Milloin eroon käteisestä?
Kaupassa näin yksi päivä, kun nuorempi nainen vaihtoi setelin isompaan, kun huomasi että pääsikin halvemmalla. Siitähän saa katsos enemmän vaihtorahaa, jota käyttää myöhemmin. Milloin tästä turhasta käteisen käyttämisestä päästään eroon? Vanhempi herrasmies melkein repi ostokset myyjän kädestä kassiin, sitten alkoi laskemaan rauhassa kolikoita, eikä ollut mihinkään enää kiire. Useammat mummot aamusella maksamassa pienet ostokset isolla setelillä. Kortilla maksaminen olisi huomattavasti helpompaa niin kaupalle kuin asiakkaallekin, miksi jotkut kituvat tässä vanhentuneessa tavassa? Se on myyjälle pienellä pohjakassalla melkein kiusantekoa, kun jotkut ajattelevat että heillä on oikeus tulla tänne rikkomaan rahojaan...
Käteisestä päästään valitettavasti eroon jo pian WEF:n toimesta. Miettikää, mitä haluatte. Kohti Kiinaa, pakkorokotuksia ja äärimmäistä valvontaa plus sosiaalista pisteytystä. Herätkää.