miehen varmasti hyvä kertoa asiasta vaimolle ja ratkaista ne ongelmat, joita tulee. Mues hankkii itselleen asunnon ja hoitaa kotiin perheelleen apua arkisiin asioihin, kertoo lapsille selkeästi sen miksi ei ole kotona ja miksi lapset ärsyttävät sekä varautuu siihen, että takaisin ei tarvitse enää kotiin tulla koskaan.
Luuletko että uupunut ihminen osaa toimia kuin normaali terve ihminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
99% tapauksista johtuu siitä, että seksiä on liian vähän. Anna sille kyytiä makkarissa, niin mies muuttuu hyväntuuliseksi.
Hirveästi tekee mieli seksiä ihmisen kanssa, joka tiuskii eikä halua läheisyyttä?
Sen takia se tiuskii eikä halua läheisyyttä, kun joutuu elämään puutteessa
Siihen auttaa se, että on mukava ja kohtelias vaimolleen paremmin kuin lapsekas äksyily.
Tollasessa voi olla takana noidankehä. Aiemmin mies on saattanut tehdä aloitteita seksiin, tullut useasti torjutuksi ja loukkaantunut.
Miehilläkin ON tunteet, epävarmuutta ja tahto tulla halutuksi.
Me ollaan erilaisia silti, miehet ei ole naisia eikä naiset miehiä. Vaikka tunteet on samat, niitä käsitellään eri tavoin.
Kompromisseihin ja ymmärtämiseen puolin ja toisin olisi hyvä pyrkiä. Kaikkea ei myöskään tarvitse aina analysoida perin pohjaisesti.
Ihme ylianalysointia taas mammoilla. Seksin puute tekee just tollaiseksi.
M42
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että se on monta kertaa yrittänyt kertoa mutta sinä et kuuntele? Nyt kannattaa koettaa järjestää lapset hoitoon ja ottaa aikaa sille keskustelulle. Kerrot nyt aluksi, että järjestät lapset hoitoon ja kysyt milloin hänellä olisi aikaa.
Tai sitten hän vain katsoo oikeudekseen kulkea naama nurinpäin ja sääliä itseään. Jotkut ovat tuollaisia typeriä itsesäälissä tyyppejä, joille vain oma napa on tärkein, edes lasten asiat eivät kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Ihme ylianalysointia taas mammoilla. Seksin puute tekee just tollaiseksi.
M42
Sen puutteen voi kertoa rakkaalleen. Se on hyvin helppoa. Jos hän on kokeillut nyt äkäilyä ja poissaolevuutta ja huimaa, että sillä ei seksiä tipu, niin luulisi järkevän miehen tajuavan kokeilla toisenlaista ratkaisua? Jos ei kokeile, niin sitten vetelee omaa parruaan keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Työstressi
Ääni tälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uupumusta voi olla. Toipuminen vei itselläni kolme vuotta ja ylikin. Ensiavuksi voisi toimia tuollainen kuukausi erossa perheestä ja ylipäätään kaikesta.
No jos niin, olisi miehen varmasti hyvä kertoa asiasta vaimolle ja ratkaista ne ongelmat, joita tulee. Mues hankkii itselleen asunnon ja hoitaa kotiin perheelleen apua arkisiin asioihin, kertoo lapsille selkeästi sen miksi ei ole kotona ja miksi lapset ärsyttävät sekä varautuu siihen, että takaisin ei tarvitse enää kotiin tulla koskaan.
Luuletko että uupunut ihminen osaa toimia kuin normaali terve ihminen?
No pitäisikö ap:n toimia miehen terapeuttina? Hän on vaimo ja perheen lasten äiti. Mies on hyvä ja hakeutuu hoitoon, sen hän tajuaa varmaan tehdä itsekin. Jos ei tajua, niin sitten joutaa kadota.
Neanderthalensis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työstressi
Ääni tälle.
Miksi mies ei sano siitä asiasta kotona? Tyhmä mies.
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa. Sama meno täällä, tosin jatkunut jo yli vuoden. Miehellä lähes aina pinna kireällä ja ihan pienistä asioista. On ollut lyhyitä aikoja ok tässä välissä mutta enimmäkseen vain kiukuttelee koko perheelleen. Ei suostu kertomaan että mikä on pielessä. Minua yleensä syyttää kuinka teen kaiken muka väärin? Olen ehdottanut jo eroakin että saa aloittaa ns. oman elämän mutta eipä vaan sekään vaihtoehto kelpaa. Ihan kuin tarkoituksella yrittäisi minut saada pimahtamaan ja tekemään sen ratkaisun? Mies on myös löytänyt uudet kaverit joiden kanssa viettää paljon aikaansa. Epäilen pettämistä.
Jos tuota on jatkunut jo vuoden, niin kirjoita se erohakemus ihan itse ja lähetä eteenpäin. Jos miehellä ei ole mitään kiinnostusta muuttaa asioita parempaan päin, niin eivät ne tästä eteenpäinkään ole muuttumassa. Mitä sinä nyt suotta tuohon jäät itseäsi kiusaamaan, kun voit lähteäkin. Olet aikuinen ihminen kuitenkin. Minä en katsoisi tuollaista paria kuukautta enempää, vaan se olisi moikka vaan ja mukavaa jatkoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uupumusta voi olla. Toipuminen vei itselläni kolme vuotta ja ylikin. Ensiavuksi voisi toimia tuollainen kuukausi erossa perheestä ja ylipäätään kaikesta.
No jos niin, olisi miehen varmasti hyvä kertoa asiasta vaimolle ja ratkaista ne ongelmat, joita tulee. Mues hankkii itselleen asunnon ja hoitaa kotiin perheelleen apua arkisiin asioihin, kertoo lapsille selkeästi sen miksi ei ole kotona ja miksi lapset ärsyttävät sekä varautuu siihen, että takaisin ei tarvitse enää kotiin tulla koskaan.
Eroon päätyy useimmiten nämä tilanteet. Nainen ei usko, miten väsynyt mies voi olla ja kälättää koko ajan ja antaa ehkä viisi tuntia omaa aikaa. Lisäksi vielä syyllistäminen siitä, ettei osallistu ja on poissaoleva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme ylianalysointia taas mammoilla. Seksin puute tekee just tollaiseksi.
M42Sen puutteen voi kertoa rakkaalleen. Se on hyvin helppoa. Jos hän on kokeillut nyt äkäilyä ja poissaolevuutta ja huimaa, että sillä ei seksiä tipu, niin luulisi järkevän miehen tajuavan kokeilla toisenlaista ratkaisua? Jos ei kokeile, niin sitten vetelee omaa parruaan keskenään.
Kyllä. Naiselta saa seksiä kun vaan ottaa asian puheeksi. Nainen toteaa asioiden tilan ja tekee tarvittavat muutokset. Tilanne korjaantuu nopeasti, ei huutua, ei mystisiä riitoja.
Siinäs kuulitte miehet.
Vierailija kirjoitti:
Ihme ylianalysointia taas mammoilla. Seksin puute tekee just tollaiseksi.
M42
Ei tee. Ennemminkin seksin saaminen muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
99% tapauksista johtuu siitä, että seksiä on liian vähän. Anna sille kyytiä makkarissa, niin mies muuttuu hyväntuuliseksi.
Hirveästi tekee mieli seksiä ihmisen kanssa, joka tiuskii eikä halua läheisyyttä?
Sen takia se tiuskii eikä halua läheisyyttä, kun joutuu elämään puutteessa
Normaalissa suhteessa seksi ja läheisyys kuuluvat yhteen. Jos mieheni alkaisi yhtäkkiä kiukutella eikä halua esimerkiksi halata minua, niin en todellakaan haluaisi hänen kanssaan seksiä.
Ehkä epäilee sua, aiheesta tai ilman? Ei kehtaa kysyä koska jostain hiton syystä mustasukkaisuutta pidetään pahana asiana - aina siihen asti kun naisella on epäilyksiä ainakin.
Siihen auttaa se, että on mukava ja kohtelias vaimolleen paremmin kuin lapsekas äksyily.