kenelle olette kertoneet / milloin?

...yritystä ja vasta kaksi inssiä joista toisen tuloksia tässä näin' päivinä odotellaan :)



Meidän lapsettomuudesta tietää aika moni, koska sillon alussa ilmoitettiin että vauva on enemmän kuin tervetullut. Silloin monia asiasta usein vihjailikin, mutta ei enää.



No asiaan: Halusta saada vauva siis tietää, mutta ei hoidoista. Mun perheestä tietää hoidoista vaan mun isosisko (jonka oma elämä on vielä aivan eri, eli sinkkumallilla). Äidille en viitsi puhua, koska ei pysty pitämään suutansa kiinni, ja toiseks se alkais tästä stressaamaan niin paljon.

Sitte tietä mun kolme parasta ystävää, joista ainoastaan yksi on aivan ajantasalla kokoajan.



Nyt sitte itseasiassa juuri eilen kerroin töissä kahdelle työkaverille, joista toiselle sen takia että se vähän väliä kyselee (on itse samanikäinen jne..) ja vihjailee, ja toiselle siksi että se ihmetteli yhtä päätöstä jonka tein juuri tulevien hoitojen pohjalta. Tää kundi ymmärsi todella hyvin, ja sanoi että heilläkin oli hormooneihin turvauduttu. Ja vielä yks työkaveri tietää asiasta. Esimies tietää, että on jotain häikkää, mutta nyt kun tällä viikolla selviää että jos lähdetään IVF:ään tammikuussa, niin kerron sille koko homman. Meilä on niin pieni yksikkö etten pysty keksimään juttuja miks mun pitää mennä käymään helsingissä niin usein, ku kuitenkin asutaan 100 km päässä. Ja jos en tee vuoroani, niin siihen on PAKKO saada joku toinen. Ja meidän esimies on ihana sanan kaikessa merkityksessään...on siis nainen:)



Jotenkin mua helpotti se, että sain eilen sanottua töissä. se ykskin tosai hyvä työkaveri oli ihan nolona ja pyys anteeks että kun oli just työnohjauksessa taputellu mun vatsaa kaikkien edessä ja kysyny että jos on joku asukki mahassa. Sanoin sitte, että sen takia nyt sanoinki tämän hänelle, että nyt sit tietää missä mennään. Ilmoitin myös suht suoraan, etten halua mitään ylimääräisiä tulkinotja vaan että kerron sitte kun on jotain kerrottavaa. Mun kyllähän ne silti tulee mun sanomisia/juomisiani tulkitsemaan ja se harmittaa. Toisaalta, meillä on 10 hengen porukka duunissa, ja uskon voivani luottaa joka ikiseen heistä tässä asiassa jos tarvitsee.



Mies ei ole tainnu puhua asiasta kenellekkään, ei edes vanhemmilleen. Asutaan ihan hänen vanhempien lähellä, ja hänen isänsä aikoinaan saatto esim soittaa mulle, että he on meidän naapurissa ja että täällä lentelee haikara taivaalla...taitaa etsiä meidän kotia:) Heh heh kiva juttu ja sanoi sen pelkästään siksi etä sitä itsekin niin toivoo, mutta eipä ole enää sellasia sanonu. ja musta on hyvä, että itse ymmärtävät että jossain voi olla vikaa..



Kavereista ainoastaan yks on suhtautunut osaksi epäasiallisesti näihin hoitoihin...muistaa aina esim naurahtaa kun kysyy että jos mies on joutunut viemään näytteen... sekin alkaa jo ärsyttämään, kun pakkohan se on tehdä joka kerta. Tollanen pieni asia on aiheuttanut sen, että en kyseiselle ihmiselle hirveesti oma-aloitteisesti puhu tästä.



Nojoo, tulipa selostettua. Mut on kyllä tosi vaikea tää homma justiinsa kun on niin paljon ihmisiä ympärillä jotka miettii kans tätä.



Kaikkien o kuitenkin vaan kerrottava sen mukaan miltä iteltä tuntuu, itse päädyin työpaikalla kertomiseen siksi että koen yhden taakan tällä tavoin tippuneeks hartioilta:)



Tsemppiä asian pohdiskeluun, Nea

...vastauksestasi.

Me emme ole ennen yrityksen alkua / yrityksen alkuvaiheessa kertoneet halustamme saada lasta kuin parille ystävälleni. Sitten kun aikaa vain kului ja kului asiasta puhuminen oli jostakin syystä vaikeampaa... Meilläkin on yritystä takana tasan kaksi vuotta. Olen popsinut erilaisia hormoneja reilun vuoden ja laparosskopia on tehty. Olemme siitä onnekkaita, että lähipiirimme / ystävämme / työkaverimme eivät ole vihjailleet lapsien tulosta millään muotoa. (Onneksi, sillä en tiedä kuinka olisin aikaisemmin asiaan reagoinut.) Muutama kuukausi siiten kerroimme lapsettomuudestamme vanhemmilleni ja muille lähipiirissä vasta nyt joitakin viikkoja sitten. Lähipiirimme on suhtautunut asiaan uskomattoman hyvin. Olemme saaneet tukea ja hienotunteisuutta oikein roppa kaupalla.



Kuten sanoitkin, että työpaikalla kertominen pudottaa yhden taakan harteilta, juuri siltä minustakin nyt tuntuu. Jos kertoisin avoimesti tilanteemme töissä, niin kollegoiden ei tarvitsisi ihmetellä mielialojen vaihteluita (yleensä vitutuksen kasvamista) tai pidennettyjä ruokatunteja.



Nyt kun huomaan, että suhtaudumme tilanteeseemme realistisesti, on eräänlainen " tulppa" hävinnyt. Pystyn puhumaan asiasta ilmaan tunteenomaisia purkauksia, hyväksymään tilanteen osaksi meidän elämäämme. Lapsettomuus on monelta osin arka paikka. Jostakin syystä ajatuksiini on kuitenkin tullut se, että asiasta on voitava puhua ihmisille, kuten esim. jostakin vakavasta sairaudesta. On toisen ihmisen vastuulla haluaako hän kuulla / keskustella asiasta...

Nea ++++ onnea!!!!

T: eskotar

Hei vain,



tää on sellainen asia, että jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa. Mä olen ystävilleni kertonut aika vapaasti, mutta töissä olen pitänyt suuni supussa. Meillä on se tarina, että kolmen vuoden lapsettomuuden aikana on ollut monta keskenmenoa, joista ensimmäiset tietysti olivat pahimpia. Minusta tuntuu edelleenkin, että en niistä olisi halunnut työpaikalla joutua puhumaan. Tarkoitan sitä, että olen niiden vuoksi ollut sairaslomilla. Sairaslomatodistukseen ihana työterveyslääkäri on sitten kirjoiittanut uupumusta tai äkillistä ylätiehengitystulehdusta tms.



Meillä on takana kaksi ivf-hoitoa, joista olen puhunut naistenvaivana, kystana tms. Paranoidina ihmisenä olen tehnyt näin pelossa, että jos joku esim tunnistaa gynekologin nimen lääkärintodistuksesta tai näkee mun tulevan klinikan ovesta ulos.



Oma työpaikkani on varsin kilpailuhenkinen ja jos olisi tiedossa lapsihaaveet, niin tässä ajassa olisi jo menty palkankorotusta/ylennystä/kiinnostavaa hommaa/uutta asiakkuutta mennyt ohitse. Mutta jokaisen pitää löytää omat ratkaisunsa.

Meillä aika moni tietää, sellainen lörppäsuu kun olen (mies ei ole kertonut kenellekään)! Yrityksen alkamisesta tiesi heti lähimmät ystävät ja mun sisarukset. Pikkuhiljaa kerroin sitten jo vähän vähemmän läheisille ystäville ja töissäkin parille läheisemmälle työkaverille. Nämä kaikki tietävät siis yrityksen keston ja suurin osa sen, että tutkimukset on tehty.



Mulle tuli tuossa syksyllä myös joku muutos olotilaan ja alkoi tuntua, että haluaisin puhua kaikille tästä lapsettomuudesta. Yhtenä syynä oli kai jonkinlainen asian hyväksyminen ja toisena se, että sitten ei tarvitsisi asioitaan selitellä. Mietin, että kertoisin pomollekin juuri siksi, että jos kun hoitoihin lähdetään, ei tarvitsisi sitten tekosyitä keksiä.



Olen myös ajatellut, että jos jäisinkin lapsettomaksi lopullisesti, haluaisin sanoa ihmisille suoraan (jos asia tulisi puheeksi) että en ole itse sitä osaa valinnut.



Jokin jarrutti kuitenkin kertomasta ja täytyy sanoa, että onneksi en kertonut! Nyt on sellainen olo, että kaduttaisi jos kaikki/useammat tietäisivät esim. töissä. Tuntuu, että se lisäisi stressiä asian suhteen. Meillä kun muutenkin udellaan lasten hankkimisesta.



Nyt ajattelen niin, että katsotaan sitten, jos en saa hoitoihin menoa muuten järjestettyä, niin sitten harkitsen pomolle kertomista uudestaan.



Ihmiset on kyllä tässä kertomisasiassa tosi erilaisia, joten mitään vinkkejä on vaikea antaa. Toivotaan, että saat asian ratkaistua itseäsi tyydyttävällä tavalla!



Killa